Luettelo 1980-luvun suomalaisista elokuvista

Luettelo Suomessa tuotetuista elokuvista julkaisuvuoden mukaan. Aakkosellisesta luettelosta elokuvista katso Luokka:Suomalaiset elokuvat

Elokuva Suomessa
Suomalaiset elokuvat vuosikymmenittäin
1900- ja 1910-luku
1920-luku
1930-luku
1940-luku
1950-luku
1960-luku
1970-luku
1980-luku
1990-luku
2000-luku
2010-luku
2020-luku
Muut luettelot
Kadonneet elokuvat
Kalleimmat elokuvat
Katsotuimmat elokuvat
Sotaelokuvat

1980

Nimi Ohjaaja Näyttelijät Tyylilaji Huomioitavaa
1980
10 vuotta köyhyydestä[1]Olavi Puusaaridokumentti, tv-elokuvaJussit (1980): paras televisioelokuva
Aurinkotuuli[2]Timo LinnasaloPaavo Piskonen, Antti Litjascience fiction
Eeva Maria Kustaava[3]Eija-Elina BergholmEeva-Kaarina Volanendraama, sota, tv-elokuva
Elinan surma[4]Marjatta CronvallAlgot Böstman, Kaija Pakarinendraama, tv-elokuva
Ensio[5]Sina KujansuuMatti Putinen, Orvokki Oksanendraama, tv-elokuva
Espanjankävijät[6]Mikael WahlforssPaavo Koskinen, Markku Peltoladokumentti, draama, sota
Hämärässä[7]Timo HumalojaRisto Tuorila, Kaija Kangastv-elokuva
Iltamien jälkeen[8]Raimo O NiemiRisto Tuorila, Kari Heiskanen, Tom Pöystitv-elokuva
Jussi lapsenvahtina[9]Eeva PohjolaJussi Raittinen, Pauliina Vainionpäälastenelokuva, tv-elokuva
Kaikki vorot eivät tule varkaisiin[10]Raimo O Niemidraama, tv-elokuva
Korpinpolska[11]Markku LehmuskallioPertti KalinainenJussit (1980): työryhmä-Jussi: Markku Lehmuskallio ja työryhmä, Paras äänitys: Antero Honkanen

Berliinin elokuvajuhlat (1980): tuomariston kunniamaininta

Kylymä tila[12]Arvi AuvinenMatti Turunen, Irja Koistinendraama, tv-elokuva
Kätkäläinen[13]Markku OnttonenMartti Kainulainen, Maija-Liisa Majanlahtidraama, tv-elokuva
Laahus[14]Eeva SalminenAnja Pohjola, Marjut Toivanendraama, tv-elokuva
Lompakko[15]Pentti KotkaniemiTuija Ahvonen, Esko Hukkanendraama, komedia, tv-elokuva
Lossi[16]Matti TapioAimo Heino, Maija-Liisa Peuhukomedia, tv-elokuva
Lumiakka[17]Veli-Matti SaikkonenPerttu Pesä, Pirkko-Liisa Tikka, Olavi Lavuladraama, tv-elokuva
Martinin rikos[18]Timo BergholmPehr-Olof Sirén, Anja Pohjoladraama, tv-elokuva
Marraskuun kuvia[19]Juhani TiikkainenEsko Salminen, Lilga Kovanko, Tea Ista, Tom Pöystidraama, tv-elokuva
Miesten koulu[20]Raili RustoJyri Jokinen, Tuija Ahvonentv-elokuva
Milka[21]Rauni MollbergIrma Huntus, Leena Suomu, Matti TurunendraamaJussit (1981): paras tuottaja: Rauni Mollberg
Mitäs me sankarit[22]Visa MäkinenLeo Lastumäki, Tenho Saurén, Kauko Helovirtakomedia
Odotettavissa huomenna[23]Pauli VirtanenSylvi Salonentv-elokuva
Onnellinen leski[24][25]Pauli Virtanen, Eugen Terttulatv-elokuva
Opri ja Oleksi[26]Markku OnttonenEila Pehkonen, Pertti Palodraama, tv-elokuva
Peter ja Juuli[27]Katariina Lahti, Raili RustoRiitta Hilden, Pekka Ruohorantatv-elokuva
Poika ei päässyt sisään[28]Jouko TurkkaOlavi Ahonen, Ritva Valkamatv-elokuva
Poltettu oranssi[29]Sina KujansuuAnne Nielsen, Göran Schaumandraama, tv-elokuva
Purkkipoika[30]Seppo Ilmari Siitonen, Irja RaninKalle Aaltonen, Harri Hyttinenkomedia, tv-elokuva
Rajuilma[31]Ritva NuutinenEsa Saario, Martti Katajistodraama, tv-elokuva
Rippipuvut[32]Mauno HyvönenHelena Haavisto, Alli Häjänen, Jaakko Jokelintv-elokuva
Sisarukset[33][34]Hannu TyhtiläEeva Eloranta, Tuija Ernamo, Kirsti Kemppainentv-elokuva
Sotalapsi[35]Eija-Elina BergholmMarja-Sisko Aimonen, Hellin Auvinen-Salmidraama, tv-elokuva
Tartsan Koivula suomalaisessa leppämetsässä[36]Hannu KahakorpiKyösti Väntänen, Marja Peräsalotv-elokuva
Tapsa – Viiltoja reissumiehen elämästä[37]Peter von BaghTapio Rautavaaradokumentti, tv-elokuva
Toivo Kärki, unta ja totta[38]Jarmo PorolaToivo Kärkidokumentti, elämäkerta, tv-elokuva
Tulipää[39]Pirjo Honkasalo, Pekka LehtoAsko Sarkola, Rea Mauranendraama, elämäkertaJussit (1981):

paras ohjaus: Pirjo Honkasalo ja Pekka Lehto
paras naisnäyttelijä: Rea Mauranen
paras kuvaus: Kari Sohlberg
paras työryhmä: Kristiina Tuura, Pentti Valkeasuo, Reijo Puttonen, Päivi Tiura ja Tuula Koski

Vuoden Kiila (1981): Tulipää-työryhmä

Osallistui Cannesin elokuvajuhlille 1981

Tulitikkuja lainaamassa[40]Leonid Gaidai, Risto OrkoKauko Helovirta, Ritva ValkamakomediaRisto Orkon viimeinen ohjaustyö
Tullivapaa avioliitto[41]János ZsombolyaiMari Kiss, Tom WentzelkomediaChicago International Film Festival (1981): hopeasija
Tup-akka-lakko[42]Spede PasanenSpede Pasanen, Vesa-Matti Loiri, Simo Salminenkomedia
Täältä tullaan, elämä![43]Tapio SuominenRisto Piskunen, Kati Outinendraama, nuorisoJussit (1980): paras työryhmä: Tapio Suominen ja työryhmä
Uuni[44]Reima KekäläinenAhti Haljala, Seppo Kulmaladraama, tv-elokuva
Valkoinen sukka[45]Vesa MäättäRaimo Grönberg, Terhi Panulatv-elokuva
Viimeinen raja[46] Timo Bergholm, Mila NiemiIrma Seikkula, Anja Pohjola, Oiva Lohtanderdraama, tv-elokuva
Vuosi 1952[47]Peter von Baghdokumentti, tv-elokuva
Äiti ja poika[48]Seppo WallinAsta Backman, Hannu Huuskatv-elokuva

1981

Nimi Ohjaaja Näyttelijät Tyylilaji Huomioitavaa
1981
Aikalisä[49][50]Hannu KahakorpiHeikki Paavilainen, Pekka Valkeejärvi, Timo Toikkatv-elokuva
Ameriikan morsian[51]Mirjam HimbergJuhani Tirkkonen, Liisamaija Laaksonen, Marita Nordbergdraama, komedia, tv-elokuva
Ansa[52]Markku OnttonenHannu Lauri, Hannele Lauri, Martti Pennanenrikos, trilleri, tv-elokuva
Armahda meitä[53]Juhani TiikkainenTony Kankaanpää, Esko Salminen, Saara Pakkasvirtadraama, tv-elokuva
Hanski Hortensia[54]Ritva NuutinenTuija Ahvonen, Anina Juurikkatv-elokuva
Hullu kesä[55]Tapio ParkkinenEila Roine, Heikki Nousiainenkomedia, lastenelokuva
i + i[56]Pekka HyytiäinenPekka Valkeejärvi, Riitta Kymäläinendraama, lyhytelokuva
Kaikenlaisia karkulaisia[57]Visa MäkinenPekka Autiovuori, Anitta Niemi, Kauko Helavirtakomedia
Kauhea murhamies Lalli[58]Kari FranckMarkku Blomqvist, Karin Pacius, Tuula Nymandraama, tv-elokuva
Kehvelit[59]Matti IjäsHeikki Kinnunen, Sulevi Peltola, Jukka Sipilädraama, tv-elokuva
Kerran kesällä[60]Sina KujansuuHannu Huuska, Mikko Hänninendraama, tv-elokuva
Keskustelu Steinin talossa poissaolevasta von Goethesta[61]Timo HumalojaLiisi Tandefelt, Aarni Krohntv-elokuva
Kiljusen herrasväki[62]Matti KuorttiJukka Sipilä, Marja-Sisko Aimonen, Jouni Lukus, Kai Lemmetty, Salli Pallasmaakomedia, lastenelokuva
Loppiaisaatto[63]Pauli VirtanenMartti Järvinen, Kirsti Kemppainen, Anne Nielsendraama, tv-elokuva
Läpimurto[64]Janne KuusiEero Saarinen, Susanna Haavisto, Ulla Tapaninen komedia, lyhytelokuvaTampereen elokuvajuhlat (1982): kotimaisen katselmuksen pääpalkinto
Muistoja Elmosta[65]Pekka MilonoffSulevi Peltola, Heikki Kinnunen, Pekka Autiovuorikomedia, urheilu, tv-elokuva
Näyteikkuna[66]Matti IjäsArno Virtanen, Leena Uotiladraama, lyhytelokuva, tv-elokuvaTampereen elokuvajuhlat (1982): paras lyhyt tv-elokuva.
Palava susi[67]Eija-Elina BergholmLeena Uotilatv-elokuva
Pedon merkki[68]Jaakko PakkasvirtaEsko Salminen, Irina Milan , Tom Wentzel, Hannu Lauridraama, sotaJussit (1982):

paras miespääosa: Hannu Lauri
paras miessivuosa: Vesa-Matti Loiri

David di Donatello -palkinnot (1982): David René Clair

Per aspera[69]Juha RosmaElis Ask, Tarmo Uusivirta, Osmo Kanerva, Olli Mäkiurheiludokumentti, lyhytelokuvaTampereen elokuvajuhlat (1982): paras kotimainen lyhytelokuva

