Ljudmila Ulitskaja

Ljudmila Jevgenjevna Ulitskaja (ven. Людмила Евгеньевна Улицкая); (23. helmikuuta 1943 Davlekanovo, Baškortostan, Neuvostoliitto) on venäläinen kirjailija, joka on kirjoittanut romaaneja ja novelleja. Hän asuu Moskovassa.

Ljudmila Ulitskaja vuonna 2009

Tausta ja koulutus

Ulitskaja asui nuoruutensa Moskovassa ja opiskeli Moskovan valtionyliopistossa. Hän on koulutukseltaan geneetikko ja työskenteli perinnöllisyystieteen ja biokemian alalla Moskovan yliopistossa, mutta hänet erotettiin, kun hän oli levittänyt työpaikalla samizdat-kirjallisuutta[1], ja hän ryhtyi juutalaisen teatterin kirjalliseksi neuvonantajaksi. 1990-luvun alussa hän kirjoitti kaksi elokuvakäsikirjoitusta (Sestritški Liberti, Сестрички Либерти, 1990 ja Женщина для всех, 1991).

Kirjallinen ura

Ulitskaja julkaisi ensimmäisen teoksensa 50-vuotiaana. Hänen ensimmäinen romaaninsa Sonetška (Сонечка) ilmestyi Novy Mirissa 1992. Se tuli melkein heti hyvin suosituksi ja oli ehdokkaana Venäjän Booker-palkinnon saajaksi. Hänen teoksiaan on käännetty eri kielille, ja hän on saanut niistä palkintoja ulkomailla ja Venäjällä, muun muassa Venäjän Bookerin teoksesta Kazus Kukotskogo (Казус Кукоцкого, 'Kukotskin tapaus', ei suom.) (2001). Uskontojen ongelmaa käsittelevää teosta Daniel Stain, perevodtšik (2006) sanotaan myydyn miljoonan kappaleen verran.[2]

Ulitskajan tekstit käsittelevät paitsi naisen elämää toisen maailmansodan jälkeisessä neuvostoyhteiskunnassa myös muita "toiseuksia": etnisiä eroja, fyysistä erilaisuutta ja vammaisuutta. Hänen kertomustensa "sankarit" ovat usein maan vähäisimpiä ja hiljaisimpia. Ulitskajan teos Kazus Kukotskogo kertoo moskovalaisen suvun tarinan 1940-luvulta 1990-luvulle ja se toi hänelle ensimmäisenä naiskirjailijana parhaan romaanin Venäjällä vuonna 2001. Ulitskaja on yksi nyky-Venäjän menestyneimmistä kirjailijoista: hänen teoksensa saavat jatkuvasti paljon lukijoita.[3]

Elke Heidenreich nosti hänen teoksensa esiin televisio-ohjelmassa Saksassa, ja sen jälkeen ne ovat olleet sikäläisillä bestseller-listoilla. Ulitskaja on osallistunut aktiivisesti poliittiseen keskusteluun ja allekirjoitti yhtenä ensimmäisistä taiteen ja tieteen edustajien vastalauseen Venäjän toimista Ukrainan kriisin yhteydessä.[4] Ulitskaja on vieraillut Suomessa vuonna 2014.[4]

Suomennetut teokset
  • Medeia ja hänen lapsensa. (Medeja i jeje deti, 1996). Suomentanut Arja Pikkupeura. Helsinki: Siltala, 2012. ISBN 978-952-234-095-5.
  • Iloiset hautajaiset. (Vesëlye pohorony, 1997). Suomentanut Elina Kahla. Helsinki: Tammi, 2002. ISBN 951-31-1818-5.
  • Naisten valheet. (Skvoznaja linija, 2003). Suomentanut Arja Pikkupeura. Helsinki: Siltala, 2011. ISBN 978-952-234-038-2.
  • Vihreän teltan alla. (Zeljonyi s̆atjor, 2010). Suomentanut Arja Pikkupeura. Helsinki: Siltala, 2014. ISBN 978-952-234-191-4.
  • Tyttölapsia. Suomentanut Arja Pikkupeura. Helsinki: Siltala, 2015. ISBN 978-952-234-263-8.
  • Daniel Stein. Suomentanut Arja Pikkupeura. Helsinki: Siltala, 2016. ISBN 978-952-234-343-7.
  • Meidän tsaarimme väkeä. Suomentanut Arja Pikkupeura. Helsinki: Siltala, 2018. ISBN 978-952-234-434-2.
  • Sielun ruumis. Suomentanut Arja Pikkupeura. Helsinki: Siltala, 2021. ISBN 9789522346926.

Lähteet
  1. Keskisuomalainen (Arkistoitu – Internet Archive)
  2. Hakala, Pekka: Ihmiskunta vajosi toukka-astelle. Helsingin Sanomat 2.3.2011, s. C 2.
  3. Rytkönen, Marja. Toim. Ekonen, Kirsti & Turoma, Sanna: ”Luku 8. Perestroikan aika. Naisten uusi proosa”, Venäläisen kirjallisuuden historia, s. 618. Gaudeamus, 2015, 2. painos. ISBN 9789524953450.
  4. Pesonen, Pekka: Sukupolven Stalinin ja Brodkyn välissä. (Tietolaatikko) Helsingin Sanomat, 11.5.2014, s. C 18.

    Aiheesta muualla
    This article is issued from Wikipedia. The text is licensed under Creative Commons - Attribution - Sharealike. Additional terms may apply for the media files.