Lumokvarkki

Lumokvarkki (engl. charm-quark) eli c-kvarkki on alkeishiukkanen ja yksi kuudesta kvarkkityypistä. Vastaava antihiukkanen on lumo-antikvarkki.

lumokvarkki
Symboli	c
Rakenne	Alkeishiukkanen
Perhe	Fermioni
Sukupolvi	Toinen
Vuorovaikutus	Painovoima Sähkömagneettinen Vahva vuorovaikutus Heikko vuorovaikutus[1]
Antihiukkanen	lumo-antikvarkki
Löydetty teoreettisesti	Sheldon Glashow, Ioánnis ”John” Iliópoulos ja Luciano Maiani (1970)
Löydetty	SLAC ja BNL (1974)
Sähkövaraus	+⅔ e[1]
Värivaraus	on
Spin	½[1]
Infobox OK

Muiden kvarkkien tapaan lumokvarkin spin on 1/2 ja baryoniluku 1/3. Lumo-kvarkin isospin I₃ on 0 ja sähkövaraus +2/3e. Lisäksi lumokvarkkiin liittyy oma kvanttilukunsa, jota kutsutaan lumoksi ja jonka arvoksi kvarkille on määritelty +1. Lumokvarkki kuuluu samaan kvarkkiduplettiin outokvarkin kanssa.[2] Lumokvarkin massa on 1 000–1 400 MeV. Se on kvarkeista neljänneksi kevein, mutta jo selvästi raskaampi kuin kolme kevyempää kvarkkia.[3]

Lumokvarkki ei kuulu alkuperäisen kvarkkimallin ennustamiin hiukkasiin. Sen olemassaololla oli spekuloitu jo aikaisemmin, mutta kvarkin ominaisuudet ennustettiin teoreettisesti vasta vuonna 1970, kun hiukkaskiihdytinten teho oli kasvanut niin paljon, ettei kaikkia niissä havaittuja hiukkasia voitu enää selittää kolmen alkuperäisen kvarkin avulla. Mikään Lumo-kvarkin sisältävä hiukkanen ei ole stabiili ja ensimmäisenä sellaisen, nykyisin J/ψ-mesonina tunnetun hiukkasen, löysivät toisistaan riippumatta SLAC:ssa Burt Richterin ja BNL:ssa Samuel Tingin johtamat tutkimusryhmät vuonna 1974.[2] Richter ja Ting saivat löydöstä Nobelin fysiikanpalkinnon vuonna 1976.[4]

Lumokvarkin elinikä on 1,1 · 10^-12 sekuntia ja se hajoaa 95 % todennäköisyydellä outo-kvarkiksi tai 5 % todennäköisyydellä alaskvarkiksi. Lisäksi virtuaalisen W⁺-bosonin kautta muodostuu positroni ja elektronin neutriino.[5]

Lumokvarkkeja sisältävän hiukkasen lumo määritellään kaavalla C = [(lumokvarkkien lukumäärä) – (lumo-antikvarkkien lukumäärä)].[3]