Luigi Galleani

Galleani syntyi Vercellissä Piemontessa keskiluokkaiseen perheeseen. Galleanista tuli anarkisti hänen opiskellessaan Torinon yliopistossa. Hän jätti koulun ennen valmistumistaan. Galleani joutui pakenemaan Torinosta Ranskaan vuonna 1880. Tämän johdosta hänet pidätettiin ja myöhemmin karkotettiin Sveitsistä. Hän siirtyi takaisin Ranskaan, mutta muutaman vuoden kuluttua hänet karkotettiin myös Ranskasta.

Galleani asui Ranskassa lähes 20 vuotta. Hän vietti jonkin aikaa Sveitsissä ystävänsä maantieteilijän ja anarkistin Élisée Reclus kanssa. Galleani avusti Reclusta tämän suurteoksen La Nouvelle Geographien työstämisessä. Lisäksi hän auttoi Reclusta järjestämään Geneven yliopiston opiskelijoiden keskuudessa mielenosoituksen vuonna 1887. Mielenosoitus järjestettiin vuotta aiemmin Chicagossa tapahtuneen Heinätorin verilöylyn muistoksi.

Galleani palasi Italiaan, jossa hänet muutaman vuoden kuluttua pidätettiin ja tuomittiin salaliitosta 5 vuoden vankeusrangaistukseen. Vuodesta 1894, kun hän oli 31-vuotias, hän vietti yli 5 vuotta vankilassa ja sisäisessä maanpaossa, pääasiassa Pantellerian saarella Sisilian lähellä. Pantelleriassa hän tutustui tulevaan vaimoonsa Mariaan, jolla jo oli yksi lapsi. Luigi ja Maria Galleani saivat yhdessä 4 lasta. Emma Goldman kertoi myöhemmin tavanneensa Galleanin Barressa Vermontissa vuonna 1899, mutta tämä ei pidä paikkaansa, koska Galleani saapui Yhdysvaltoihin vasta vuonna 1901. Paettuaan Pantelleriasta vuonna 1900, Galleani siirtyi Egyptiin.

Egyptissä oli laaja italialaisyhteisö ja Galleani asui muiden anarkistien kanssa useiden kuukausien ajan. Hän kuitenkin sai tiedon, että Egyptin viranomaiset suunnittelivat hänen palauttamistaan Italiaan, joten hän pakeni Egyptistä Lontooseen. 40-vuotiaana hän pakeni Yhdysvaltoihin.

Pian saapumisensa jälkeen Galleani kiinnitti radikaalianarkististen piirien huomion karismaattisena puhujana, joka uskoi väkivallan olevan tarpeellista työläistä sortavien kapitalistien kukistamiseksi. Galleani asettui Patersoniin, New Jerseyhin ja hänestä tuli Yhdysvaltain johtavan italian anarkistisen julkaisun La Questione Socialen päätoimittaja. Galleani tunsi naamioimatonta ylpeyttä kuvatessaan itseään vallankumoukselliseksi propagandistiksi, joka oli omistautunut nykyisen hallinnon tuhoamiselle. Galleani oli erittäin taitava puhuja.

Vuonna 1902 Patersonissa sijainneen silkkitehtaan työntekijät menivät lakkoon ja Galleani käytti puhujan taitojaan kannustaen työntekijöitä yleislakkoon. Poliisin tulitettua mielenosoittajia, Galleani haavoittui kasvoihin ja hänet tuomittiin myöhemmin mellakan lietsomisesta. Hän pakeni Kanadaan, jossa viranomaiset pidättivät hänet ja saattoivat takaisin rajan yli Yhdysvaltoihin.

Galleani kiinnostui Barressa, Vermontissa sijainneesta italialaisyhteisöstä, jossa siirtolaiset olivat löytäneet työtä muurareina. Nämä työläiset muodostivat pääosa Barren anarkistiyhteisöstä. Galleani piti kokouksia ja kirjoitti esseitä. Hän perusti uutislehden Cronaca Sovversiva, joka ilmestyi 15 vuoden ajan ennen kuin Yhdysvaltain hallitus lakkautti lehden vuonna 1918 säädetyllä lailla, joka kielsi epälojaalin, rienaavan, rääväsuisen tai kiroilun.

