Louis Walsh

Walsh alkoi promotoida ensimmäistä yhtyettään, Time Machinea, jo 15-vuotiaana. Hän soitteli useille tunnetuille promoottoreille Dubliniin saadakseen yhtyeelle keikkoja.

Kaksi Royal Blues Showbandin jäsentä, Frank ja Vincent Gill, omistivat Claremorrisissa baarin, jossa Walsh työskenteli osa-aikaisesti. Työnsä kautta hän pääsi avustamaan yhtyeen sihteeriä ja katseli heidän managerinsa työtä. Näin hän oppi hyvin, miten asiat tuli hoitaa.

Walsh muutti Dubliniin ja jatkoi työtä yhtyeen kanssa. Sen hajottua hän jäi kaupunkiin ja sai töitä Tommy Hayden -yhtiöstä, jossa hän aloitti keittämällä teetä ja mainostamalla show-yhtyeitä. Hayden lähetti aina välillä Walshin viemään lehdistötiedotteita ja valokuvia lehdille, ja näin hän onnistui luomaan suhteita median kanssa jo varhaisessa vaiheessa. 1970-luvun lopulla disko ja rock kuitenkin veivät show-yhtyeiden paikan, ja Walshin yhtyeet joko hajosivat tai sitten vain katosivat.

Walsh oli tavannut bussissa nuoren artistin, Johnny Loganin, jonka hän uskoi pääsevän pitkälle, jos tämä vain saisi oikean tilaisuuden. Tapaamisen seurauksena laulaja allekirjoitti levytyssopimuksen 13. maaliskuuta 1979 Tommy Hayden -yhtiön kanssa ja 19. huhtikuuta 1980 hän voitti Eurovision laulukilpailun kappaleella ”What’s Another Year”. Kappale nousi listaykköseksi 11 Euroopan maassa tehden Johnny Loganista myös ensimmäisen irlantilaisen artistin, joka pääsi Britannian listan ykköseksi. Loganin seuraava single floppasi pahasti, mutta Walsh ei silti aikonut luovuttaa. Hän laittoi Linda Martinin kilpailemaan Irlannin euroviisuedustajuudesta Loganin kirjoittamalla kappaleella ”Terminal 3”, joka lopulta sijoittui toiseksi vuoden 1984 euroviisuissa. Vuonna 1987 Loganin kirjoittama kappale ”Hold Me Now” valittiin edustamaan Irlantia Euroviisuissa ja se voittikin kilpailun 172 pisteellä.

Loganin ura floppasi kuitenkin toistamiseen ja Walsh jätti yhtiön joulukuussa 1989 työskennelläkseen yhtiön entisen työntekijän, Carol Hannan kanssa tämän perustamassaan yrityksessä Carol & Associates. Walsh suostutteli Logania kirjoittamaan vielä yhden kappaleen euroviisuihin ja niin Linda Martin voitti vuoden 1992 Euroviisut kappaleella ”Why Me”.

Euroviisuaika sai Walshin haluamaan työskennellä kansainvälisemmällä alueella ja siksi hän päätti pistää pystyyn ”Irlannin oman Take Thatin”. Hänen maineensa ansiosta 300 nuorta miestä ilmestyi koelauluihin syksyllä 1993 ja heistä valittiin lopulta kuusi Boyzoneen. Koelaulut saivat jonkin verran huomiota Irlannin mediassa ja Walsh päätti hyödyntää tätä julkisuutta laittamalla yhtyeen heti Irlannin pisimpään pyörineeseen talk show -ohjelmaan, The Late Late Show’hun. Yhtyeellä ei ollut vielä yhtään kappaletta ja heidän tanssiesityksensä sai kammottavat arvostelut vainoten heitä lopun uraa, mutta Walsh oli aina sitä mieltä, ettei huonoa julkisuutta ollut olemassakaan.

