Luettelo Suomen keskiaikaisista kivikirkoista

Tämä on luettelo kivikirkoista, joita alettiin rakentaa Suomessa keskiajalla. Kirkkorakentamisen näkökulmasta Suomen keskiaika kattaa suurin piirtein ajanjakson vuodesta 1200 noin vuoteen 1560 saakka. Sen alajaksoina voidaan pitää varhaiskeskiaikaa noin 1200–1300, sydänkeskiaikaa noin 1300–1400 ja myöhäiskeskiaikaa noin 1400–1560.[1] Suomen keskiaikaiset kivikirkot rakennettiin pääasiassa graniitista, mutta tiiltä käytettiin usein vaativaa muotoilua tarvitsevissa osissa. Kokonaan tiilisiä ovat vain Hattulan Pyhän Ristin kirkko ja Turun tuomiokirkko.[2] Nykytietämyksen mukaan kivikirkkohankkeita oli 104[3], ja luettelossa ovat myös ne kirkot, jotka jäivät kesken tai on myöhemmin purettu. Maakuntajaottelu perustuu historiallisiin maakuntiin. Kolme luettelon kirkoista sijaitsi nykyään Venäjälle kuuluvassa Viipurissa.

Kivikirkkojen ajoitus

Taulukossa mainittu rakentamisajankohta on usein summittainen arvio, mutta jotkin kirkot on ajoitettu menetelmien kehittyessä hyvinkin tarkasti. Tiedot perustuvat suurelta osin arkeologi ja keskiajan tutkija Markus Hiekkasen ajoituksiin. Hiekkanen on 1990-luvun puolestavälistä lähtien esittänyt kivikirkoille ajoituksia, joiden mukaan kivikirkot ovat huomattavasti nuorempia kuin aikaisemmin on arvioitu. Rakentamisajankohdalla tarkoitetaan kivikirkon varhaisimpien vaiheiden rakentamista, mitä ennen samalla paikalla on sijainnut usein yksi tai useampi puukirkko. Hiekkanen on koonnut kivikirkkojen rakennuselementeistä uudenlaisen, kattavan typologian ja perustellut arvionsa vuosirengasajoituksella.[4]

Hiekkanen on saanut osakseen arvostelua muun muassa Åsa Ringbomilta, joka on ajoittanut Ahvenanmaan kirkkoja suhteellisen uudella kalkkilaastimenetelmällä. Ålands kyrkor -hankkeessa on menetelmän avulla jotkin kirkot ajoitettu Hiekkasen esittämiä arvioita vanhemmiksi. Nämä arviot on myös mainittu luettelossa. Laastiajoitusmenetelmä on kuitenkin vielä kehitysasteella, eikä sitä toistaiseksi voida pitää varmana luonnontieteellisenä ajoitusmenetelmänä.[4]

Taulukon lyhenteiden selitykset

S = Sakaristo R = Runkohuone A = Asehuone T = Torni

K = säilynyt pääosin keskiaikaisessa asussa
Kp = osittain säilynyt keskiaikaisessa asussa – muutettu tai osin purettu
p = purettu siten, että maanpäällisiä osia ei ole jäljellä
r = raunio
= ei rakennettu kivestä keskiajalla
? = tieto on epävarma