Cronaca Sovversivassa oli yleensä korkeintaan 8 sivua ja lehdellä oli parhaimmillaan 5 000 tilaajaa. Lehti esitteli erilaisia radikaaleja näkemyksiä kuten esimerkiksi Jumalan olemassaolon epäilyyn, vapaaseen rakkauteen ja valtion tyrannian vastustamiseen. Lehti julkaisi usein "kapitalististen vakoojien", jotka käytännössä olivat liikemiehiä, lakonmurtajia ja muita "ihmisten vihollisia", osoitteita ja henkilötietoja.

Cronaca Sovversivassa Galleani rakensi teoriaansa suorasta toiminnasta ja propagandasta. Hän kehui Gaetano Brescin tekoa ampua kuningas Umberto I.

Yksi Cronaca Sovversivan kiinnostavimmista julkaisuista oli pieni mainos, joka kauppasi viattomasti nimettyä lehtistä La Salute è in voi! (Terveys on sinussa!) 25 sentin hintaan. Lehtistä kuvailtiin kaikkien proletaariperheiden välttämättömäksi teokseksi. Lehtinen oli käytännössä pomminrakentamisohje. Galleani tarjosi lukijoilleen nitroglyseriinin kemiallisen kaavan. New Yorkin kaupungin pommiryhmä kuvasi ohjeita tarkaksi ja käytännönläheisiksi. Galleani oli kuitenkin tehnyt nitroglyseriinin kaavassa virheen, joka aiheutti ainakin yhden ennenaikaisen räjähdyksen. Hän korjasi virheen vuoden 1908 painokseen.

Galleanista tuli uhmakkaampi ja hän keräsi ympärilleen ryhmän radikaaleja ystäviä. Galleani ja hänen ryhmänsä ajoivat radikaalia anarkismia ja ennen kaikkea suoraa toimintaa. Ajan kuluessa useat Galleanin seuraajista käyttivät pommeja ja muita väkivaltaisia keinoja saadakseen viestinsä läpi. Galleani itse kannatti toimintaa, mutta ei ilmeisesti koskaan varsinaisesti osallistunut siihen, lukuun ottamatta kirjoittamaansa pomminrakennusohjetta.

Historioitsijat uskovat, että Galleanin seuraajat aloittivat pommi-iskut vuonna 1914. Samana vuonna kuin Galleani julkaisi teoksen Facccia a Faccia col Nemic (Kasvokkain vihollisen kanssa), jossa hän ylisti anarkistisia salamurhaajia marttyyreiksi ja vallankumouksen sankareiksi. Galleanistit osallistuivat New Yorkissa ainakin kahteen pommi-iskuun sen jälkeen kun poliisi väkivaltaisesti hajotti John D. Rockefellerin kodin edustalle kokoontuneen mielenosoituksen. Seuraavien kuukausien aikana tapahtui räjähdyksiä useissa New Yorkin virallisissa rakennuksissa, kuten poliisiasemilla, kirkoissa ja oikeustaloissa. 14. marraskuuta 1914 pommi oli asetettu Tombsin poliisioikeustalolle. Tammikuussa 1915 poliisi paljasti suunnitelman Pyhän Patrickin tuomiokirkon räjäyttämiseksi. Yhden epäilyn kotoa löytyi Galleanin pomminrakennusopas.

Nesto Dondoglio, Chicagossa asunut kokki, joka käytti nimeä Jean Crones, myrkytti noin 100 henkilöä arkkipiispa Mundeleinin kunniaksi vuonna 1916 järjestetyssä illallistilaisuudessa. Dondoglio sekoitti illallisella tarjottuun keittoon arsenikkia. Yksikään vieraista ei kuollut vieraana olleen lääkärin valmistaman oksennuslääkkeen ansiosta. Dondoglion asunto tutkittiin ja sieltä löydettiin useita myrkkyjä. Dondogliota ei kuitenkaan ikinä pidätetty. Hän pakeni itärannikolle, jossa hän eli kuolemaansa saakka, vuoteen 1922, piilotettuna muiden Galleanistien koteihin.

