Ludvig X (Ranska)

Ludvig X oli Ranskan kuninkaan Filip IV Kauniin ja Navarran kuningattaren ja Champagnen kreivittären Johannan vanhin poika. Hänestä tuli äitinsä kuoleman jälkeen 1305 Navarran kuningas. Hänet julistettiin Ranskan kuninkaaksi isänsä kuoltua vuonna 1314. Virallisen siunauksen ja Pyhän ampullin voitelun hän sai Reimsissä elokuussa 1315. Ludvigin valtakausi jäi lyhyeksi ja melko vähämerkityksiseksi.

Uusi kuningas aloitti hallitustoimensa kulttuurilla. Rouenin arkkipiispa Gilles Aicelin de Montaigu oli kuollut joulukuussa 1314 ja jättänyt suuret kiinteistönsä ja muun omaisuutensa, jotta köyhille lapsille perustettaisiin collège. Näin tapahtuikin, joskin laitoksen varsinainen toiminta pääsi alkamaan myöhemmin.

Vuonna 1314 tapahtuneen isänsä kuoleman jälkeen Ludvig X hallitsi alussa isänsä keskeisten ministereiden kanssa. Heistä tärkein oli eittämättä Enguerrand de Marigny. Kuitenkin kaikki de Marignyn tekemiset olivat Kaarle Valois’n valvonnassa, ja nämä kaksi miestä kilpailivat nuoren kuninkaan suosiosta. Tosin tämä kahden miehen verinen kilpailu oli jo alkanut Filip IV Kauniin hallinnon aikana. Kuitenkin avoimeksi ja julkiseksi konflikti tuli vallan vaihdon aikana, ja sen toi esille vaikea Flanderin kysymys, olihan siellä sodittu ja kapinoitu jatkuvasti. Ruhtinas voitti tässä tapauksessa virkamiehen, ja de Marigny joutui epäsuosioon. Syynä oli valtion kassan huono tilanne. Seuraavana vuonna de Marigny mestattiin.

Kun Ludvig ei ollut vielä kuin Navarran kuningas, hän jo valmisteli tulevaisuutta ja kykeni saamaan osakseen esimerkiksi Lyonin asukkaiden arvostuksen, kun hän johti tähän kaupunkiin tehtyä retkeä. Kyseessä oli Lyonin kaupungin liittäminen kuninkaallisiin maihin. Hänet koettiin vapauttajana, sillä hän päästi asukkaat erittäin ankaran piispanhallinnon pauloista ja vangitsi hiippakunnan arkkipiispan. Tässä yhteydessä hänelle annettiin lisänimi Itsepäinen.

Ludvig X Itsepäisen varsin lyhyenä hallitusaikana tapahtui vain yksi merkittävä konflikti. Tässä jälleen kerran Ranska ja ranskalaiset joutuivat kohtaamaan flaamit, ja Ludvig julisti sodan flaameille 25. kesäkuuta 1315. Vuonna 1316 Ludvig X kutsui koolle säädyt, jotta voisi aloittaa sodan Flanderin Robert III:ta vastaan. Hän aloittikin sotaoperaation, mutta Flanderilla oli puolellaan sääolosuhteet, sillä retkeä ei saatu päätökseen sateiden ja mudan tähden. Läänitysruhtinaiden parissa närää herättänyt oli myös tapaus ”Artois”. Kuningas päätti, että aluetta hallitsisi vastedes Hugues de Conflans. Aiemmin Filip IV oli tehnyt päätöksen, joka oikeutti kreivitär Mahout'n kantamaan titteliä. Tämä oli siis syrjäyttänyt edesmenneen veljensä kuoleman jälkeen postuumina syntyneen pojan Robertin, joka myöhemmin tuli käyttämään Englannissa tapahtumaa hyväkseen yllyttäen Edvard III:ta vaatimaan kruunua itselleen.

Toinen pienempi konflikti syntyi maaorjien vapauttamisesta. Ludvig X halusi myydä vapautuskirjoja maaorjille, sillä se oli eräs keino paikata valtion kassaa, mutta läänitysherrat vastustivat moista ajatusta. Kuninkaan halut olivatkin tässä asiassa valtiontaloudellisia, vaan eivät mitenkään ihmisarvoa kunnioittavia.

Filip IV:n toimet lääninherrojen suhteen olivat herättäneet paljon tyytymättömyyttä näiden ruhtinaiden parissa. Uuden kuninkaan valtaantulo mahdollisti muutoksen. Ludvig olikin pakotettu kuuntelemaan ruhtinaiden mielipiteitä, jotta nämä eivät uudelleen nousisi kapinaan. On yleisesti tunnettua, että ruhtinaita johti Valois’n Kaarle. Nuori hallitsija salli maasta poistettujen juutalaisten palata takaisin.

Ludvig X. Bibliothèque Nationale de France

Vuonna 1305 Ludvig avioitui ensimmäisen kerran Margareeta Burgundilaisen (1290–1315) kanssa. Margareeta Burgundilainen oli Burgundin herttuan Robert II:n (1248–1306) ja Ranskan Agneksen (1260–1325) tytär, ja puolisonsa kanssa he olivat molemmat Kapetingi-sukua.

Tästä avioliitosta syntyi Johanna II (1311–1349), Navarran kuningatar vuodesta 1328 vuoteen 1349, hän avioitui serkkunsa Evreux’n Filipin kanssa, josta avioliiton myötä tulee myös Navarran kuningas.