Kivikirkkohankkeet historiallisten maakuntien mukaan jaoteltuina

Ahvenanmaa

KirkkoRakennettuSuojeluspyhimyksetSRATHuomautuksiaLähde
Eckerön kirkkoEckerön kirkko1380–1420[5]
1270–1290[6]
Pyhä LaurentiuspKKKKirkon ajoittaminen on ollut vaikeaa. Ålands Kyrkor -hankkeen kalkkilaastiajoitukset viittaavat 1200-luvun loppuun.[6] Hiekkanen arvioi kirkon nuoremmaksi mm. runkohuoneen hirsien hiilinäytteiden tulosten perusteella.[5][5]
Finströmin kirkkoFinströmin kirkko1440–1470[7][8]Pyhä RistiKKKKPuulustoanalyysillä rakennus on ajoitettu 1400-luvun puoleenväliin, mutta Ålands kyrkor -projektin mukaan kivikirkko olisi saatettu rakentaa holvaamattomana ja matalamman sakariston kera huomattavasti aiemmin.[9][7]
Föglön kirkkoFöglön kirkko1500–1520[10]
1300-luku[11]
Pyhä Maria Magdalena?pKppKKeskiajalta on jäljellä länsitorni ja runkohuoneen länsiosa. Laajennettu ristikirkoksi 1859–60[12][10]
Getan kirkkoGetan kirkko1510–1540[13]
1435–1455[14]
Pyhä Yrjänä? ?K[13]
Hammarlandin kirkkoHammarlandin kirkko1300-luku[15]
1200-luvun jälkipuolisko[16][17]
Pyhä Katariina AleksandrialainenKKKKVanhimman osan, runkohuoneen, ajoitus on ollut vaikeaa ajoittavien piirteiden vähyyden tai puutteen takia.[15] Hiekkanen ajoittaa sen väljästi 1300-luvulle[15], kun taas Ålands Kyrkor -hankkeen mukaan vanhin kalkkilaasti on 1200-luvun jälkimmäiseltä puoliskolta.[17][15]
Jomalan kirkkoJomalan kirkko1275–1285Pyhä OlavipKppKpKirkko on Markus Hiekkasen mukaan Suomen vanhin muurattu kivirakennus. Ålands Kyrkor -hankkeen puulustotutkimukset ovat osoittaneet, että torni on muurattu noin vuonna 1280. Koska torni on muurausliitteessä runkohuoneeseen, ajoitus koskee koko kirkkoa.[18]
Kumlingen kirkkoKumlingen kirkko1500–1510[19]
1300-luku[20]
Pyhä AnnapKKK[19]
Kökarin kirkkoKökarin kirkko1500–1520[21]
1300-luvun loppu[22]
tuntematonrprKeskiaikaisen, pääosin puretun kivikirkon ajoitushaarukka on leveä. Rakennettiin 1760-luvulla uudelleen. Vain pohjois- ja länsiseinässä on keskiaikaisia osia maanpinnan yläpuolella.[21]
Lemböten kappeliLemböten kappeli1500–1530Pyhä OlavirRaunio entistettiin 1890-luvulla ja katettiin 1970-luvulla.[23]
Lemlandin kirkkoLemlandin kirkko1290–1310tuntematon ja Pyhä Birgitta(?)KKKK[24]
Saltvikin kirkkoSaltvikin kirkko1350–1370-luku[25]
1270–1296[26]
Neitsyt MariaKKKKRunkohuoneen kattotuolit ovat puulustonäytteiden mukaan 1370-luvulta. Kalkkilaastimenetelmä on antanut varhaisempia ajoituksia.[25]
Sundin kirkkoSundin kirkko1200-luvun loppu – 1310[27]
1250–1275[28]
Pyhä Johannes KastajaKKKKÅlands kyrkor -hanke on ajoittanut runkohuoneen ajalle 1250–1275. Hiekkanen on kyseenalaistanut tiedon, koska ajoitukseen on käytetty kalkkilaastiajoitusta ja irtainta sisustusta.[29][27]
Vårdön kirkkoVårdön kirkko1520–1550
1470–1550[30]
Apostoli Mattias ?Kp[31]

Häme

KirkkoRakennettuSuojeluspyhimyksetSRATHuomautuksiaLähde
Akaan sakaristonoin 1510tuntematonKKivikirkkohankkeesta toteutui vain sakaristo.[32]
Hattulan Pyhän Ristin kirkko1472–1490Pyhä RistiKKKpTurun tuomiokirkon ohella ainoa kokonaan tiilestä muurattu keskiaikainen kirkko[33][34]
Hauhon kirkko1500–1520Pyhä Johannes KastajapKK[35]
Hollolan kirkko1495–1510Neitsyt MariaKKK[36]
Janakkalan kirkko1510–1520Pyhä LaurentiuspKpplaajennettu ristikirkoksi[12][37]
Kalvolan sakaristo1495–1505Pyhä OlaviKKivikirkkohankkeesta toteutui vain sakaristo.[38]
Lammin kirkko1510-lukuPyhä Katariina Aleksandrialainen?KKK[39]
Padasjoen sakaristo1520–1560Pyhä Birgitta?pKeskiaikaisesta kivikirkkohankkeesta toteutui vain sakaristo, joka purettiin vuosina 1668–1670 rakennetun ristikirkon tieltä.[40]
Pyhän Laurin kirkko (Hämeenkoski)1510–1560Pyhä Laurentius ?r ?Kirkko on ollut raunioina 1650-luvulta lähtien.[41]
Pälkäneen rauniokirkko1495–1505Neitsyt Maria? Arkkienkeli Mikael?rrr[42]
Rengon kirkko1510–1560?
(1400-luvun loppu?)
Pyhä Jaakob vanhempipppKahdeksankulmainen kirkko hylättiin käytöstä 1600-luvulla. Keskiaikaisesta kirkosta on jäljellä hyvin vähän, sillä vuonna 1783 kiviraunio purettiin perustuksia lukuun ottamatta ja sitä hyödyntäen rakennettiin uudelleen.[43]
Someron sakaristo1490-luvun loppuPyhä arkkienkeli Mikael?KVarojen loppuessa sakaristo jäi ainoaksi toteutuneeksi osaksi keskiaikaisesta kivikirkkohankkeesta[44]
Sysmän kirkko1510–1520Pyhä OlavipKppKirkko laajennettiin ristikirkoksi 1833–1834.[12][45]
Sääksmäen kirkko1495–1500tuntematonpKppKeskiaikaisessa hahmossa ovat enää itäinen ja läntinen pääty sekä vähäiset osat niitä yhdistävistä sivuseinistä.[46]
Tammelan kirkko1535–1550Pyhä arkkienkeli MikaelpKpKeskiaikainen runkohuone muuttui vuosina 1781–1785 rakennetun uuden runkohuoneen myötä eräänlaiseksi kuorirakennukseksi.[47]
Tuuloksen kirkko1510–1540Pyhä Birgitta?KK[48]
Tyrvännön sakaristo1500-luvun alkutuntematonKpKeskiaikaisesta kivikirkkohankkeesta toteutui vain sakaristo.[49]
Urjalan sakaristo1520–1540tuntematonKKeskiaikainen hanke hiipui sakariston valmistuttua.[50]
Vanajan kirkko1495–1510tuntematonKpKK[51]