Jussit (1982): Jussi-kunniakirja

Pirunpolska[70]Veikko KerttulaMarkku Toikka, Vesa Mäkelä, Virve Kaustedraama, tv-elokuva
Prinsessa joka nukkui 100 vuotta[71]Per-Olof StrandbergKati Outinen, Jarmo Mäkäläinen, Jukka-Pekka Palo, Vesa Vierikkodraama, lyhytelokuva
Pölhölä[72]Taavi Kassila, Pertti Reponen, Heikki KinnunenHeikki Kinnunen, Aake Kalliala, Helge Heralakomedia
Rakas rouva[73]Georg DolivoHannu Huuska, Jaana Järvinentv-elokuva
Rokki Diggari[74]Jouko LehmuskallioKai Mannerheimokomedia, musiikki
Sadeaika[75]Sakari RimminenTerhi Panula, Pekka Mandartdraama, lyhytelokuva
Saimaa-ilmiö[76]Aki Kaurismäki, Mika KaurismäkiJuice Leskinen, Ismo Alanko, Martti Syrjämusiikki, dokumentti
Soitannollinen ilta Viipurissa 1918[77]Raimo O Niemi Kari Heiskanen, Markku Huhtamo, Hannu Huuskadraama, tv-elokuva
Sotamies Jokisen vihkiloma[78]Pauli VirtanenTom Pöysti, Martti Tschokkinen, Jyrki Kovaleffkomedia, draama, sota, tv-elokuva
Suvi[79]Eero TuomikoskiTuija Ahvonen, Tellervo Savela, Vesa Mäkelätv-elokuva
Syöksykierre[80]Tapio SuominenKimmo Liukkonen, Markku Toikka, Kai Honkanendraama
Tie[81]Veikko KerttulaTimo Torikka, Heimo Happonen, Elina Hoffréndraama, tv-elokuva
Uuno Turhapuron aviokriisi[82]Ere KokkonenVesa-Matti Loiri, Marjatta Raita, Spede Pasanen, Simo Salminenkomedia
Valehtelija[83]Mika KaurismäkiAki Kaurismäki, Matti Pellonpääkomedia, lyhytelokuvaTampereen elokuvajuhlat (1981): Risto Jarva -palkinto

Rencontres Internationales Henri Langlois -elokuvajuhlat (1982): tuomariston erityispalkinto

Vänrikki Stoolin tarinat[84]Bengt AhlforsLeif Wager, Stig Fransmandraama, musiikki, tv-elokuva
Yö meren rannalla[85]Erkko KivikoskiPertti Palo, Sirkku GrahndraamaJussit (1981):

paras ohjaus: Erkko Kivikoski
paras miesnäyttelijä: Pertti Palo
paras naisnäyttelijä: Eeva Eloranta

Moskovan elokuvajuhlat (1981): Neuvostoliiton ystävyysseurojen liiton erikoispalkinto

1982

Nimi Ohjaaja Näyttelijät Tyylilaji Huomioitavaa
1982
18 valokuvaa[86]Ritva NuutinenVesa Mäkelä, Rea Mauranen, Liisi Tandefeltdraama, tv-elokuva
Aidankaatajat[87]Olli SoinioErkki Pajalakomedia
Ajolähtö[88]Mikko NiskanenTimo Torikka, Heikki PaavilainendraamaJussit (1982):

paras ohjaus: Mikko Niskanen
paras kuvaus: Henrik Paersch

Arvottomat[89]Mika KaurismäkiMatti Pellonpää, Pirkko HämäläinenJussit (1983):

paras ohjaus: Mika Kaurismäki

Elon tyrskyt[90]lkka VanneDaniel Katz, Hannele Laaksonentv-elokuva
Haukat lentävät korkealla[91] Kai RentolaRitva Filppu, Kirsti Kemppainentv-elokuva
Havis Amanda – Helsingin kaunotar[92]Eino RuutsaloLars Svedberg, Juhani Kumpulainendraama, dokumentti
Ihme[93][94]Sina KujansuuHelmi Dahlström, Eeva Litmanentv-elokuva
Jousiampuja[95]Taavi KassilaKari Heiskanen, Åke Lindmandraama
Kahvia eli pari italialaista minuuttia[96]Pauli VirtanenSakari Jurkka, Katriina Rinnetv-elokuva
Kaikki tulevat päivät[97]Jotaarkka PennanenArno Virtanen, Kristiina Elstelädraama, tv-elokuva
Kohta joku tulee[98]Juhani TiikkainenKaarina Vahtonen, Katriina Rinnedraama, tv-elokuva
Kovaosaisten kuu[99]Eeva SalminenYrjö Järvinen, Tuula Nyman, Pekka Autiovuoridraama, tv-elokuva
Kuningas jolla ei ollut sydäntä[100]Päivi Hartzell, Liisa HelminenEsko Salminen, Kari Francklastenelokuva, fantasia
Kuoleman hellä kosketus[101]Veli-Matti SaikkonenPertti Sveholm, Mauno Blomqvist, Asko Heinonendraama, tv-elokuva
Likainen puolitusina[102]Visa MäkinenTenho Saurén, Kauko Helovirtakomedia
Lulu[103]Eija-Elina BergholmEila Halonen, Tapio Aarre-Ahtio, Markku Hokkanendraama, tv-elokuva
MP – Minä pelkään[104]Pekka HyytiäinenLiisa Halonen, Pekka Valkeejärvikauhu, draama
Muistoja Sinebrychoffin puistosta[105]Lasse NaukkarinenVeikko Honkanenlyhytelokuva, dokumentti
Mustapaita[106]Ritva NuutinenMartti Kuismatv-elokuva
Nöyryys – intohimo[107]Ilkka Ahjopalodokumentti, elämäkerta, tv-elokuva
Pi pi pil... pilleri[108]Frank Siponen (Visa Mäkinen salanimellä)Virpi Miettinen, Matti Ruoholakomedia
Pohjalla[109]Timo BergholmOiva Lohtander, Eeva-Maija Haukinendraama, tv-elokuva
Ramses ja unet[110]Heikki PartanenRauno Ketonen, Markku BlomqvistkomediaJussit (1982):

paras tuotanto: Heikki Partanen ja Riitta Rautoma
paras kuvaus: Henrik Paersch
paras musiikki: Antti Hytti

Karlovy Varyn elokuvajuhlat (1982): esikoisohjaajan diplomi

Skierri – vaivaiskoivujen maa[111]Markku LehmuskallioJouni S. Labba, Eeva-Maija Haukinendraama, luontoelokuvaJussit (1983):

paras äänisuunnittelu: Antero Honkanen, Veikko Partanen ja Sulo Aikio

Sumua[112]Raimo O NiemiNiina Laajapuro, Eeva Eloranta, Tarja Keinänendraama, tv-elokuva
Säätiö[113]Seppo WallinJukka Rantanen, Terhi Panuladraama, tv-elokuva
Toto[114]Suvi-Marja Korvenheimo (Anssi Mänttäri salanimellä)Juha Hyppönen, Mikko Hänninendraama, komedia
Tyly rakkaus[115]Mauno HyvönenLiisamaija Laaksonen, Irma Seikkuladraama, tv-elokuva
Ukon lintu ja virvaliekki[116]Antti Kari, Jukka Ruohomäkikokeellinen elokuva, animaatioJussit (1983):

Jussi-kunniakirja: Antti Kari pioneerityöstä tietokoneen käytöstä animaatioelokuvassa

Ulvova mylläri[117]Jaakko PakkasvirtaVesa-Matti Loiri, Eija AhvokomediaJussit (1982):

paras miesnäyttelijä: Vesa-Matti Loiri

Uuno Turhapuro menettää muistinsa[118]Ere KokkonenVesa-Matti Loiri, Spede Pasanen, Simo Salminenkomedia
Yhdeksän tapaa lähestyä Helsinkiä[119]Jörn Donner, Pirjo Honkasalo, Pekka LehtoJörn Donnerdokumentti

1983

Nimi Ohjaaja Näyttelijät Tyylilaji Huomioitavaa
1983
250 grammaa[120]Pirjo Honkasalo, Pekka LehtoNikita Mihalkov, Vilma Melasniemidraama, lyhytelokuvaOsallistui Moskovan elokuvajuhlille (1983), Venetsian elokuvajuhlille (1983) ja Berliinin elokuvajuhlille (1985)
Agentti 000 ja kuoleman kurvit[121]Visa MäkinenIlmari Saarelainen, Tenho Saurénkomedia
Akaton mies[122]Edvin LaineMartti Järvinen, Elisabeth Haavisto, Ahti Kuoppalakomedia
Apinan vuosi[123]Janne KuusiHeikki Salomaa, Tiina Bergström, Laura Heimokomedia, nuorisoelokuva
Huhtikuu on kuukausista julmin[124]Suvi-Marja Korvenheimo (Anssi Mänttäri salanimellä)Antti Litja, Marianne Anttila, Markku Toikkadraama, komedia
Iso Vaalee[125]Veikko KerttulaKirsti Otsamo, Kimmo Tuppurainen, Risto Salmidraama, romantiikka
Isolde pakolainen[126]Eija-Elina BergholmIda-Lotta Backman, Anna-Yrsa Falenius, Marjo Hämäläinentv-elokuva
Joen saartama talo[127]Sina KujansuuKaisu Leppänen, Vieno Saaristo, Hannu Huuskadraama, tv-elokuva
Jokamies — vanha tarina rikkaan miehen kuolemasta[128]Hannu HeikinheimoVeikko Sinisalo, Paavo Pentikäinendraama, tv-elokuva
Jon[129]Jaakko PyhäläKari Väänänen, Vesa-Matti LoiridraamaJussit (1983):

paras miespääosa: Kari Väänänen
näyttelijä-Jussi: Vesa-Matti Loiri
paras kuvaus: Pertti Mutanen

