Luigi Cadorna

Luigi Cadornan isä oli kenraali Raffaele Cadorna. Hän oli aatelisarvoltaan kreivi.[2] Cadorna aloitti upseerinuransa aliluutnanttina Italian armeijassa vuonna 1868.[1] Hän yleni 1875 kapteeniksi, 1892 everstiksi ja 1905 kenraaliluutantiksi sekä nimitettiin 1910 neljännen armeijakunnan komentajaksi.[2] Hänelle tarjottiin pääesikunnan päällikön tehtäviä ensi kerran vuonna 1908, mutta silloin hän kieltäytyi poliittisista syistä ja virkaan nimitettiin häntä kaksi vuotta nuorempi Alberto Pollio. Toisella kerralla, kuusi vuotta myöhemmin, Pollion kuoltua yllättäen sydänkohtaukseen, Cadorna hyväksyi tarjouksen, ja hänet nimitettiin pääesikunnan johtoon 6. heinäkuuta 1914, kolme viikkoa ennen maailmansodan puhkeamista.[3] Sodassa Italia julistautui aluksi puolueettomaksi, kunnes liittyi toukokuussa 1915 sotaan ympärysvaltojen puolelle. Cadorna vaati tästä huolimatta liikekannallepanoa välittömästi puolueettomuusjulistuksen jälkeen, koska armeijan taisteluvalmius oli hänen mielestään surkean alhaisella tasolla. Pääministeri Antonio Salandra ei kuitenkaan tähän suostunut, ja vasta lokakuussa Cadorna saattoi toden teolla aloittaa vaatimansa Italian armeijan vahvistamisen.[3]

Italian julistettua sodan Itävalta-Unkaria vastaan 23. toukokuuta 1915 Cadornan osittain uudistama, 35 divisioonan suuruinen armeija aloitti sotatoimet seuraavana päivänä.[3] Cadornan tavoitteena oli vallata Itävalta-Unkarilta Triesten ja Kärntenin alueet, joten hän keskitti Italian päävoimat itärajalle ja jätti Etelä-Tirolin suunnan vähemmälle huomiolle. Hän kuitenkin käynnisti Italian hyökkäyksen sen verran hitaasti, että itävaltalaiset ehtivät asettua puolustukseen rajalle.[2] Cadornan taktiikkana oli säilyttää vahva puolustuslinja Trentinon alueella ja suorittaa lannistumatta toistuvia jalkaväkihyökkäyksiä Isonzojoella. Nämä hyökkäykset johtivat suuriin miestappioihin ilman merkittävää sotilaallista menestystä. Ensimmäiseen sotatalveen mennessä tappiot kasvoivat 300 000 mieheen. Toisin kuin länsirintaman komentajat, Cadorna ei juuri hyödyntänyt tykistön tukea jalkaväkihyökkäyksissä, sillä italialaisilla oli pulaa tykeistä ja konekivääreistä. Taistelutahdon alenemiseen hän vastasi valtuuttamalla yli 750 kuolemantuomiota pelkuurudesta tuomituille ja erottamalla upseereita. Italian armeijan merkittävimmät saavutukset Cadornan alaisuudessa olivat itävaltalaisten hyökkäyksen torjuminen Trentinossa keväällä 1916, Gorizian valtaus elokuussa 1916 ja voitto Baensezzassa vuonna 1917.[4][1][5]

Italian vähäinenkin sotaonni kääntyi Saksan tultua Itävalta-Unkarin avuksi. Keskusvaltojen raskas yllätyshyökkäys lokakuussa 1917 (Caporetton taistelu), johti italialaisten täydelliseen tappioon ja 27. lokakuuta Cadornan oli määrättävä Italian armeija perääntymään Piavejoelle.[6] Pelkästään tässä taistelussa menetettiin yli 300 000 miestä ja suuret määrät arvokasta kalustoa. Tappion seurauksena Cadorna korvattiin nopeasti kenraali Armando Diazilla ja siirrettiin Versaillesissa kokoontuneen ympärysvaltojen ylimmän sotaneuvoston jäseneksi. Hän joutui jättämään tämänkin tehtävän helmikuussa 1918, kun virallinen raportti Caporetton sotilaallisesta katastrofista leimasi hänet päävastuulliseksi tappiosta. Tutkinnan asiakirjat julkaistiin seuraavana vuonna. Cadorna jätti sotapalveluksen kokonaan syyskuussa 1918. Benito Mussolini järjesti kaikesta huolimatta hänelle ylennyksen marsalkaksi vuonna 1924.[1][5][4][2]

• Cadorna-luokka

• Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Luigi Cadorna Wikimedia Commonsissa