Lossi

Lossi on matkustajaliikenteeseen asetettu pienehkö lautta, jolla on tietty kiinteä kahden päätepisteen välinen reitti. Yleisimmin lossit kulkevat joen, järven tai salmen yli. Lossin päätehtävä on kuljettaa henkilöitä sekä yleensä myös ajoneuvoja vesialueen poikki. Suomen kielen sana lossi pohjautuu saksan sanaan Floss, lautta.[1]

Lossi Turun saaristossa.
Talviteloille nostettu Pikkaralan lossi Oulujoella.
Kokkilan kapulalossi vuonna 1934.
Lipnon ylittävä lossi (2004).
Varjakan kapulalossi Oulunsalossa.

Lautta ja lossi eroavat määritelmänsä mukaan vain ohjausvaijerin osalta. Lossi liikennöi pääasiassa vaijeriin kiinnitettynä ja lautta on vapaasti liikkuva ja ohjattava vesialus.[2] Vaijeri on päistään kiinni lossin kiinnittymislaitureissa eli kaltureissa. Lossin miehistönä on yleensä vain yksi henkilö, lossinkuljettaja. Koska lossi kulkee vaijeriin kiinnitettynä laiturista laituriin, lossinkuljettajalta ei Suomessa vaadita merenkulun kansipäällystön pätevyyskirjaa. Esimerkiksi Ruotsissa alin kansipäällystötutkinto kuitenkin vaaditaan, ja siellä myös lossinkuljettajan virallinen ammattinimike on befälhavare eli päällikkö.[3] Suomen eri alueilla ja murteissa lossinkuljettajasta on aiemmin käytetty myös muita nimityksiä kuten lautturi[4] tai roomari.

Lossin ohjausvaijeri voidaan irrottaa lossista esimerkiksi jäiden tai muiden syiden vuoksi, jolloin lossi kulkee vapaasti ohjattavana aluksena. Osa losseista, kuten Bergön ja Arvinsalmen lossit, ajavat niin sanottua virtuaalivaijeria pitkin. Virtuaalinen ohjausjärjestelmä näyttää lossin sijainnin lauttaväylän keskilinjaan nähden ja avustaa visuaalisesti ja äänisignaalein kuljettajaa pitämään lossin lauttaväylällä. Tämän ratkaisun odotetaan myös yleistyvän, sillä lossien kokonaispainon noustessa fyysisen vaijerin merkitys ohjaamista auttavana tekijänä on pienentynyt ja vaijeri toimii nykyisin lähinnä lossinkuljettajan visuaalisena apuvälineenä.[5]

Losseja on pyritty vähentämään Suomessa sekä yleisesti ottaen myös koko Euroopassa. Tätä perustellaan käyttökustannusten lisäksi esimerkiksi matkailun tarpeilla ja liikenneturvallisuudella.[6] [7] Työvoimakustannuksia aiheuttavien lauttojen korvaaminen silloilla on vanha ilmiö. Siitä on Suomesta tietoja jo ainakin 1700-luvulta.[8] Tiehallinto pyrkii vähitellen korvaamaan silloilla kaikki sellaiset lossilinjat, joihin saadaan rahoitus, ja jotka sijaitsevat sellaisissa paikoissa, mihin sillan rakentaminen on mahdollista tai liikenteen sujumisen kannalta hyödyllisempää kuin lossiliikenne.

Lossien historiaa ja kehitystä

Losseille asetetut vaatimukset ovat sidoksissa ajankohtaan ja tarvittavaan kapasiteettiin. Matkustajia, ratsuhevosia ja tavaraa kuljetettiin vesistöjen yli aluksi hirsilautoilla, joita sauvottiin tai soudettiin. Lossien historia ulottuu aikaan ennen kirjoitettua historiaa.

