Lucknow'n piiritys

Lucknow'n puolustusvarustuksia.

Lucknow oli aikanaan intialaisen Oudhin valtion pääkaupunki. Britit olivat lakkauttaneet Oudhin valtion, joka liitettiin suoraan brittiläiseen Intiaan vuonna 1856. Liitos oli hyvin epäsuosittu paikallisen väestön keskuudessa. Brittien alaisuudessa palvelleista (sepoy) Bengalin armeijan sotilaista huomattava osa oli entisen Oudhin valtion asukkaista.[1] Jännitteet Intiassa kasvoivat myös muualla monista eri syistä. Täysimittainen sepoy-kapina puhkesi intialaisten sotilaiden keskuudessa 10. toukokuuta 1857.[2]

Brittijoukkoja Lucknow'ssa johti prikaantinkenraali Henry M. Lawrence. Lawrence oli saapunut kaupunkiin vuoden 1857 alussa ja hän osasi ennakoida intialaisten sotilaiden kapinoinnin leviävän Lucknow'iin. Tästä syystä kaupungin eurooppalaiset olivat 25. toukokuuta siirtyneet linnoitettuun kaupunginosaan Lucknow'ssa, joka tunnettiin brittiläisenä residenssinä.[3] Linnoitettua aluetta puolusti 1 720 miehen varuskunta, joista kolmasosa oli briteille vielä uskollisia sepoyta. Puolustusvarustuksiin kuaului esimerkiksi maavalleja, juoksuhautoja ja tykkejä.[1]

Kapinallisten hyökkäys brittien asemiin piirroksessa.

Brittien vetäydyttä residenssiinsä Cawnporen brittiläinen varuskunta surmattiin kesäkuussa. Suurin piirtein samoihin aikoihin Lawrence sai myös kuulla kapinallisten olleen aloittaneen kerääntymisen Chinhutissa joidenkin kilometrien päässä kaupungista. Lawrence päätti koota 600-sotilaan joukon ja tehdä iskun kapinallisia vastaan näiden vielä järjestäytyessä. Huonosti suunniteltu hyökkäys toteutettiin 30. kesäkuuta ja britit kohtasivat paikan päällä 6 000 kapinallista. Kesken taistelua Lawrence päätti vetäytyä takaisin kohti Lucknow'ta. 150 brittiä oli kuollut ja haavoittunut. Lucknow'hin vetäytyneitä brittejä seurasivat kapinalliset ja britit piiritettiin.[1] Puolustusvarustelujen heikkous oli läheiset talot, joista kapinallisten tarkka-ampujat ja tykit pääsivät hyviin tulitusasemiin.[3] Lawrence itse kuoli 2. heinäkuuta haavoituttuaan taisteluissa.[1]

Vastarinta kaupungissa jatkui Lawrencen kuolemasta huolimatta.[3] 7. heinäkuuta 1857 prikaatinkenraali Henry Havelock johti 2 500 miehen joukon Allahabadista kohti Lucknow'ta tarkoituksenaan kukistaa piirittäjät. Matkan varrella britit joutuivat useisiin verisiin yhteenottoihin Nana Sahibin johtamia kapinallisia vastaan. 16. heinäkuuta he olivat kuitenkin saavuttaneet viimein Cawnporen. Cawnporessa kokonaisjohto oli tarkoitus luovuttaa kenraaliluutnantti James Outramille, mutta tämä päättikin pysyä vain neuvoa-antavassa roolissa jotta Havelock voisi saada kunnian Lucknow'n pelastamisesta.[1]

Britit joutuivat edelleen taistelemaan tietänsä Cawnporesta kohti Lucknow'ta. He saavuttivat viimein Lucknow'n 25. syyskuuta 1857. Avustusjoukkojen onnistui hyökäten saavuttaa brittiläinen residenssi.[1] Havelock oli kuitenkin tulomatkalaan kärsinyt huomattavia tappioita ja hän piti joukkojaan nyt liian pieninä kaupungin evakuoimiseksi. Sen sijaan avustusjoukko liittyi Lucknow'n puolustajiin jääden itse piiritetyksi, kunnes seuraava avustusarmeija saapuisi.[3] Joukkojen komento annettiin viimein Outramille.[1]

Seuraava avustusarmeija saapui Lucknow'n edustalle 16. marraskuuta. Joukkoja johti Colin Campbell. Residenssi saavutettiin taistelujen jälkeen 19. marraskuuta[3] ja britit aloittivat sen evakuoinnin Outramin johdolla.[1] Evakuointi saatiin viimein päätökseen 27. marraskuuta.[3]

Lucknow'n raunioitunutta residenssialuetta valokuvassa 1880-luvulta.

Britit joutuivat vielä poistumaan kaupungista. Se vallattiin takaisin vasta suuremman Campbellin armeijan hyökkäyksessä 23. maaliskuuta 1858. Valtauksen jälkeen Campbell antoi latinaksi kirjoitetun julistuksen Nune fort unat us sum eli englanniksi I am in luck now.[1]

Brittien tappiot olivat noin 2 500 miestä. Heidän kokonaisvahvuutensa oli ollut 8 000. Intialaisten kapinallisten tappioita ei tunneta varmasti, mutta heidän vahvuutensa linee ollut noin 30 000.[3]