Lucille Ball

Ballin opettajat eivät olleet uskoneet hänen kykyihinsä draama­koulussa, jolloin hän palasi takaisin New Yorkiin vuonna 1928 aloittaakseen uransa esiintyvänä taiteilijana. Hän työskenteli hetken jäätelö­myyjänä ennen kuin pääsi salonki­malliksi muoti­yrittäjä Hattie Carnegielle. Tämä kehotti Ballia värjäämään ruskeat hiuksensa vaaleiksi. Mallinuran ollessa nousussa Ball sairastui nivelreumaan, jonka takia hän ei pystynyt käymään töissä kahteen vuoteen. Hän kuitenkin toipui sairaudesta sen verran, että saattoi taas jatkaa uraa kohti näyttelijäksi.

Vuonna 1932 Ball palasi pitkältä sairaus­lomalta New Yorkiin. Hän työskenteli mallina Max Factor -meikki­valmistajalle sekä tupakka­tyttönä Chester­field-savuke­merkille. Lisäksi hän jatkoi mallintöitään Carnegiella. Ball pääsi myös esiintymään muutamassa esityksessä Broad­wayllä tanssijana nimellä Diane Belmont, mutta ei menestynyt.

Ball kuvattuna argentiinalais­lehden kannessa vuonna 1938.

Vuodesta 1933 alkaen Ball alkoi esiintyä elo­kuvissa. Hän oli kreditoimattomassa roolissa elo­kuvassa Skandaali Roomassa, joka oli yksi hänen ensimmäisistä rooleistaan valko­kankaalla. Useiden klaffitehtävien jälkeen Ball muutti pysyvästi Hollywoodiin, jossa suuret elo­kuva­studiot sijaitsivat. Hän sai sopimuksen RKO Picturesilta ja esiintyi statistina muun muassa Fred Astairen ja Ginger Rogersin musikaaleissa Roberta ja Top Hat sekä Kittynä Laivasto tanssii -elo­kuvassa. Hollywood-musikaalien suuri tähti Rogers oli etäistä sukua Ballille tämän äidin kautta. Myös Rogersin ansiosta Ballille järjestyi lisää rooleja, ja he esiintyivät seuraavaksi yhdessä elo­kuvassa Suuri hetki (1937).

Vuonna 1936 Ball sai roolin komedia­näytelmästä Hey Diddle Diddle, jonka ansiosta hän toivoi pääsevänsä näyttelijäksi Broad­waylle. Näytelmä esitettiin ensimmäistä kertaa New Jerseyssä tammi­kuussa 1937 ja sai hyvät arvostelut, mutta muut esitykset peruttiin nopeasti pää­näyttelijä Conway Tearlen heikon terveyden vuoksi. Uutta käsi­kirjoitusta ei saatu aikaiseksi, joten tuotanto keskeytettiin.

Ball siirtyi 1940-luvun alussa Metro-Goldwyn-Mayerille, mutta ura ei edistynyt tässäkään yhtiössä. Ball esiintyi tuolloin B-elo­kuvissa, jotka menestyivät korkeintaan keskin­kertaisesti eivätkä tuoneet hänelle mainittavaa kuuluisuutta. Suuri yleisö kuitenkin huomasi hänet musikaalin Minun majesteettini (1943) sekä film noir -draaman Jälki häviää tyhjään (1946) pää­osissa. Nämä elo­kuvat olivat Ballin harvoja menestyksiä, vaikka ne eivät vielä tuoneetkaan hänelle lopullista läpi­murtoa. Elo­kuva­töiden ohessa Ball alkoi esiintyä myös radiossa lisä­tulojen saamiseksi. Hän vieraili uransa aikana useissa radio-ohjelmissa, muun muassa Lux Radio Theatressa.

Ball ja John Wayne vuonna 1955.

Vuonna 1948 Ball näytteli hassua koti­äitiä Liz Cugatia CBS Radion ohjelmassa My Favorite Husband. Siitä tuli menestys, ja Ballia pyydettiin mukaan myös ohjelman televisio­versioon. Tämä halusi kuitenkin näytellä ohjelmassa parina avio­miehensä Desi Arnazin kanssa. Tuottajat eivät tästä innostuneet, mutta Ballin ja Arnazin järjestämän vaudeville-show’n myötä studio muutti mielensä ja suostui luomaan paris­kunnan ympärille oman televisio-ohjelman. Ohjelman pilotti­jakso I Love Lucy tilattiin. Mainos­toimistot eivät olleet juuri kiinnostuneita ohjelman markkinoinnista, kunnes tupakka­tehtailija Philip Morris suostui toimimaan ohjelman sponsorina. Hän vaati kuitenkin sarjaa esitettävän viikoittain, ja että se sijoittuisi Kalifornian sijaan New Yorkiin.