Juhannustanssit[130]Eija-Elina BergholmIlmari Saarelainen, Mauri Kuosmanen, Marja-Sisko Aimonendraama, tv-elokuva
Kadotettu paratiisi[131]Veikko KerttulaHarri Tirkkonen, Anja Pohjola, Jukka Puotiladraama, tv-elokuva
Kolmetoista mehiläistä[132][133]Hannu KahakorpiOla Tuominen, Matti Oravisto, Ulrika Hallbergtv-elokuva
Koomikko[129]Matti IjäsAake Kalliala, Heikki Kinnunenkomedia
Kuudes dimensio[134]Birger Waseniusdokumentti
Maailman viimeinen perhe[135]Veli-Matti SaikkonenBörje Idman, Erkki Ilo, Emmy Lampilascience fiction, lyhytelokuva, tv-elokuva
Menestyksen maku[136]Maunu KurkvaaraJukka-Pekka Palo, Pekka LaihodraamaJussit (1983):

paras miessivuosa: Pekka Laiho

Minä, siili ja trumpetti[137]Matti IjäsKimmo Lempinen, Risto Salmilastenelokuva, lyhytelokuva, tv-elokuvaTampereen elokuvajuhlat (1984): kotimaisen kilpailun pääpalkinto
Mitä kuuluu, Meier?[138]Mauno HyvönenMarkku Blomqvist, Liisamaija Laaksonen, Eero Louneladraama, tv-elokuva
Mona ja palavan rakkauden aika[139]Mikko NiskanenAnna-Leena Härkönen, Markku Halmedraama, nuoriso
Onnentyttö[140]Kari FranckIrina Milan, Markku Blomqvist, Matti Ruohola, Matti Pellonpäädraama, tv-elokuva
Pöllön pesäpuut[141]Ilkka VanneSixten Lundberg, Pehr-Olof Sirén, Soli Labbartdraama, tv-elokuva
Regina ja miehet[142]Suvi-Marja Korvenheimo (Anssi Mänttäri salanimellä)Rea Mauranen, Heikki Kinnunen, Matti Pellonpää, Jörn Donnerdraama, komedia
Rikos ja rangaistus[143]Aki KaurismäkiMarkku Toikka, Aino Seppo, Esko Nikkaridraama, rikosJussit (1984):

paras esikoisohjaus: Aki Kaurismäki
paras käsikirjoitus: Aki Kaurismäki ja Pauli Pentti

Tribadien yö[144]Veikko KerttulaTarja Keinänen, Liisamaija Laaksonen, Oiva Lohtanderdraama, tv-elokuva
Uuno Turhapuron muisti palailee pätkittäin[145]Ere KokkonenVesa-Matti Loiri, Spede Pasanen, Simo Salminenkomedia
Veli[146]Ritva NuutinenVilma Melasniemi, Kristiina Halkoladraama, tv-elokuva
Viikonloppuna vapaata[147]Ritva NuutinenMirja Hämäläinen, Kirsti Ortolatv-elokuva
Yksityisetsivä[148]Raimo O NiemiLeena Rapola, Martti Pennanen, Turo Pajaladraama, tv-elokuva
Zoja[149]Timo HumalojaEeva Eloranta, Raimo Grönberg, Erkki Siltolatv-elokuvaJussit (1984): paras naispääosa: Eeva Eloranta

1984

Nimi Ohjaaja Näyttelijät Tyylilaji Huomioitavaa
1984
Aikalainen[150]Timo LinnasaloPaavo Piskonen, Kati Outinendraama
Angelan sota[151]Eija-Elina BergholmIda-Lotta Backman, Mathieu Carrière, Jörn Donnerdraama, sotaJussit (1985):

paras kuvaus: Kari Sohlberg

Dirty Story[152]Jörn DonnerErland Josephson, Charlotta Larssondraama
Elämättä jäänyt elämä[153][154]Markku Onttonen , Mikko ViherjuuriSylvi Salonentv-elokuva
Hengenmies[155]Sina KujansuuMikko Hänninen, Tuittu Paloheimo, Irina Milandraama, tv-elokuva
Julkisesti kahden kesken[156]Timo LamminenEsko Nikkari, Katriina Rinnedraama, tv-elokuva
Kello[157]Anssi MänttäriPaavo Piskonen, Riitta Havukainendraama
Kevään ensimmäinen saalis[158]Veli-Matti SaikkonenEeva Eloranta, Merja Haapala, Tarja Keinänendraama, tv-elokuva
Kiihtyy, kiihtyy[159]Mauno HyvönenEila Ilenius, Petri Johansson, Kauko Kokkonenkomedia, tv-elokuva
Klaani – tarina Sammakoitten suvusta[160]Mika KaurismäkiMarkku Halme, Juhani Niemelä, Kari Väänänendraama, rikosJussit (1985):

paras musiikki: Anssi Tikanmäki
paras miessivuosa: Juhani Niemelä

Kolme miestä[161]Virke LehtinenPekka Räty, Vesa Veijalainen, Marko Pohjanrinnedraama, historia
Kun Hunttalan Matti Suomen osti[162]Markku OnttonenPekka Laiho, Heikki Kinnunenkomedia
Lentävät luupäät[163]Spede PasanenSpede Pasanen, Simo Salminen, Vesa-Matti Loirikomedia
Me allekirjoittaneet[164]Raimo O NiemiSulevi Peltola, Eeva Litmanen, Oiva Lohtanderdraama, tv-elokuva
Ministeri tarttuu saksiin[165]Markku OnttonenMauno Käpyaho, Martti-Mikael Järvinen, Tuija Ernamodraama, tv-elokuva
Musta hurmio[166]Tapio SuominenMarkku Toikka, Paavo Pentikäinen, Heikki Määttänendraama, tv-elokuvaJussit (1984):

paras tv-ohjaus: Tapio Suominen
paras miespääosa: Paavo Pentikäinen

Niskavuori[167]Matti KassilaRauni Luoma, Esko Salminen, Maija-Liisa Marton, Satu SilvodraamaJussit (1985):

paras naispääosa: Rauni Luoma
paras naissivuosa: Maija-Liisa Márton

Palava enkeli[168]Lauri TörhönenRiitta Viiperi, Elina Hurme, Tom Wentzel, Eeva ElorantadraamaJussit (1984):

paras naispääosa: Eeva Eloranta

Pessi ja Illusia[169]Heikki PartanenSami Kangas, Annu Marttila, Jorma Uotinen, Eija Ahvofantasia, lastenelokuvaJussit (1984):

paras ohjaus: Heikki Partanen
paras kuvaus: Henrik Paersch
paras miessivuosa: Jorma Uotinen
paras naissivuosa: Eija Ahvo

Berliinin elokuvajuhlat (1984): Unicefin palkinto parhaalle lastenelokuvalle

Päivää, herra Kivi[170]Timo LinnasaloKristiina Elstelä, Markku Huhtamodraama
Raamit ränniin[171][172]Hannu KahakorpiKonsta Mäkelä, Kira Ollonqvist, Maija-Liisa Peuhutv-elokuva
Rakkauselokuva[173]Anssi MänttäriLiisa Halonen, Antti Litja, Markku Toikka, Matti Pellonpäädraama, komedia
Seikkailu Olavinlinnassa[174]Vili AuvinenAntti Majanlahti, Janne Auvinen, Maija-Liisa Majanlahtikomedia, tv-elokuva
Selman juonet[175]Seppo WallinKirsti Kemppainen, Matti Järvinentv-elokuva
Suomalainen päiväkirja[176]Heimo LappalainenKeijo Mäkinen, Heimo Lappalainendokumentti
Taikapeli[177]Hannu PeltomaaArttu Peltomaa, Riikka Peltomaafantasia, lastenelokuvaMoskovan elokuvajuhlat (1985): lasten tuomariston palkinto
The Heimola Story[178]Ilari Nummi, Markus NummiDolf Assmann, Päivi Pakkanen
Uppotukki[179]Kalle PursiainenHannu Lauri, Marja-Leena Kouki, Panu Raipiadraama, tv-elokuva
Uuno Turhapuro armeijan leivissä[180]Ere KokkonenVesa-Matti Loiri, Marjatta Raita, Spede Pasanen, Simo Salminensotilasfarssi
Valtuuskunta[181]Pauli VirtanenHannu Huuska, Anne Nielsentv-elokuva
Vapaa duunari Ville-Kalle[182]Visa MäkinenHeikki Helakorpi, Allan Tuppurainenkomedia
Vartioitu saari[183]Hannu KahakorpiMarkku Blomqvist, Juha Kandolin, Liisamaija Laaksonentv-elokuva
Vieras[184]Márta MészárosMaija-Liisa Márton, Jan Nowicki, Esko Salminendraama, tv-elokuva
Viimeinen keikka[185]Matti IjäsRisto Salmi, Esko Pesonen, Olavi Levulakomedia, tv-elokuva
Yön saalistajat[186]Visa MäkinenKauko Helovirta, Ilmari Saarelainendraama, rikos
Äiti ja isä ovat ihan lähellä[187]Juhani TiikkainenAnne Nielsen, Antti Kurkinentv-elokuva

1985

Nimi Ohjaaja Näyttelijät Tyylilaji Huomioitavaa
1985
-30° C aurinkoa etsimässä[188]Per-Olof StrandbergLilli Sukula-Lindblom, Leena Rapoladraama, lyhytelokuva
Apinanhännät[189]Mikael WahlforssStina Engström, Martin Kurtén, Eija Ahvodraama, tv-elokuva
Calamari Union[190]Aki KaurismäkiTimo Eränkö, Kari Heiskanen, Asmo Hurula, Matti Pellonpääkomedia
Da Capo[191]Pirjo Honkasalo, Pekka LehtoJan Söderblom, Raimo Karppinen, Tarmo Manni, Rea Mauranendraama, musiikkiJussit (1986):

paras äänitys: Paul Jyrälä

Hei kliffaa hei[192]Ere KokkonenVesa-Matti Loiri, Simo Salminen, Kari Franckkomedia
Hirvikeikka[193]Markku OnttonenMatti Vihola, Aarre Heinonen, Marjatta Linnakomedia, tv-elokuva
Juhani on kuumeessa[194][195]Kari Franck, Hannu KahakorpiAndrás Márton, Markku Blomqvist, Harri Tirkkonentv-elokuva
Jumala on kauneus[196]Hannu HeikinheimoPaavo Pentikäinen, Oiva Lohtandertv-elokuva
Kastematojen aika[197]Matti IjäsKimmo Lempinen, Erkki Pajala, Samuli Edelmanndraama, lyhytelokuva, tv-elokuva
Kunniallinen petkuttaja[198]Ritva NuutinenSoli Labbart, Kirsti Kemppainen, Pekka Ketonendraama, tv-elokuvaJussit 1986: paras naispääosa: Soli Labbart
Lumilinna[199]Lauri TörhönenTaneli Mäkelä, Ville Pitkänen, Anna-Maija Ollikainendraama, tv-elokuva
Naimakauppoja[200]Ritva NuutinenVesa Mäkelä, Kirsti Kemppainen , Anne Nielsendraama, tv-elokuva
No Comments[201]Lasse NaukkarinendokumenttiJussit (1985):