Avon-joella Englannissa on toiminut Hamptonin lautta 1200-luvulta lähtien, aluksi läheisen luostarin munkkien ylläpitämänä.[9]

Lossien historiaa Suomessa

Suomesta on tietoja lautoista 1500-luvun alusta alkaen. Lauttojen ylläpito kuului ylitettävän vesistön lähikylille, jotka puolestaan hankkivat lauttureita hoitamaan tehtävää. Vanhoista lauttapaikoista muistuttavat esimerkiksi paikannimet Lautkankare (Sauvossa), Lautanala (Vehmaalla) ja Lauttakylä (Huittisissa).[10]

Lauttoja seuraava kehitysvaihe oli ns. lossivene, jopa kymmenen metriä pitkä ja 3-4 metriä leveä tasapohjainen soutuvene. Lossiveneet kuormattiin niiden pitkän sivun kautta. [11] Veneen hankkimiseen tärkeälle ylityspaikalle saatettiin tarvita koko pitäjän yhteistä panostusta, mistä nimitys pitäjänvenekin kertoo. Asikkalan pitäjä sai 1639 määräyksen hankkia pitäjänveneen Pulkkilansalmeen. Sulkavalta 1990 löydetyn otaksutun pitäjänveneen mitat olivat jäännöksistä arvioituina 2,3 x 12,5 metriä.[12][13]

Auton yleistyminen johti tasakantisten, päistä kuormattavien, 6–8 tonnia kantavien puuproomujen kehittämiseen lossikäyttöön 1920-luvulla. Puulossien ongelmana oli niiden nopea kuluminen.[11] Näiden lossien kuljettaminen tapahtui vetokapulalla ohjausvaijeria kiskoen.[14] Käyttöön tuli kapulalossi-nimitys. Lossivahdit valmistivat käyttämänsä vetokapulat koivuhaloista. Keskeinen osa pituudeltaan 80–100 cm pitkää kapulaa on kärkiosassa poikittain oleva hahlo eli vetoura, jolla vaijeriin tartutaan kiinni.[15] Vetokapula ja -ote näkyvät Kokkilan lossia esittävässä kuvassa.

Seuraavana vaiheena alkoivat kehittyä lieriöponttonilossit, joiden kantavana rakenteena olevat 13 metriä pitkät ja halkaisijaltaan metriset teräsponttonit valmistettiin teollisesti ja kuljetettiin käyttöpaikoille. Ponttonilossit kantoivat 6–12 tonnia. Ne vaativat aiempiin lossityyppeihin verrattuna korkeammat penkereet ja enemmän syvyyttä rantaan. Erityisesti kantavampien lossien hallinta oli kuitenkin käsivoimin hankalaa ja niitä alettiin moottoroida.[11]

Esimerkiksi Kirjalansalmen lossi Turun ja Paraisten välillä uusittiin rakenteineen merenkulkuviranomaisten vaatimuksesta vuoteen 1931 mennessä. Uusi lossi oli raudasta valmistettu ponttonilossi, jonka kantavuus oli 10 tonnia. Moottori oli turkulaisen Motorfabriken Androsin valmistama, teholtaan 5-7 hevosvoiman Andros-venemoottori. Lossi oli jälleen vaihdettava isompaan vuonna 1932.[16][17]

Tiehallinto on koko olemassaolonsa ajan pyrkinyt korvaamaan lossiyhteydet silloilla, mihin tärkeimpinä syinä ovat olleet lossipaikkojen aiheuttamat liikenteen pullonkaulat. Kehitys on kuitenkin ollut melko hidasta, koska siltojen rakentaminen on ollut usein vaikeaa ja kallista. Vuonna 1957 Suomen yleisillä teillä oli 138 lossia, mistä niiden määrä väheni vuoteen 1967 mennessä vain kahdellatoista. Lossipaikkojen korvaaminen silloilla on luonnollisesti tapahtunut ensisijaisesti päätieverkossa ja muilla vilkkailla tieosuuksilla. Suomen viimeinen valtatielossi korvattiin sillalla valtatie 4:llä Viitasaaren Hännilänsalmella Keski-Suomessa vuonna 1961. Vuonna 1981 yleisillä teillä oli 93 lossipaikkaa ja neljännesvuosisata myöhemmin, vuonna 2007, niitä oli 42. 1980-luvun alussa asetettu tavoite, viiden lossipaikan korvaaminen sillalla vuosittain, ei siten ole toteutunut.[18]

Lossit Suomessa

Vuonna 2009 Suomessa oli 40 lossia, eniten Saimaalla ja Turun saaristossa. Lossien määrä on vähentynyt tasaiseen tahtiin. Suurin osa losseista on valmistunut 1970-luvulla, vanhimmat 1960-luvulla ja uusimmat vuonna 1995. Uusi peruslossi maksaa noin 7 miljoonaa euroa ja vuotuiset käyttökustannukset ovat 500 000 euroa.[19] Seuraavassa taulukossa yksityisteiden lossit on merkitty kursiivilla.

