Luistin

Manchester Metropolitan -yliopiston tutkimuksen mukaan eteläinen Suomi sopisi parhaiten luistinten keksimisalueeksi. Vanhimmat Pohjois-Euroopasta löydetyt eläimen luista valmistetut luistimet on ajoitettu 5000 vuoden päähän. Luistinten keksimiseen uskotaan johtaneen sen, että ne helpottivat liikkumista ja siten elannon hankkimista. Federico Formentin ja Alberto Minettin johtaman tutkimusryhmän mukaan Suomen asukkaat pystyivät hyödyntämään keksintöä pitkään muita paremmin hyväkseen.[1]. Tulos perustuu matemaattiseen malliin, jonka mukaan Suomen oloissa luusta tehtyjen luistinten käyttö vähentää energiankulutusta 10&nbsp%. Norjassa vastaava säästö on 3 % ja Ruotsissa, Saksassa sekä Alankomaissa alle prosentti. Väitettä tukee myös se, että eteläisessä Suomessa on tiheimmin järviä sadan neliökilometrin alueella. Tuolloin luistimilla olisi liikuttu eteenpäin sauvojen avulla. Luistimilla ei potkittu vauhtia. Museoviraston mukaan Suomesta ei tiettävästi kuitenkaan ole löydetty kivikautisia luistimia.[2]

Keskiajan luuluistimet Museom of Londonissa.

Brittiläisen tietosanakirja Encyclopædia Britannican mukaan luistelu keksittiin todennäköisimmin Skandinaviassa noin 1 000 eaa.[3] Luistimien terät valmistettiin hirven, härän, poron tai muiden eläinten luista. Tarkalleen ei tiedetä, koska metallinen terä tuli luistimiin, mutta varhaiset alankomaalaiset piirrokset kuvaavat metalliterällä varustettuja luistimia.[3] 1800-luvun loppuun mennessä luistimissa oli puiset jalansijat, joihin oli kiinnitetty metalliset terät, sekä nahkaiset kiinnitysremmit. Luistinta kehitti merkittävästi yhdysvaltalainen E. W. Bushnell vuonna 1850, jolloin hän esitteli ensimmäisenä kokoteräksiset luistimet. Taitoluistimien kärjessä olevat piikit kehitettiin vuoden 1900 jälkeen. Piikit auttavat tiettyjen hyppyjen tekemisessä.[3]

Toistaiseksi ei ole kyetty selittämään, miksi luistimet toimivat. Yleinen luulo on, että luistelu on mahdollista, koska luistimien terä aiheuttaa jäähän paineen, jonka ansiosta jään sulamispiste alenee ja jää sulaa. Tutkimuksissa on kuitenkin todettu, ettei paine kasva niin suureksi että se alentaisi jään sulamispistettä tarpeeksi. Toinen selitys on, että terän ja jään välinen kitka sulattaa jään hetkeksi ja luistimet liikkuisivat sulan vesipatsaan päällä.

Lawrencen yliopiston emeritusprofessori Robert M. Rosenbergin Physics Today -lehteen vuoden 2005 joulukuussa kirjoittaman artikkelin mukaan jään pinnan molekyylit voivat väreillä, sillä niiden yläpuolella ei ole jäätyneitä molekyylejä, jotka pitäisivät ne paikoillaan. Rosenbergin teorian mukaan jään pinnan liukkaus johtuu sen väreilevistä molekyyleistä, jotka käyttäytyvät nesteen tavoin.

Luistimia on eri tarkoitukseen erityyppisiä:

• Jääkiekkomaalivahdit käyttävät maalivahdinluistimia. Niissä on suora terä, joka helpottaa liikkumista.

• Taitoluistelussa käytettävissä taitoluistimissa on terän kärjessä hammastus (piikit), mikä mahdollistaa lajille ominaisten hyppyjen tekemisen.
• Taitoluistelun alalajeissa muodostelmaluistelussa ja jäätanssissa käytettävissä erikoisluistimissa on madalletut varret ja lyhyemmät terät joka tekee kaarien ja askelten tekemisestä helpompaa.
• Jääkiekkoon suunnitellut luistimet eli hokkarit on nykyään tavallisesti valmistettu muovista, nahasta ja ballistisesta nailonista. Terät ovat kengän pohjan mittaiset, niissä on kanttaukset ja terän muoto on hieman pyöreä.
• Jääpallossa käytetään samantapaisia luistimia kuin jääkiekossa. Nilkkatuki on matalampi ja terä on suunniteltu pitempää liukua ja kovempia nopeuksia varten.
• Pikaluistelussa käytettävissä klaps-luistimissa on pitkät terät ja irtoava kantapäärakenne samaan tapaan kuin suksen siteissä.
• Kaukalopikaluistelussa käytettävissä luistimissa terää on siirretty kengän pohjan vasemmalle reunalle, mikä helpottaa luistelua jyrkissä kaarteissa.
• Retkiluistelussa käytettävissä luisteluterissä on usein kiinni suksen side, johon voidaan normaalisti kiinnittää hiihtokenkä eli mono.
• Rullaluistelussa käytetään rullaluistimia, joissa terän sijasta on pyörät. Tämä mahdollistaa liikkumisen esimerkiksi asfaltilla.

• Haché, Alain: Jääkiekon fysiikka. (The physics of hockey, 2001.) Suomentanut Kimmo Pietiläinen. Helsinki: Terra cognita, 2003. ISBN 952-5202-70-4.
• Jorma Uotila on ollut muokkaamassa luistinten terän kaarevan muodon mahdollisuutta