Luokkajuhla (vuoden 2002 elokuva)
Luokkajuhla on Ilari Nummen ohjaama suomalainen televisioelokuva vuodelta 2002. Eräs lukioluokka on sopinut tapaavansa tasan kymmenen vuotta lakkiaisista, ja niin myös käy. Luokkakokous alkaa.
Luokkajuhla | |
---|---|
![]() Taneli ja Liina (Silvennoinen ja Pesonen) |
|
Ohjaaja | Ilari Nummi |
Käsikirjoittaja |
Ilari Nummi Heidi Köngäs |
Tuottaja | Hilkka Salo |
Säveltäjä | More Karvonen |
Kuvaaja | Ari Hellman |
Leikkaaja | Lena Hemming |
Pääosat |
Mika Silvennoinen Emmi Pesonen Karri Lämpsä |
Valmistustiedot | |
Valmistusmaa | Suomi |
Tuotantoyhtiö | Yleisradio |
Ensi-ilta | 23. joulukuuta 2002 |
Kesto | 69 minuuttia |
Alkuperäiskieli | suomi |
Aiheesta muualla | |
IMDb | |
Juoni
On lämmin kevätilta. Muuan lukioluokka kokoontuu hotelliin kymmenen vuotta valmistumisensa jälkeen. He kirjoittivat ylioppilaiksi 1990-luvun lamavuosina ja nyt he ovat kolmenkympin hujakoilla. Paikalle pääsee kymmenkunta luokkalaista. Entiset luokkatoverit kertovat toisilleen selviytymisestään työelämässä, opinnoissa ja parisuhteissa. Juhla alkaa asiallisissa merkeissä ja etenee hilpeän nousuhumalaisen bailaamisen kautta laskuhumalaiseen toistensa sättimiseen, itsesääliin ja paljastuksiin, joita ei alkuillasta kerrottu.
Kuusi laudaturia kirjoittaneen Tanelin ratkaisu jättää yliopisto-opinnot väliin kummastuttaa luokkalaisia. Liina puolestaan on matkaillut Intiassa, missä hän on kohdannut absoluuttista köyhyyttä. Hän tiedostaa. Pelkonen tuo mukanaan uuden naisensa Marikan. Jenni tyrmistyy, sillä hän ja Pelkonen ovat hiljattain eronneet. Rikastunut Kai selvittelee bisneksiään puhelimitse kaiken aikaa, kunnes tajuaa sulkea kännykän, joka on vuosituhannen vaihteen huipputeknologiaa edustava Nokian kommunikaattori. Naiset puhuvat keskenään miehistä ja lapsihaaveistaan.
Taustaa
Luokkajuhla kirjoitettiin alun perin Tampereen yliopiston näyttelijäntyön laitoksella keväällä 2001 järjestetylle elokuvanäyttelemisen kurssille, jonka ohjaajana toimi Ilari Nummi. Samainen NÄTY:n kurssi on lähes sellaisenaan myös Nummen ohjaaman televisioelokuvan roolituksessa.[1]
Musiikki
Luokkajuhlassa on diegeettisenä musiikkina useita 1960–1990-lukujen suosikkikappaleita, kuten Duran Duranin "Hungry Like the Wolf", Tom Jonesin "Green, Green Grass of Home" ja Kirkan "Hetki lyö". Elokuvassa on stereoääni.
Julkaisut
Luokkajuhla sai ensi-iltansa jouluaatonaattona 2002. Yleisradio julkaisi sen maksuttomassa Areena-palvelussaan helmikuussa 2018, jossa se on katsottavissa vuoden ajan. Elokuun 2018 loppuun mennessä katselukertoja oli noin 43 000.[2]
Näyttelijät
Mika Silvennoinen | … | Taneli |
Emmi Pesonen | … | Liina |
Mika Eirtovaara | … | Pelkonen |
Jenni Banerjee | … | Jenni |
Saana Hyvärinen | … | Marika |
Karri Lämpsä | … | Jontte |
Johanna Kokko | … | Krista |
Juha-Pekka Mikkola | … | Kai |
Mikko Rantaniva | … | Sintti |
Vappu Nalbantoglu | … | Anni |
Mikko Pörhölä | … | Hannu |
Katri Viljamaa | … | Sini |
Eija Ahvo | … | Maila |
Juha Veijonen | … | portieri |
Lähteet
- Kokkola, Susanna: Luokkajuhla Yle Elävä arkisto. 16.6.2009. Yleisradio. Viitattu 24.8.2018.
- Luokkajuhla 8.2.2018. Yleisradio. Viitattu 24.8.2018.
Aiheesta muualla
- Luokkajuhla Yle Areenassa
- Luokkajuhla (vuoden 2002 elokuva) Internet Movie Databasessa. (englanniksi)