6. joulukuuta 1916 Galleanisti Alfonso Fagotti pidätettiin tämän puukotettua poliisia Bostonissa tapahtuneessa mellakassa. Seuraavana päivänä Galleanistit räjäyttivät pommin Bostonin satamapoliisin Salutation Streetillä sijainneella asemalla. Fagotti tuomittiin ja vangittiin sekä lopulta karkotettiin Italiaan.

Jotkin historioitsijat epäilevät Galleanisteja osallistumisesta vuonna 1916 San Franciscossa tapahtuneeseen pommi-iskuun. Iskusta ei tuomittu ketään Galleanistia, mutta pommin rakenne muistutti hyvin paljon Galleanistien käyttämää rakennetta.

Tilanteen kiristyessä Euroopassa ja Yhdysvaltojen otettua käyttöön asevelvollisuuden, Galleani kehotti seuraajiaan siirtymään Meksikoon, jossa he voisivat odottaa vallankumousta ja välttää listautumisen armeijaan. Pommi-iskut Yhdysvalloissa lakkasivat joksikin aikaa. Vuoden 1917 lopussa useat Galleanistit palasivat Yhdysvaltoihin ja jatkoivat toimintaansa.

Mario Budan uskotaan rakentaneen 24. marraskuuta 1917 Milwaukeen poliisiasemalla räjähtäneen suuren mustaruutipommin, jossa oli ajastettu sytytin. Poliisit olivat löytäneet pommin kirkon kellarista ja vieneet sen poliisiasemalle, jossa se räjähti. Räjähdyksessä kuoli 9 poliisia ja yksi siviili. Tapaus oli vakavin Yhdysvalloissa tuohon asti tapahtunut terrori-isku. Pommi oli ilmeisesti suunnattu pastori August Giulianaa vastaan. Giuliana oli aiemmin järjestänyt kokouksen, jota paikalliset anarkistit olivat vastustaneet.

Satunnaisia räjähdyksiä tapahtui New Yrokissa, San Franciscossa, Washingtonissa, Bostonissa ja Milwaukeessa. Iskut vaihtelivat tehokkuudessaan, ja ne liitettiin Galleanisteihin, mutta rikossyytteitä tapauksista ei seurannut. Helmikuussa 1918 Yhdysvaltain viranomaiset tekivät kotietsinnän Cronoca Sovversivan toimitukseen, keskeyttivät julkaisun ja pidättivät lehden toimittajat. Yksi henkilökunnan jäsen piilotti lehden tilaajista tehdyn listan, mutta viranomaiset saivat yli 3 000 tilaajan tiedot.

17. tammikuuta 1918, 19-vuotias Galleanisti Gabriella Segata Antolini pidätettiin tämän kuljetettua dynamiitilla täytettyä laukkua. Antolini oli saanut laukun Carlo Valdinocilta. Kuulusteluissa Antolini antoi väärän nimen ja kieltäytyi yhteistyöstä poliisin kanssa. Hänet vangittiin 14 kuukaudeksi ennen kuin hänet lopulta vapautettiin. Ollessaan vankilassa Antolini tapasi Emma Goldmanin ja ystävystyi tämän kanssa.

Väkivallan ja yleisen levottomuuden seurauksena, Yhdysvaltain kongressi hyväksyi lokakuussa 1918 lain, jonka tarkoituksena oli valvoa ulkomaalaisten toimintaa anarkistisissa tai vallankumouksellisissa järjestöissä. Galleani ja hänen seuraajansa julistivat sodan Yhdysvaltain hallitusta vastaan ja julkaisivat uhkauksen, jonka mukaan karkottaminen ei auttaisi lopettamaan väkivaltaa. Lain säätämistä seurasi sarja johtavia liike- ja virkamiehiä vastaan kohdennettuja pommi-iskuja.

