Lorenzo Kihlman

Mauritz Lorenzo Kihlman (11. helmikuuta 1861 Pietarsaari – 15. toukokuuta 1949 Helsinki) oli suomalainen juristi, joka toimi Suomen prokuraattorina sekä Suomen itsenäistymisen jälkeen diplomaattina ja korkeimman hallinto-oikeuden jäsenenä.

Kihlmanin vanhemmat olivat professori Alfred Kihlman ja Hilda Wilhelmina Augusta Forssell. Hän tuli hovioikeuden auskultantiksi 1885 ja palveli 1885–1887 Turun hovioikeudessa ja vuodesta 1888 Vaasan hovioikeudessa, mistä virasta hänet erotettiin 1904. Asianajajana Helsingissä Kihlman toimi 1904–1905, vuoden 1905 suurlakon jälkeen hänestä tuli 1906 prokuraattorin apulainen ja 1908 prokuraattori. Erottuaan prokuraattorin virasta 1909 Kihlman toimi taas asianajajana 1910–1917. Suomen itsenäistyttyä hän oli lähettiläänä Pariisissa ja Madridissa 1918 ja sitten korkeimman hallinto-oikeuden jäsenenä 1919–1931. Kihlman otti osaa hengelliseen työhön muun muassa Helsingin ruotsalaisen NMKY:n puheenjohtajana 1927–1929, Förbundet för svenskt församlingsarbete i Finland -järjestön johtokunnan jäsenenä sekä Helsingin Diakonissalaitoksen johtokunnan varapuheenjohtajana 1929–1943. Hän toimi myös vanhainkotien perustamisen hyväksi.

Kihlmanin puoliso vuodesta 1889 oli Ida Mathilda Ekström (k. 1932). Kirjallisuudentutkija Erik Kihlman (1895–1933) ja kirjailija Bertel Kihlman (1898–1977) olivat heidän lapsiaan.

Kihlmanin kesähuvila, Villa Rulludd, on museona Espoossa.[1]