Maastohiihto

Maastohiihto (murtomaahiihto, usein myös pelkkä hiihto) on tasamaalla, mäkisessä maastossa tai vesistöjen jääpeitteellä tapahtuva hiihtomuoto, josta käytännössä kaikki hiihtolajit ovat kehittyneet. Maastohiihdossa hiihtäjä liikkuu usein valmiilla ladulla suksia ja sauvoja käyttäen, mutta myös umpihangella hiihtäminen on mahdollista.

Hiihdon MM-kilpailut 2011 Oslossa, Holmenkollennilla.
Ahkion vetämistä hiihtämällä.

Hiihtotapoja ovat perinteinen ja luistelu. Hiihto on tehokas liikuntamuoto: se parantaa sydämen suorituskykyä, hapenottokykyä ja vahvistaa useita lihasryhmiä, kuten selkää, hartioita ja jalkojalähde?. Monet arvostavat myös luonnossa olemista osana hiihtoelämystä.

Hiihto on suosittu liikuntamuoto erityisesti Pohjoismaissa, Venäjällä ja Kanadassa pitkän ja lumisen talven vuoksi. Esimerkiksi Suomessa oli vuonna 2006 maastohiihdon harrastajia lähes miljoona.[1]

Hiihtotavat

Kaikelle hiihdolle ominaista on suksien liu’un hyväksi käyttäminen lumen päällä liikuttaessa, useimmiten varsinkin tasamaalla ja ylämäessä käytetään apuna sauvoja. Hiihtotyylejä on yhtä monta kuin hiihtäjää. Hiihtotapoja on kuitenkin vain kaksi erilaista: luistelu eli vapaa hiihtotapa ja perinteinen hiihtotapa.

Perinteinen

Perinteisellä hiihtotavalla edetään sukset suoraan eteenpäin useimmiten valmiilla latu-uralla. Ylämäissä käytetään myös haarakäyntiä.

Perinteisen hiihtotekniikat:

  • Vuorohiihto muistuttaa liikerytmiltään kävelyä. Siinä vastakkainen käsi ja jalka ovat yhtä aikaa edessä tai takana. Suksi liukuu latu-uralla, ja vuoron perään potkaistaan suksella vauhtia suksen pohjassa olevan pitovoiteen lumen kanssa aiheuttaman kitkan turvin. Vuorohiihtoa käytetään hiihtokilpailuissa pääasiassa ylämäkitekniikkana, mutta kuntohiihtäjälle se käy myös tasamaatekniikaksi varsinkin silloin, jos luisto on huono.
  • Tasatyönnössä sukset pysyvät latu-uralla miltei vierekkäin tekemättä liikettä. Toisin kuin vuorohiihdossa, jossa sauvoilla työnnetään vuoron perään, tasatyönnössä sauvoilla työnnetään yhtä aikaa vauhtia koko ylävartalon liikkeellä. Tasatyöntö on erityisen hyvä tekniikka silloin, kun luisto latu-uralla on hyvä ja maastonkohta tasainen.
  • Yksipotkuisessa tasatyönnössä jokaisen tasatyönnön jälkeen potkaistaan suksen pohjan pitoa käyttäen lisää vauhtia vuoron perään kummallakin jalalla. Jalan liike taakse lähtee sillä hetkellä kun kädet eteen heilahtaessaan ohittavat vartalolinjan.
  • Haarakäyntiä käytetään jyrkissä ylämäissä, joissa hiihtäjän kunto tai suksen pito ei riitä latu-uralla etenemiseen. Haarakäynnissä kävellään tai juostaan sukset V-asennossa. Lumikontaktin aikana suksi ei liu’u vaan on paikallaan.

Vapaa hiihtotapa
Luistelun kaksipotkuinen ylämäkiluistelu eli ”kuokka”.

Vapaan hiihtotavan kilpailussa urheilija saa käyttää haluamaansa hiihtotyyliä, ja useimmiten käytetään luistelutyyliä.

Luistelutyyli on hiihtotapa, jossa suksien liike muistuttaa luistelua. Luistelu on huomattavasti nopeampi hiihtotapa kuin perinteinen.