NimitysKuntaTienumeroReitin kuvaus
Alassalmen lossiVaala8820Manamansalon saaren ja Oulujärven länsirannan välillä
Arvinsalmen lossiRääkkylä ja Liperi482Liperin Tutjunniemen ja Rääkkylän Rasisaaren välillä
Barösundin lossiInkoo1104Barölandetin ja Orslandetin saarten välillä
Bergön lossiMaalahti ja Korsnäs6732Bergön saaren ja Bräckskäretin välillä
Eskilsön lossiKaskinen ja Närpiö17065Eskilsön saaren ja Kaskisten keskustan välillä
Hanhivirran lossiEnonkoski471Hanhivirralla
Haverön lossiParainen180Yksityinen lossi Prostvikin ja Haverön välillä
Hirvisalmen lossiJuuka15828Mantereen ja Hirvisaaren välillä
Hämmärönsalmen lossiNaantali1890Airismaan ja Aaslaluodon saarten välillä
Hätinvirran lossiPuumala15123Hätinniemen ja Niinisaaren välillä
Högsarin lossiParainen12019Nauvon ja Högsarin saarten välillä
Högsåran lossiKemiönsaari-Yksityinen lossi Kaxskälan ja Högsåran välillä
Karhun kapulalossiIi-Yksityistiellä Karhun saaren ja mantereen välillä
Karhusalmen lossiRuokolahti-Mietinsaaren ja mantereen (Äitsaaren) välillä[20]
Keistiön lossiParainen12230Iniön ja Keistiön saarten välillä
Kellon lossiPudasjärvi-Yksityinen kapulalossi Anttilantiellä Iijoen yli
Kietävälän lossiPuumala15176Viljakansaaren ja Partalansaaren välillä Saimaalla
Kivimon lossiParainen12003Houtskarissa Saariston rengastiellä
Koivukannan lossiSavonlinna15358Koivukannan ja Kesamonsaaren välillä
Kokkilan lossiSalo1835Mantereen ja Kemiön saaren välillä
Kongonsaaren lossiSavonlinnaYksityistiePellossalon ja Kongonsaaren välillä
Kortesalmen lossiKuopio16344Mantereen ja Vaajasalon välillä
Kuparovirran lossiMikkeli15147Mantereen ja Hirvensalon välillä
Kyläniemen lossiRuokolahti, Taipalsaari14866Mantereen ja Kyläniemen välillä
Käldön lossiParainen-Yksityinen lossi Nauvon ja Käldön välillä
Lamposaaren lossiLappeenranta14826Muukonniemen ja Lamposaaren välillä
Laukansaaren lossiSavonlinnaYksityistieRuunavuoren ja Laukansaaren välillä
Mossalan lossiParainen12003Houtskarissa Saariston rengastiellä
Palvan lossiNaantali1931Teersalon ja Palvan välillä
Pellingin lossiPorvoo1552Mantereen ja Pellingin saarten välillä
Petun lossiSalo-Yksityinen lossi Ulkoluodon ja Petun saarten välillä
Pikkaralan lossiOulu-Oulujoella Pikkaralan ja Lapinkankaan välillä
Puutossalmen lossiKuopio5730Puutossalmessa
Rongonsalmen lossiPuumala15170Rongonsalmessa Viljakansaaren ja Lieviskän välillä
Räisälän lossiKemijärvi9452Räisälän ja Haaparannan saaren välillä
Saverkeitin lossiParainen12005Houtskarin ja Saverkeitin saarten välillä
Skagenin lossiParainen12230Iniön ja Jumon saarten välillä
Skåldön lossiRaasepori1002Liikennöi Degerön ja Skåldön välillä
Sorpon lossiParainen12027Yksityinen lossi Sorpon ja Atun saarten välillä
Tappuvirran lossiSavonlinna, Varkaus468Ahvensalmen (Tappuniemi) ja Viljolahden (Uittoniemi) välillä
Varjakan kapulalossiOulu-Mantereen ja Varjakansaaren välillä
Vartsalan lossiKustavi192Kustavin Kivimaan ja Vartsalan saaren välillä
Velkuanmaan lossiNaantali12246Palvan ja Velkuanmaan saarten välillä
Vånon lossiParainen12027Iso-Tervon ja Mielisholmin saarten välillä
Öjenin lossiParainen12020Yksityinen lossi Lillandetin ja Ön saarten välillä