Karjala

KirkkoRakennettuSuojeluspyhimyksetSRATHuomautuksiaLähde
Marian kirkko (Vehkalahden kirkko, Hamina)1430–1470Neitsyt Maria?KpKppKirkko muutettiin tyyliltään uusklassiseksi vuoden 1821 palon jälkeen, ja sen tunnistaa keskiaikaiseksi vain muutamista yksityiskohdista.[52]
Viipurin dominikaanikirkko1480–1490Neitsyt Maria ja kaikki enkelit ?r ?raunio[53]
Viipurin fransiskaanikirkko1495–1520tuntematon ?p ?ei jäljellä maanpäällisiä osia[54]
Viipurin kaupunginkirkko1435–1445Neitsyt Maria ja Pyhä OlaviprpKeskiaikainen hahmo tunnetaan huonosti muutosten, purkamisten ja tuhojen takia.[55]
Virolahden sakaristo1500–1530tuntematon; mahdollisesti Pyhät Bartolomeus ja KatariinaKMuun muassa taloudellisista syistä kivikirkkohanke ei toteutunut lukuun ottamatta sakaristoa.[56]

Pohjanmaa

KirkkoRakennettuSuojeluspyhimyksetSRATHuomautuksiaLähde
Alatornion kirkko1496–1513?
noin 1550?
Pyhä Johannes KastajaKpKppSuomen pohjoisin keskiaikainen kivikirkko, keskiaikaisia muureja säilynyt osana vuosina 1794–1797 rakennettua uutta kirkkoa[57]
Isonkyrön vanha kirkko1513–1533Pyhä Laurentius?KKKVuosina 1991 ja 1999–2000 tehtyjen puulustotutkimusten ansiosta kirkko on Suomen varmimmin ja tarkimmin ajoitettuja keskiaikaisia rakennuksia.[58]
Kaarlelan kirkko (Kokkola)1500–1530Pyhä arkkienkeli Mikael? Pyhä Katariina?pKppKirkko laajennettiin ristikirkoksi 1788–89.[12][59]
Keminmaan vanha kirkko eli Pyhän Mikaelin kirkko1520–1553Pyhä arkkienkeli MikaelKKPohjoisin alkuperäisasussaan säilynyt keskiaikainen kivikirkko Suomessa. 1700-luvun tiedon perustella kirkon varmana rakentamisajankohtana on pidetty vuotta 1520, mutta vuoden 2003 puulustotutkimuksen perusteella vuosi 1520 saattaa merkitä kivikirkon rakentamispäätöksen aikaa. Sakaristo olisi muurattu noin 1530 ja runkohuone 1551–1553.[60]
Pyhän Marian kirkko (Vaasa)1500–1520Neitsyt Mariaprpr[61]
Närpiön kirkko1550–1555Pyhä Risti, Neitsyt Maria ja Pyhä Olavi ?Kp ?[62]
Pedersören kirkko1510–1520Pyhä Pietari?KpKppKKirkko laajennettiin ristikirkoksi 1787–1795[12][63]
Vöyrin sakariston raunio1519–1522Pyhä Margareta? Pyhä Jaakob?pKeskiaikaisen kivisakariston raunio on nykyisen puukirkon pohjoissakaran alla[64]

