Lornjetti

Lornjetti (ransk. lorgnette) on sangattomat silmälasit, jota pidellään kädellä silmien edessä sen sivussa olevan varren avulla.[1] Esineen nimi tulee tuijottamista tarkoittavasta ranskan kielen sanasta lorgner.[2]

Lornjetti 1800-luvulta.
Portugalilainen kreivitär Sabugosa lornjetin kanssa.

Lornjetti oli 1700–1800-luvuilla suosittu asuste erityisesti yläluokkaisten naisten parissa. 1600-luvulle saakka optisia apuvälineitä käyttivät lähinnä miehet, mutta lornjetit toivat silmälasit myös naisten ulottuville.[2]

Alun perin lornjetiksi kutsuttiin kiikarimaista välinettä, jota käytettiin varsinkin teatterissa tai oopperassa teatterikiikarin tapaan. Sen käyttö yhdistettiin 1700-luvulla hienostuneeseen seurapiirielämään, tosin sitä myös paheksuttiin ”skandaalimaisena”. Naisille valmistettiin myös yksilinssisiä lornjetteja, joihin kiinnitetyn peilin avulla saattoi nähdä taakseen tai sivulleen kääntämättä päätään, sekä viuhkoiksi naamioituja lornjetteja, joita väitettiin Ranskan kuningattaren Maria Antoinetten keksinnöksi.[2]

Englantilainen George Adams keksi vuonna 1785 varsinaisen, enemmän silmälaseja muistuttavan lornjetin, jonka lasit voi taittaa kotelomaisen varren sisään silloin kun välinettä ei käytetä.[2][1] Tämä teki lornjetista aiempaa käytännöllisemmän ja paremmin arkiseen käyttöön soveltuvan mutta myös muodikkaamman. Sen saattoi ripustaa kaulaansa tai käyttää sitä rintaneulana. Myöhemmin taitettaviin lornjetteihin lisättiin jousi, jonka avulla lasit saa ponnahtamaan esiin. Myös miehet käyttivät lornjettia. Esimerkiksi Venäjän keisari Aleksanteri I kantoi sitä aina mukanaan.[2] Suosituimmillaan lornjetit olivat 1800-luvun lopulla, jolloin keskiluokkaiset naiset käyttivät niitä yleisesti. 1900-luvulle tultaessa lornjetti alettiin yhdistää snobismiin ja yläluokan tärkeilyyn, ja sen suosio laski.[1]

Katso myös

Lähteet

  1. Brittany Golden & Kirsten Hebert: Lorgnette: Fashionable eyewear for women (englanniksi) From the Museum 4/2018, Indiana University. Viitattu 6.2.2022.
  2. Mimi Matthews: The History of the Lorgnette (englanniksi) Mimi Matthewsin blogi 20.9.2015. Viitattu 6.2.2022.

    Aiheesta muualla

    This article is issued from Wikipedia. The text is licensed under Creative Commons - Attribution - Sharealike. Additional terms may apply for the media files.