Luistelutyylin tekniikat:

  • Kuokka eli perusluistelu on ylämäissä ja raskaalla kelillä käytettävä hiihtotapa, jossa sauvojen työntö ja työntöpuolen suksen liuku lähtevät lähes samanaikaisesti. Kuokan sauvatyöntö on epäsymmetrinen; liu’un puoleinen sauva viedään edemmäs. Toisen puolen sukselle ei sauvatyöntöä tehdä. Kun yhtä tasatyöntöä kohden tulee kaksi potkua, kutsutaan tyyliä kaksipotkuiseksi luisteluksi. Vaikka kilpailijat etenevät loivemmat ylämäet Wassberg-tyylillä, on kuokka useimmille harrastajille laajemman nopeusalueen perusluistelu.
  • Thomas Wassbergin mukaan nimetyssä Wassberg-tyylissä eli yksipotkuisessa luistelussa sauvoilla tehdään tasatyöntö jokaiselle potkulle. Siinä kuten myös Mogren-tyylissä liu’utaan pitkiäkin matkoja lähes tai täysin tasasuksella, mikä vaatii hyvän tasapainon. Kilpahiihtäjät käyttävät yksipotkuista luistelua erityisesti kiihdytyksiin ja loiviin ylämäkiin.
  • Torgny Mogrenin mukaan nimetty Mogren on tasamaalla ja loivissa alamäissä käytettävä kaksipotkuinen tyyli, jossa tasatyöntöä seuraa luistelupotku molemmilla jaloilla. Kuokasta poiketen Mogrenin sauvatyöntö on symmetrinen ja liikeradat pidempiä. Kilpailijat vaihtavat Mogren-tyyliin, kun Wassbergin kahdesta sauvatyönnöstä ei vauhdin kiihtymisen vuoksi ole enää riittävästi etua. Harrastajat voivat käyttää Mogrenia myös verkkaiseen retkihiihtoon esimerkiksi jäällä.
  • Sauvoitta luistelussa luistellaan tekemättä sauvoilla työntöjä. Sauvat ovat tällöin yleensä hiihtäjän kainaloissa. Kilpahiihdossa sauvoitta luistelua käytetään pääasiassa loivissa alamäissä, kun Mogrenin sauvatyönnöstä ei ole vauhdin kiihtymisen vuoksi enää riittävää etua.
  • Ankka eli vuoroluistelu on ylämäkitekniikka, joka muistuttaa normaalia haarakäyntiä, mutta suksia liu’utetaan. Vuoroluistelua ei käytetä kilpahiihdossa. Kilpahiihtäjät käyttävät sitä palauttavilla lenkeillä, jolloin ei ole tarkoitus kuormittaa elimistöä liikaa.
  • Toispuoleinen luistelu. Ladulla hiihdettävän tasatyönnön yhteydessä polkaistava toisen suksen luistelupotku lisävauhtia antamaan. Tämä oli luisteluhiihdon alkuperäinen muoto 1970-luvulla, mutta sen käyttö kilpatasolla on hävinnyt kokonaan.

Luistelutavan historiaa

Nykyinen kahden suksen luistelutyyli on melko uusi keksintö. Luistelupotku yleistyi 1970-luvulla ylipitkissä hiihtokilpailuissa. Erityisesti sitä käytti Keski-Euroopassa suomalainen pitkien matkojen hiihtäjä Pauli Siitonen ja potku myös hetkellisesti nimettiin Siitosen mukaan. [2]

Julkiseen keskusteluun luistelupotku tuli voimakkaasti ensimmäisellä virallisella hiihdon maailmancupin kaudella ja erityisesti 1982 Oslon MM-hiihdoissa amerikkalaisen, silloisen maailmancupin kokonaiskilpailun voittajan, Bill Kochin myötä. Tuolloin luistelupotku ei ollut vielä kehittynyt nykyiseen muotoonsa pääasiassa sen vuoksi, että latu-urat olivat kapeita ja usein latu oli vedetty keskelle uraa.