Sarjaa alettiin tuottaa vuoden 1951 aikana, jolloin Ball ja Arnaz odottivat ensimmäistä lastaan. Tuolloin jo 40-vuotias Ball näytteli puoli­tuntisen tilanne­komedian pää­osassa yksin­kertaista ja kunnian­himoista Lucy Ricardoa ja Arnaz hänen avio­miestään Ricky Ricardoa.

Mustav­alkoisena kuvattua sarjaa I Love Lucy tehtiin yhteensä 180 jaksoa sisällytettynä kuuteen tuotanto­kauteen vuosina 1951–1957. Siihen sisältyi myös yksi värillisenä kuvattu jakso.

Kun I Love Lucy pyöri menestyksekkäästi televisiossa, samaan aikaan Ball alkoi miehensä kanssa luoda omaa dynastiaansa television ympärille. He perustivat Desilu Productions -studion, joka tuotti suosittuja televisio­sarjoja Vaarallinen tehtävä, Lahjomattomat ja Star Trek. Kun pari erosi vuonna 1960, Ball osti Arnazin osuuden studiosta. Vuonna 1967 Desilu myytiin 17 miljoonalla dollarilla Paramount Picturesille.

Ball vuonna 1976.

1960-luvulla Ball näytteli aktiivisesti elo­kuvissa ja avioliittonsa päätyttyä jatkoi menestyksekkäästi televisio­komediennen työtään aina 1970-luvulle asti. Vuonna 1962 televisiossa alkoi pyöriä The Lucy Show, joka oli jatkoa kuuluisammalle I Love Lucylle. Sarjassa Ball näytteli leskeksi jäänyttä kahden lapsen äitiä, ja sitä esitettiin edeltäjänsä tavoin musta­valkoisena ennen siirtymistä väri­kuvaan. Sarjaa tuotti CBS-studio vuoteen 1968.

Seuraava projekti oli tutulla sitcom-linjalla jatkanut Ballin nimeä kantava Here’s Lucy, jossa nyt olivat mukana myös pitkä­aikainen työ­kaveri Gale Gordon sekä Ballin omat lapset Lucie Arnaz ja Desi Arnaz Jr. Aiemmista ohjelmista poiketen Here’s Lucy kuvattiin studioyleisön edessä.

Here’s Lucy pyöri edeltäjiensä tavoin kuusi tuotanto­kautta vuoteen 1974 asti, mutta viimeisen kauden aikana sarjan katsoja­luvut putosivat. Ball ei tämän jälkeen esiintynyt omassa televisio-ohjelmassaan vuosi­kymmeneen. Sen sijaan hän esiintyi pääosassa televisio­elo­kuvassa Mame vuonna 1974, sekä vieraili muiden tunnettujen televisio­kasvojen ohjelmissa.

1980-luvulla Ball elvytti televisio­uraansa ja teki lyhyen paluun tilanne­komediaan ohjelmassa Life With Lucy. Sarjan tuotanto aloitettiin 1986, kunnes American Broadcasting Company lopetti ohjelman vain kolmentoista jakson jälkeen. Tällöin myös Ballin neljän­kymmenen vuoden ura viihde­teollisuudessa oli käytännössä päättynyt. Hän kuitenkin jatkoi julkisia esiintymisiään aina kuolemaansa saakka. Viimeisen kerran hän näyttäytyi julkisesti vuoden 1989 Oscar-gaalassa.

Ball joutui sairaalaan vuonna 1988 saatuaan lievän sydän­kohtauksen, josta hän kuitenkin toipui. Hän valitti rintakipuja 18. huhti­kuuta 1989, jolloin hänet vietiin Cedars-Sinai Medical Centeriin. Ballilla todettiin aortan laajentuma ja hänelle tehtiin lähes kahdeksan tuntia kestänyt siirto­leikkaus. Onnistuneen leikkauksen jälkeen Ball vaikutti toipuvan. Kuitenkin varhain huhtikuun 26. päivän aamuna Ball heräsi koviin selkä­kipuihin ja menetti pian tajuntansa. Elvytys­toimenpiteet eivät tuottaneet tulosta ja 77-vuotias komedienne todettiin kuolleeksi. Kuolin­syyksi paljastui vatsa-aortan repeämä, joka oli edellisellä viikolla tehdyn leikkauksen jälkeinen epä­suora komplikaatio. Repeämä todettiin vatsan alueelta eri paikasta kuin aortan siirrännäinen jonka Ball oli saanut leikkauksessa.