Lucien Bonaparte

Lucien Bonaparte (21. toukokuuta 1775 – 29. kesäkuuta 1840)[1], Caninon ruhtinas[2], oli ranskalainen vallankumouksellinen. Hän oli Joseph Bonaparten ja Napoleon Bonaparten nuorempi veli. Hänen välinsä veljeensä olivat usein huonot[2].

François-Xavier Fabren maalaama Lucien Bonaparten muotokuva

Lucien, joka oli syntynyt Ajacciossa Korsikalla mutta käynyt koulunsa Manner-Ranskassa, palasi Korsikalle Ranskan vallankumouksen jälkeen. Vuonna 1789 hänestä tuli Ajaccion jakobiiniklubin kannattaja. Hän käytti salanimeä "Brutus". Lucien oli Maximilien Robespierren liittolainen terrorin aikana ja hänet pidätettiin pian 9 Thermidor II:n vallankaappauksen jälkeen.

Lucien oli viidensadan neuvoston puhemies ja avusti veljeään 18 Brumairen vallankaappauksessa, jossa kenraali Bonaparte kaatoi direktorion ja korvasi sen konsulaatilla[2]. Lucien vannoi surmaavansa veljensä jos hän pettäisi vallankumouksen periaatteet Liberté, égalité, fraternité. Seuraavana päivänä hän järjesti veljensä valinnan ensimmäiseksi konsuliksi.

Napoleon nimitti Lucienin konsulaatin sisäministeriksi, joten hän saattoi väärentää vaalin tuloksen. Kilpailu poliisin päällikön Joseph Fouchén kanssa johti kuitenkin siihen, että hän näytti Napoleonille Lucienin todennäköisesti kirjoittaman pamfletin, mikä rikkoi veljien välit. Lucien lähetettiin lähettilääksi Espanjan Kaarle IV:n hoviin marraskuussa 1800, jossa hän puhui ympäri Bourbonit ja ministeri Manuel de Godoyn.

Hän oli tribunaatin (parlamentin toinen kamari 1799–1807) jäsen 1802 ja nimitettiin ensimmäisen keisarikunnan senaattoriksi, mutta vastusti monia Napoleonin ideoita. Vuonna 1804 Lucien kyllästyi, jätti keisarikunnan arvonimet ja meni vapaaehtoiseen maanpakoon Roomaan, jossa osti Villa Rufinellan Frascatista, ja paavi Pius VII nimitti hänet Caninon ruhtinaaksi[2].

Kun paavi oli Napoleonin vankina 1809, Lucien purjehti Yhdysvaltoihin, mutta jäikin brittien vangiksi[2] ja oli vuoteen 1814 mukavasti vankina maaseudulla, jossa hän kirjoitti sankarirunoa Kaarle Suuresta. Ranskassa Lucien poistettiin keisarillisista almanakoista 1811.

Sadan päivän aikana, kun Napoleon pakeni Elbalta, Lucien kampanjoi keisarikunnan puolesta. Restauraatiossa hänet erotettiin Ranskan akatemiasta, mutta Ludvig Filipin aikana hän sai aatelisarvon. Lucien kuoli Viterbossa Italiassa 29. kesäkuuta 1840 vatsasyöpään. Sama kuolinsyy oli myös hänen isällään, sisarellaan Paulinella ja virallisen raportin mukaan myös Napoleonilla.