Luolakarhu
Luolakarhu (Ursus spelaeus) oli jääkaudella elänyt, luolissa talvehtinut suuri karhueläin. Se ilmestyi viimeistään Holstein-lämpökaudella noin 300 000 vuotta sitten, ehkä jo 500 000 vuotta sitten. Itävallasta on löydetty noin 40 000 vuotta vanhoja luolakarhun jäänteitä, joiden luista on saatu muutaman geenin pätkiä DNA-näytteinä talteen. Luolakarhu katosi jääkauden lopun pleistoseenin joukkotuhossa noin 10 000 vuotta sitten luultavasti ilmastonmuutoksen ja ihmisen metsästyksen takia.
| Luolakarhu | |
|---|---|
 |
|
| Tieteellinen luokittelu | |
| Domeeni: | Aitotumaiset Eucarya |
| Kunta: | Eläinkunta Animalia |
| Pääjakso: | Selkäjänteiset Chordata |
| Alajakso: | Selkärankaiset Vertebrata |
| Luokka: | Nisäkkäät Mammalia |
| Lahko: | Petoeläimet Carnivora |
| Heimo: | Karhut Ursidae |
| Suku: | Karhut Ursus |
| Laji: | spelaeus |
| Kaksiosainen nimi | |
|
† Ursus spelaeus |
|
| Katso myös | |
Piirteet
Luolakarhun nimitys tulee siitä, että sen jäännöksiä on löydetty useimmiten luolista. Koska sen jäännökset luolissa ovat yleisempiä kuin esimerkiksi karhun, on oletettu että se vietti aikaa luolissa muutenkin kuin talvehtiessaan. Luolakarhu-urokset olivat arvioiden mukaan 400–500-kiloisia ja naaraat olivat 225–250-kiloisia.[1] Useimpien nykyisten karhujen tapaan se oli kaikkiruokainen. Sen hampaistosta tehtyjen arvioiden mukaan sen ruokavalio on kuitenkin saattanut olla kasvipainotteisempi kuin nykyisen karhun. Luista löydettyjen jälkien perusteella tiedetään että luolakarhut söivät joskus myös toisiaan.[2]
Häviäminen
Viimeisimmät luolakarhun jäännökset on ajoitettu 27 800 vuotta taaksepäin. Häviämisen syystä ei ole varmuutta, mutta syyksi on ehdotettu muun muassa ilmastonmuutoksen aiheuttamaa elinympäristön häviämistä, kilpailua elintilasta nykyisen karhun kanssa ja kilpailua ihmisen kanssa luolista. Viimeiset luolakarhut elivät luultavasti Alppien eteläosissa.
Suhteet ihmisiin
Luolakarhut ovat melko harvinaisia luolamaalausten aiheena. Tämä saattaa johtua siitä että ihmiset välttelivät sitä, tai sitten näiden kahden lajin elinalueet eivät olleet samat. Neandertaalien on väitetty palvoneen luolakarhuja. Muutamista neandertaalien muinoin asuttamista luolista Sveitsistä, Ranskasta ja Italiasta on löydetty luolakarhun luita, jotka on aseteltu tietyin tavoin.
Levinneisyys
Euroopassa luolakarhua oli Etelä- ja Keski-Euroopassa. Pohjoismaissa ja hieman etelämpänäkään sitä ei ollut. Pohjoisempana luolakarhua esiintyi aivan Britteinsaaren eteläisimmässä osissa, Keski-Saksassa ja Etelä-Puolassa asti pohjoisessa sekä Etelä-Ukrainassa.[3] Luolakarhua ei kuitenkaan tavattu Iberian niemimaalta paitsi Pyreneiltä, eikä Etelä-Italiasta eikä myöskään suurimmasta osasta Kreikkaa.[4] Näin ollen luolakarhu eli jääkaudella suunnilleen 40 ja 50 leveysasteiden välissä.[4]
Lähteet
- Nilsson, Tage: The Pleistocene : geology and life in the Quaternary Ice Age. Dordrecht: Reidel, 1983. ISBN 90-277-1466-5.
Viitteet
- Christiansen, Per: What size were Arctodus simus and Ursus spelaeus (Carnivora: Ursidae)?. Annales Zoologici Fennici, 15.6.1999, 36. vsk, nro 2, s. 93–102. Artikkelin verkkoversio. Viitattu 25.11.2019. (englanniksi)
- Choi, Charles Q.: Prehistoric Cave Bears Weren't So Cuddly After All Foxnews.com. 9.1.2008. Arkistoitu 23.4.2008. Viitattu 25.11.2019. (englanniksi)
- Tage Nilsson, 1982, s. 288.
- Nilsson, s. 288.
Aiheesta muualla
- Curry, Andrew: Fate of the Cave Bear Smithsonian Magazine. joulukuu 2010. Viitattu 25.11.2019. (englanniksi)