Vuonna 1315 Ludvig X avioitui toiseen avioliittoonsa Klementia Unkarilaisen (1293–1328) kanssa. Hän oli myös Kapetingi-sukua ja Anjoun kreivin Kaarle Martelin ja Habsburg-sukuun kuuluneen Itävallan Klementian tytär. Tästä avioliitosta syntyi lapsi, joka syntyi useita kuukausia postuumina isänsä kuoleman jälkeen, mutta eli vain jokusen päivän. Hänet tunnetaan nimellä Juhana I Postuumi (1316–1316), ja lyhyen elämänsä ajan hän oli Ranskan ja Navarran kuningas.[1]

Kuningas Filip IV Kaunis saattoi vielä elämänsä loppuvaiheessa todeta suvun jäsenten moraalin heltyneen. Kaikkia kolmea hänen miniäänsä epäiltiin aviorikoksesta. Vain yksi heistä Burgundin Johanna II, joka oli Filip V Pitkän puoliso, selvisi vähin tuomioin. Tämä tapahtumasarja tunnettaan ns. Neslen tornin skandaalina (scandale de la Tour de Nesle). Ludvig X:n puoliso Marguerite (Margareta) tuomittiin menettämään hiuksensa ja karkotettavaksi ja suljettavaksi Château-Gaillardin linnoitukseen Normandiassa.

Yleisesti viljeltiin kuitenkin huhua, että petetty aviomies Ludvig X olisi käskenyt tukehduttamaan tai kuristamaan puolisonsa, jotta olisi voinut mennä uudelleen avioliittoon. Samoin yleisesti kerrotaan, että yllyttäjänä olisi ollut Valois’n kreivi Kaarle saadakseen kilpailijansa Enguerrand de Marignyn pois tieltään: Marigny hallitsi linnoituksia ja esti salamurhaajien pääsyn entisen kuningattaren luo. Varsinaisen likaisen työn olisi tämän mukaan tehnyt joku Valois’n kreivin uskottu palvelija.

Nämä huhut kokosi yhteen ja muovasi järkiperäiseksi tarinaksi Ranskan akatemian jäsen Maurice Druon. Hänen mukaansa murhan toimeenpanijana olisi ollut vääryyttä kokeneeksi itsensä tuntenut, Valoisin kreiville kuolemaan asti uskollinen Artois’n kreivi Robert, joka kylläkin lähetti murhan tekijäksi taitavan uskotun asemiehensä.

Druon julkaisi tarinan kirjassaan Kirotut kuninkaat II: Kuristettu kuningatar (suom. Otava 1979).

Temppeliritareiden suurmestari Jacques de Molay kirosi Filip IV Kauniin perilliset aina seitsemänteen sukupolveen saakka, kun hänet poltettiin roviolla. Olipa kirousta olemassa tai ei, niin vasta Kaarle VII:n, eli seitsemän kuninkaan kuluttua Ranska pääsi uudelleen jaloilleen.

Kuitenkin Ludvig X jätti raskaana olevan vaimon ja kansakunnan suureen odotuksen tilaan. Valois’n Kaarle oli tietenkin kiinnostunut tulevan lapsen setänä sijaishallitsijan roolista. Kuitenkin valtakunnan paronit valitsivat tehtävään syntyvän lapsen sedän Filip V Pitkän. Syntynyt poikalapsi eli vain 5 vuorokautta, mutta hänet kuitenkin heti synnyttyään julistettiin kuninkaaksi.

Juhana I:n jälkeen syntynyt tilanne oli aivan ennen kokematon Kapetingien suvun historiassa. Suoraan miespuolista perimystä ei enää ollut, ja vastaavaa tilannetta ei oltu koettu aiemmin. Myös Ludvig X:n vanhimman lapsen Navarran Johanna I:n hypoteettinen illegitiimisyys Ludvig X:n lapsena aiheutti ongelmia.

Näin Ranskan paronien edessä oli uusi ongelma tai ainakin uudeksi todettu. Olihan Ranskan monarkki perinteisesti ns. vaalimonarkki. Mutta Filip II Augustuksen jälkeen kuninkaan suvereniteetti oli ollut sitä luokkaa, että mitään nimellistäkään vaalia ei tarvittu, eikä myöskään kruununperijän kruunaamista jo isänsä elinaikana. Uudessa tilanteessa valtakunnan paronit katsoivat parhaaksi valita Ludvig X:n veljen Filip V Pitkän uudeksi hallitsijakseen. Kyse oli puhtaasti kansallisiin syihin perustuvasta valinnasta, sillä saalilainen laki tuli mukaan keskusteluihin vasta 1360-luvulla.

Filip V Pitkä otti näin itselleen kuninkaan tittelin. Mutta se ei tapahtunut aivan kiistattomasti ja ilman protesteja. Ludvigin ja Burgundin Margueriten yhteisen tyttären Johannan setä, Burgundin herttua, oli tyytymätön päätökseen. Johannan oli todettu perivän Navarran kuningaskunnan, ja samaa oikeutta setä vaati myös Ranskan kruunun suhteen. Kuitenkin Burgundin herttua hävisi kiistan ja joutui tyytymään sisarentyttärensä perintöosaan eli Navarran kruunuun. Näin olivat päättäneen Pariisiin kokoustaan pitämään tulleet valtakunnan herrat.

• Leblanc-Ginet, Henri; Histoire des Rois de France. Éditions Moréna et Actualités de l'Histoire, 1997.
• Les Rois de France. Judocus. Pariisi 1989.
• Kirchhoff, Elisabeth; Rois et Reines de France. Sisältää myös Mémoires de Commines. 1996.
• Wenzler, Claude; Généalogie des Rois de France. Èditions Ouest-France. 1994.

Viitteet

1. Clemence of Hungary (1293–1328) Women in World History: A Biographical Encyclopedia.. Viitattu 20.4.2023.

Edeltäjä: Filip IV Kaunis

Ranskan kuningas

Seuraaja: Juhana I Postuumi