Vuoden 1951 jälkeen lakkautettuja losseja

NimitysKuntaReitti tai sijaintiLakkautusKorvaava yhteys
Ahvenisen lossiEnoAhvenisen virta1961Ahvenisen silta
Akkalansalmen lossiLapinlahtiAkkalansalmi1999Akkalansalmen silta
Atun lossiParainenAttu2003Atun silta
Eknäsin lossiSauvo, KemiöKemiönsalmi1972Rungonsalmen silta
Emäsalon lossiPorvooEmäsalo1992Emäsalon silta
Hakovirran lossiSulkavaHakovirta1989Hakovirran silta
Haukiperän lossiSuomussalmiHaukiperä12.9.1976Haukiperän silta
Hirvikosken lossiPyhtääHirvikoski1984silta
Hännilänsalmen lossiViitasaariHännilänsalmi1961Hännilänsalmen riippusilta
Ihalansalmen lossiRääkkyläVarpasalo2000Ihalansalmen silta
Jongunjärven lossiPudasjärviJongunjärvi ?Lakkautettu[21]
Jännevirran lossiKuopioJännevirta1951Jännevirran silta
Kaivannonsalmen lossiVaalaManamansalo, Kaivanto1984Kaivannonsalmen silta
Kalkkisten lossiAsikkalaKalkkinen28.9.2000Kalkkisten silta
Kantolan lossiLaukaaKantolansalmi1998Liisanniemen silta
Karhiniemen lossiHuittinenKokemäenjoki1987Karhiniemen silta
Ketomellan lossiEnontekiöOunasjoki1993silta
Kiuralan lossiVammalaKulovesi, Myllyvuolle1979Kiuralan silta
Kivisalmen lossiKonnevesi - RautalampiKivisalmi1963Kivisalmen silta
Kutalan lossiVammalaKulovesi, Kutalanvuolle1991Kutalan silta
Kärkistensalmen lossiKorpilahtiKärkistensalmi1997Kärkistensalmen silta
Käsämän lossiLiperiKäsämänsalmi1988Käsämänsilta
Lietveden lossiPuumalaKantatie 621985Lietveden silta
Louhunsalmen lossiSäynätsaloLouhunsalmi1957Louhunsalmen silta
Lövön lossiDragsfjärdDragsfjärdin ja Kasnäsin välillä2011Lövön silta
Matilanvirran lossiKonginkangas, SumiainenMatilanvirta, Ylä- ja Ala-Keiteleen välillä1966silta
Meltauksen lossiRovaniemen maalaiskuntaOunasjoki1955silta
Merimaskun lossiMerimaskuKirkonsalmi2002Kirkonsalmen silta
Mustanvirran lossiMaaninkaMustavirta1975Mustanvirran silta
Mämmensalmen lossiÄänekoskiMämmensalmi1956silta
Mönnin lossiKontiolahtiPielisjoki9.10.2006Mönnin silta
Niksaaren lossiSärkisaloNiksaari2007Niksaaren silta
Ohtaansalmen lossiTuusniemiOhtaansalmi1951silta
Ollinsalmen lossiJoutsaOllinsalmi2003Ollinsalmen silta
Onkisalmen lossiLiperiOnkisalmi1975Onkisalmen silta
Oravakiven lossiHartolaOravakivensalmi1953Oravakiven silta
Pekkalan lossiRovaniemen maalaiskuntaKemijoki1972Vanttauskosken vesivoimalaitos
Peltosalmen lossiIisalmen maalaiskuntaPeltosalmi1956silta
Pinoperän lossiTaivassaloKuustenmaan ja Pinoperän saarten välillä31.8.2006Pinoperän silta
Pulkkilansalmen lossiAsikkalaPulkkilansalmi, Pulkkilanharjun ja mantereen välillä1970Pulkkilansalmen silta
Puumalansalmen lossiPuumalaPuumalansalmi1995Saimaan silta
Raippaluodon lossiMustasaariRaippaluoto1997Raippaluodon silta
Rajalahden-Lappdalin lossiSauvo, KemiöKemiönsalmi1972Rungonsalmen silta
Saarensalmen lossiKinnulaSaarenkylä1986Saarensalmen silta
Sangin lossiOuluOulujoki1992Sangin silta
Syrjäsalmen lossiKiteeSyrjäsalmi1959silta
Syvinkisalmen lossiRuovesiSyvinkisalmi1995silta
Särkänsalmen lossiNaantaliSärkänsalmi14.7.1970Särkänsalmen silta
Tapionkylän lossiRovaniemen maalaiskuntaOunasjoki1998Tapionkylän silta
Toijansalmen lossiTaipalsaariToijansalmi11.11.2004Toijansalmen silta
Ukonsalmen lossiRuokolahtiUkonsalmi1986Ukonsalmen silta
Ulkoluodon lossiSärkisaloUlkoluoto30.10.2007Ulkoluodon silta
Wattkastin lossiKorppooWattkast23.7.2004Wattkastin silta
Vekaransalmen lossi Sulkava 438, Säviönsaaren ja Vekaransaaren välillä 16.10.2019 klo 5 Vekaransalmen silta
Vehmersalmen lossiKuopioKuopio, tie 5362001Vehmersalmen silta
Vikomin lossiNauvoSeututie 1801986Norrströmmenin silta
Vuonamonsalmen lossiKeiteleVuonamonsalmi1969Vuonamonsalmen silta

