Lublinin unioni

Liivinmaan sodan ensimmäisen vaiheen päätyttyä Puolan vaatimukset Liettuaa kohtaan vahvistuivat, kun Liettua kärsi samaan aikaan tappioita Moskovalle sen menettäessä Polotskin alueen. Puolalaiset kutsuivat koolle yhteisen sejmin syksyllä vuonna 1563, mutta Liettua lähetti sinne vain muutaman edustajan. Puola halusi sitoa Liettuan kiinteämmin Puolan yhteyteen, sillä Puolan kuningas Sigismund Augustilla ei ollut perillistä, ja tämä pelkäsi maiden välisen personaaliunionin hajoamista kuolemansa jälkeen. Sejmin kokoontuessa liettualaisten sotaonni kääntyi Mikalojus Radvila Punaisen voittaessa venäläiset Ulassa. Liettualaiset torjuivat sejmissä esityksen yhteisestä valtiosta ja palasivat Liettuaan. Puolalaiset kuitenkin kutsuttiin jatkamaan neuvotteluja Vilnaan. Liettualaisten lähdettyä Sigismund vahvisti asiakirjan, jossa mainittiin yhteinen hallitsija ja valtio, mutta Liettuan herrojen neuvosto torjui päätöksen.[1]

Vuoden 1564 sejm pidettiin Vilnassa, ja paikalla oli liettualaisten lisäksi Sigismund ja puolalaisten edustajat. Liettuan alempi aatelisto ehdotti myönnytyksiä puolalaisille, mutta Liettuan herrat eivät hyväksyneet niitä. Liettualaiset kuitenkin heikkenivät merkittävästi Vilnan sejmin jälkeen Mikalojus Radvila Mustan kuoltua vuonna 1565. Lisäksi sota Moskovaa vastaan nieli maan varoja. Liettualaiset joutuivat pyytämään tukea Puolasta, joka käytti tilannetta painostaakseen Liettuaa.[2] Liettuan sejm kokoontui jälleen 1568, ja saman vuoden joulukuussa kuningas Sigismund antoi peruskirjan, jossa tämä lupasi turvata Liettuan valtion. Seuraava yhteinen sejm kokoontui Lublinissa 1569. Puolalaiset esittivät Liettuan muuntamista Puolan maakunnaksi, minkä liettualaiset hylkäsivät. Sen sijaan liettualaiset ehdottivat unionia, jossa molemmilla osapuolilla olisi samanlaiset oikeudet. Sigismund ilmoitti kuitenkin toimivansa puolalaisen mielipiteen mukaan 28. helmikuuta, mikä johti liettualaisten lähtöön pois sejmistä.[3]

Puolan kuningaskunta ja Liettuan suuriruhtinaskunta kartalla unionin jälkeen vuonna 1569.

Liettualaisten poistuttua Sigismund II alkoi erottaa Liettuan eteläisiä osia liittäen ne Puolaan paikallisen ruteeniaateliston tuella. Ensin Liettuasta erotettiin ensin läntinen Podlesie (sisälsi mm. Brestin ja Białystokin seudut), sittemmin Volynia ja lopulta myös Kiova ja Podolia. Liettualaiset päättivät näiden toimenpiteiden jälkeen lähettää uuden delegaation sejmiin maaliskuussa 1569. Neuvottelut Lublinissa saatiin lopulta päätökseen 1. heinäkuuta, ja niiden tuloksena oli Lublinin unioni.[3] Unionisopimuksen mukaan kaksi kansakuntaa muodostivat yhteisen valtion, mutta molemmat säilyttivät autonomian. Hallitsija olisi unionista lähtien sekä Puolan kuningas että Liettuan suuriruhtinas.[4] Tilanne oli ollutkin jo ennen unionia käytännössä sama, mutta unionisopimus muutti tilanteen de factosta de jure -tilanteeksi.[5]

Hallitsija valittaisiin vaaleilla Puolassa, ja vaalit olisivat päteviä, vaikka liettualaiset eivät niihin jostain syystä osallistuisi. Valtiolle tulisi yhteinen aatelisparlamentti, joka muodostuisi edustajahuoneesta ja senaatista. Niihin valittaisiin puolestaan edustajia molempien osapuolien keskushallinnosta ja voivodikunnista. Unionin myötä valtiolla olisi myös yhteinen lainsäädäntö, ulkopolitiikka ja valuutta. Molempien osapuolien aatelisilla olisi samat oikeudet hankkia maata tai saada virkoja yhteisvallan molemmissa osissa. Molemmat osapuolet säilyttivät unionisopimuksen nojalla oman armeijan, sinetin ja valtionkassan.[4]

Unioni oli kompromissi liettualaisten itsenäisyystahtojen ja puolalaisten pakkoliitosajatusten välillä. Käytännössä Puola oli kuitenkin unionin hallitseva osapuoli, ja unionin solmimisen jälkeen liettualaiset joutuivat jatkuvasti puolustamaan autonomiaansa.[4] Lublinin unioni esitettiin pitkään Liettuan pakkoliitoksena Puolaan sekä liettualaisessa että puolalaisessa historiankirjoituksessa. Unionin jälkeen muodostuneen valtion virallinen nimi oli Puolan kuningaskunta ja Liettuan suuriruhtinaskunta, mutta valtiosta käytettiin yleisesti tasavaltaa merkitsevää Rzeczpospolita.[3]

• Kallio, Aulis: Liettuan historia. Tampere: Jagellonica-kulttuuriyhdistys, 2009. ISBN 978-951-98665-3-6.
• Zamoyski, Adam: Poland: A History. London: HarperPress, 2009. ISBN 978-0-00-728275-3. (englanniksi)