Satakunta

KirkkoRakennettuSuojeluspyhimyksetSRATHuomautuksiaLähde
Huittisten kirkkonoin 1500Pyhä Katariina AleksandrialainenpKpKirkko laajennettiin ristikirkoksi 1793 ja 1860.[12] Keskiaikaisesta kirkosta on jäljellä vain runkohuoneen itäosa.[65]
Kokemäen sakaristo1500–1540 tai 1540–1560Neitsyt MariaKKeskiaikaisesta kirkkohankkeesta toteutui vain sakaristo.[66]
Köyliön kivisakaristo1500-luvun alkuPyhä Henrik?pKeskiaikaisesta kirkkohankkeesta toteutui sakaristo, jonka jäänteet saattavat sijaita hiukan pohjoiseen nykyisen 1752 rakennetusta puukirkosta.[67]
Lempäälän kirkko1502–1505Pyhä Maria Magdalena ja Pyhä BirgittaKpKp ?muutettiin ristikirkoksi 1806 ja lopullisesti 1835–1838[68][12][68]
Loimaan sakaristo1500–1560tuntematonpKeskiaikaisesta kirkkohankkeesta toteutui sakaristo, joka purettiin 1751 uuden kirkon rakentamisen yhteydessä. Sakariston sijainti on joutunut unohduksiin.[69]
Messukylän vanha kirkko (Tampere)1510–1530Pyhä arkkienkeli MikaelKKpKpKeskiaikainen työ jäi kesken, eikä esimerkiksi päätyjä muurattu ylös asti kivestä.[70]
Nokian kartanokappeli1505–1529tuntematonpraunio[71]
Rauman fransiskaanikirkko1515–1520Pyhä RistiKK[72]
Rauman entinen kaupunginkirkko1495–1505tuntematonrrraunio[73]
Sastamalan kirkko1497–1505Neitsyt MariaKKTyylipiirteiden lisäksi ajoituksen vahvistaa puulustotutkimus ensimmäisen sakariston alkuperäisestä jalashirrestä. Mänty on kaadettu syksyllä 1496 tai keväällä 1497.[74]
Tyrvään Pyhän Olavin kirkko1506–1516Pyhä OlaviKKKTulipalo tuhosi kirkon 1600- ja 1700-luvuilta peräisin olleen sisustuksen 1997, jonka jälkeen se rakennettiin uudelleen.[75]
Ulvilan kirkko1495–1510Pyhä OlaviKKKRakennuksen ajoituksen varmistavat rakennuksen piirteet, kirjalliset lähteet ja laaja puulustotutkimus.[76]
Vesilahden sakaristo1485–1500Pyhä Pietari ja Pyhä PaavaliKppKirkkohankkeesta toteutui sakaristo ja osittain runkohuone, jonka kivet purettiin 1839 kirkkomaan kiviaitaa varten.[77]

Savo

KirkkoRakennettuSuojeluspyhimyksetSRATHuomautuksiaLähde
Savilahden kivisakasti1520–1560Pyhä arkkienkeli MikaelKpKirkkohankkeesta toteutunut sakaristo oli lähes raunio 1800-luvun lopulla. Se sai nykyisen uusgoottilaisen hahmonsa 1900–1901.[78]

Uusimaa

KirkkoRakennettuSuojeluspyhimyksetSRATHuomautuksiaLähde
Espoon tuomiokirkko1485–1490Evankelista MatteuspKppHiekkasen mukaan rakennuksen tyylipiirteet ja puulustoanalyysi osoittavat yksiselitteisesti, että kirkko muurattiin vuosien 1485 ja 1490 välissä.[79] Se on laajennettu ristikirkoksi 1821–1823.[12][79]
Inkoon kirkko1430–1520Pyhä NikolausKKpRunkohuone rakennettiin kolmessa vaiheessa, joista viimeisin synnytti nykyisen kirkkorakennuksen.[80]
Karjaan kirkko1465–1470tuntematonKKK[81]
Kirkkonummen kirkko1400–1490Arkkienkeli Mikael?pKp ?Keskiaikaisen, tiilisen runkohuoneen osia on jäljellä kirkon itäsakarassa.[82]
Lohjan Pyhän Laurin kirkko1470–1490Pyhä LaurentiusKKKRakentamisajankohta selvitettiin vuoden 2003 laajassa dendrokronologisessa tutkimushankkeessa.[83]
Pernajan kirkko1410–1445Arkkienkeli Mikael ja Pyhä ErikKKKPernajan mestari käytti samaa päädyn tiilikoristelua muissakin Itä-Uudenmaan kirkoissa. Ajoitus perustuu puulustotutkimuksiin.[84]
Pohjan kirkko1475–1480Neitsyt MariaKpKp[85]
Porvoon tuomiokirkko1414–1450Neitsyt Maria? ja/tai Pyhä Enevaldus?KKK[86]
Pyhtään kirkko1462Pyhä HenrikKKKpRunkohuoneen ankkurihirret on puulustoanalyysin mukaan kaadettu joko syksyllä 1461 tai keväällä 1462.[87]
Sipoon vanha kirkko1450–1454Pyhä SigfridKKK[88]
Siuntion kirkko1460–1489Pyhä PietaripKp[89]
Tenholan kirkko1460–1480tuntematonKKKp[90]
Vantaan Pyhän Laurin kirkko1450-lukuPyhä LaurentiuspKKKirkon rakentamisajankohtana pidettiin pitkään 1490-lukua, valtaneuvos Gregers Matinpojan kirkolle 1494 antaman testamenttilahjoituksen perusteella.[91] Hiekkasen ajoituksen pohjana ovat muista Pernajan mestarin kirkoista tehdyt dendrokronologiset tutkimukset.[92][93]
Vihdin vanha kirkko1500–1520Pyhä Bartolomeus?rrraunio[94]