[22] Liikenneviraston lautat

Ahvenanmaan maakuntahallinnon ylläpitämät lossit

NimitysKuntaSijainti
Björkön lossiBrändö, KumlingeBjörkön ja Lappon välillä
Embarsundin lossiFöglöFinholman ja Jyddön välillä
Seglingen lossiKumlingeKumlingen pääsaaren ja Seglingen välillä
Simskälan lossiVårdöSandön ja Östra Simskälan välillä
Töftön lossiSund, VårdöPrästön ja Töftön välillä
Ängösundin lossiLumparland, VårdöLumparlandin pääsaaren ja Ängön välillä

[23]

Lähteet

  • Kekko, Ilkka: Aalloilla Saimaan: ruoripotkurilossi '71. Vanhat koneet, 2012, nro 4, s. 44-49. Vaasa: Viipalemediat Oy. ISSN 1799-0661. (suomeksi)
  • Laurinsilta, Anna: Kerran lossivahti, aina lossivahti: työnkuvan ja elämäntavan muutos lossitoiminnassa 1930-luvulta 1980-luvulle. pro gradu -tutkielma Suomalais-ugrilainen kansatiede, Helsingin yliopisto. A. Laurinsilta, 2008. ISBN puuttuu teoksesta. Teoksen verkkoversio (pdf) (viitattu 21.4.2012). [vanhentunut linkki]}
  • Suomen teiden historia I: pakanuudenajalta Suomen itsenäistymiseen. Helsinki: Tie- ja vesirakennushallitus, Suomen tieyhdistys, 1974. ISBN 951-46-0801-1 (koko teos). ISBN 951-46-0802-X (osa 1). (suomeksi)
  • Suomen teiden historia II: Suomen itsenäistymisestä 1970-luvulle. Helsinki: Tie- ja vesirakennushallitus, Suomen tieyhdistys, 1977. ISBN 951-46-0801-1 (koko teos). ISBN 951-46-0803-8 (osa 2). (suomeksi)
  • Levä, Kimmo (päätoim.), Lehtimäki, Kirsti (toim.): ”Rantala, Tuomas: Lossiveneistä moottorilauttoihin”, TVH – valtion tiet, s. 44–47. Mobilian näyttelyjulkaisu 2008. Kangasala: Mobilia, 2008. ISBN puuttuu teoksesta.

