Lotta Svärd Säätiö

Syksyllä 1944 lotat perustivat Suomen Naisten Huoltosäätiön jatkamaan lottajärjestön huolto- ja avustustyötä. Erityisesti haluttiin auttaa ja tukea sotatoimialueelta lottakomennukselta palaavia naisia. Monet heistä palasivat sotatoimialueelta niin vaikeisiin olosuhteisiin, että apua tarvittiin kiireellisesti muun muassa asunnon etsimiseen, vuokran maksuun, elintarvikeannosten lunastamiseen tai ammatinharjoittamiseen tarvittavien työvälineiden hankkimiseen. Näissä varsin arkisissakin asioissa Suomen Naisten Huoltosäätiö pyrki auttamaan ja näin helpottamaan lottakomennukselta palaavien naisten siirtymistä takaisin siviilielämään.[7]

Suomen Naisten Huoltosäätiön perustamista ja toimintaa suunnittelemaan asetettiin toimikunta, johon kuuluivat puheenjohtaja Fanni Luukkonen, jaostopäällikkö Maja Genetz ja keskusjohtokunnan pääsihteeri Irma Turunen. Mukaan pyydettiin myös varatuomari Erik Castrén. Keskusjohtokunnan ja Lotta Svärd edustajakokouksen hyväksynnän jälkeen Suomen Naisten Huoltosäätiö hyväksyttiin oikeusministeriössä 30.10.1944. Suomen Naisten Huoltosäätiön tarkoitukseksi määriteltiin ”huoltaa ja avustaa Suomen kansalaisuutta olevia, käytökseltään nuhteettomia, sodan johdosta tai sen seurauksista terveytensä, huoltajansa tai työpaikkansa menettäneitä naisia ja lapsia tai sellaisia muuten kärsimään joutuneita naisia, jotka ovat kristillismielisessä hengessä toimineet kotien ja isänmaan hyväksi”. Huoltosäätiön peruspääomaksi lahjoitettiin rajatoimiston vuoden 1943 voittovaroista 2 miljoonaa markkaa. Huoltosäätiön toiminnan turvaamiseksi Lotta Svärd keskusjohtokunta lahjoitti sille lopulta valtaosan hallussaan olevasta järjestön omaisuudesta ja rahastoista.[8]

Suomen Naisten Huoltosäätiön avustukset jaettiin kolmeen ryhmään; sairausavustuksiin, ammattiopintoavustuksiin ja muihin henkilökohtaisiin avustuksiin. Lääketieteen lisensiaatti Vera Seppälän tarkastuskertomuksen mukaan (1944) lottakomennuksella olleista naisista noin 14% sai pitkäaikaisia terveydellisia haittoja.[9] Eniten sairausavustuksia Suomen Naisten Huoltosäätiöltä haettiin tuberkuloottisten ja reumaattisten sairauksien hoitoon. Sairausavustuksia myönnettäessä periaate oli taata vähävaraisille, lakkautetun lottajärjestön jäsenille, mahdollisimman hyvä hoito ja tarpeen vaatiessa erikoislääkärin tutkimukset sekä erikoislääkärin suosittelemat hoidot.[10] Aluksi Suomen Naisten Huoltosäätiöltä haettiin erityisen paljon opintoavustuksia, joiden turvin moni lottakomennukselta palaava nainen kouluttautui ja työllistyi jälleenrakennusajan Suomessa.[11]

Suomen Naisten Huoltosäätiön kuntoutus- ja avustustoiminta on mukautunut vuosikymmenten saatossa vastaamaan lakkautetussa lottajärjestössä palvelleiden naisten, lottien ja pikkulottien muuttuvia tarpeita. Heti sodan jälkeen oli tärkeää auttaa sodasta palaavia naisia löytämään paikkansa rauhan ajan yhteiskunnassa. Lottien ja pikkulottien ikääntyessä kuntoutusten keskiöön on noussut mahdollisimman hyvän toimintakyvyn ylläpitäminen arjessa.[12]