Varsinais-Suomi

KirkkoRakennettuSuojeluspyhimyksetSRATHuomautuksiaLähde
Halikon kirkko1460–1475Pyhä Birgitta?KpKppKirkko on uusittu sisältä täysin, kun kirkko laajennettiin ristikirkoksi 1813–1815.[12][95]
Pyhän Katariinan kirkko1440–1450-lukuPyhä Katariina AleksandrialainenKKK[96]
Kalannin kirkko1430–1450Neitsyt Maria ja Pyhä OlaviKKKK[97]
Kemiön kirkko1460-luku
valmistunut 1469
Neitsyt Maria ja Pyhä AndreasKKKp[98]
Kiskon sakaristo1510–1530tuntematonKpKeskiaikaisesta kivikirkkohankkeesta toteutui vain sakaristo.[99]
Korppoon kirkko1430–1440-lukuPyhä arkkienkeli MikaelKKKK[100]
Laitilan kirkko1460–1483Pyhä arkkienkeli MikaelKKKKAjoitus perustuu tyylipiirteisiin ja historiatietoihin.[101]
Lemun kirkko1460–1480Pyhä OlaviKKK[102]
Liedon kirkko1470–1480-lukuPyhä PietariKKK[103]
Maarian kirkko1440-lukuNeitsyt Maria ja Pyhä DionysiusKKKK[104]
Marttilan sakaristo1500–1540Pyhä MartinuspKivisakariston raunio löytyi vuonna 1937.[105]
Maskun kirkko1490–1510Pyhä Johannes KastajaKKK[106]
Mynämäen kirkko1425–1440Pyhä Laurentius ja pyhä ErikKKKK[107]
Naantalin kirkko1480-lukuKaikkein pyhin Vapahtaja(?), Neitsyt Maria, Pyhä Johannes Kastaja, Pyhä Anna ja Pyhä BirgittaK,rKEnnen Hiekkasen tutkimuksia on pidetty varmana, että kivikirkko olisi rakennettu ennen luostarin vihkimisseremoniaa vuonna 1462.[108][109] Luostarin vihkimisdokumentissa 1462 mainitaan kuitenkin, että rakennustyöt jatkuivat edelleen.[109][109]
Nauvon kirkko1430–1450Pyhä Olavi?KKK[110]
Nousiaisten kirkko1420–1430-lukuNeitsyt Maria ja Pyhä HenrikKKKIikka Kronqvist, joka muodosti toista maailmansotaa edeltävänä aikana käsityksen Suomen keskiaikaisten kirkkojen ajoituksesta,[111] ja hänen tutkimuksiinsa nojautuva Lars-Ivar Ringbom olivat ajoittaneet kivikirkon rakentamisen vuosille 1286–1290.[112][113]
Paraisten kirkko1440- tai 1450-lukutuntematonKKK[114]
Perniön kirkko1460–1480Pyhä LaurentiusKKK[115]
Perttelin kirkko1500–1520Pyhä BartolomeusKpK[116]
Piikkiön kivisakaristo1500–1560tuntematonpKeskiaikaisesta kivikirkkohankkeesta toteutui sakaristo, joka myöhemmin purettiin. Sakariston mahdollisten jäänteiden sijaintia ei tiedetä.[117]
Pöytyän sakaristo1500–1560Pyhä arkkienkeli Mikael?pKivisakaristo purettiin ehkä 1805. Sen sijaintia ei tiedetä.[118]
Raision kirkko1500–1520Pyhä Martti (Martinus Toursilainen)KKKKMarkus Hiekkasen mukaan kirkko on muurattu 1500-luvun jompanakumpana ensimmäisenä vuosikymmenenä,[119] eikä 1300-luvun alussa, kuten aikaisemmin on päätelty.[120][119]
Ruskon kirkko1510–1530Pyhä Maria MagdalenaKK[121]
Rymättylän kirkko1510-lukuPyhä Jaakob vanhempiKKKEnnen Hiekkasen ajoituksia 1500-luvun alkuun kirkko oli ajoitettu 1300-luvulle (sakaristo 1300 luvun loppu, runkohuone 1300-luvun jälkipuolisko tai 1400-luvun alku) tyylipiirteisiin ja Kronqvistin tutkimuksiin pohjautuen.[122][123]
Salon kappelikirkko1500–1520Pyhä AnnapppHuonoon kuntoon joutunut kirkko purettiin 1830–1832 ja kivet käytettiin Salo-Uskelan 1832 rakennettuun kirkkoon.[124]
Sauvon kirkko1460–1472Pyhä ClementiusKKKKalkkimaalausteksti kuori-ikkunan ympärillä ajoittaa kirkon vuoteen 1472. Vuosi tarkoittaa todennäköisesti rakentamisen huipennusta.[125]
Taivassalon kirkko1425–1440Pyhä RistiKKK[126]
Turun dominikaanikirkko1430-lukuPyhä Olavi ?p ? ?Kirkosta ei ole löydetty varmasti tunnistettuja arkeologisia jäännöksiä.[127]
Turun Koroisten kirkko1266–1286? tai 1400-luvun loppu – 1500-luvun alku?Neitsyt MariapKivikirkkohankkeesta on löydetty kolmen seinän perustukset.[128]
Turun tuomiokirkkoKivikirkon varhaisimmat vaiheet: 1300-luvun loppu (Drake) tai 1400–luvun alku (Hiekkanen)[129]Neitsyt Maria ja Pyhä HenrikKKKpKHenrik Gabriel Porthanin ajoilta 2000-luvun alkuun tutkijat olivat yksimielisiä siitä, että nykyinen tuomiokirkko varhaisessa hahmossa muurattiin 1200-luvun lopussa. Maunu I:n aikana vuonna 1300 vihitty kirkko oli kuitenkin todennäköisesti puinen.[130][129] Knut Draken mukaan vanhimmat kivirakennuksen piirteet ajoittuvat 1300-luvun jälkipuoliskolle, jolloin tiilisen runkohuoneen varhaisimmat osat muurattiin harmaakivestä. Hiekkanen olettaa kivikirkon aloitetun vieläkin myöhemmin, 1400-luvun alussa.[129] Tämän jälkeen kirkko on rakennettu monessa eri vaiheessa.[131]
Vehmaan kirkko1425–1440Pyhä MargaretaKKKK[132]

