Luddiitit

Luddiitit olivat teollista vallankumousta vastustaneiden käsityöläisten protestiliikkeen edustajia 1800-luvun alun Britanniassa.

Luddiittien johtaja. Kaiverrus vuodelta 1812.

Kertomuksen mukaan Ned Ludd -niminen mies oli vuonna 1779 tullut tehtaaseen Leicestershiressa ja tuhonnut raivoissaan kaksi sukkakonetta. Tosiasiassa sanontaa Luddin paikallaolosta oli käytetty koneen rikkoutuessa jo 1710-luvulta lähtien. Ei kuitenkaan ole tietoa siitä, onko Ned Ludd -niminen henkilö todella ollut olemassa.[1] Luddismi oli kuitenkin myös ”paljon enemmän kuin pelkkä karkea yritys vastustaa uusia koneita”.[2]

Teollistumisen alkuna pidetään John Kayn vuonna 1733 keksimää kangaspuiden parannusta, lentävää sukkulaa. Tuotannon tehostuessa langasta tuli pulaa, koska kehruu oli työläämpää kuin kutominen. Vuonna 1764 James Hargreaves keksi kehruu-Jennyn, jolla voitiin kehrätä kahdeksaa lankaa yhtä aikaa. Langan hinta romahti, ja Blackburnin kehrääjät tunkeutuivat Hargreavesin taloon tuhoten hänen koneensa. Hargreaves joutui pakenemaan vuonna 1767 Nottinghamiin, jossa perusti salaa tehtaan rakentamaan jennyjä. Ensimmäisen vesivoimalla toimivan kehruutehtaan avasi Richard Arkwright vuonna 1771 Cromfordissa, Englannissa. Laajentuva teollinen tuotanto syrjäytti suuren joukon ihmisiä, jotka olivat ennen saaneet elantonsa langan kehräämisestä rukilla ja kankaan kutomisesta käsin kotiteollisuustoimintana.[3]

Luddiittiliike levisi Englannin läpi 1811, ja monia villa- ja puuvillatehtaita tuhottiin.[4] Levottomuuksien innoittajina olivat mahdollisesti Ranskan suuren vallankumouksen tapahtumat sekä Thomas Painen kirjoitukset.

Luddiitit tapasivat öisin kaupunkeja ympäröivillä nummilla, joilla harjoiteltiin sulkeisia ja manöövereitä. Myös hyökkäykset tehtaisiin tehtiin yleensä öisin ja naamioituneina. Liikkeen pääalueet olivat Nottinghamshire marraskuussa 1811, Yorkshiren West Riding alkuvuodesta 1812 ja Lancashire maaliskuusta 1812. Hallituksen joukot tukahduttivat liikkeen kovakouraisesti. Luddiitit ja armeija taistelivat Lancashiren Burtons' Millissa Middletonissa ja Westhoughton Millissä. Luddiitit väittivät olevansa kenraali (tai kapteeni tai kuningas) Luddin johtamia. Paikallisten raatimiesten vakoojien on väitetty lietsoneen levottomuuksia.

Väkivallaton vaihe päättyi iskussa Burtonin kutomamyllylle Lancashiressä 20. huhtikuuta 1812. Jopa tuhannen luddiitin joukko hyökkäsi tehtaaseen aseistautuneina kepein ja kivin. Tehdasta puolustivat palkatut vartijat. Armeijan saapuessa paikalle muutamia luddiitteja surmattiin, osa saatiin kiinni ja vangittiin tai hirtettiin. Tehtaanomistaja surmattiin kostoksi tuhopoltolla.

Robert Banks Jenkinsonin hallitus teki koneenrikkomisesta kuolemalla rangaistavan rikoksen, ja 17 miestä teloitettiin Yorkissa 1813. Monia muita karkotettiin Australiaan.

Historioitsija E. P. Thompsonin mukaan luddiitit eivät niinkään vastustaneet teollista vallankumousta ja tekniikkaa kuin kehittyvää kapitalismia.[5] Ennen vapaita markkinoita hinnat olivat määräytyneet perinteen ja tarpeen mukaan. Luddiittien iskuissa osa koneista jätettiin rauhaan – ne, joiden omistajat pitäytyivät vanhoissa hinnoissa ja käytännöissä. Brittiläisen sosiaalihistorian tutkijan Eric Hobsbawmin näkemyksen mukaan luddismissa oli ennen muuta kysymys kollektiivisesta työtaistelutoimenpiteestä (”collective bargaining by riot”), ja koneiden särkeminen on hänen mukaansa nähtävä liikkeen käyttämänä taktiikkana, jota Englannissa oli käytetty jo restauraation ajoista 1600-luvun lopulta lähtien.[6]

Luddiitit olivat melkoisen organisoituneita, ja suurimmissa iskuissa oli mukana satoja miehiä. Heillä oli myös ilmeisen laaja tuki kansan keskuudessa. Jopa parlamentissa oli luddiittien tukijoita. Lordi Byron vastusti koneen rikkomisesta annettavaa kuolemantuomiota ja kirjoitti luddiiteille myötämielisen runon, joka uskallettiin julkaista vasta hänen kuolemansa jälkeen.

Luddiittikapinat uusiutuivat katovuoden jälkeen vuonna 1816.[7]