Ludvig XVIII

Ludvig XVIII, eli Louis-Stanislas-Xavier, oli vallankumousta edeltäneen kuninkaan Ludvig XVI:n veli. Hänen isänsä oli nuorena kuollut kruununprinssi Ludvig ja isoisänsä kuningas Ludvig XV. Hän pakeni maasta vallankumouksen pyörteissä 1791 ja asui Westfalenissa, kun Ludvig XVI teloitettiin 1793. Kruununperimyksessä seuraava, poikaikäinen Ludvig XVII ei koskaan hallinnut, vaan kuoli vankeudessa 1795, jolloin Louis julistautui maanpaosta käsin Ranskan kuningas Ludvig XVIII:ksi. Ludvig toivoi Ranskaan rajoitetusti perustuslaillista monarkistista järjestelmää. Hän siirtyi Euroopassa paikasta toiseen, asuen muun muassa Kuurinmaalla Jelgavan palatsissa ja asettuen lopulta Englantiin. Siihen mennessä Napoleon oli julistautunut keisariksi, ja uuden Bourbon-kuninkaan valtaannousu näytti epätodennäköiseltä. Napoleonin kukistuttua Ludvig XVIII nousi kuitenkin vuonna 1814 Napoleonin vastustajien tuella Ranskan hallitsijaksi, mutta hän joutui hyväksymään kuninkaan valtaoikeuksia vahvasti karsineen perustuslain (vuoden 1814 peruskirja). Ludvigin valtaanpaluu aloitti Ranskassa Bourbon-restauraatioksi kutsutun ajan.

Ludvigin pyrkimys lähinnä symbolisella tasolla häivyttää vallankumouksen merkitystä teki hänestä nopeasti epäsuositun. Napoleonin noustua uudelleen valtaan Ludvig pakeni Gentiin, mutta palasi Waterloon taistelun ja Napoleonin lopullisen tappion jälkeen kuninkaaksi. Tätä ”toista restauraatiota” seurasi etenkin Ranskan eteläosissa kuningasmielisten terrori Napoleonia kannattaneita kohtaan. Kuningas ja hänen ministerinsä vastustivat julkisesti väkivallantekoja, mutta eivät käytännössä tehneet paljoakaan niiden estämiseksi. Ludvigin ministerit olivat aluksi suvaitsevia, mutta hallinto muuttui myöhemmin konservatiivisemmaksi.

Ludvig XVIII kuoli 16. syyskuuta 1824 ja häntä seurasi hänen veljensä Kaarle X.