Lottien palaamista komennukselta siviilielämään avustettiin huolto- ja avustustyön lisäksi perustamalla liikeyrityksiä, jotka työllistivät komennukselta palaavia naisia. Marraskuussa 1944 perustettiin lottajärjestön rajatoimistossa työskennelleiden naisten toimesta Työmaahuolto ry (myöh. Työmaahuolto Oy), jonka tarkoituksena oli nimenomaan tarjota työpaikkoja lotille. Samoihin aikoihin käynnistyivät Pohjois-Suomen mittavat jälleenrakennustoimet. Jälleenrakennustyömailla tarvittiin ruokahuoltoa ja entisillä lotilla oli sekä osaamista, että kalustoa, jolla järjestää mittaviakin muonituksia. Niinpä Työmaahuolto ottikin hoitaakseen valtion alaisten jälleenrakennustyömaiden muonituksen.[13]

Lapin jälleenrakennustyömailla Työmaahuollon toimintaa määritteli hyvin voimakkaasti hävitetyn alueen poikkeusolosuhteet. Osa kaivoista oli myrkytetty, teitä oli miinoitettu ja ruuanlaittovälineistä oli pulaa. Asumisolosuhteet olivat niin ikään alkeelliset, useimmiten parakit ja teltat olivat ainoa mahdollisuus yöpymiseen. Lakkautetun lottajärjestön jäsenet olivat kuitenkin tottuneet sota-aikana työskentelemään poikkeuksellisissa ja vaikeissa olosuhteissa. Lisäksi toiminnan käynnistämistä Lapin jälleenrakennustyömailla helpotti se, että lotilla oli muonitusta varten jo valmis organisaatio, jonka jäsenet tunsivat toisensa entuudestaan, jokaiselle löytyi nopeasti työtehtävä organisaatiosta ja lottajärjestön rajatoimistolta saatiin ostettua kalustoa ja elintarvikkeita toiminnan käynnistymistä varten.[14]

Vuoden 1945 aikana Työmaahuolto sai hoidettavakseen useita suurten yritysten ruokaloita ja tämän myötä Työmaahuolto siirtyi vähitellen toimimaan yksityiselle sektorille. Kaksi vuotta myöhemmin Työmaahuolto myi pois valtion alaiset jälleenrakennustyömaiden ruokalat ja keskittyi kehittämään yritysten työpaikkaruokailua eri puolilla Suomea.[15]

Työmaahuollon liiketoiminnan jatkuvasti kasvaessa päätettiin Työmaahuollolle perustaa oma tukkuliike Suuros Oy. Ruokaloiden ylläpitämisen lisäksi Työmaahuollon toimialaan kuului suurkeittiöiden suunnittelu ja ruuan toimittaminen suurista keskuskeittiöistä valmiina annoksina ruokaloihin, joissa oman keittiön tilat ja varustetaso eivät riittäneet ruuan valmistamiseen alusta loppuun.[16]

Vuonna 1977 Työmaahuollon liikevaihto oli kaikkiaan noin 80 miljoonaa markkaa. Yrityksen 130 ruokalassa ja 120 ruuanjakelupisteessä työskenteli yhteensä noin 1800 henkilöä.[17]

Eräs Työmaahuollon keskeisistä toimialoista oli suurten yleisötapahtumien ruokahuollon järjestäminen. 1940-luvulla Työmaahuolto muun muassa järjesti TUL:n liittojuhlien ja Suomen suurkisojen ruokailut, joihin osallistui yhteensä noin 98 000 vierailijaa. Helsingin vuoden 1952 kesäolympialaisissa Työmaahuollon tehtävänä oli järjestää Helsingin kaupungissa sijaitsevien kisapaikkojen ja yleisöä varten rakennettujen ulkoilmaravintoloiden ruokahuolto sekä olympiakylien muonitus. Lisäksi Työmaahuollon vastuulla oli 47 kisakioskia. Muonitustehtävän suuruusluokkaa kuvaa hyvin se, että Työmaahuollon kenttämuonituspaikoissa syötiin yhteensä 600 000 annosta hernekeittoa ja 300 000 annosta lihakeittoa. Maitoa kului 400 000 lasillista ja voileipien menekki oli 500 000 kappaletta.[18]