dokumenttielokuva-Jussi: Lasse Naukkarinen

One Minute, Maestro[202]Marjaana MykkänenEsa-Pekka Salonendokumentti, tv-elokuva
Ostettu sulhanen[203]Ilkka VanneSaara Pakkasvirta, Pekka Laiho, Katriina Rinnekomedia, tv-elokuva
Painija[204]Matti IjäsEsko Hukkanen, Esko Pesonen, Kalevi Kahradraama, tv-elokuvaJussit (1986):

paras tv-elokuvan ohjaus ja käsikirjoitus

Banffin kansainväliset televisiofestivaalit (1987): Parhaan ohjelman palkinto

Pekka & Pätkä ja tuplajättipotti[205]Visa MäkinenMauri Kuosmanen, Jaakko Kalliokomedia
Pimeys odottaa[206]Pauli PenttiPekka Valkeejärvi, Riitta Havukainendraama
Richard III[207]Veikko KerttulaPaavo Pentikäinen, Liisamaija Laaksonen, Matti Oravistodraama, tv-elokuva
Rosso[208]Mika KaurismäkiKari Väänänen, Martti Syrjädraama, rikos, road-movieJussit (1986):

paras alkuperäisaihe

Rajankäynti[209]Veikko KerttulaPaavo Pentikäinen, Pentti Helin, Timo Toikkadraama, tv-elokuva
Sininen imettäjä[210]Markku LehmuskallioNiilo Hyttinen, Aino Lahdenperädraama
Suuri illusioni[211]Tuija-Maija NiskanenPekka Valkeejärvi, Stina EkbladdraamaJussit (1986):

paras leikkaus: Irma Taina

Tappavat sekunnit[212]Juhani Hurme (Peter Lindholm salanimellä)Petri Rajala, Pirjo Haapaniemidraama
Tikkurilan Carmen[213]Tepi SalokariMaria Wolska, Erja Asikainentanssielokuva, komedia, draama, tv-elokuva
Tuntematon sotilas[214]Rauni MollbergRisto Tuorila, Pirkka-Pekka Petelius, Paavo Liski, Mika Mäkelädraama, sotaJussit (1985):

paras ohjaus: Rauni Mollberg
näyttelijä-Jussi: Risto Tuorila
näyttelijä-Jussi: Paavo Liski

Uuno Epsanjassa[215]Ere KokkonenVesa-Matti Loiri, Marjatta Raita, Spede Pasanen, Simo Salminenkomediakuvattu osittain Espanjassa
Valtapeli[216]Taavi KassilaAarno Sulkanen, Matti Ruoholatv-elokuva
Viimeiset rotannahat[217]Anssi MänttäriKauko Laurikainen, Sarina Röhr, Anssi Mänttäridraama, komedia
Vääpeli Sadon tapaus[218]Veli-Matti SaikkonenHeikki Paavilainen, Harri Tirkkonen, Marja Packaléndraama, tv-elokuva
Ylösnousemus[219]Anssi MänttäriIlkka Kylävaara, Eeva Eloranta, Paavo Piskonendraama, komedia

1986

Nimi Ohjaaja Näyttelijät Tyylilaji Huomioitavaa
1986
Akallinen mies[220]Edvin LaineMartti Järvinen, Elisabeth HaavistokomediaEdvin Laineen viimeinen ohjaus
Baby Love[221]Kari PaljakkaBaba Lybeck, Sari Sarlund, Matti Inkinentv-elokuva
Elämän vonkamies[222]Mikko NiskanenMartti Kainulainen, Pirjo Leppänendraama, tukkilaiselokuvaJussit (1986):

paras naispääosa: Pirjo Leppänen

Enkelipeli[223]Kari PaljakkaEsko Kovero, Mari Rantasilalyhytelokuva, komedia, rikos
Firman juhlat[224]Seppo WallinVeikko Honkanen, Katriina Rinne, Nils Brandt, Marjukka Halttunendraama, tv-elokuva
Hamppari, Huora[225]Reima KekäläinenReima Kekäläinen, Jussi Kylätasku, Marjatta Tapioladraama, tv-elokuva
Harmagedon – Erään maailman loppu[226]Juha RosmaJussi Parviainen, Aake Kalliala, Esko Salminendraama
Hirtettyjen kettujen metsä[227]Jouko SuikkariAarno Sulkanen, Markku Toikkakomedia
Huomenna[228]Juha RosmaJukka Puotila, Katja Kiurudraama, sota
Intohimonäytelmä[229]Seppo WallinPentti Siimes, Tiina Rinne, Pirkko Hämäläinen, Katriina Rinnedraama, tv-elokuva
Jäätävä polte[230]Renny HarlinMike Norris, Steve Durham, David Coburntoiminta
Kaikuja erämaassa[231]Virke Lehtinenlyhytelokuva, dokumentti,
Kill City[232]Peter LindholmPetteri Sallinen, Tuula Amberladraama, rikos
Kuningas lähtee Ranskaan[233]Anssi MänttäriHarri Nikkonen, Kati Outinen, Kylli Köngäs, Lasse Pöystidraama, komedia
Kuutamoprinssi[234]Timo BergholmSirkku Saalasvuo, Antti Virmavirta, Mauno Hyvönen, Eeva Litmanensatuelokuva, tv-elokuva
Laulu[235]Arto af Hällström, Janne KuusiIsmo Alanko, Kari VäänänendokumenttiTampereen elokuvajuhlat (1986): Risto Jarva -palkinto
Leonardon ikkunat[236]Pirjo HonkasaloKalevi Kahra, Pirkko Saisio, Kimmo Otsamodraama, tv-elokuva
Liian iso keikka[237]Ere KokkonenVesa-Matti Loiri, Pentti Siimes, Ritva Valkamakomedia
Linna[238]Jaakko PakkasvirtaCarl-Kristian Rundman, Titta Karakorpi, Sari Mällinen, Anna-Leena Härkönendraama
Lumikit – Eli kohtauksia naisen elämästä[239]Hannu KahakorpiTarja Keinänen, Eeva-Maija Haukinen, Anja Pohjolatv-elokuva, draama, komedia
Lumikuningatar[240]Päivi HartzellOuti Vainionkulma, Satu Silvo, Sebastian Kaatrasalolastenelokuva, fantasiaJussit (1986):

paras visuaalinen suunnittelu: Reija Hirvikoski
paras musiikki: Jukka Linkola

Lumottu tie[241]Åke LindmanMarcus Hietanen, Dorrie von Wendt, Pirkko Mannolatv-elokuva
Maailman paras[242]Juhani TiikkainenCarl-Kristian Rundman, Lasse Pöysti, Ville Vauramadraama, tv-elokuva
Miljardi vuotta ennen maailmanloppua[243]Tapio SuominenVesa Mäkelä, Johanna Raunio, Harri Tirkkonen, Jukka Sipiläscience fiction, tv-elokuva
Morena[244]Anssi MänttäriAnssi Mänttäri, Caroline Krüger, Claes Anderssondraama
Naru kaulaan, nulikka![245]Claes OlssonMarcus Groth, Tomi Salmela, Stina Rautelinlyhytelokuva, draamaJussit (1986):

paras dramatisointi: Claes Olsson

Tampereen lyhytelokuvajuhlat (1986): Risto Jarva -palkinto

Nykytaiteen museo[246]Antti PeippoAntti Peippo, Erik Kruskopfdokumentti
Näkemiin, hyvästi[247]Anssi MänttäriAino Seppo, Juuso Hirvikangas, Lasse Pöystidraama
Pako pohjoiseen[248]Ingemo EngströmKatharina Thalbach, Jukka-Pekka Palo, Tom Pöystidraamasaksalais-suomalainen yhteistyö
Valittiin 1986 Berliinin elokuvajuhlien kilpasarjaan.
Pano[249]Lauri TörhönenÅke Lindman, Riitta Viiperidraama, tv-elokuva
Pekka Puupää poliisina[250]Visa MäkinenEsko Roine, Jaakko Kalliokomedia
Perhosen uni[251]Maunu KurkvaaraVappu Jurkka, Pehr-Olof Sirén, Eeva Eloranta, Eero Melasniemidraama, lyhytelokuva
Pikkupojat[252]Ere KokkonenVesa-Matti Loiri, Simo Salminen, Spede Pasanen, Hannele Laurikomedia
Riisuminen[253]Lauri TörhönenErkki Saarela, Eeva Elorantadraama
Salama[254]Anssi MänttäriTimo Harakka, Hannu Salama, Pekka Tarkkadokumentti, lyhytelokuva
Skorpionin tanssi[255]Lasse KesoTaneli Mäkelä, Aapo Vilhunen, Auvo Vihrolyhytelokuva, draama
Ursula[256]Jaakko PyhäläHeidi Kilpeläinen, Chris Af Enehjelm, Eija Vilpas, Esko Hukkanendraama, rikos
Uuno Turhapuro muuttaa maalle[257]Ere KokkonenVesa-Matti Loiri, Marjatta Raita, Spede Pasanen, Simo Salminenkomedia
V. Y. Vihdoinkin yhdessä[258]Kari KyrönseppäPirkka-Pekka Petelius, Sarianna Salminenkomedia
Valkoinen kääpiö[259]Timo HumalojaKari Heiskanen, Lilga KovankodraamaJussit (1986):

paras kuvaus: Pertti Mutanen

Varjoja paratiisissa[260]Aki KaurismäkiMatti Pellonpää, Kati Outinenkomedia, romantiikka, draamaJussit (1986):

paras elokuva
paras ohjaus: Aki Kaurismäki

Veronika[261]Veli-Matti SaikkonenEeva Eloranta, Tarja Keinänen, Tauno Lehtihalmesdraama, trilleri, tv-elokuva