Viitteet

  1. Vuorela, Toivo: Kansanperinteen sanakirja, s. 249, hakusana lossi. Helsinki: WSOY, 1979. ISBN 951-0-08803-X.
  2. Minkä vesi erottaa, sen lautta yhdistää, finnferries.fi, 2021, viitattu 9.5.2021
  3. Trafikverket: Nyckelroller på en vägfärja Trafikverket. Viitattu 22.11.2022. (ruotsiksi)
  4. Kotisaaren lossi koitui Liljan onneksi – lautalta löytyi työpaikka ja aviomies Yle Uutiset. 21.9.2017. Viitattu 22.11.2022.
  5. Virtuaalivaijerin käyttö yleistyy losseilla – hallitus ehdottaa Liikenne- ja viestintävirastolle valtuutta määrätä teknisistä vaatimuksista liikenne- ja viestintäministeriö. Viitattu 22.11.2022.
  6. Tiehallinto, Kaakkois-Suomen tiepiiri: Kyläniemen lossin korvaaminen sillalla: yleissuunnitelma (pdf) ely-keskus.fi. 2009. Viitattu 11.5.2013. (suomeksi)[vanhentunut linkki]
  7. Tiehallinto, Kaakkois-Suomen tiepiiri: Kylänimen lossin korvaaminen sillalla, Ruokolahti, Taipalsaari: yleissuunnitelma (Liite 1: valittujan vaihtoehtojen vertailutaulukko (pdf) ely-keskus.fi. 2009. Viitattu 11.5.2013. (suomeksi)[vanhentunut linkki]
  8. Yleiset tiet Ruotsin vallan aikana 1974, 97
  9. Hampton Ferry. Discovering Evesham, 2006, nro winter. Evesham Journal. (englanniksi)
  10. ”Yleiset tiet Ruotsin vallan aikana (kirj. Juhani Viertola)”, Suomen teiden historia I: pakanuuden ajalta Suomen itsenäistymiseen, s. 97-98. Helsinki: Tie- ja vesirakennushallitus & Suomen tieyhdistys, 1974. ISBN 951-46-0802-X. (suomeksi)
  11. Laurinsilta 2008, 13
  12. Yleiset tiet Ruotsin vallan aikana 1974, 57
  13. Grönhagen, Juhani: Saimaa-museon järviarkeologisia kenttätutkimuksia 1991-1992 11.5.2013. Suomen meriarkeologinen seura ry. Arkistoitu 28.6.2007. (suomeksi)
  14. Laurinsilta 2008, 16
  15. Laurinsilta 2008, 43
  16. Suomen teiden historia II 1977, 226-227
  17. Esite Motorfabriken Andros - Åbo (Kansalliskirjasto: digitoidut aineistot: pienpainatteet)
  18. Tuomas Rantala: Lossiveneistä moottorilauttoihin. TVH – valtion tiet: Mobilia-vuosikirja 2008, s. 44–47. Kangasala: Mobilia-säätiö.
  19. Losseja poistuu tasaiseen tahtiin siltojen tieltä Helsingin Sanomat. 31.10.2009. Arkistoitu 1.11.2009. Viitattu 31.10.2009.
  20. Kekko 2012
  21. Matti Grönroos: Lautat (htm) mattigronroos.fi. Viitattu 9.9.2014.
  22. Lautta-alukset ja lossit Tielaitos. Arkistoitu 24.7.2009. Viitattu 8.7.2009.
  23. Ålands skärgårdsguide, Ålandstrafiken 2012.

    Aiheesta muualla

    Kirjallisuutta

    • Lamminsivu, Saana: Lossin vanavedessä liitää lokki : luonnonrauha ei riku lähes äänettömästä lossista. Merimies, 2008, nro 4, s. 26-27. (suomeksi)
    • Vikström, Matts: I vägtrafikens tjänst – Tieliikenteen palveluksessa: Varsinais-Suomen rannikon maantielossit ja lossimiehet 1920-1960. Vägmuséets rapporter 2/1995 / Tiemuseon raportteja 2/1995. Åbo: Vägverket, Åbo vägdistrikt, 1995. ISBN 951-726-091-1 (nid.). (ruotsiksi)/(suomeksi)
    This article is issued from Wikipedia. The text is licensed under Creative Commons - Attribution - Sharealike. Additional terms may apply for the media files.