Lovis Corinth

Corinth vaimonsa Charlotte Berendin kanssa vuonna 1902.

Corinth oli parkitsijan poika, ja hän varttui Itä-Preussin maaseudulla. Hänen etunimensä oli alkujaan Louis, mutta hän otti tavaksi kirjoittaa sen Lovis. Hän kiinnostui maalaamisesta ja piirtämisestä jo nuorella iällä.[4] Corinth aloitti taideopintonsa vuonna 1876 Königsbergin taideakatemiassa ja jatkoi niitä vuosina 1880–1884 Münchenin taideakatemiassa, jossa hän sai oppia realistisesta maalaustyylistä.[2] Hänen opettajiaan olivat muun muassa Franz Defregger ja Ludwig von Löfftz.[1] Vuonna 1884 hän oleskeli kolmen kuukauden ajan Antwerpenissä ja vaikuttui näkemästään Rubensin taiteesta. Myöhemmin samana vuonna hän meni oppilaaksi Pariisin Académie Julianiin, jossa hänen opettajanaan toimi William-Adolphe Bouguereau. Corinth kertoi myöhemmin, ettei hän ollut Pariisin vuosiensa aikana lainkaan tietoinen samaan aikaan vaikuttaneesta ranskalaisten impressionistien ryhmästä.[2] Enemmän häneen vaikutti Wilhelm Leiblin naturalistinen tyyli.[4] Corinth palasi Saksaan vuonna 1887, koska ei saanut Pariisin taidepiireiltä hyväksyntää. Seuraavaksi hän alkoi lähestyä sesessionistien piiriä, jonka Max Liebermann oli perustanut vastalauseeksi Berliinin ja Münchenin taidekoulujen akateemiselle taiteelle.[2] Corinth asui vuosina 1891–1901 Münchenissä ja vaikutti paikallisessa sesessionistien ryhmässä, joka kuitenkin hajosi vähitellen. Hän muutti vuonna 1901 Berliiniin ja perusti sinne naisille suunnatun yksityisen taidekoulun. Sen ensimmäisiä oppilaita oli hänen tuleva vaimonsa Charlotte Berend-Corinth.[1]

Corinth valittiin vuonna 1911 Liebermannin tilalle Berliinin sesessionistien ryhmän puheenjohtajaksi. Myöhemmin samana vuonna hän sai pahan sairauskohtauksen, jonka seurauksena hänen vasen puolensa halvaantui. Hän onnistui seuraavana vuonna palauttamaan työkykynsä ja palasi Berliinin sesessionistien puheenjohtajaksi 1915.[4][1] Corinth sai 1917 Berliinin taideakatemialta professorin arvonimen. Vuonna 1918 hän muutti asumaan Baijerin Walchensee-järven rannalla sijaitsevaan Urfeldiin, jonne rakennutti vuonna 1919 talon ja vietti siellä seuraavina vuosina suuren osan ajastaan.[1] Corinth kuoli keuhkokuumeeseen vuonna 1925 Hollannissa, jonne hän oli matkustanut tutustumaan Rembrandtin ja Frans Halsin teoksiin.[1][4] Corinth kirjoitti useita omaelämäkertoja.

Lovis Corinth: Ecce homo (1925).

Corinthin tunnetuimmat maalaukset ovat Walchenseen seutua esittäviä maisematauluja, ihmishahmoja esittäviä maalauksia ja muotokuvia.[2] Hän oli aikanaan Berliinissä hyvin suosittu muotokuvamaalari ja maalasi yli sata muotokuvaa, joukossa monien merkittävien taiteilijoiden ja poliittikkojen muotokuvia. Vuodesta 1900 alkaen hän maalasi myös yhden omakuvan joka vuosi aina hieman ennen syntymäpäiväänsä. Usein hän kuvasi itsensä johonkin erikoiseen rooliin tai valepukuun, mutta omakuvien sanotaan silti paljastavan myös jotain hänen sisäisestä maailmastaan.[5] Corinth maalasi myös väkivaltaisia raamatullisia aiheita, erityisesti useita Jeesuksen ristiinnaulitsemiseen liittyneitä maalauksia.[5][2] Kaikenlaiset arkiset alastonkuvat ja veriset näkymät esimerkiksi teurastettujen eläinten ruhoista ovat myös hänen taiteessaan toistuvia aiheita.[5] Lisäksi Corinth teki paljon etsauksia sekä litografioita.[2] Pääosan noin 1 200:sta litografiastaan hän teki ensimmäisen maailmansodan jälkeisinä lamavuosina lisätulojen saamiseksi.[6] Hänen grafiikkatöitään on itse asiassa paljon enemmän kuin hänen maalauksiaan.[5]

Corinthin kypsän kauden taiteeseen kuului usein dramaattisia tulkintoja uskonnollisista, mytologisista ja historiallisista aiheista.[2] Monet esittävät myös arkisia tapahtumia.[5] Hänen vapaat siveltimenvetonsa ja voimakas värien käyttönsä on usein yhdistetty ekspressionismiin, vaikka Corinth vastusti pitkään avoimesti ekspressionismia eikä päästänyt kyseistä tyylisuuntaa edustaneita maalauksia sesessionistien näyttelyihin.[2] Hänen mielestään nuoret ekspressionistit toivat Saksan taiteeseen vieraita vaikutteita muun muassa ranskalaisesta fauvismista ja primitiivisestä taiteesta.[6] Myöhemmin hän tosin muutti näkemyksensä ekspressionismista hyväksyvämmäksi ja omaksui siihen liittyneen emotionaalisen lähestymistavan omiin töihinsä.[2] Näin hänen taiteensa edustaa siltaa 1800-luvun realistisesta akateemisesta taiteesta ensin impressionismiin ja sitten ekspressionismiin.[6]

Corinth joutui siirtymään voimakkaampaan työskentelytapaan siveltimen kanssa sairauskohtauksensa jälkeen.[2] Onnistuttuaan saamaan takaisin työkykynsä hän maalasi hyvin ahkerasti elämänsä viimeisen viidentoista vuoden ajan, ja teoksissa näkyy henkilökohtainen kamppailu etenevää sairautta vastaan.[4] Tämän jälkeen syntyneitä töitä pidetään usein hänen parhaimpinaan.[2] Corinthin halvauskohtauksesta seurannutta tyylinmuutosta on luonnehdittu ”kääntymiseksi modernismiin yhdennellätoista hetkellä”, ja nimenomaan sen jälkeen hänen on sanottu saavuttaneen todellisen suuruutensa.[7] Natsi-Saksassa Corinthin myöhäistuotanto tuomittiin rappiotaiteeksi.[4] Kaikkiaan 295 hänen teostaan poistettiin tuolloin Saksassa julkisista kokoelmista.[6]

• Aikajana Corinthin elämästä (saksaksi) Deutsche Historisches Museum
• Maria Makela: Lisätietoja Corinthista (englanniksi) MoMa