1987

Nimi Ohjaaja Näyttelijät Tyylilaji Huomioitavaa
1987
Arvet[262]Lasse Lindberg, Pekka ParikkaAntti Litja, Eeva Eloranta, Kalevi Kahra, Topi Reinikkatv-elokuva, lyhytelokuva, draama
Elvis kissan jäljillä[263]Claes OlssonClaes Olsson, Satu Silvokomedia
Entäs nyt, Niskavuori?[264]Kalle PursiainenHelinä Viitanen, Eriikka Magnusson, Tapani Perttu, Panu Raipiadraama, tv-elokuva
Fakta homma[265]Jukka VirtanenEija Vilpas, Riitta Havukainen, Lasse Karkjärvikomedia
Hamlet liikemaailmassa[266]Aki KaurismäkiPirkka-Pekka Petelius, Esko Salminen, Kati Outinen, Elina SalodraamaJussit (1987):

paras lavastus: Pertti Hilkamo

Harakka[267]Seppo KolehmainenTapio Hämäläinentv-elokuva
Helsinki Napoli All Night Long[266]Mika KaurismäkiKari Väänänen, Roberta Manfredikomedia, rikosJussit (1987):

tuottaja-Jussi: Mika Kaurismäki

Ja poika vaikenee[268]Veli-Matti SaikkonenMerja Haapala, Iris-Lilja Lassila, Leif Lönnqvistdraama, tv-elokuva
Jäähyväiset presidentille[269]Matti KassilaHannu Lauri, Laila Räikkä, Antti Litjarikos, draama, toimintaJussit (1987):

paras miespääosa: Hannu Lauri

Osallistui Cannesin elokuvajuhlille

Kadotetut[270][271]Hannu Kahakorpi, Lasse LindbergPekka Valkeejärvi, Heikki Paavilainen, Eira Soriolatv-elokuva
Lain ulkopuolella[272]Ville MäkeläTaneli Mäkelä, Antti Litja, Jouko Klemettilä, Kari Heiskanen, Leena Uotiladraama, rikos, trilleriJussit (1987):

paras käsikirjoitus: Olli-Pekka Parviainen
paras miessivuosa: Kari Heiskanen

Lampola[273]Mauno HyvönenEeva-Maija Haukinen, Anja Pohjola, Eira Soriolatv-elokuva
Macbeth[274]Pauli PenttiMarkku Valtonen, Pirkko Hämäläinen, Antti Litjadraama, rikos
Mielipuolen päiväkirja[275]Eugen TerttulaTarmo Mannidraama, tv-elokuva
Niskavuoren Heta[276]Kalle PursiainenLeena Suomu, Juhani Niemelä, Vesa Kietäväinen, Pirjo-Riitta Salminendraama, tv-elokuva
Niskavuoren nuori emäntä[277]Kalle PursiainenErja Manto, Veikko Honkanen, Leena Suomu, Timo Torikkadraama, tv-elokuva
Näkemiin oli alussa[270]Hannu Kahakorpitv-elokuva
Olavi Virta[278]Peter von BaghOlavi Virtadokumentti
Oma talo[279]Pauli VirtanenHannu Lauri, Juha Mujetv-elokuva
Pieni rikostarina[280]Jussi NiilekseläLeena Suomu, Riitta Räty, Seppo Kulmala, Sylvi Salonen, Ulla-Maija Siikaviretv-elokuva, lyhytelokuva
Pieni yösoitto[281]Neil HardwickAapo Vilhunen, Leena Uotilaromanttinen komedia, tv-elokuva
Punainen ruukku[282]Eija-Elina BergholmRiitta Selin, Kari Kihlström, Jaana Järvinendraama, romantiikka, tv-elokuva
Rantasen uni[283]Timo LamminenPekka Laiho, Helge Heralatv-elokuva
Rata[284]Untamo Eeroladokumentti, lyhytelokuva
Rotta kotona[285]Sina KujansuuMervi Kekarainen, Johan Rabaeustv-elokuva
Rusinoita[286]Marjatta Rinne, Hannu PeltomaaMarjatta Rinne, Aimo Wehman, Ansa Ikonenanimaatio, lastenelokuvaAnsa Ikosen viimeinen elokuvarooli
Saaren Heta[287]Raili RustoPaavo Pentikäinen, Heini Miettinentv-elokuva, lyhytelokuva
Siriuksen vieraat[288]Matti IjäsEsko Hukkanen, Esko Salminen, Hannu Kivioja, Kari Väänänen, Varpu Reilindraama, tv-elokuva
Tilinteko[289]Veikko AaltonenEsko Nikkari, Juhani Niemelä, Kaija Pakarinen, Seppo Mäkidraama, rikosJussit (1987):

paras naispääosa: Kaija Pakarinen

Tropic of Ice – Jään kääntöpiiri[290]Lauri TörhönenTor Planting, Raimo Hallamadraama, jännitys
Tyttö ja bassokitara[291]Anssi Mänttäritv-elokuva
Uuno Turhapuro – kaksoisagentti[292]Spede PasanenVesa-Matti Loiri, Spede Pasanen, Simo Salminenkomedia
Viimeinen ilta[293]Heidi KöngäsMerja Larivaara, Mari Rantasila, Carl-Kristian Rundmandraama, komedia, tv-elokuva
Waltarin joulutarina: Insinööri Jalovaaran uskomaton seikkailu[294]Ritva NuutinenJukka-Pekka Palo, Leena Uotilatv-elokuva
Älä itke Iines[295]Janne KuusiEija Vilpas, Sari Mällinen, Pirkka-Pekka Peteliuskomedia

1988

Nimi Ohjaaja Näyttelijät Tyylilaji Huomioitavaa
1988
Aaro Iivari Aukusti, maanviljelijän poika[296]Arto HalonenAaro Heikkilädokumentti
Anna Liisa[297]Tuija-Maija NiskanenAnna-Leena Härkönen, Heikki Paavilainen, Pekka Valkeejärvi, Esko Hukkanendraama, tv-elokuva
Ariel[298]Aki KaurismäkiTuro Pajala, Susanna Haavisto, Matti Pellonpäädraama, komedia, rikos road movieMoskovan elokuvajuhlat (1989):

paras miesnäyttelijä: Turo Pajala

Fiprescin palkinto (1989): Aki Kaurismäki, Turo Pajala

The National Society of Film Critics (USA) (1990): vuoden paras ulkomainen elokuva

Ei jälkeäkään[299]Pauli VirtanenAapo Vilhunen, Alli Häjänen, Antti Pääkkönen, Eila Pehkonenlyhytelokuva, tv-elokuva, komedia, draama
Helsinki-katsaus 1988[300]Jaakko TalaskiviLauri Tykkyläinen, Cicciolinalyhytelokuva, dokumentti
Hiltu ja Ragnar[301]Eija-Elina BergholmKirsti Lehtonen-Salo, Hans Stigzelius, Eeva-Liisa Haimelin, Anneli Karppinendraama, tv-elokuva
Ihmiselon ihanuus ja kurjuus[302]Matti KassilaAntti Litja, Jasper Pääkkönen, Lasse Pöysti, Liisamaija Laaksonen, Tarja KeinänendraamaJussit (1989):

paras naisnäyttelijä: Liisamaija Laaksonen
paras naissivuosa: Tarja Keinänen
paras musiikki: Jukka Linkola
paras lavastus: Ensio Suominen

Festival du Cinéma Nordique (1989):
Grand Prix
paras miesnäyttelijä: Lasse Pöysti

Inuksuk[303]Markku LehmuskallioEva Janikova, Liisi Tandefelt, Per Olof Grape, Rasmus Thygesendraama, luontoelokuva
Isku vasten kasvoja[304]Anssi MänttäriAntti Litja, Marjut Sariola, Paavo Piskonenjännitys, tv-elokuva
Jumalia ei uhmata[305]Anssi MänttäriAntti Litja, Juuso Hirvikangas, Rea Mauranenjännitys, tv-elokuva
Katsastus[306]Matti IjäsVesa Vierikko, Sulevi Peltolalyhytelokuva, tv-elokuva
Kirjeitä Ruotsista[307]Jörn DonnerJörn Donner, Eleni Morfiadaki, Olof Palmedokumenttiosallistui Berliinin elokuvajuhlille (1988)
Kuutamosonaatti[308]Olli SoinioTiina Björkman, Kari Sorvali, Mikko Kivinenkauhu, komediaJussit (1988):

paras miespääosa: Kari Sorvali

Latvoilta jokisuulle[309]Marjatta KoivulehtoPaavo Pentikäinendokumentti
Lauran huone[310]Kaisa RastimoKristiina Halkola, Paavo Piskonen, Pekka Huotarilyhytelokuva, komedia, nuorisoTampereen elokuvajuhlat (1988): Risto Jarva -palkinto
Lenin-setä asuu Venäjällä[311]Kanerva CederströmKanerva Cederström, Aila Viholainen, Hannu Rönkkönen, Juhani Ruotsalolyhytelokuva, dokumenttiTampereen elokuvajuhlat (1988):

kotimaisen kilpailun pääpalkinto

Lupaus[312]Nadja PyykköEeva Litmanen, Marja Pyykkötv-elokuva
Makkarakalakeittoa, sano Tympee Huttunen[313]Kaarlo KortelainenAake Kalliala, Kaarlo Kortelainen, Leo Lastumäkikomedia,videolevitykseen tehty elokuva
Marjatta[314]Raili RustoTiina Kemppainen, Liisa Paatso, Paavo Pentikäinendraama, tv-elokuva
Mikä-mikä-maa[315]Esa Illilyhytelokuva, dokumentti
Nuoruuteni savotat[316]Mikko NiskanenAri-Kyösti Seppo, Pirjo Leppänen, Martti Kainulainendraama, tukkilaiselokuvaMikko Niskasen viimeinen ohjaus
Onks Viljoo näkynyt[317]Hannu SeikkulaHeikki Kinnunen, Pirkka-Pekka Petelius, Aake Kallialakomedia
Onnea matkaan[318]Janne KuusiSiiri Nordin, Aino Seppo, Ville Virtanenlyhytelokuva, tv-elokuva, draama
Palkinto[319]Timo HumalojaKirsti Kemppainen, Sarina Röhrtv-elokuva
Petos[320]Taavi KassilaCarl-Kristian Rundman, Eeva Litmanen, Harri Hyttinendraama, rikosJussit (1989):

paras miessivuosa: Harri Hyttinen

Pohjanmaa[321]Pekka ParikkaEsko Salminen, Taneli Mäkelä, Esko NikkaridraamaJussit (1989):

paras ohjaus: Pekka Parikka
paras kuvaus: Kari Sohlberg
paras leikkaus: Keijo Virtanen

Rengasmatka[322]Heidi KöngäsOuti Mäenpää, Olli Ikonen, Merja Larivaarakomedia, tv-elokuva
Sirppi ja kitara[323]Marjaana MykkänenHarry Bentdokumentti, musiikki
Tupla-Uuno[324]Hannu SeikkulaVesa-Matti Loiri, Marjatta Raita, Spede Pasanen, Simo Salminenkomedia
Ventovieraat[325]Sina KujansuuTauno Lehtihalmes, Nils Brandt, Sakari Jurkka, Tarja-Tuulikki Tarsaladraama, tv-elokuva
Vincent van Gogh[326]Veli-Matti SaikkonenTimo Torikka, Pertti Sveholm, Irina Milandraama, tv-elokuva
Yksinäinen paikka[327]Tapio SuominenPekka Valkeejärvi, Kari Kihlström, Marja Packalenjännitys, tv-elokuva

