Luettelo Viron kunnista 1990–2017
Tämä artikkeli on luettelo Viron kunnista 1990–2017. Vuoden 2015 aluejaon mukaan Virossa oli 213 itsenäistä kuntayksikköä (vir. omavalitused), joista 183 oli kuntia (vir. vald) ja 30 kaupunkeja (vir. linn).[1] Kunnat on esitetty luettelossa maakunnittain.
Viron kaupungit on lueteltu artikkelissa luettelo Viron kaupungeista, eivätkä ne ole mukana tämän artikkelin luettelossa. Virossa on myös 17 entistä kaupunkia, joista on kuntaliitosten myötä tullut epäitsenäisiä kaupunkeja (vir. vallasisene linn). Niillä ei ole hallinnollista merkitystä.
Sulkuihin on merkitty kuntiin kuuluvia asuttuja paikkoja: epäitsenäiset kaupungit, kauppalat (alev) ja tieto siitä onko kunta pelkästä kauppalasta muodostuva kauppalakunta (alevvald). Pienkauppalat (alevik) eivät ole mukana.
Vuoden 2017 kuntauudistuksen myötä muodostunut kuntajako ja sen yhteydessä tehdyt kuntaliitokset on esitetty artikkelissa luettelo Viron kunnista. Ennen kuntauudistusta vuosina 1996–2014 toteutettiin myös useita kuntaliitoksia.
Harjumaa
![](../I/Harju_municipalities.png.webp)
- Aegviidu (kauppalakunta)
- Anija (sisältää Kehran epäitsenäisen kaupungin)
- Harku
- Jõelähtme
- Keila
- Kernu
- Kiili (sisältää Kiilin kauppalan)
- Kose
- Kuusalu
- Nissi
- Padise
- Raasiku
- Rae
- Saku
- Saue
- Vasalemma
- Viimsi
Ennen vuotta 2017 lakkautetut kunnat:
Hiidenmaa
![](../I/Hiiu_municipalities.png.webp)
Ennen vuotta 2017 lakkautetut kunnat:
- Kärdlan kaupunki ja Kõrgessaaren kunta yhdistyivät Hiiun kunnaksi 2013
Itä-Virumaa
![](../I/Ida-Viru_municipalities.png.webp)
- Alajõe
- Aseri
- Avinurme
- Iisaku
- Illuka
- Jõhvi (sisältää Jõhvin epäitsenäisen kaupungin)
- Kohtla
- Kohtla-Nõmme (kauppalakunta)
- Lohusuu
- Lüganuse (sisältää Püssin epäitsenäisen kaupungin)
- Mäetaguse
- Sonda
- Toila
- Tudulinna
- Vaivara
Ennen vuotta 2017 lakkautetut kunnat:
Järvamaa
![](../I/Jarva_municipalities.png.webp)
- Albu
- Ambla
- Imavere
- Järva-Jaani (sisältää Järva-Jaanin kauppalan)
- Kareda
- Koeru
- Koigi
- Paide
- Roosna-Alliku
- Türi (sisältää Türin epäitsenäisen kaupungin)
- Väätsa
Ennen vuotta 2017 lakkautetut kunnat:
Jõgevamaa
![](../I/Jogeva_municipalities.png.webp)
Ennen vuotta 2017 lakkautetut kunnat:
Läänemaa
![](../I/Laane_municipalities.png.webp)
- Hanila
- Kullamaa
- Lääne-Nigula
- Lihula (sisältää Lihulan epäitsenäisen kaupungin)
- Martna
- Noarootsi
- Nõva
- Ridala
- Vormsi
Ennen vuotta 2017 lakkautetut kunnat:
Länsi-Virumaa
![](../I/Laane-Viru_municipalities.png.webp)
- Haljala
- Kadrina
- Laekvere
- Rakke
- Rakvere
- Rägavere
- Sõmeru
- Tamsalu (sisältää Tamsalun epäitsenäisen kaupungin)
- Tapa (sisältää Tapan epäitsenäisen kaupungin)
- Vihula
- Vinni
- Viru-Nigula
- Väike-Maarja
Ennen vuotta 2017 lakkautetut kunnat:
Põlvamaa
![](../I/Polva_municipalities.png.webp)
- Ahja
- Kanepi
- Kõlleste
- Laheda
- Mikitamäe
- Mooste
- Orava
- Põlva (sisältää Põlvan epäitsenäisen kaupungin)
- Räpina (sisältää Räpinan epäitsenäisen kaupungin)
- Valgjärve
- Vastse-Kuuste
- Veriora
- Värska
Ennen vuotta 2017 lakkautetut kunnat:
Pärnumaa
![](../I/P%C3%A4rnumaa_vallad.svg.png.webp)
- Are
- Audru (sisältää Lavassaaren kauppalan)
- Halinga (sisältää Pärnu-Jaagupin kauppalan)
- Häädemeeste
- Kihnu
- Koonga
- Paikuse (sisältää Paikusen kauppalan)
- Saarde (sisältää Kilingi-Nõmmen epäitsenäisen kaupungin)
- Sauga
- Surju
- Tahkuranna
- Tootsi (kauppalakunta)
- Tori
- Tõstamaa
- Varbla
- Vändra (kauppalakunta)
- Vändra (kunta)
Ennen vuotta 2017 lakkautetut kunnat:
- Halingan kunta ja Pärnu-Jaagupin kunta yhdistyivät Halingan kunnaksi 1996
- Kilingi-Nõmmen kaupunki, Saarden kunta ja Talin kunta yhdistyivät Saarden kunnaksi 2005
- Kaisman kunta ja Vändran kunta yhdistyivät Vändran kunnaksi 2009
- Lavassaaren kunta ja Audrun kunta yhdistyivät Audrun kunnaksi 2013
Raplamaa
![](../I/Rapla_municipalities.png.webp)
- Juuru
- Järvakandi (kauppalakunta)
- Kaiu
- Kehtna
- Kohila (sisältää Kohilan kauppalan)
- Käru
- Märjamaa (sisältää Märjamaan kauppalan)
- Raikküla
- Rapla (sisältää Raplan epäitsenäisen kaupungin)
- Vigala
Ennen vuotta 2017 lakkautetut kunnat:
Saarenmaa
![](../I/Saare_municipalities_1999%E2%80%932014.png.webp)
- Kaarma
- Kihelkonna
- Kärla
- Laimjala
- Leisi
- Lümanda
- Muhu
- Mustjala
- Orissaare
- Pihtla
- Pöide
- Ruhnu
- Salme
- Torgu
- Valjala
Ennen vuotta 2017 lakkautetut kunnat:
- Kaarman kunta ja Kuressaaren kunta yhdistyivät Kaarman kunnaksi 1999
- Kaarman kunta, Kärlan kunta ja Lümandan kunta yhdistyivät Lääne-Saaren kunnaksi 2014
Tartumaa
![](../I/Tartu_municipalities.png.webp)
- Alatskivi
- Haaslava
- Kambja
- Konguta
- Laeva
- Luunja
- Meeksi
- Mäksa
- Nõo
- Peipsiääre
- Piirissaare
- Puhja
- Rannu
- Rõngu
- Tartto
- Tähtvere
- Vara
- Võnnu
- Ülenurme
Ennen vuotta 2017 lakkautetut kunnat:
Valgamaa
![](../I/Valga_municipalities.png.webp)
- Helme
- Hummuli
- Karula
- Otepää (sisältää Otepään epäitsenäisen kaupungin)
- Palupera
- Puka
- Põdrala
- Sangaste
- Taheva
- Tõlliste
- Õru
Ennen vuotta 2017 lakkautetut kunnat:
- Otepään kaupunki ja Pühajärven kunta yhdistyivät Otepään kunnaksi 1999
Viljandimaa
![](../I/Viljandi_municipalities.png.webp)
- Abja (sisältää Abja-Paluojan epäitsenäisen kaupungin)
- Halliste
- Karksi (sisältää Karksi-Nuia epäitsenäisen kaupungin)
- Kolga-Jaani
- Kõo
- Kõpu
- Suure-Jaani (sisältää Suure-Jaanin epäitsenäisen kaupungin)
- Tarvastu
- Viljandi
Ennen vuotta 2017 lakkautetut kunnat:
- Abja-Paluojan kaupunki ja Abjan kunta yhdistyivät Abjan kunnaksi 1998
- Karksi-Nuia kaupunki ja Karksin kunta yhdistyivät Karksin kunnaksi 1999
- Suure-Jaanin kaupunki, Olustveren kunta, Suure-Jaanin kunta ja Vastemõisan kunta yhdistyivät Suure-Jaanin kunnaksi 2005
- Pärstin kunta, Paistun kunta, Viiratsin kunta Saarepeedin kunta yhdistyivät Viljandin kunnaksi 2013
Võrumaa
![](../I/Voru_municipalities.png.webp)
- Antsla (sisältää Antslan epäitsenäisen kaupungin)
- Haanja
- Lasva
- Meremäe
- Misso
- Mõniste
- Rõuge
- Sõmerpalu
- Urvaste
- Varstu
- Vastseliina
- Võru
Ennen vuotta 2017 lakkautetut kunnat:
Katso myös
- Luettelo Viron vaakunoista (sisältää kuntien vaakunat)
Lähteet
- Information about Estonia (Kansalaisportaali) Eesti.ee, Gateway to eEstonia, Uks e-riiki. 27.4.2015. Tallinna: Riigikantselei. Arkistoitu 23.7.2015. Viitattu 23.7.2015. (viroksi), (englanniksi), (venäjäksi)
Aiheesta muualla
Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Viron kunnat Wikimedia Commonsissa
Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Viron kuntien ja kaupunkien liput Wikimedia Commonsissa
Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Viron kuntien ja kaupunkien vaakunat Wikimedia Commonsissa
- Servinski, Mihkel; Kivilaid, Marika; Tischler, Greta ja Valgma, Ülle: Keskmine omavalitsusüksus enne haldusreformi Statistikablogi. 7.6.2016. Statistikaamet. (viroksi)
- Liivi Uuet, Eesti Omavalitsusliitude Ühendus, Eesti Riigiarhiiv: Eesti haldusjaotus 20. sajandil: teatmik. Eesti Riigiarhiiv, 2002. ISBN 978-9949-36-373-5 (pdf). Julkaisun verkkoversio (käyttörajoitettu). (viroksi)