Louis Vierne
Louis Victor Jules Vierne (8. lokakuuta 1870 Poitiers, Ranska – 2. kesäkuuta 1937 Pariisi) oli ranskalainen säveltäjä ja urkuri.[1] Hän toimi Pariisin Notre-Damen pääurkurin (Organiste titulaire du grand-orgue) elinikäisessä virassa 21. toukokuuta 1900 alkaen.
| Louis Vierne | |
|---|---|
 Vierne 1910 |
|
| Henkilötiedot | |
| Syntynyt | 8. lokakuuta 1870 Poitiers, Ranska |
| Kuollut | 2. kesäkuuta 1937 (66 vuotta) Pariisi, Ranska |
| Ammatti |
säveltäjä urkuri |
| Muut tiedot | |
| Merkittävät teokset | Juhlamessu (Messe Solennelle) 6 urkusinfoniaa |
| Tyyli | 1900-luvun taidemusiikki |
Elämästä
Louis Vierne syntyi Poitiers'ssa lähes sokeana (johtuen synnynnäisestä harmaakaihista cataracta congenita). Perhe muutti aluksi Pariisiin, sitten Lilleen ja takaisin Pariisin. Vierne sai kuusivuotiaana tehdyn leikkauksen jälkeen rajoitetun näkökyvyn ja saattoi alkaa opiskella musiikkia.[1] Hän oli aluksi César Franckin yksityisoppilaana ja tämän kuoltua Pariisin konservatoriossa Charles-Marie Widorin urkuluokalla. Hän pääsi pian Widorin apulaiseksi Pariisin Saint-Sulpice-kirkkoon. Siellä sijaitsivat Ranskan suurimmat, Aristide Cavaillé-Collin uudelleen rakentamat urut. Viernen vastoinkäymisten täyttämän elämän suurin voitto oli valinta Pariisin Notre-Damen katedraalin pääurkuriksi.
Vierne asui levottomat vuodet 1915–1920 Sveitsissä. Hän konsertoi vuosina 1924–1925 kahteen otteeseen Englannissa, missä kantaesitti viidennen urkusinfoniansa Lontoon Westminster Abbeyssa, ja vuonna 1927 hän teki neljän kuukauden kiertueen Yhdysvaltoihin ja Kanadaan.
Vuonna 1898 solmittu avioliitto Arlette Taskinin kanssa kesti vain vajaat kymmenen vuotta. Avioeron jälkeen Viernellä oli kumppanina laulaja Jeanne Montjovet ja Sveitsin ajan jälkeen nuori laulaja Madeleine Richepin. Avioliitosta syntynyt nuorempi poika André kuoli kymmenvuotiaana ja vanhempi poika Jacques kaatui rintamalla vain 17-vuotiaana. Myös hänen Pariisin Notre-Dame-des-Champs-kirkon urkurina toiminut veljensä René Vierne kaatui rintamalla. Toinen veli Édouard kuoli vuonna 1926.
Viernen omien sanojen mukaan Notre-Damen maagiset urut olivat ainoa inspiraation lähde hänen loppuelämänsä aikana. Hän oli lähes sokea, sillä synnynnäisen kaihin lisäksi silmissä oli glaukooma. Myös sydän oireili, mikä aiheutti ennenaikaisen kuoleman. Kuolemakin oli dramaattinen. Kesäkuun 2. päivän konsertin viimeisenä numerona oli Stèle pour un enfant défunt (Lapsen hautakivi) teoksesta Triptyque, ja säveltäjä ryhtyi vielä rekisteröimään urkuja tavanmukaista improvisaatiota varten, kun hän lyyhistyi urkujen koskettimille.
Tuotannosta
Viernen tuotanto on pääasiassa urkumusiikkia. 60 opuksesta vain 17 on jotakin muuta. Merkittävimmät urkuteokset ovat myös kuoron sisältävän Juhlamessun (Messe Solennelle) ohella kuusi urkusinfoniaa. Ensimmäinen sinfonia on Notre Damea edeltävältä ajalta ja saanut vaikutteita Widorilta. Se on kuusiosainen, kun muut ovat viisiosaisia. Toinen sinfonia on saanut vaikutteita César Franckin koraaleista. Kolmas sinfonia on intensiivisin, ja sitä esitetään eniten. Neljäs sinfonia on melankolinen, ja Vierne sävelsi sen elämänsä vaikeimpien vuosien aikana. Viides sinfonia ei käsittele musiikillista materiaalia sinfonisesti vaan pikemminkin Wagnerin johtoaiheiden tapaan.