Vuonna 1977 Työmaahuolto tytäryhtiöineen otti käyttöönsä yhteisen nimen Suuros-yhtiöt. 1970-luvulla jatkuvasti kiristyvä kilpailutilanne ja Työmaahuollon tekemät suuret investoinnit johtivat tilanteeseen, jossa liiketoiminnan pyörittämiseen tarvittiin Työmaahuoltoon vahvasti taloudellisessa kytköksessä olevan Suomen Naisten Huoltosäätiön tukea. Niinpä Suuros-yhtiöt päätettiin myydä, jotta varallisuutta voitaisiin käyttää entistä enemmän Suomen Naisten Huoltosäätiön alkuperäisen tarkoituksen mukaisesti – sodan tai muun kriisin vuoksi kärsimään joutuneiden huoltamiseen ja avustamiseen.[19]

Vuonna 1978 Suurosyhtiöt myytiin Oy Karl Fazer Ab:lle, joka oli aloittanut henkilöstöravintolatoiminnan vain muutamaa vuotta aikaisemmin nimellä Fazer Catering. Kauppaan kuului lähes 200 toimipistettä ja Vantaan tuotantolaitos. Pian kauppojen jälkeen Fazer myi ruuantuotantolaitoksen eteenpäin Helsingin kaupungille, sillä Fazer ei tarvinnut tuotantolaitosta, olihan sillä jo omat tehtaansa. Kymmenen vuotta myöhemmin vuonna 1988 Fazer Catering osti Ruotsin toiseksi suurimman henkilöstöravintolayrityksen Scandic Restaurant Ab:n. Tämän yrityskaupan myötä Fazer Catering vaihtoi nimensä Amicaksi.[20]

Suomen Naisten Huoltosäätiön nimi vaihdettiin vuonna 2004 Lotta Svärd Säätiöksi.[21] Lakkautetussa lottajärjestössä palvelleiden naisten, lottien ja pikkulottien, kuntoutus- ja avustustoiminta ovat Lotta Svärd Säätiön toiminnan keskiössä. Kolmannen sektorin toimijana Lotta Svärd Säätiö tarjoaa kuntoutuspalveluja, jotka täydentävät kuntien lakisääteisiä palveluita ikä-ihmisille. Säätiön palveluvalikoimasta löytyy kuntoutuspalveluita erilaisiin tarpeisiin. Palveluja voi saada kotiin tai kuntoutus voidaan toteuttaa ennalta sovitussa kuntoutuslaitoksessa.[22]

Lotta Svärd Säätiön huolto- ja avustustoiminnan pääpaino on lakkautetussa lottajärjestössä palvelleiden naisten, lottien ja pikkulottien, toimintakyvyn ylläpitäminen arjessa. Tähän pyritään tarjoamalla heille erilaisia kuntoutuksia niin hoitolaitoksissa, kuin kotiin tuotujen palveluidenkin muodossa.[4] Pienituloiset lotat ja pikkulotat voivat myös hakea Lotta Svärd Säätiöltä raha-avustusta henkilökohtaiseen terveydenhoitoon tai sairauskuluihin. Viime vuosien aikana eniten raha-avustuksia on haettu silmälasien hankkimiseen, hammashoitoon ja lääkekuluihin.[23]

Vuodesta 1976 alkaen Lotta Svärd Säätiö on jakanut yhteisöavusatuksia tahoille, joiden toiminta tukee ja edistää Lotta svärd Säätiön strategisten linjausten toteutumista. Yhteisöavustuksia Lotta Svärd Säätiöltä ovat saaneet muun muassa Suomen Lottaperinneliitto, Maanpuolustuskoulutusyhdistys, Suomen Sotaveteraaniliitto, Rintamanaisten liitto, Kaatuneiden Omaisten liitto, Naisten Valmiusliitto ja Sotainvalidien Veljesliitto.[24]

Lotta Svärd Säätiöllä on vuokra-asuntoja Helsingissä, Espoossa ja Tuusulassa. Vuokraustoiminnasta saadut tulot mahdollistavat omalta osaltaan sen, että Lotta Svärd Säätiö on voinut keskeytyksettä jatkaa tärkeintä tehtäväänsä lottien ja pikkulottien tukemista. Tulevaisuudessa Lotta Svärd Säätiö tulee avustamaan erilaisia kriisejä kohdanneita perheitä, naisia ja lapsia, lottajärjestössä palvelleiden naisten toiveiden mukaisesti.[4]