Katso myös

Lähteet

Viitteet

  1. Hiekkanen, s. 8.
  2. Dosentti Markus Hiekkanen: Tuli on koetellut keskiaikaisia kivikirkkoja Kirkon tiedotuskeskus. Arkistoitu 4.3.2016. Viitattu 27.2.2016.
  3. Hiekkanen, s. 19.
  4. Immonen, Visa: Kivikirkkojen ajoittamisen vaikeus (PDF) Tieteessä tapahtuu. toukokuu 2004. Arkistoitu 29.8.2006. Viitattu 6.5.2009.
  5. Hiekkanen s. 363–364
  6. Lindroos et al.: Mortar Dating using AMS 14C and sequential dissolution: Examples from medieval, non-hydraulic lime mortars from the Åland Islands, SW Finland (PDF) ("The mortar from the nave of the church of Eckerö has been dated by Ringbom and Remmer (1995; in 2 CO2 fractions only) and re-dated by Ringbom et al. (2006). The first fractions of 8 samples yielded the average age 718 ± 25 BP, corresponding to AD 1270–1290 (68.2% confidence level).") kyrkor.aland.fi. Viitattu 5.5.2009. (englanniksi)[vanhentunut linkki]
  7. Hiekkanen s. 367–369
  8. Heinemeier, Jan & Ringbom, Åsa et al.: Succesful AMS 14C dating of non-hydraulic lime mortars from the medieval churches of the Åland islands, Finland (PDF) (Dendrochronological analysis of the timber provides clear results for the different building units. Oldest is the sacristy from the AD 1440s, followed by the nave ~1450, the porch in the 1450s, and the tower in 1467. – – The first fractions thus provide a highly conclusive mortar date of AD 1440–1465, in perfect agreement with dendrochronology (~AD 1450) for the nave) Radiocarbon, vol 52, Nr1. 2010. University of Arizona. Viitattu 13.3.2016. (englanniksi)
  9. Ringbom, Åsa: Finströms kyrka (Denna gång är det snarare arkeologiska artefakter och historiska källor än naturvetenskap som tyder på att en första stenkyrka i Finström, utan valv och med en lägre sakristia, uppfördes ungefär samtidigt som övriga moderkyrkor i landskapet, i slutet av 1200-talet. Till detta hör att man inne i stensakristian påträffade en stor myntskatt, nedlagd någon gång på 1280-talet. Det är här viktigt att notera att nedre delen av sakristian är murad i förband med långhusets nordvägg, och att myntskatten därmed tillhör den första stenkyrkan. Tyvärr förstod man inte att ta murbruksprover vare sig från grunden i långhus eller i sakristia i samband med utgrävningen 1969-70.) Kyrkor.ax. Viitattu 15.3.2016. (ruotsiksi)
  10. Hiekkanen s. 373
  11. Ringbom, Åsa: Föglö kyrka ("Långhuset utgjorde kyrkans äldsta parti, sannolikt från 1300-talet. Sakristia, vapenhus och västtorn tillfogades senare. Gåtfullt är det smalare koret, där myntfynd från 1300-talet antyder att det tillhör samma byggnadsskede som långhuset.") Kyrkor.ax. Viitattu 6.3.2016. (ruotsiksi)
  12. Knapas, Marja Terttu: Keskiajan kivikirkot kertovat pitkään jatkuneesta asutuksesta rakennusperinto.fi. Arkistoitu 21.2.2016. Viitattu 7.3.2016.
  13. Hiekkanen s. 377
  14. Heinemeier, Jan & Ringbom, Åsa et al.: Succesful AMS 14C dating of non-hydraulic lime mortars from the medieval churches of the Åland islands, Finland (PDF) (Only 1 timber log, a wall plate integrated in the wall, appeared to be part of the original, medieval construction. It was felled some time shortly after 1450. In this case, mortar dating was the only possible way to resolve the chronology. In this case, 3 age profiles of mortars from the nave provided reliable CI dates (Figure 5) and one of them is especially reliable because it shows no limestone contamination at all. The combined calibration of the first CO2 fractions suggests the age AD 1435–1455, in excellent agreement with the dendrochronological date of the wall plate.) Radiocarbon, vol 52, Nr1. 2010. University of Arizona. Viitattu 13.3.2016. (englanniksi)