1989

Nimi Ohjaaja Näyttelijät Tyylilaji Huomioitavaa
1989
1249 km[328]Aleksi MäkeläSamuli Edelmann, Mikko Kouki, Eero Ahotv-elokuva
1943 Elokuu[329]Veikko AaltonenEeva-Maija Haukinen, Juuso Hirvikangas, Kaija Pakarinen, Matti Onnismaalyhytelokuva, tv-elokuva, sota, draama
Aito Halonen[330]Ilkka VanneJohan Simberg, Hannele Laaksonen, Heikki Nousiainendraama, tv-elokuva
Anni tahtoo äidin[331]Anssi MänttäriSusanna Haavisto, Kari Heiskanen, Outi Mäenpääkomedia, musikaaliJussit (1989):

paras naissivuosa: Susanna Haavisto

Auto 944[332]Mauno HyvönenPaavo Pentikäinendraama, lyhytelokuva, tv-elokuva
Cha Cha Cha[333]Mika KaurismäkiSanna Fransman, Matti Pellonpää, Kari Väänänen, Siiri Nordinkomedia
Hyrrä[334]Ville MäkeläKari Heiskanen, Leea Klemolatv-elokuva
Hyvästi ennen aamua[335]Jorma KalliokoskiJarkko Rantanen, Anna Haaranen, Viivi Varesvuo, Lasse Norresdraama
Härän vuosi[336]Åke LindmanMarcus Hietanen, Dorle Stenius, Pirkko Mannola tv-elokuva
Insiders[337]Lauri TörhönenMikko Reitala, Ilkka Heiskanen, Niina Nurminen, Katja Kiurudraama, nuoriso, rikos
Irti maasta[338]Hannu KahakorpiAino Lehtimäki, Martti Tschokkinen, Kaija Pakarinentv-elokuva
Kolme yötä[339]Matti IljäsEsko Pesonen, Kristiina Elstelä, Martti Suosalolyhytelokuva, tv-elokuva, komedia
Kotia päin[340]Ilkka Järvi-LaturiIlkka Koivula, Jonna Järnefelt, Leena Suomudraama, rikosJussit (1989):

paras käsikirjoitus: Ilkka Järvi-Laturi

Kuhmon huumaa[341]Hannu KahakorpiPaavo Pentikäinen, Maarit Peltomaa, Markku Blomqvisttv-elokuva
Kumma juttu[342]Hannu PeltomaaOlli Hanhirova, Arttu Peltomaalastenelokuva, fantasia
Kuulin äänen...[343]Toni Edelmann, Kiti Luostarinendokumentti, tv-elokuva
Laila[344]Kanerva Cederström, Riikka TannerLaila Kinnunendokumentti, lyhytelokuva
Leningrad Cowboys Go America[345]Aki KaurismäkiMatti Pellonpää, Kari Väänänen, Sakke Järvenpääkomedia, road-movie, musiikki
Likaiset kädet[346]Aki KaurismäkiHannu Lauri, Kaija Pakarinen, Kati Outinen, Matti Pellonpää, Sulevi Peltolatv-elokuva, draama, rikos
Mies pimeästä[347]Lasse KesoSusanne Ringell, Heikki Luukastv-elokuva
Musta enkeli[348]Tapio SuominenAntti Vierikko, Antti Viirkorpi, Juho Milonoff, Kristo Salminen, Pauli Poranenlyhytelokuva, draama
Paluuta ei ole[349]Mikael WahlforssSeija Metsärinne, Johan Simberg, Mats Långbackadraama, tv-elokuva
Paperitähti[350]Mika KaurismäkiTiina Björkman, Pirkko Hämäläinen, Soli Labbart, Kari VäänänendraamaJussit (1989):

paras naispääosa: Pirkko Hämäläinen

Punaiset purjeet[351]Veikko KerttulaAhti Kuoppala, Antti Litja, Eeva-Maija Haukinendraama, tv-elokuva
Raatimies Silvesterin sairaus[352]Olli SoinioPaavo Liski, Erkki Pajala, Harri Hyttinen, Helena Notkonen, Jukka Sipilätv-elokuva, lyhytelokuva, komedia
Rannekello[353]Claes OlssonLilli Sukula-Lindblom, Mikael Rejströmlyhytelokuva, komedia
Ruuvit löysällä[354]Visa MäkinenMika Honkanen, Tuulikki Kuorikoski, Martti Pennanenkomedia, rikos
Sokeri-Sakari[355]Jaakko PyhäläMarkku Peltola, Ragni Grönblom, Rauno Peltonendraama, tv-elokuva
Talvisota[356]Pekka ParikkaTaneli Mäkelä, Vesa Vierikko, Timo TorikkasotaJussit (1989):

paras ohjaus: Pekka Parikka
paras miespääosa: Taneli Mäkelä
paras miessivuosa: Vesa Vierikko
paras musiikki: Juha Tikka
järjestäjä-Jussi: Raimo Mikkola
paras äänitys: Paul Jyrälä ja työryhmä

Festival du Cinéma Nordique (1990): paras miesnäyttelijä: Taneli Mäkelä

Terroristit[357]Veli-Matti SaikkonenEeva Eloranta, Marcus Groth, Ville Sandqvistrikos, tv-elokuva
Valkoinen nainen[358]Janne KuusiLaila Räikkä, Eija Vilpas, Ilkka Heiskanen, Jarmo Mäkinentv-elokuva, draama
Yötyö[359]Mika KaurismäkiEsko Salminen, Kaija Pakarinen, Martti Syrjätv-elokuva, lyhytelokuva, draama