Parin kuukauden päästä Walsh vähensi yhtyeen jäsenten määrän viiteen ja päätti, että ensimmäinen single olisi cover-versio kappaleesta ”Working My Way Back To You”. Levytyssopimuksesta huolimatta singlelle ei löytynyt tuottajaa ilman 10 000 puntaa. Walsh sai lainattua rahat baarinomistaja John Reynoldsilta, josta tuli siten yhtyeen toinen manageri, joka huolehtisi raha-asioista. Musiikkivideo maksoi vain 4 000 puntaa, mutta single nousi Irlannissa listakolmokseksi. Britanniassa yhtye pääsi suosioon oltuaan mukana Smash Hits -kiertueella ja niin The Osmonds -cover ”Love Me For A Reason” nousi listakakkoseksi joulukuussa 1994 myyden yli 700 000 kappaletta. Levy-yhtiö ei halunnut alun perin julkaista kappaletta, mutta Walsh onnistui jälleen suostuttelussaan.

Walsh vaati aina yhtyeeltä kohteliasta käytöstä, sillä hän tiesi sen korvaavan muut puutteet. Hän haki myös usein median huomiota albumien ja singlejen julkaisuajankohtina suurentelemalla ja keksimällä yhtyeeseen liittyviä asioita.

Boyzone julkaisi uransa aikana 16 top 5 -singleä ja neljä albumia, jotka kaikki menivät listan kärkeen ja he myivät noin 12 miljoonaa levyä. Walsh kuitenkin tiesi, ettei yhtye jatkaisi ikuisesti, ja siksi soitto Mae Filanilta, Shane Filanin äidiltä, tuli vuonna 1998 sopivaan aikaan. Mae kertoi, että hänen poikansa oli perustanut yhtyeen Sligossa ja pyysi Walshia katsomaan heitä. Ennen kuin Walsh alkoi manageroida heitä, hän järjesti kuusijäseniselle yhtyeelle lämppärikeikan Backstreet Boysin keikalle ja vakuuttui yhtyeen taidoista. Hän pyysi myös Simon Cowellia katsomaan yhtyettä, mutta tämä ei ollut vakuuttunut ja halusi kolmen jäsenen lähtevän. Yhtyeen nimeksi tuli Westside Sligon läntisen sijainnin mukaan, mutta se vaihdettiin myöhemmin Westlifeksi, sillä rekisteristä löytyi jo kahdeksan samannimistä yhtyettä. Jäseniä oli lopulta viisi, joista kolme oli alkuperäisiä. Ronan Keating nimitettiin yhtyeen toiseksi manageriksi, millä saatiin lisää julkisuutta sekä yhtyeelle että pian soolouraa luovalle Keatingille. Näin Westlife lopulta korvasi uraansa lopettelevaa Boyzonea ja myi yli 30 miljoonaa levyä. Ronan Keating erotti Walshin vuonna 2003 ja hänen seuraava albuminsa sijoittui sijalle 21 kahden aiemman sijoittua ykköseksi.

Vuonna 2002 Walsh pääsi tuomariksi Britannian Popstarsin toiselle tuotantokaudelle Pete Watermanin ja Geri Halliwellin ohella. Tarkoituksena oli luoda kaksi yhtyettä, tyttöbändi ja poikabändi, sekä kilpailla jouluviikon ykköspaikasta singlelistalla. Tyttöbändi saisi sopimuksen Polydorilta ja Walshin managerikseen. Poikabändi taas pääsisi Watermanin omaan levy-yhtiöön PWL:lle hänen manageroimanaan. Walshin yhtye Girls Aloud voitti ja luo uraa edelleen. Watermanin yhtye One True Voice puolestaan floppasi.

Walsh pääsi myös tuomariksi Simon Cowellin The X Factor -ohjelmaan, jonka alkuperäistuomareihin hänen lisäkseen kuului Sharon Osbourne sekä Simon Cowell. Ohjelman ensimmäinen tuotantokausi esitettiin Britanniassa syksyllä 2005. Ohjelmassa oli sittemmin neljä tuomaria: Sharon Osbourne, Simon Cowell, Nicole Scherzinger ja Louis Walsh. Walsh tunnetaan tuomarina joka useimmiten on ystävällinen kilpailijoille ja yleensä vain nauraa humoristisesti huonoille esityksille.

• http://www.rte.ie/tv/buried_alive/week10.html