Lotta Svärd Säätiö osallistuu yhteistyössä sidosryhmiensä kanssa erilaisiin kokonaisturvallisuutta edistäviin hankkeisiin. Arjen turvallisuus on Lotta Svärd Säätiön strategian mukaisesti tärkeä toiminnan painopiste ja arjen turvallisuutta erilaisin keinoin pyritään edistämään muun muassa yhteistyössä Naisten Valmiusliiton kanssa. Tavoitteena on lisätä koulutuksen kautta naisten valmiuksia varautua ja toimia erilaisten kriisien kohdatessa.[25]

Lotta Svärd Säätiö ylläpitää Tuusulan Rantatiellä sijaitsevaa Lottamuseo]a. Päätös Lottamuseon rakennuttamisesta Syvärannan tilalle tehtiin Suomen Naisten Huoltosäätiön 50-vuotisjuhlan kunniaksi. Lottamuseo avattiin yleisölle Lottakoti -nimellä vuonna 1996. Alun perin Lottakoti oli paikka, jonne sotiemme veteraaneilla oli mahdollisuus tulla tapaamaan toisiaan ja muistelemaan menneitä. Lottakodissa oli esillä lakkautetussa lottajärjestössä palvelleiden naisten suunnittelema näyttely, joka kertoi lottajärjestön historiasta ja toiminnasta. Lottakoti rakennettiin samalle paikalle, jossa toimi aikoinaan vuosina 1937–1944 lottajärjestön omistama lottaopisto ja lepokoti. Opistolla lottia koulutettiin pääosin johtotehtäviin ja vaikeimmille teknisille aloille. Vanha huvila, jossa lottaopisto oli, paloi vuonna 1947 maan tasalle. Vuosien saatossa Lottakodin toiminta museoammatillistui. Lottakoti -nimitys aiheutti myös sekaannusta, sillä Lotta Svärd Säätiö rakennutti Hyrylään saman nimisen senioritalon. Tämän vuoksi museo- ja näyttelytiloiksi rakennetun Lottakodin nimi vaihdettiin vuonna 2000 Syvärannan Lottamuseoksi. Vuonna 2012 nimi lyhennettiin Lottamuseoksi.[26]

Nykyään Lottamuseo on valtakunnallisesti merkittävä erikoismuseo, joka tallentaa lottajärjestön historiaa ja tutkii naisten vapaaehtoista työtä osana suomalaisen yhteiskunnan kehitystä. Lottamuseo tallentaa lottajärjestön ja erityisesti yksittäisten lottien toimintaan liittyvää aineistoa. Museolla on esine-, valokuva-, asiakirja- ja opetuskokoelma, lehtileikearkisto sekä käsikirjasto. Museon kokoelmia käytetään museon omassa näyttely- ja yleisötyössä. Kokoelmia hyödyntävät myös lotta-aiheesta tietoa etsivät asianharrastajat, toimittajat ja tutkijat.[27]

Ammatillisen museotoiminnan ylläpitämisen lisäksi Lotta Svärd Säätiö tekee perinnetyötä muun muassa yhteistyössä Suomen Lottaperinneliiton kanssa sekä tukee erilaisia lottaperinteen vaalimiseen liittyviä yksittäisiä projekteja.[28]

• 2007 – Tellervo Hakkarainen[30]
• 2008 – Hilda Laasonen[31]
• 2009 – Raili Malmberg[32]
• 2010 – Riitta Uosukainen[32]
• 2011 – Aune Rahola[33]
• 2012 – Elisabeth Rehn[32]
• 2013 – Marjatta Usva[34]
• 2014 – Helvi Frick[32]
• 2015 – Aura Aumo[35]
• 2016 – Maija Kitinoja[36]
• 2017 – Ritva Tuulos[37]
• 2018 – Airi Nieminen[38]
• 2019 – Aune-Leea Huotari[39]
• 2020 – Aila Salo[32]
• 2021 – Aira Samulin[40]
• 2022 – Kaarina Alvajärvi[32]