Luettelo ennen vuotta 1820 syntyneistä taiteilijoista Suomessa

Myös entisaikoina useat taiteilijat harjoittivat taiteellisen työnsä ohella muita ammatteja. Esimerkiksi Johan Lefrén toimi Karlbergin sotakoulun johtajana, Ulrik Thersner everstiluutnanttina ja Claes Lang perämiehenä ja koristetaiteilijana. Monet taiteilijat kuten Mikael Toppelius toimivat kirkkomaalareina, jolloin he saattoivat tehdä sekä "lankkumaalarin", koristetaiteilijan että taidemaalarin töitä.^lähde? Toimeentulo saattoi olla niukkaa ja esimerkiksi 1830-luvun taiteilijoista vain Johan Erik Lindh elätti itsensä taiteilijana[1].

Taiteellinen potentiaali suuntautui Suomen ulkopuolelle. Lontoossa arveltiin 1830-luvun lopussa ja Münchenissä 1840-luvun alussa olevan kummassakin noin tuhat taiteilijaa. Suomessa vastaavana aikana varteenotettavien taiteilijoiden määrä oli alle kymmenen.[2]

Suomen keskiajan taiteilijoita ei tunneta nimeltä. Joukosta on tunnistettu Liedon mestari, mutta nimen takana on todennäköisesti suurempi joukko kisällejä ja oppipoikia.[3]

Varhaisin alkuperäisen luettelon taiteilijoista on suomalainen taidemaalari Abraham Myra (1639-1684). Hän opiskeli Jochim Neimanin oppipoikana ja toimi Turussa maalariammattikunnan vanhimpana 1678–1684.

Suurvalta-ajan varhaisimmat tunnetut kuvataiteilijat olivat useimmiten konterfeijareita eli kiertäviä kirkko- ja muotokuvamaalareita. Heistä eräs tunnettuja oli Isossakyrössä vuonna 1647 syntynyt Elias Brenner. Hän toimi sekä taidemaalarina että kuvittajana. Brenner tunnetaan erityisesti Ruotsissa tekemistään miniatyyrimaalauksistaan.

Luettelossa on alun perin vain kolme naista. Heistä Ruotsissa vuonna 1690 syntynyttä sekä Vaasassa ja Turussa asunutta Margareta Capsiaa pidetään 1700-luvun alun etevimpänä suomalaisena kirkkotaiteilijana ja Suomen ensimmäisenä naismaalarina. Uusi suomalainen taidehistoria on nostanut esille alkuperäisen luettelon ulkopuolelle jääneitä naistaiteilijoita, kuten Helena Arnellin ja Charlotta Malm-Reuterholmin.[4] Tukholman taideakatemiaan pääsivät naiset opiskelemaan ensimmäisen kerran vasta vuonna 1847.[5]

Suomen Taideyhdistys ei erotellut nais- ja miestaiteilijoita, vaan tuki kaikkia myöntämällä stipendejä ja hankkimalla teoksia sen kokoelmiin. Taideyhdistyksellä oli tarve saada toiminnan pariin kaikki potentiaaliset tekijät, riippumatta heidän taustastaan tai sukupuolestaan.[2]

Ruotsin vallan ajan lopun ja autonomian ajan alun merkittävä taidemaalari oli Alexander Lauréus. Hänet lähetettiin 1802 kansalaiskeräyksellä saaduilla varoilla Turusta Tukholmaan, jossa hän saavutti taideakatemian jäsenyyden ja hovimaalarin arvonimen. Tällä välin Turku oli kuitenkin hylätty Turun palon takia maan pääkaupunkina ja siirretty Helsinkiin, eikä suomalaisten pettymykseksi Lauréus palannutkaan asumaan synnyinmaahansa.

Ennen vuotta 1820 syntyneet taiteilijat elivät ja vaikuttivat juuri ennen varsinaisen suomalaisen kuvataide-elämän organisoimista 1800-luvun puolenvälin aikoihin ja sen jälkeen. Sitä varten muun muassa perustettiin Suomen Taideyhdistys (1846), käynnistettiin säännöllinen taidenäyttelytoiminta (1845) ja perustettiin Suomen Taideyhdistyksen piirustuskoulu (1848). Turun piirustuskouluna tunnetun taidekoulun toiminta oli alkanut vuonna 1830 ja Suomen taideyhdistyksen alaisena kouluna se toimi vuodesta 1852 aina vuoteen 1905 asti. Taidekoulutusta oli mahdollista saada myös Yliopiston piirustussalilla, joka vuoteen 1828 toimi sekin Turussa. Taidenäyttelytoimintaa seurasi taidekritiikki, joka vakiintui sanomalehtiin.

Luettelon taiteilijoiden tuotanto edeltää varsinaista Suomen taiteen kultakautta, joka alkoi 1880-luvulla. Varhaista kansallisromantiikkaa edustaa kuitenkin R. W. Ekman, sekä taiteilijaveljekset Magnus ja Wilhelm von Wright. Veljeksistä nuorin Ferdinand syntyi 1822 ja hänen maalauksissaan näkyy kultakauden pyrkimyksiä.