Ludvig Mäntylä

Mäntylän vanhemmat olivat maanviljelijä Juho Mäntylä ja Loviisa Kjellgren. Hänet vihittiin avioliittoon vuonna 1933 Aili Aleksandra Leinon kanssa. Hän kävi seitsemän luokkaa Terijoen yhteiskoulua. Hän suoritti Sotateknillisen kurssin vuosina 1927 – 1929 ja komentajakurssin Suojeluskuntain päällystökoulussa vuosina 1933 - 1934 sekä ilmavalvontakurssin Viipurissa vuonna 1935. Yleisurheilujohtajakurssin hän suoritti Urheiluopistossa vuonna 1927 ja Suomen nyrkkeilyliiton järjestämän tuomarikurssin vuonna 1929.[1][2]

Jääkäripataljoona 27:n tiedonanto-osasto, kuvaan merkitty osaston johtajat Lars Homén ja Eric Heimbürger.

Hän liittyi vapaaehtoisena Saksassa sotilaskoulutusta antavaan jääkäripataljoona 27:n 2. komppaniaan 23. tammikuuta 1916, josta hänet siirrettiin 53 muun miehen kera 2. lokakuuta 1917 perustettuun pataljoonan tiedonanto-osastoon.[3] Hän otti osaa taisteluihin ensimmäisessä maailmansodassa Saksan itärintamalla Misse-joella ja Riianlahdella ja Aa-joella.[1][2]

Katso myös: Suomen sisällissota

Mäntylä astui Suomen armeijan palvelukseen varavääpeliksi ylennettynä Saksassa 7. helmikuuta 1918. Hän saapui takaisin Suomeen 18. helmikuuta 1918 jääkärien etujoukon mukana Vaasaan. Vaasasta hänet komennettiin radiosähköttäjäksi Päämajan alaiselle Vaasan kipinälennätinasemalle, josta hänet määrättiin 7. toukokuuta 1918 Valamon kipinälennätinaseman päälliköksi.[1][2]

Mäntylä siirrettiin sisällissodan jälkeen Valamolta 25. toukokuuta 1918 alkaen Sortavalan ja 1. joulukuuta 1919 alkaen Santahaminan kipinälennätinaseman päälliköksi. Heimosotiin Mäntylä osallistui marras-joulukuussa vuonna 1919 kenttäradiokomennuskunnan päällikkönä Raudussa Pohjois-Inkerin rykmentin käytettävänä. Seuraavaksi Mäntylä siirrettiin 22. syyskuuta 1920 Radiojoukkojen adjutantiksi ja 1. heinäkuuta 1921 alkaen talouspäälliköksi. Edellä mainittuna aikana hän toimi myös 9. tammikuuta - 28. syyskuuta 1920 välisen ajan kipinälennätinlaitoksen aseupseerina. Hänet määrättiin 9. lokakuuta 1922 Kenttäradiokomppanian, josta hänet siirrettiin edelleen 10. marraskuuta 1922 Santahaminan radioaseman päälliköksi. Santahaminasta Mäntylä siirrettiin edelleen 1. kesäkuuta 1926 päälliköksi Radiopataljoonan 1. komppaniaan. Komppanianpäällikön tehtävästä hänet siirrettiin 5. kesäkuuta 1929 aliupseerikoulua johtajaksi. Mäntylä hoiti edellä mainittujen tehtävien lisäksi myös 8. tammikuuta - 20. kesäkuuta 1927 välisen ajan Radiopataljoonan komentajan tehtäviä. Armeijasta Mäntylä erosi tammikuussa vuonna 1930 ja astui sen jälkeen suojeluskuntajärjestön palvelukseen 1. huhtikuuta 1930, jossa hänet sijoitettiin Viipurin suojeluskuntapiirin V:n sekä 1. marraskuuta 1937 alkaen XIX alueen päälliköksi.[1][2]

Mäntylä osallistui talvisotaan Erillinen pataljoona 3:n komentajana ja myöhemmin Jalkaväkirykmentti 14:n I pataljoonan komentajana sekä Jalkaväkirykmentti 13:n komentajana. Hän osallistui edellä mainittujen joukkojen mukana taisteluihin Vammelsuussa ja Länsi-kannaksella.[2]

Välirauhan aikana Mäntylä toimi aluksi samassa tehtävässä, kunnes hänet siirrettiin 11. prikaatin IV pataljoonan komentajaksi, josta hänet siirrettiin edelleen Suur-Saimaan suojeluskuntapiirin II alueen ja edelleen I alueen päälliköksi.[2]

Jatkosodan puhjettua Mäntylä komennettiin Jalkaväkirykmentti 1:n III pataljoonan komentajaksi ja osallistui sen komentajana taisteluihin Kananojalla, Sakkolassa, Kaukolassa, Kaarlahdella, Pasurissa, Valkjärvellä, Kirjasalossa, ja Lempaalanjärvellä. Myöhemmin Mäntylä sai komentoonsa 10. divisioonaan kuuluneen Taisteluosasto Mäntylän, jonka komentajana hän osallistui taisteluihin Lempaalassa. Vuonna 1943 hänet komennettiin Heimopataljoona 3:n komentajaksi, missä tehtävässä hän toimi sodan loppuun saakka. Mäntylä johdatti Heimopataljoonan taisteluihin Siiranmäellä, Punnuksessa, Pasurinkankaalla ja Salmenkaidassa.[2]

Mäntylä määrättiin sotien jälkeen Mikkelin suojeluskuntapiirin päällikön erikoiskäyttöön, missä tehtävässä hän oli suojeluskuntien lakkauttamiseen saakka, jonka jälkeen hän siirtyi Jalkaväkirykmentti 9:n komentajan käyttöön. Tehtävässä hän ei tosin kauan ollut kun erosi armeijasta vuonna 1945 ja siirtyi E. J. Leino Oy:n palvelukseen Saloon. Hänet haudattiin Saloon.[2]

    Ylennykset ja kunniamerkit    

Ylennykset		Kunniamerkit
Varavääpeli 7. helmikuuta 1918 Vänrikki 30. toukokuuta 1918 Luutnantti 16. toukokuuta 1919 Kapteeni 6. joulukuuta 1921 Majuri 6. joulukuuta 1937 Everstiluutnantti 1941		Vapaudenristi 2. lk. Vapaudenristi 3. lk. Vapaudenristi 4. lk. miekkojen kera Vapaussodan muistomitali soljen kera Talvisodan muistomitali Jääkärimerkki Saksan maailmansotaan osallistuneiden kunniaristi

• Puolustusministeriön Sotahistoriallisen toimiston julkaisuja IV, Suomen jääkärien elämäkerrasto, WSOY Porvoo 1938.
• Sotatieteen Laitoksen Julkaisuja XIV, Suomen jääkärien elämäkerrasto 1975, Vaasa 1975 ISBN 951-99046-8-9.
• Suomalainen, Jaakko, Sundvall, Johannes, Olsoni, Emerik ja Jaatinen, Arno (toim.): Suomen jääkärit: toiminta sanoin ja kuvin II, 2. painos. Kuopio: Osakeyhtiö Sotakuvia, 1933.