  15. Hiekkanen s. 380
  16. Ringbom, Åsa: Hammarlands kyrka ("Den första stenkyrkan uppfördes under andra hälften av 1200-talet. Välvningen fullbordades något senare.") Kyrkor.ax. Viitattu 6.3.2016. (ruotsiksi)
  17. Lindroos et al.: Mortar Dating using AMS 14C and sequential dissolution: Examples from medieval, non-hydraulic lime mortars from the Åland Islands, SW Finland (PDF) ("The profiles suggest that there are mortars from the second half of the 13th century in the nave, and the nave seems to be a few decades older than the tower.") kyrkor.aland.fi. Viitattu 5.5.2009. (englanniksi)[vanhentunut linkki]
  18. Hiekkanen s. 389
  19. Hiekkanen s. 393
  20. Ringbom, Åsa: Kumlinge kyrka ("Murbruksanalys från den ursprungliga, brandskadade, östra gaveln och ytterligare en dendrokronologiskt daterad trästock visar att denna stenkyrka på Kumlinge troligen härstammar från 1300-talet. Interiören har inte genomgått större förändringar. Dock har kyrkans fönster redan tidigt omgrupperats, troligen redan i samband med den sekundära välvningen. Murbruket i västgaveln ovanför valvnivå ger en datering till ca 1430-talet, medan tegelvalvet är något decennium yngre. Ännu har inte tillräckligt många murbruksprover analyserats från tegelvalven, men å andra sidan ger murbruk, inkapslade träflisor och grässtrån alla överensstämmande dateringar till ca 1440-50, vilket är förvånande tidigt.") Kyrkor.ax. Viitattu 6.3.2016. (ruotsiksi)
  21. Hiekkanen s. 399
  22. Ringbom, Åsa: Kökars kyrka ("Utgrävningarna tyder också på att den första stenkyrkan på platsen troligen uppfördes under senare delen av 1300-talet, möjligen ännu tidigare.") Kyrkor.ax. Viitattu 6.3.2016. (ruotsiksi)
  23. Hiekkanen s. 406–407
  24. Hiekkanen s. 401–402
  25. Hiekkanen s. 411
  26. Ringbom, Åsa: Saltviks kyrka ("Ca 1270-1296 uppfördes det rektangulära långhuset med sakristian.") Kyrkor.ax. Viitattu 6.3.2016. (ruotsiksi)
  27. Hiekkanen s. 416
  28. Ringbom, Åsa: Sunds kyrka ("Den första stenkyrkan i Sund, långhuset, uppfördes under perioden 1250–1275. Åldern har bestämts med hjälp av murbruks datering, och den stämmer överens med dendrokronologisk analys av krucifixet och tillhörande sörjande Maria.") Kyrkor.ax. Viitattu 6.3.2016. (ruotsiksi)
  29. Hiekkanen s. 597
  30. Ringbom, Åsa: Vårdö ("Att Vårdö kapellförsamling erhöll sin stenkyrka på 1470-talet visas bl.a. av dendrokronologisk analys av det norra remstycket.") Ålands kyrkor. Arkistoitu 23.6.2007. Viitattu 7.5.2009. (ruotsiksi)
  31. Hiekkanen s. 420
  32. Hiekkanen s. 278–279
  33. Hiekkanen s. 285
  34. Raatikainen, Tanja: Tiiliä tulkitsemassa – Hattulan Pyhän Ristin kirkon muuraaminen keskiajalla (pdf) (Ajoitus vuosiin 1472–1490 s. 117) Lisensiaatin tutkielma. Helmikuu 2012. Turun yliopisto. Historian, kulttuurin ja taiteiden tutkimuksen laitos. Viitattu 9.3.2016.
  35. Hiekkanen s. 293
  36. Hiekkanen s. 296–297
  37. Hiekkanen s. 304–305
  38. Hiekkanen s. 308–309
  39. Hiekkanen s. 312–313
