Ludwig Mies van der Rohe

Mies pääsi Berliinissä töihin arkkitehti Bruno Paulin toimistoon.[2] Miesin ensimmäinen oma hanke oli vuonna 1907 rakennettu Riehlin talo, Potsdamiin.[1] Vuonna 1908 hän aloitti Peter Behrensin studiossa, jossa työskenteli neljä vuotta.[2] Behrens oli aikansa merkittävimpiä uusklassisteja. Mies sai vaikutteita Behrensin opissa, ja hän oli myös suoraan tekemisissä Behrensin suunnitelmien kanssa valvoessaan Saksan Pietarin-suurlähetystön rakennustöitä.[3] Lisäksi Mies oli kiinnostunut konstrutivismista ja de stijl -tyylistä. Arkkitehti Karl Friedrich Schinkelin töistä hän lainasi teräksen ja lasin käytön.[2]

Ensimmäisen maailmansodan jälkeen Mies laati suunnitelmia, jotka vaikuttivat arkkitehtuurin kehitykseen, vaikka niitä ei lopulta toteutettukaan. Vuonna 1919 hän osallistui suunnitelmallaan kilpailuun Friedrichstraßen rautatieaseman yhteyteen rakennettavasta toimistorakennuksesta. Mies esitteli ratkaisussaan 20-kerroksisen pilvenpiirtäjän, joka oli kokonaan päällystetty lasilla. Vuosina 1920–1921 hän suunnitteli 30-kerroksisen rakennuksen, jossa konseptia läpinäkyvästä pilvenpiirtäjästä oli kehitetty edelleen. Materiaali- ja rakennustekniikka eivät vielä tuolloin olleet riittävän kehittyneitä Miesin suunnitelmien toteuttamiseksi, ja ensimmäinen kokonaan lasilla verhottu toimistorakennus oli vasta Gordon Bunshaftin suunnittelema Lever House, joka rakennettiin 1950–1952.[4]

Vuonna 1925 Deutscher Werkbund ehdotti järjestettäväksi näyttelyä, jossa esiteltäisiin tuoreimpia arkkitehtuurin, sisustussuunnittelun ja rakennustekniikan ideoita. Hankkeen rahoittivat Stuttgartin kaupunki ja useat materiaalivalmistajat. Hankkeen johtoon tuli Werkbundin varajohtaja Mies, ja hän suunnitteli yleiskaavan ja yhden kerrostalon. Stuttgartin laitamille kohonnutta asuinaluetta kutsuttiin Weißenhofsiedlungiksi.[5] Alueen rakennuksia oli suunnittelemassa 16 maailman johtavaa arkkitehtia. Miesin lisäksi mukana olivat muun muassa Le Corbusier, Peter Behrens, Richard Docker, Hans Poelzig, Hans Scharoun ja Walter Gropius.[6]

Villa Tugendhat.

Mies palkattiin 1928 suunnittelemaan Saksan paviljonkia Barcelonan maailmannäyttelyyn. Hän käytti Barcelona-paviljongissa avointa pohjakaavaa ja yksinkertaisia muotoja sekä arvokkaita materiaaleja.[3] Paviljonki toi Miesin ja saksalaisen arkkitehtuurin maailman tietoisuuteen. Rakennus purettiin jo puoli vuotta valmistumisensa jälkeen, mutta se rakennettiin uudelleen 1986.[7] Samaa tyyliä edusti myös seuraavana vuonna valmistunut Brnossa sijaitseva Villa Tugendhat, joka oli Miesin suurin yksityisasunnoksi suunnittelema rakennus. Näihin rakennuksiin Mies muotoili myös huonekaluja, joista Barcelona- ja Brno-tuoli ovat olleet suosittuja.[6]

Mies valittiin kesäkuussa 1930 Bauhaus-koulun johtajaksi. Mies seurasi tehtävässä Hannes Meyeria. Bauhaus oli tullut tunnetuksi modernista muotoilustaan, mutta sen suojissa oli myös vasemmistolaisia taiteilijoita. Mies pyrki muuttamaan koulun epäpoliittiseksi, mutta kansallissosialistinen hallitus veti rahansa pois koululta 1932. Mies avasi koulun tämän jälkeen omilla rahoillaan ja siirsi sen Dessausta Berliiniin. Huhtikuussa 1933 natsit sulkivat koulun kuitenkin kokonaan. Samaan aikaan poistettiin nykytaidetta museoista ja gallerioista ympäri Saksaa.[7][3]

John Holabird pyysi maaliskuussa 1936 Miesiä johtamaan Chicagon Armour Instituten (nykyään Illinois Institute of Technology, IIT) arkkitehtuurin tiedekuntaa. Vaikka monet muut saksalaistaiteilijat olivat lähteneet Saksasta, Mies oli vastahakoinen. Hän lähti lopulta Saksasta laillisesti Yhdysvaltoihin suunnittelemaan taloa, joka ei lopulta kuitenkaan valmistunut. Huhtikuussa 1938 Mies hyväksyi Holabirdin kutsun.[7] Yhdysvaltain kansalaisuuden hän sai vuonna 1944.[6] Mies työskenteli IIT:ssä 20 vuotta, ja tuona aikana hän sai suunnitella uuden kampuksen ja useita rakennuksia sekä vaikuttaa arkkitehtuurin opetussuunnitelmaan, jonka kautta hän pystyi vaikuttamaan kokonaiseen arkkitehtisukupolveen. Hän suunnitteli IIT:lle vuonna 1956 arkkitehtuurin tiedekunnan rakennuksen Crown Hallin.[8]

Seagram Building.

Hän aloitti 1946 professori Edith Farnsworthille lasitalon suunnittelun. Suunnittelu kesti kuusi vuotta, ja tuona aikana Philip Johnson ehti jo saada valmiiksi Glass Housen. Farnsworth House rakennettiin 1950–1952 Foxjoen varrelle Illinoisin Planoon. Talo on Foxjoen tulvien takia nostettu paalujen päälle, ja sen runko on valkoinen ja seinät lasista.[9] Mies toteutti Yhdysvalloissa haaveensa pilvenpiirtäjästä. Hän suunnitteli 1949–1951 Chicagon keskustaan kaksi korkeaa rakennusta osoitteeseen 860-880 Lake Shore Drive. 26-kerroksiset talot olivat Yhdysvaltain ensimmäiset teräksestä ja lasista valmistetut monikerroksiset asuinrakennukset.[8] Miesin lasinen Seagram Building, jonka hän suunnitteli Johnsonin kanssa, on ollut monien samantyylisten pilvenpiirtäjien esikuva.[3]

Erityisesti uransa loppuvaiheilla Mies sai useita merkittäviä palkintoja. Vuonna 1959 hän sai British Gold Medalin, 1960 AIA Gold Medalin ja 1963 ensimmäisenä arkkitehtina Presidential Medal of Freedomin. Miesin viimeisiä töitä oli berliiniläinen Neue Nationalgalerie.[6]