Lou Moore

Lewis Henry ”Lou” Moore (12. syyskuuta 1904 Hinton, Oklahoma – 25. maaliskuuta 1956 Atlanta, Georgia)[1] oli yhdysvaltalainen kilpa-ajaja. Hän tuli parhaiten tunnetuksi kilpaurallaan ajamalla paalupaikalle vuoden 1932 Indianapolis 500 -kilpailussa.[1][2]

Elämäkerta

Moore syntyi Oklahomassa 12. syyskuuta 1904. Hän muutti nuorena perheensä kanssa Kaliforniaan, missä aloitti uransa maaratakisoissa vuonna 1923. Vuonna 1926 hän voitti 18 kilpailua 23:sta ja oli johtoasemassa lopuissa, kunnes koneistot hajosivat. Hän ajoi Indianapolis 500 -kilpailussa vuosina 1928–1936.[1] Hän sijoittui toiseksi vuonna 1928, ajoi paalupaikalle vuonna 1932, ja sijoittui kolmanneksi sekä vuonna 1933 että 1934.[1] Hän ajoi myös Grand Prix’tä vuonna 1934 Tripolin Grand Prix’ssä, lähtien ruudusta 10 ja sijoittuen seitsemänneksi.[3] Sen jälkeen, kun hänen ajouransa päättyi vuonna 1936, Mooresta tuli legendaarinen autonvalmistaja. Mooren autot voittivat Indianapolis 500 -kilpailun viisi kertaa: vuonna 1938, 1941 ja 1947–1949.[1] Kolme peräkkäistä voittoa oli ensimmäinen kerta Indianapolis 500 -kilpailussa, kun sama valmistaja voitti kilpailun (Penske Racing toisti saman teon vuosina 2001–2003).[4] Mooren autoja ajoivat Mauri Rose, Bill Holland, Floyd Roberts, Tony Bettenhausen, Floyd Davis, Lee Wallard, George Connor ja Cliff Bergere.[5] Autot osallistuivat myös Formula 1:een 1950-luvulla ajamalla sarjaan kuuluneessa Indianapolis 500-kilpailussa kolmesti, joista parhaina tuloksina olivat Wallardin ja Henry Banksin kuudennet sijat vuosilta 1950–1951.[6]

Lähteet

  1. Lewis Henry "Lou" Moore Find A Grave. Find A Grave, Inc. Viitattu 1.7.2017. (englanniksi)
  2. Starting Grids - Indianapolis 500 - 1932 Indianapolis 500 Historical Stats. Indianapolis Motorspeedway. Viitattu 1.7.2017. (englanniksi)
  3. Galpin, Darren: VIII Gran Premio di Tripoli Grand Prix Race Results. The GEL Motorsport Information Page. Arkistoitu 27.10.2016. Viitattu 1.7.2017. (englanniksi)
  4. The Indy 500 Top 10 Team Owners Indy 500. 15.4.2016. 93.1 FM WIBC - Indy's News Center. Viitattu 1.7.2017. (englanniksi)
  5. Moore (Car Manufacturer) ChicaneF1.com. Viitattu 1.7.2017. (englanniksi)
  6. Moore Teams. ESPN. Viitattu 1.7.2017. (englanniksi)
    This article is issued from Wikipedia. The text is licensed under Creative Commons - Attribution - Sharealike. Additional terms may apply for the media files.