Lähteet

  1. https://www.imdb.com/title/tt1850970/
  2. https://www.elonet.fi/fi/elokuva/100266
  3. https://www.imdb.com/title/tt1407973/
  4. https://www.imdb.com/title/tt0442195/
  5. https://elonet.finna.fi/Record/kavi.elonet_elokuva_683485
  6. https://www.elonet.fi/fi/elokuva/119251
  7. https://elonet.finna.fi/Record/kavi.elonet_elokuva_689527
  8. https://elonet.finna.fi/Record/kavi.elonet_elokuva_689519
  9. https://www.imdb.com/title/tt1614352/
  10. https://elonet.finna.fi/Record/kavi.elonet_elokuva_683594
  11. https://www.elonet.fi/fi/elokuva/100890
  12. https://www.imdb.com/title/tt1050152/
  13. https://elonet.finna.fi/Record/kavi.elonet_elokuva_200181
  14. https://elonet.finna.fi/Record/kavi.elonet_elokuva_694681
  15. https://www.imdb.com/title/tt0367981/
  16. https://www.imdb.com/title/tt1165303/
  17. https://www.imdb.com/title/tt1954637/
  18. https://elonet.finna.fi/Record/kavi.elonet_elokuva_132108
  19. https://elonet.finna.fi/Record/kavi.elonet_elokuva_1103444
  20. https://www.imdb.com/title/tt1018751/
  21. https://www.elonet.fi/fi/elokuva/102828
  22. https://www.elonet.fi/fi/elokuva/118118
  23. Särkelä, Juha (toim.): Muistoja Pöllölaaksosta, s. 492. Kouvola: Reuna Oy, 2020. ISBN 978-952-355-037-7.
  24. Särkelä, Juha (toim.): Muistoja Pöllölaaksosta, s. 490. Kouvola: Reuna Oy, 2020. ISBN 978-952-355-037-7.
  25. https://elonet.finna.fi/Record/kavi.elonet_elokuva_1517014
  26. https://elonet.finna.fi/Record/kavi.elonet_elokuva_683551
  27. https://www.imdb.com/title/tt1874669/
  28. https://www.imdb.com/title/tt2013257/
  29. https://elonet.finna.fi/Record/kavi.elonet_elokuva_208687
  30. https://www.imdb.com/title/tt1874687/
  31. https://elonet.finna.fi/Record/kavi.elonet_elokuva_683581
  32. https://www.imdb.com/title/tt2329670/
  33. Särkelä, Juha (toim.): Muistoja Pöllölaaksosta, s. 489. Kouvola: Reuna Oy, 2020. ISBN 978-952-355-037-7.
  34. https://elonet.finna.fi/Record/kavi.elonet_elokuva_696583
  35. https://www.imdb.com/title/tt2013269/
  36. https://www.imdb.com/title/tt1927142/
  37. https://elonet.finna.fi/Record/kavi.elonet_elokuva_162309
  38. https://www.imdb.com/title/tt1502973/
  39. https://www.elonet.fi/fi/elokuva/119260
  40. https://www.elonet.fi/fi/elokuva/119144
  41. https://www.elonet.fi/fi/elokuva/196305
  42. https://www.elonet.fi/fi/elokuva/109237
  43. https://www.elonet.fi/fi/elokuva/119158
  44. https://www.imdb.com/title/tt1229010/
  45. https://elonet.finna.fi/Record/kavi.elonet_elokuva_689543
  46. https://elonet.finna.fi/Record/kavi.elonet_elokuva_1555696
  47. https://elonet.finna.fi/Record/kavi.elonet_elokuva_200136
  48. https://elonet.finna.fi/Record/kavi.elonet_elokuva_683502
  49. https://elonet.finna.fi/Record/kavi.elonet_elokuva_142008
  50. https://www.imdb.com/title/tt0997029
  51. https://elonet.finna.fi/Record/kavi.elonet_elokuva_208683
  52. https://elonet.finna.fi/Record/kavi.elonet_elokuva_683592
  53. https://elonet.finna.fi/Record/kavi.elonet_elokuva_683600
  54. https://elonet.finna.fi/Record/kavi.elonet_elokuva_1522717
  55. https://www.elonet.fi/fi/elokuva/103166
  56. https://www.elonet.fi/fi/elokuva/119308
  57. https://www.elonet.fi/fi/elokuva/119291
  58. https://elonet.finna.fi/Record/kavi.elonet_elokuva_204367
  59. https://elonet.finna.fi/Record/kavi.elonet_elokuva_906240
  60. https://elonet.finna.fi/Record/kavi.elonet_elokuva_689698
  61. https://elonet.finna.fi/Record/kavi.elonet_elokuva_694748
  62. https://www.elonet.fi/fi/elokuva/102416
  63. https://elonet.finna.fi/Record/kavi.elonet_elokuva_683565
  64. https://www.elonet.fi/fi/elokuva/119297
  65. https://elonet.finna.fi/Record/kavi.elonet_elokuva_201885
  66. https://elonet.finna.fi/Record/kavi.elonet_elokuva_906269
  67. https://www.imdb.com/title/tt1999941
  68. https://www.elonet.fi/fi/elokuva/117910
  69. https://www.elonet.fi/fi/elokuva/130858
  70. https://elonet.finna.fi/Record/kavi.elonet_elokuva_842278
  71. https://www.elonet.fi/fi/elokuva/170219
  72. https://www.elonet.fi/fi/elokuva/119314
  73. https://elonet.finna.fi/Record/kavi.elonet_elokuva_683586
  74. https://www.elonet.fi/fi/elokuva/119302
  75. https://www.elonet.fi/fi/elokuva/119290
  76. https://www.elonet.fi/fi/elokuva/119293
  77. https://elonet.finna.fi/Record/kavi.elonet_elokuva_696199
  78. https://elonet.finna.fi/Record/kavi.elonet_elokuva_696606
  79. https://elonet.finna.fi/Record/kavi.elonet_elokuva_601759
  80. https://www.elonet.fi/fi/elokuva/119313
  81. https://www.imdb.com/title/tt1912506
  82. https://www.elonet.fi/fi/elokuva/106447
  83. https://www.elonet.fi/fi/elokuva/119283
  84. https://elonet.finna.fi/Record/kavi.elonet_elokuva_113503
  85. https://www.elonet.fi/fi/elokuva/119280
  86. https://elonet.finna.fi/Record/kavi.elonet_elokuva_1470518
  87. https://www.elonet.fi/fi/elokuva/100099
  88. https://www.elonet.fi/fi/elokuva/100160
  89. https://www.elonet.fi/fi/elokuva/100248
  90. https://elonet.finna.fi/Record/kavi.elonet_elokuva_689766
  91. https://elonet.finna.fi/Record/kavi.elonet_elokuva_689787
  92. https://www.elonet.fi/fi/elokuva/119551
  93. Särkelä, Juha (toim.): Muistoja Pöllölaaksosta, s. 501-502. Kouvola: Reuna Oy, 2020. ISBN 978-952-355-037-7.
  94. https://www.imdb.com/title/tt1933988
  95. https://www.elonet.fi/fi/elokuva/100555
  96. https://elonet.finna.fi/Record/kavi.elonet_elokuva_689329
  97. https://elonet.finna.fi/Record/kavi.elonet_elokuva_683488
  98. https://elonet.finna.fi/Record/kavi.elonet_elokuva_696584
  99. https://elonet.finna.fi/Record/kavi.elonet_elokuva_694660
  100. https://www.elonet.fi/fi/elokuva/100951
  101. https://www.imdb.com/title/tt0442297/
  102. https://www.elonet.fi/fi/elokuva/119528
  103. https://www.imdb.com/title/tt1899235
  104. https://www.elonet.fi/fi/elokuva/119526
  105. https://www.elonet.fi/fi/elokuva/119527
  106. https://elonet.finna.fi/Record/kavi.elonet_elokuva_689653
  107. https://elonet.finna.fi/Record/kavi.elonet_elokuva_689556
  108. https://www.elonet.fi/fi/elokuva/119514
  109. https://elonet.finna.fi/Record/kavi.elonet_elokuva_1555689
  110. https://www.elonet.fi/fi/elokuva/119315
  111. https://www.elonet.fi/fi/elokuva/119536
  112. https://elonet.finna.fi/Record/kavi.elonet_elokuva_1026573
  113. https://elonet.finna.fi/Record/kavi.elonet_elokuva_683498
  114. https://www.elonet.fi/fi/elokuva/119531
  115. https://elonet.finna.fi/Record/kavi.elonet_elokuva_1564873
  116. https://www.elonet.fi/fi/elokuva/129930
  117. https://www.elonet.fi/fi/elokuva/117907
  118. https://www.elonet.fi/fi/elokuva/113186
  119. https://www.elonet.fi/fi/elokuva/119550
  120. https://www.elonet.fi/fi/elokuva/105142
  121. https://www.elonet.fi/fi/elokuva/119688
  122. https://www.elonet.fi/fi/elokuva/119692
  123. https://www.elonet.fi/fi/elokuva/100236
  124. https://www.elonet.fi/fi/elokuva/100462
  125. https://www.elonet.fi/fi/elokuva/100537
  126. https://www.imdb.com/title/tt1954550
  127. https://elonet.finna.fi/Record/kavi.elonet_elokuva_683571
  128. https://elonet.finna.fi/Record/kavi.elonet_elokuva_207990
  129. https://www.elonet.fi/fi/elokuva/100542
  130. https://elonet.finna.fi/Record/kavi.elonet_elokuva_132059
  131. https://www.imdb.com/title/tt2382923
  132. https://elonet.finna.fi/Record/kavi.elonet_elokuva_132096
  133. https://www.imdb.com/title/tt0782691
  134. https://elonet.finna.fi/Record/kavi.elonet_elokuva_113462
  135. https://www.imdb.com/title/tt1221138/
  136. https://www.elonet.fi/fi/elokuva/113166
  137. https://elonet.finna.fi/Record/kavi.elonet_elokuva_113196
  138. https://www.imdb.com/title/tt1954664/
  139. https://www.elonet.fi/fi/elokuva/102832
  140. https://yle.fi/aihe/a/20-10002708
  141. https://elonet.finna.fi/Record/kavi.elonet_elokuva_694648
  142. https://www.elonet.fi/fi/elokuva/119561
  143. https://www.elonet.fi/fi/elokuva/119693
  144. https://www.imdb.com/title/tt0442528
  145. https://www.elonet.fi/fi/elokuva/113187
  146. https://elonet.finna.fi/Record/kavi.elonet_elokuva_1238888
  147. https://elonet.finna.fi/Record/kavi.elonet_elokuva_696220
  148. https://elonet.finna.fi/Record/kavi.elonet_elokuva_694641
  149. https://elonet.finna.fi/Record/kavi.elonet_elokuva_1594775
  150. https://www.elonet.fi/fi/elokuva/119725
  151. https://www.elonet.fi/fi/elokuva/100192
  152. https://www.elonet.fi/fi/elokuva/100417
  153. Särkelä, Juha (toim.): Muistoja Pöllölaaksosta, s. 517. Kouvola: Reuna Oy, 2020. ISBN 978-952-355-037-7.
  154. https://www.imdb.com/title/tt2081241
  155. https://elonet.finna.fi/Record/kavi.elonet_elokuva_1512668
  156. https://elonet.finna.fi/Record/kavi.elonet_elokuva_689800
  157. https://www.elonet.fi/fi/elokuva/100673
  158. https://www.imdb.com/title/tt2273327/
  159. https://www.imdb.com/title/tt2104928/
  160. https://www.elonet.fi/fi/elokuva/100772
  161. https://www.elonet.fi/fi/elokuva/116529
  162. https://www.elonet.fi/fi/elokuva/114523
  163. https://www.elonet.fi/fi/elokuva/119719
  164. https://elonet.finna.fi/Record/kavi.elonet_elokuva_1555823
  165. https://elonet.finna.fi/Record/kavi.elonet_elokuva_1512678
  166. https://elonet.finna.fi/Record/kavi.elonet_elokuva_772684
  167. https://www.elonet.fi/fi/elokuva/119875
  168. https://www.elonet.fi/fi/elokuva/119715
  169. https://www.elonet.fi/fi/elokuva/119707
  170. https://www.elonet.fi/fi/elokuva/119873
  171. https://elonet.finna.fi/Record/kavi.elonet_elokuva_141991
  172. https://www.imdb.com/title/tt023665
  173. https://www.elonet.fi/fi/elokuva/114927
  174. https://elonet.finna.fi/Record/kavi.elonet_elokuva_132117
  175. https://elonet.finna.fi/Record/kavi.elonet_elokuva_1238908
  176. https://www.elonet.fi/fi/elokuva/119744
  177. https://www.elonet.fi/fi/elokuva/107918
  178. https://elonet.finna.fi/Record/kavi.elonet_elokuva_1434856
  179. https://elonet.finna.fi/Record/kavi.elonet_elokuva_135660
