Louis Rwagasore

Louis Rwasogren isä oli kuningas Mwambutsa IV ja äiti kuninkaan ensimmäinen vaimo Thérèse Kayonga. Prinssi sai peruskoulutuksensa Ruandassa, Groupe Scolaire d`Astridassa. Hän jatkoi opintojaan jonkin aikaa yliopistossa Belgiassa. Hän lopetti opintonsa ryhtyäkseen johtamaan kotimaansa itsenäisyysliikettä. Hän halusi burundilaisten olevan myös taloudellisesti omavaraisia ja perusti maahan osuustoimintaliikkeen, jonka Belgian siirtomaaviranomaiset lakkauttivat vuonna 1958.[2] [3]

Vuonna 1961 perustettiin Union pour le progrès national -puolue (UPRONA) ja Rwasogre valittiin sen puheenjohtajaksi. Isä ei pitänyt poikansa politikoinnista, sillä oli sitä mieltä, että kuninkaalliset ovat politiikan yläpuolella. Hän nimitti Rwasogren Butanyeran päälliköksi, mutta tämä kieltäytyi, sillä halusi omistautua täydellisesti Burundin kansallisuusliikkeelle. [3]

Rwasogre halusi osoittaa olevansa kaikkien burundilaisten pääministeri ja otti vuonna 1959 puolisokseen naisen, jonka uskottiin olevan hutu. Burundin kuninkaalliset olivat ganwoja, joiden katsottiin olevan tutseja. Rwasogren mielestä jako hutuihin ja tutseihin oli siirtomaaherrojen luoma keinotekoinen jako, jonka tarkoituksena oli pönkittää belgialaisten valtaa. [4] [3]

Vaimonsa Marie-Rose Ntamikevyon kanssa Rwasogre sai kaksi lasta. [4] Hänellä oli myös muita suhteita, joista syntyi lapsia.

UPRONA-puolueen ensimmäinen puoluekokous pidettiin maaliskuussa 1960. Rwagasore vaati Burundille täyttä itsenäisyyttä Belgian vallasta. Lisäksi julistettiin kampanja, jossa burundilaisia kehotettiin boikotoimaan belgialaisia kauppoja ja lopettamaan verojen maksaminen. Kehotus kansalaistottelemattomuuteen oli belgialaisille viranomaisille liikaa. Rwagasore asetettiin kotiarestiin.

Tilapäisistä takaiskuista huolimatta UPRONA voitti Burundin lakiasäätävän kokouksen vaalit 8. syyskuuta 1961. Rwagasore nimitettiin pääministeriksi tehtävänään johtaa maata kohti itsenäisyyttä. Belgialaismielinen PDC (Parti Démocratique Chretien) kärsi murskatappion, millä oli vakavat seuraukset.

Ollessaan ruokailemassa 13. lokakuuta 1961 Hotel club du Lac Tanganyikassa Louis Rwagasore murhattiin. Murhaaja oli kreikkalaistaustainen Ioannis Kageorgis.

Kolme päivää Rwagasoren murhan jälkeen selvisi, että sen taustalla olivat belgialaismielisen PDC-puolueen johtohenkilöt Jean-Baptiste Ntizendereza ja Joseph Biroli. Lisäksi kävi ilmi, että Kageorgista ravintolassa avustaneet kolme miestä olivat PDC:n jäseniä. Rohkaisijoina ja tukijoina toimivat belgialaiset siirtomaaviranomaiset. Motiivina oli järjestää Burundiin sekasorto, jonka lopettamisesta hyötyisi PDC. [2]

Vuonna 1970 Burundin ja Ruandan konfliktien tutkija René Lemarchand esitti teorian, että PDC:n sihteeri olisi oletettavasti kertonut Roberto Régnierielle, joka oli toiseksi korkein belgialainen siirtomaaviranomainen, että "prinssi Rwagasore pitää tappaa." Vähän ennen kuolemaansa Rwagaore oli esittänyt kovia syytöksiä kenraalikuvernööri Jean- Paul Harroyta ja kuutta muuta korkeaa viranomaista kohtaan. Murhasta teloitettiin Kageorgis. Ennen teloitustaan hän väitti teon todellisten tekijöiden olevan Harroy ja Régnier.

Belgialainen journalisti Guy Poppe julkaisi vuonna 2011 teoksen Rwagasoren, Burundin Lumumban, kuolema (De moord op Rwagasore de Burundese Lumumba) jossa hän esittää että murha tutkittiin huolimattomasti. Poliisi ei kuulustellut todistajia. Lisäksi tutkimuksia koskevat dokumentit ovat kadonneet Belgian ulkoministeriöstä ja kahta upseeria, jotka olivat matkustamassa todistamaan Burundiin uhkailtiin erottamisella.

Bujumbaran stadion on nimetty Prinssi Louis Rwagasoren stadioniksi ( Stade du Prince Louis Rwagasore) ja sitä pitää kotikenttänään niin ikään Rwagasoren mukaan nimetty jalkapallojoukkue Prince Louis FC. Hänen monumentaalinen hautamuistomerkkinsä on Bujumbaran yläpuolisella kukkulalla. 13. lokakuuta, Rwagasoren kuolinpäivä, on Burundissa kansallinen muistopäivä. Hänen kasvonsa ovat Burundin 100 frangin setelissä.

Prinssin hyvä jälimaine johtuneen paljolti myös siitä, että hän ei koskaan joutunut kohtaamaan itsenäistyneen kotimaansa vaikeita ongelmia. Ratkaistavina olisivat olleet köyhyys, maanomistusolot ja koulutuskysymykset. [5]