  40. Hiekkanen s. 316–317
  41. Hiekkanen s. 302–303
  42. Hiekkanen s. 318–319
  43. Hiekkanen s. 322–323
  44. Hiekkanen s. 326–327
  45. Hiekkanen s. 330–332
  46. Hiekkanen s. 334–339
  47. Hiekkanen s. 340–341
  48. Hiekkanen s. 344–347
  49. Hiekkanen s. 348–349
  50. Hiekkanen s. 350–351
  51. Hiekkanen s. 354–356
  52. Hiekkanen s. 540–541
  53. Hiekkanen s. 544–545
  54. Hiekkanen s. 546–547
  55. Hiekkanen s. 548–549
  56. Hiekkanen s. 552–553
  57. Hiekkanen s. 494–495
  58. Hiekkanen s. 498–501
  59. Hiekkanen s. 504–506
  60. Hiekkanen s. 508–510
  61. Hiekkanen s. 512–515
  62. Hiekkanen s. 516–517
  63. Hiekkanen s. 520–522
  64. Hiekkanen s. 526–527
  65. Hiekkanen s. 220–221
  66. Hiekkanen s. 224–225
  67. Hiekkanen s. 228–230
  68. Hiekkanen s. 232–235
  69. Hiekkanen s. 236–237
  70. Hiekkanen s. 238–239
  71. Hiekkanen s. 242–244
  72. Hiekkanen s. 246–249
  73. Hiekkanen s. 252–255
  74. Hiekkanen s. 256–258
  75. Hiekkanen s. 260–263
  76. Hiekkanen s. 266–269
  77. Hiekkanen s. 270–271
  78. Hiekkanen s. 534–535
  79. Hiekkanen s. 428–429
  80. Hiekkanen s. 432–433
  81. Hiekkanen s. 436–437
  82. Hiekkanen s. 440–443
  83. Hiekkanen s. 444–445
  84. Hiekkanen s. 450–451
  85. Hiekkanen s. 454–455
  86. Hiekkanen s. 458–459
  87. Hiekkanen s. 464–465
  88. Hiekkanen s. 470–473
  89. Hiekkanen s. 476–477
  90. Hiekkanen s. 480–481
  91. Knapas, Marja Terttu (toim.): Vantaan Pyhän Laurin kirkko 500 vuotta. Tutkielmia kirkon historiasta, s. 42. Vantaa: Vantaan seurakunnat, 1994. ISBN 9789529054220.
  92. Juusela, Pauli: Pyhän Laurin kirkko nousi nopeasti Vantaan Lauri. 5.8.2010. Vantaan seurakunta. Arkistoitu 28.9.2011. Viitattu 10.3.2016.
  93. Hiekkanen s. 484–485
  94. Hiekkanen s. 488–489
  95. Hiekkanen s. 54–55
  96. Hiekkanen s. 142–145
  97. Hiekkanen s. 58–59
  98. Hiekkanen s. 64–65
  99. Hiekkanen s. 68–69
  100. Hiekkanen s. 70–73
  101. Hiekkanen s. 76–78
  102. Hiekkanen s. 80–82
  103. Hiekkanen s. 84–85
  104. Hiekkanen s. 88–91
  105. Hiekkanen s. 94–95
  106. Hiekkanen s. 98–99
  107. Hiekkanen s. 102–103
  108. Lilius et al. 1972 s. 85
  109. Hiekkanen s. 106–112
  110. Hiekkanen s. 116–117
  111. Hiekkanen, Markus: Keskiaika (PDF) (s. 13) Genos. Helsingin yliopiston opiskelijakirjasto. Arkistoitu 9.6.2007. Viitattu 7.10.2009.
  112. Riska, Tove: Suomen kirkot 2, Mynämäen rovastikunta, s. 223. Helsinki: K. F. Puromiehen kirjapaino Oy, 1961.
  113. Hiekkanen s. 120–121
  114. Hiekkanen s. 126–129
  115. Hiekkanen s. 132–133
  116. Hiekkanen s. 136–138
  117. Hiekkanen s. 140–141
  118. Hiekkanen s. 148–149
  119. Hiekkanen s. 152–153
  120. Lilius et al. 1972 s. 128
  121. Hiekkanen s. 156–157
  122. Lilius & al. 1972 s. 163, 200
  123. Hiekkanen s. 160–161
  124. Hiekkanen s. 166–168
  125. Hiekkanen s. 170–171
  126. Hiekkanen s. 176–177
  127. Hiekkanen s. 180–183
  128. Hiekkanen s. 184–186
  129. Hiekkanen s. 191–195
  130. Drake, Knut: Knut Draken aliokirjoitus: Turun tuomiokirkko oli alun perin puinen Turun sanomat. 12.12.2003. Arkistoitu 14.3.2016. Viitattu 13.3.2016.
  131. Hiekkanen s. 188–195
  132. Hiekkanen s. 212–215

    Aiheesta muualla

    This article is issued from Wikipedia. The text is licensed under Creative Commons - Attribution - Sharealike. Additional terms may apply for the media files.