Huhtikuun lopussa 1919 postissa lähetettiin noin 30 dynamiittipommia, jotka oli osoitettu poliitikoille, oikeusvirkailijoille ja rahoittajille (mukaan lukien John D. Rockefeller) eri puolilla maata. Yksi pommi oli lähetetty FBI:n edeltäjän Bureau of Investigationin agentille R.W. Finchille, joka oli jäljittänyt useita Galleanisteja, mukaan lukien Carlo Valdinoci. Pommit oli tarkoitettu toimitettavaksi vappupäivänä, mutta vain osa pommeista saapui perille sillä lähettäjät eivät olleet laittaneet lähetyksiin riittävästi postimerkkejä. Yksi pommeista löydettiin ja tämän perusteella pystyttiin tunnistamaan useimmat muut lähetykset. Kukaan ei kuollut, mutta senaattori Hardwickin palvelija menetti kätensä avattuaan pommilähetyksen.

Kesäkuussa 1919 Galleanistit onnistuivat räjäyttämään 8 suurta pommia lähes samanaikaisesti eri puolilla Yhdysvaltoja. Pommit oli sijoitettu tuomareiden, liikemiesten, pormestarin, maahanmuuttovirkailijan ja kirkon rakennuksiin. Pommeissa oli jopa 9 kiloa dynamiittia, jonka ympärillä oli metallisirpaleita. Suunniteltujen uhrien joukossa oli poliitikkoja, jotka olivat kannattaneet anarkistien karkottamista ja tuomareita, jotka olivat tuominneet Galleanisteja. Räjähdyksissä kuoli yksi satunnainen ohikulkija sekä yksi Galleanisti - Carlo Valdinoci, joka oli yksi Galleanin läheisimmistä seuraajista.

27. helmikuuta 1919 neljä Galleanistia kuoli kun Franklinissa, Massachusettsissa sijainneeseen tekstiilitehtaaseen oltiin asettamassa pommia. Heidän uskotaan saaneen innoituksen räjäytykseen, Galleanin aiemmin päivällä pitämästä puheesta.

Yhdysvaltain oikeusministeri Alexander Mitchell Palmer päätti aloittaa sarjan tutkimuksia. Niihin kuului kotietsintäluvattomia puhelimiin liitettyjä kuunteluvälineitä, radikaalien julkaisujen tilaajien seuraamista. Tuhansien anarkistien, kommunistien ja muiden radikaalien toimintaa valvottiin. Kun toiminnasta oli saatu riittävästi näyttöä, oikeusministeriö aloitti henkilöiden pidätykset ja karkottamiset.

Luigi Galleani ja 8 hänen seuraajansa karkotettiin Italiaan kesäkuussa 1919. Viranomaisilla ei ollut riittävästi näyttöä Galleanin asettamiseksi syytteeseen, mutta hänet voitiin karkottaa, koska hän oli osallistunut vallankumoukselliseen toimintaan. Italiaan paluun jälkeen Galleani kiinnitti pian viranomaisten huomion. Hän joutui maanpakoon Italian rannikolla sijainneelle saarelle. Mussolinin noustua valtaan, Gelleania pidettiin jatkuvan poliisivalvonnan alaisena. Myöhemmin hän sai luvan palata Italian mantereelle, mutta poliisivalvonta jatkui. Galleani kuoli vuonna 1931 sydänkohtaukseen,

Galleanin karkotuksen ja Saccon ja Vanzettin tuomioiden jälkeen tapahtui uusia pommi-iskuja. Galleanin seuraajia, erityisesti Budaa, epäiltiin Wall Streetin vuoden 1920 pommi-iskusta, jossa kuoli 38 henkilöä ja loukkaantui vakavasti 143. Vuonna 1927 Galleanisteja epäiltiin uusista iskuista.

Goacci ja Recchi pakenivat pian Argentiinaan. Goacci liittyi yhteen argentiinalaisen anarkistin Severino Di Giovannin kanssa. Di Giovannin teloituksen jälkeen Goacci karkotettiin Argentiinasta, mutta hän palasi toisen maailmansodan jälkeen. Buda palasi Italiaan pian Wall Streetin pommi-iskun jälkeen. Hän asui Italiassa kuolemaansa saakka, vuoteen 1963.