Talvella 1984 lisääntyi merkittävästi niin sanotun toispuolisen luistelupotkun käyttö. Sarajevon olympialaisissa sitä käytettiin melko yleisesti. Keväällä 1984 pitovoiteet väistyivät lopullisesti syrjään ja hiihdettiin toispuolisesti vauhtia potkien. Tuolloin hiihdon suurmaan Neuvostoliiton kilpailijat, jotka olivat eläneet kuukauden eristyksissä, saivat tiedon vallankumouksesta vasta samana keväänä huhtikuussa Kiirunassa käydyissä keväthiihdoissa.lähde? Samana keväänä luistelupotkua alettiin laajalti harjoitella 1985 Seefeldin MM-kisoja silmällä pitäen.

Kansainvälisessä hiihtoliitossa FIS:ssä oltiin luisteluhiihdon suhteen sekavissa tunnelmissa. Myös hiihtäjät kehittelivät erilaisia ratkaisuja, muun muassa pitoteippejä, jotka saatettiin raskaan nousun jälkeen repiä suksen pohjasta pois. Seefeldin MM-kisoissa 30 kilometrillä avausmatkalla laduille oli pysytetty muoviaitoja, joilla pyrittiin estämään luistelupotkun käyttö. Saman vuoden keväänä pidetyssä kongressissa FIS melko yllättäen päätti eriyttää toisistaan vapaan ja perinteisen hiihtotavan ja ensimmäistä kertaa hiihdon arvokilpailuissa kilpailtiin kahden eri hiihtotavan sarjoissa jo seuraavissa MM-kisoissa 1987 Oberstdorfissa.

Varusteet
Hiihtojalkine eli mono NNN-tyyppisellä siteellä.

Luistelussa ja perinteisessä tyylissä käytetään hieman erilaisia välineitä. Luistelussa sauvat ovat pidempiä, mutta sukset lyhyempiä ja jäykempiä. Sopiva perinteisen tyylin suksi on oma pituus + 15–25 cm.[3] Sopiva sauva on puolestaan 83–86 % omasta pituudesta, eli noin hiihtäjän kaulakuoppaan asti. Perinteisen sääntöuudistuksen mukaan perinteisen hiihtotavan kilpailussa sauvan pituus saa olla maksimissaan 83 % omasta pituudesta. Sopiva luistelusuksi on oma pituus + 10–15 cm. Sopiva luistelusauva on 88–91 % omasta pituudesta.[3] Vapaan hiihtotavan kilpailuissa sauva saa olla maksimissaan saman pituinen kuin hiihtäjä itse. Pituus mitataan niin, että hiihtäjä seisoo tasaisella alustalla hiihtokengät jalassa ilman päähinettä. Pituus on tason alareunasta pään korkeimpaan kohtaan.[4]

Alla olevasta taulukosta voi katsoa, kuinka pitkä sauvan tulee olla luisteluun ja perinteiseen. [4]

Sauvan pituus
Pituutesi Luistelusauva (cm) Perinteisen sauva (cm)
90 80 70
100 85 75
110 90 80
115 95 85
120 100 90
125 105 95
130 110 100
135 115 105
140 120 110
145 125 115
150 130 120
155 135 125
160 140 130
165 145 135
170 150 140
175 155 145
180 160 150
185 165 155
190 170 160
195 175 165
200 180 170

Luistelumonot ovat varreltaan korkeampia ja tukevat enemmän nilkkaa kuin perinteisen tyylin monot. Suksen siteet ovat luistelussa jäykemmät eli ne rajoittavat monon nousua toisin kuin perinteisen tyylin siteissä. Vain toiselle tyylille suunniteltujen välineiden lisäksi harrastekäyttöön on olemassa myös niin kutsuttuja combi-välineitä, jotka soveltuvat sekä luisteluun että perinteiseen.


Kilpailumuotoja
  • Perinteisen tyyli hiihtokilpailu
  • Vapaan tyylin hiihtokilpailu
  • Skiathlon eli yhdistelmäkilpailu (takaa-ajokilpailu)
  • Sprinttikilpailu
  • Parisprinttikilpailu
  • Väliaikalähtö
  • Yhteislähtö

[5]

Merkittäviä hiihtokilpailuja

Kuuluisia maastohiihtäjiä

Miehiä

Naisia

Katso myös

Lähteet

Aiheesta muualla

 

This article is issued from Wikipedia. The text is licensed under Creative Commons - Attribution - Sharealike. Additional terms may apply for the media files.