.JPG.webp)
Messuja vai sinfonioita
Varsin vaihtelevaa ja arvoituksellista musiikkia sisältyy 24 Fantasiakappaleesen (Pièces de Fantaisie), jotka on jaettu neljäksi sarjaksi. Joka sarjan rakenne on sama kuin messun: Entrée - Introït - Offertoire - Élévation - Communion - Sortie. Toisaalta kukin sarja voisi olla pieni urkusinfonia. Säveltäjän ajatus lienee ollut, että harjoitellessaan näitä kappaleita tulevat urkurit saisivat samalla tuntuman messuun.
Kappaleista tunnetuin on kolmannen sarjan päättävä Westminsterin kellot (Carillon de Westminster), jossa Lontoon Big Benin teemaa on muunnettu melodisemmaksi. Notre Damen katedraalin demonisiin veistoksiin liittyy läheisesti neljännen sarjan Syöksykouruja ja epäsikiöitä (Gargouilles et Chimères). Toisen sarjan Virvatulia (Feux follets), kolmannen Aaveita (Fantômes) sekä neljännen Merenneitoja (Naïades) ovat liukuneet kauaksi perinteistä urkumusiikista.
Urkuharmonillakin soitettavaksi sopivat vaatimattomammat 24 vapaan tyylin kappaletta. Näihin sisältyy urkuriveljelle René Viernelle omistettu viehättävä Carillon (de Longpont). Longpont on kunta Aisnen departementissa Villers-Cotterêts'n ja Soissonsin välillä, ja vieraillessaan siellä Vierne ihastui siellä olleen kappelin kellojen sointiin. Hän ei myöhemmin enää tunnistanut sitä, koska yksi kelloista oli vaihdettu.
Teokset
Urkuteoksia
- Messe solennelle en ut dièse mineur op.16 pour choeur a 4 voix mixtes et 2 orgues
- Kyrie - Gloria - Sanctus - Benedictus - Agnus Dei
- Première symphonie en ré mineur op. 14 (1898–99)
- Prélude - Fugue - Pastorale - Allegro vivace - Andante - Final
- Deuxième symphonie en mi mineur op. 20 (1902)
- Allegro - Choral - Scherzo - Cantabile - Final
- Troisième symphonie en fa dièse mineur op. 28 (1911)
- Allegro maëstoso - Cantilène - Intermezzo - Adagio - Final
- Quatrième symphonie en sol mineur op. 32 (1914)
- Prélude - Allegro - Menuet - Romance - Final
- Cinquième symphonie en la mineur op. 47 (1923–24)
- Grave - Allegro - Scherzo - Larghetto - Final
- Sixième symphonie en si mineur op. 59 (1930)
- Introduction et Allegro - Aria - Scherzo - Adagio - Final
- Première suite des Pièces de fantaisie op. 51 (1924)
- Prélude - Andantino - Caprice - Intermezzo - Requiem aeternam - Marche nuptiale
- Deuxième suite des Pièces de fantaisie op. 53 (1924)
- Lamento - Sicilienne - Hymne au soleil - Feux follets - Clair de lune - Toccata
- Troisième suite des Pièces de fantaisie op. 54 (1925)
- Dedicace - Impromptu - Étoile du soir - Fantômes - Sur le Rhin - Carillon de Westminster
- Quatrième suite des Pièces de fantaisie op. 55 (1925)
- Aubade - Résignation - Cathédrales - Naïades - Gargouilles et chimères - Les cloches de Hinckley
- 24 pièces en style libre pour orgue ou harmonium, op. 31 (1913)
- Préambule - Cortège - Complainte - Épitaphe - Prélude - Canon - Méditation - Idylle mélancolique - Madrigal - Rêverie - Divertissement - Canzona - Légende - Scherzetto - Arabesque - Choral - Lied - Marche funèbre - Berceuse - Pastorale - Carillon - Élégie - Épithalame - Postlude
- Messe basse pour orgue ou harmonium op.30 (1912)
- Entrée - Introït - Offertoire - Élévation - Communion - Sortie
- Messe basse pour les défunts pour orgue ou harmonium op.62 (1934)
- Prélude - Introït - Offertoire - Élévation - Communion - Défilé
- Triptyque op. 58 (1929–1931)
- Matines - Communion - Stèle pour un enfant défunt
Muuta musiikkia
- Sonaatti viululle ja pianolle, op. 23 (1905–1906)
- Sinfonia a-molli orkesterille, op. 24 (1907–1908)
Lähteet
- Adrian Corleonis: Artist Biography all music guide. Viitattu 7.8.2019.
Aiheesta muualla
Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Louis Vierne Wikimedia Commonsissa