  180. https://www.elonet.fi/fi/elokuva/116735
  181. https://elonet.finna.fi/Record/kavi.elonet_elokuva_681293
  182. https://www.elonet.fi/fi/elokuva/119720
  183. https://www.imdb.com/title/tt2080413
  184. https://elonet.finna.fi/Record/kavi.elonet_elokuva_1238877
  185. https://elonet.finna.fi/Record/kavi.elonet_elokuva_113912
  186. https://www.elonet.fi/fi/elokuva/119843
  187. Särkelä, Juha (toim.): Muistoja Pöllölaaksosta, s. 509. Kouvola: Reuna Oy, 2020. ISBN 978-952-355-037-7.
  188. https://www.elonet.fi/fi/elokuva/836866
  189. https://elonet.finna.fi/Record/kavi.elonet_elokuva_1231666
  190. https://www.elonet.fi/fi/elokuva/100394
  191. https://www.elonet.fi/fi/elokuva/100405
  192. https://www.elonet.fi/fi/elokuva/119878
  193. https://elonet.finna.fi/Record/kavi.elonet_elokuva_679882
  194. https://elonet.finna.fi/Record/kavi.elonet_elokuva_208618
  195. https://www.imdb.com/title/tt1107346
  196. https://www.elonet.fi/fi/elokuva/145123
  197. https://elonet.finna.fi/Record/kavi.elonet_elokuva_163158
  198. https://elonet.finna.fi/Record/kavi.elonet_elokuva_208737
  199. https://elonet.finna.fi/Record/kavi.elonet_elokuva_984085
  200. https://elonet.finna.fi/Record/kavi.elonet_elokuva_679987
  201. https://www.elonet.fi/fi/elokuva/119892
  202. https://elonet.finna.fi/Record/kavi.elonet_elokuva_129313
  203. https://elonet.finna.fi/Record/kavi.elonet_elokuva_680730
  204. https://elonet.finna.fi/Record/kavi.elonet_elokuva_113235
  205. https://www.elonet.fi/fi/elokuva/119903
  206. https://www.elonet.fi/fi/elokuva/119890
  207. https://elonet.finna.fi/Record/kavi.elonet_elokuva_1531675
  208. https://www.elonet.fi/fi/elokuva/104503
  209. https://elonet.finna.fi/Record/kavi.elonet_elokuva_148152
  210. https://www.elonet.fi/fi/elokuva/119919
  211. https://www.elonet.fi/fi/elokuva/113209
  212. https://www.elonet.fi/fi/elokuva/120062
  213. https://elonet.finna.fi/Record/kavi.elonet_elokuva_1099024
  214. https://www.elonet.fi/fi/elokuva/110974
  215. https://www.elonet.fi/fi/elokuva/120031
  216. https://elonet.finna.fi/Record/kavi.elonet_elokuva_1236922
  217. https://www.elonet.fi/fi/elokuva/119876
  218. https://elonet.finna.fi/Record/kavi.elonet_elokuva_1578511
  219. https://www.elonet.fi/fi/elokuva/120059
  220. https://www.elonet.fi/fi/elokuva/116760
  221. https://elonet.finna.fi/Record/kavi.elonet_elokuva_132213
  222. https://www.elonet.fi/fi/elokuva/116736
  223. https://www.elonet.fi/fi/elokuva/120397
  224. https://elonet.finna.fi/Record/kavi.elonet_elokuva_681589
  225. https://elonet.finna.fi/Record/kavi.elonet_elokuva_1103868
  226. https://www.elonet.fi/fi/elokuva/120386
  227. https://www.elonet.fi/fi/elokuva/120377
  228. https://www.elonet.fi/fi/elokuva/100466
  229. https://elonet.finna.fi/Record/kavi.elonet_elokuva_681266
  230. https://www.elonet.fi/fi/elokuva/113965
  231. https://www.elonet.fi/fi/elokuva/120166
  232. https://www.elonet.fi/fi/elokuva/120416
  233. https://www.elonet.fi/fi/elokuva/107672
  234. https://elonet.finna.fi/Record/kavi.elonet_elokuva_113229
  235. https://www.elonet.fi/fi/elokuva/120376
  236. https://elonet.finna.fi/Record/kavi.elonet_elokuva_1495855
  237. https://www.elonet.fi/fi/elokuva/116658
  238. https://www.elonet.fi/fi/elokuva/101090
  239. https://www.elonet.fi/fi/elokuva/109117
  240. https://www.elonet.fi/fi/elokuva/106945
  241. https://elonet.finna.fi/Record/kavi.elonet_elokuva_109654
  242. https://elonet.finna.fi/Record/kavi.elonet_elokuva_1217768
  243. https://elonet.finna.fi/Record/kavi.elonet_elokuva_207960
  244. https://www.elonet.fi/fi/elokuva/102841
  245. https://www.elonet.fi/fi/elokuva/120393
  246. https://www.elonet.fi/fi/elokuva/120390
  247. https://www.elonet.fi/fi/elokuva/120607
  248. https://www.elonet.fi/fi/elokuva/103433
  249. https://elonet.finna.fi/Record/kavi.elonet_elokuva_1440460
  250. https://www.elonet.fi/fi/elokuva/120412
  251. https://www.elonet.fi/fi/elokuva/120165
  252. https://www.elonet.fi/fi/elokuva/116699
  253. https://www.elonet.fi/fi/elokuva/120238
  254. https://www.elonet.fi/fi/elokuva/120432
  255. https://www.elonet.fi/fi/elokuva/120162
  256. https://www.elonet.fi/fi/elokuva/107677
  257. https://www.elonet.fi/fi/elokuva/120407
  258. https://www.elonet.fi/fi/elokuva/120434
  259. https://www.elonet.fi/fi/elokuva/120208
  260. https://www.elonet.fi/fi/elokuva/107252
  261. https://www.imdb.com/title/tt2198148/
  262. https://www.elonet.fi/fi/elokuva/1472265
  263. https://www.elonet.fi/fi/elokuva/101191
  264. https://elonet.finna.fi/Record/kavi.elonet_elokuva_1436999
  265. https://www.elonet.fi/fi/elokuva/105855
  266. https://www.elonet.fi/fi/elokuva/105806
  267. https://elonet.finna.fi/Record/kavi.elonet_elokuva_1609767
  268. https://www.imdb.com/title/tt2382796/
  269. https://www.elonet.fi/fi/elokuva/101280
  270. https://elonet.finna.fi/Record/kavi.elonet_elokuva_1555659
  271. https://www.imdb.com/title/tt2268678
  272. https://www.elonet.fi/fi/elokuva/105860
  273. https://www.imdb.com/title/tt2470020/
  274. https://www.elonet.fi/fi/elokuva/101272
  275. https://elonet.finna.fi/Record/kavi.elonet_elokuva_681707
  276. https://elonet.finna.fi/Record/kavi.elonet_elokuva_900784
  277. https://elonet.finna.fi/Record/kavi.elonet_elokuva_900803
  278. https://elonet.finna.fi/Record/kavi.elonet_elokuva_109483
  279. https://elonet.finna.fi/Record/kavi.elonet_elokuva_1026697
  280. https://www.elonet.fi/fi/elokuva/163186
  281. https://elonet.finna.fi/Record/kavi.elonet_elokuva_681833
  282. https://www.imdb.com/title/tt1093385
  283. https://elonet.finna.fi/Record/kavi.elonet_elokuva_682296
  284. https://elonet.finna.fi/Record/kavi.elonet_elokuva_163188
  285. https://elonet.finna.fi/Record/kavi.elonet_elokuva_682462
  286. https://www.elonet.fi/fi/elokuva/120409
  287. https://www.elonet.fi/fi/elokuva/118444
  288. https://www.elonet.fi/fi/elokuva/109123
  289. https://www.elonet.fi/fi/elokuva/101212
  290. https://www.elonet.fi/fi/elokuva/120617
  291. https://elonet.finna.fi/Record/kavi.elonet_elokuva_971918
  292. https://www.elonet.fi/fi/elokuva/105810
  293. https://elonet.finna.fi/Record/kavi.elonet_elokuva_1593913
  294. https://elonet.finna.fi/Record/kavi.elonet_elokuva_1609936
  295. https://www.elonet.fi/fi/elokuva/101174
  296. https://www.imdb.com/title/tt1606737
  297. https://elonet.finna.fi/Record/kavi.elonet_elokuva_196729
  298. https://www.elonet.fi/fi/elokuva/115894
  299. https://www.elonet.fi/fi/elokuva/682664
  300. https://www.elonet.fi/fi/elokuva/134851
  301. https://elonet.finna.fi/Record/kavi.elonet_elokuva_123878
  302. https://www.elonet.fi/fi/elokuva/120983
  303. https://www.elonet.fi/fi/elokuva/106730
  304. https://elonet.finna.fi/Record/kavi.elonet_elokuva_201886
  305. https://elonet.finna.fi/Record/kavi.elonet_elokuva_201808
  306. https://www.elonet.fi/fi/elokuva/118439
  307. https://www.elonet.fi/fi/elokuva/107710
  308. https://www.elonet.fi/fi/elokuva/114996
  309. https://www.elonet.fi/fi/elokuva/106269
  310. https://www.elonet.fi/fi/elokuva/108137
  311. https://www.elonet.fi/fi/elokuva/107764
  312. https://elonet.finna.fi/Record/kavi.elonet_elokuva_774360
  313. https://www.elonet.fi/fi/elokuva/114690
  314. https://elonet.finna.fi/Record/kavi.elonet_elokuva_129280
  315. https://www.elonet.fi/fi/elokuva/134850
  316. https://www.elonet.fi/fi/elokuva/120979
  317. https://www.elonet.fi/fi/elokuva/115896
  318. https://www.elonet.fi/fi/elokuva/123885
  319. https://elonet.finna.fi/Record/kavi.elonet_elokuva_1027253
  320. https://www.elonet.fi/fi/elokuva/107756
  321. https://www.elonet.fi/fi/elokuva/106869
  322. https://elonet.finna.fi/Record/kavi.elonet_elokuva_1428962
  323. https://www.elonet.fi/fi/elokuva/113662
  324. https://www.elonet.fi/fi/elokuva/113677
  325. https://elonet.finna.fi/Record/kavi.elonet_elokuva_1611396
  326. https://www.imdb.com/title/tt0442553/
  327. https://elonet.finna.fi/Record/kavi.elonet_elokuva_1281882
  328. https://elonet.finna.fi/Record/kavi.elonet_elokuva_1307903
  329. https://www.elonet.fi/fi/elokuva/148231
  330. https://elonet.finna.fi/Record/kavi.elonet_elokuva_129366
  331. https://www.elonet.fi/fi/elokuva/120992
  332. https://www.imdb.com/title/tt1272129/
  333. https://www.elonet.fi/fi/elokuva/120990
  334. https://elonet.finna.fi/Record/kavi.elonet_elokuva_683162
  335. https://www.elonet.fi/fi/elokuva/121013
  336. https://elonet.finna.fi/Record/kavi.elonet_elokuva_123834
  337. https://www.elonet.fi/fi/elokuva/120997
  338. https://elonet.finna.fi/Record/kavi.elonet_elokuva_129401
  339. https://www.elonet.fi/fi/elokuva/128661
  340. https://www.elonet.fi/fi/elokuva/121004
  341. https://www.imdb.com/title/tt9520694
  342. https://www.elonet.fi/fi/elokuva/126327
  343. https://elonet.finna.fi/Record/kavi.elonet_elokuva_1099433
  344. https://www.elonet.fi/fi/elokuva/121007
  345. https://www.elonet.fi/fi/elokuva/121010
  346. https://www.elonet.fi/fi/elokuva/132101
  347. https://elonet.finna.fi/Record/kavi.elonet_elokuva_199383
  348. https://www.elonet.fi/fi/elokuva/611645
  349. https://elonet.finna.fi/Record/kavi.elonet_elokuva_1440406
  350. https://www.elonet.fi/fi/elokuva/126293
  351. https://www.imdb.com/title/tt1032231
  352. https://www.elonet.fi/fi/elokuva/127000
  353. https://www.elonet.fi/fi/elokuva/120982
  354. https://www.elonet.fi/fi/elokuva/120994
  355. https://elonet.finna.fi/Record/kavi.elonet_elokuva_836125
  356. https://www.elonet.fi/fi/elokuva/126330
  357. https://www.imdb.com/title/tt1353041/
  358. https://www.elonet.fi/fi/elokuva/886617
  359. https://www.elonet.fi/fi/elokuva/127017

    Aiheesta muualla

    This article is issued from Wikipedia. The text is licensed under Creative Commons - Attribution - Sharealike. Additional terms may apply for the media files.