Lontoon laivastosopimus
Lontoon laivastosopimus solmittiin 22. huhtikuuta 1930 Italian, Japanin, Ranskan, Britannian ja Yhdysvaltain välillä. Sopimuksella säädeltiin sukellusvenesodankäyntiä ja rajoitettiin laivastovarustelua.
.jpg.webp)
Sopimus laajensi Washingtonin laivastosopimuksen ehtoja. Sen solmiminen oli jatkoa vuonna 1927 keskeytyneelle Geneven laivastokonferenssille, jossa ei ollut päästy sopuun Britannian ja Yhdysvaltain välisten erimielisyyksien vuoksi.
Sopimuksen osapuolet sitoutuivat olemaan rakentamatta uusia taistelulaivoja ja lentotukialuksia vuoteen 1937. Myös joukko taistelulaivoja ja lentotukialuksia tuli romuttaa. Olemassa olevia aluksia sitouduttiin olemaan muuntamatta lentotukialuksiksi. Rakennettavien sukellusveneiden uppouma rajoitettiin 2 032 tonniin. Sopimus sääti ylärajan vuoteen 1937 mennessä rakennettavien risteilijöiden (yli 155 mm tykeillä varustettujen raskaiden risteilijöiden ja kevyemmin aseistettujen kevyiden risteilijöiden), hävittäjien ja sukellusveneiden yhteenlasketulle tonnimäärälle sekä kunkin alusluokan kokonaistonnimäärälle erikseen.
Sukellusvenesotaa koskevat artiklat julistivat, että sukellusveneitä koski sama kansainvälinen oikeus kuin pinta-aluksia. Lisäksi kauppa-alusta, joka ei joko kieltäytynyt pysähtymästä tai tehnyt aktiivista vastarintaa, ei saanut upottaa, ennen kuin sen miehistö ja matkustajat oli toimitettu turvaan.
Seuraava laivastovarustelun rajoitusyritys oli vuoden 1932 Geneven toinen laivastokonferenssi.