Ljalovon kulttuuri

Ljalovon kulttuuri (ven. Льяловская культура, Ljalovoskaja kultura, engl. Lyalovo culture, saks. Ljalovokultur) on Keski-Venäjällä Volgan ja Okan jokien välisellä alueella ollut kivikautisen keramiikkaa valmistanut kivikautinen kulttuuri. Sen ryhmät olivat subneoliittisia metsästäjä-keräilijöitä, jotka jatkoivat seudulla Ylä-Volgan kulttuurin perinteitä. Kulttuurin jäänteet tunnistetaan omasta Ljalovon keramiikastaan, joka kuuluu kampakeramiikan keskiseen ryhmään. Sen valmistaminen alkoi noin 5000−4700 eaa., kun Ylä-Volgan keramiikkaa valmistaneet ryhmät muuttivat tyylinsä niin sanotuksi arkaaiseksi Ljalovon keramiikaksi. Ljanovon keramiikkaa pidetään Ylä-Volgan keramiikan seuraajana, sillä se levisi nopeasti samalle ydinalueelle. Ljalovon keramiikan valmistus loppui noin 3600 eaa. mennessä, kun Volosovon kulttuuri valtasi siltä alaa. Osa tutkijoista arvelee, että juuri Ljalovon kulttuurissa puhuttiin protouraalista kieltä ja että juuri sen asukkaat olisivat levittäneet sitä Koillis-Eurooppaan.[1][2][3]

Ljanovon kulttuurin löytöjen levineisyysalue.

Ilmasto ja ympäristö

Ljalovon kulttuuri kehittyi suotuisalla atlanttisella ilmastokaudella, joka suosi suurilehtisiä lehtipuita avonaisissa sekametsissä. Eräiden tulosten mukaan metsän ja metsäaron raja saattoi kulkea otaksuttua paljon pohjoisempana Ljalovon kulttuurin elinympäristössä, jonka puusto ei siten ollut kovin tiheää. Volgan ja Okan vuosittainen kevättulviminen oli lyhytkestoista, mutta vesimäärät riittivät veden pinnan säilymiseen kohtalaisen korkealla. Pienet lammet alkoivat soistua umpeen ja soita ja ruohikkoisia rantoja oli riittämiin.[4]

Leviäminen

Alkuperä

Kulttuurin alkuperästä on vallalla kaksi erilaista teoriaa. Tutkijat J.N. Urbana ja V.V. Sidorova väittävät, että Ljalovon kulttuuri on kehittynyt Ylä-Volgan kulttuurista suoraan, jolloin niiden etniset ryhmät olisivat olleet samat. D.A. Krajnov on sen sijaan esittänyt, että kulttuuri muodostui uusista asukkaista, jotka saapuivat Volgan ja Okan alueelle Pohjois-Venäjältä tai Karjalasta.[2][5]

Maahanmuuttoteoriaa puoltavat monet Ylä-Volgan kulttuurin myöhäisvaiheen eroavaisuudet Ljalovon kulttuurin varhaisvaiheen kanssa. Erot näkyvät keramiikan koristelussa, kivityökalujen työstämistavoissa ja uusina esinetyyppeinä. Toisaalta Luoteis-Venäjän ja Fennoskandian tietyt samankaltaisuudet keramiikassa ja esineistössä ei osata vielä selittää muillakaan tavoilla. Ovatko samankaltaisuudet seurausta kulttuurivaihdosta vai muuttoliikkeestä?[5]

Arkaainen vaihe

Ylä-Volgan kulttuurin nopea leviäminen Volgan ja Okan väliselle ydinalueelle tapahtui ehkä saman etnoksen sisällä. Sen sijaan leviäminen sen pohjoispuolisille alueille saattoi olla kulttuurin leviämistä etnokselta toiselle. Nämä ryhmät kehittivät muutamassa sadassa vuodessa erityiset keraamiset koristelutyylinsä, joita ollaan vasta tutkimassa. Voidaan myös tulkita, että noin 5300 eaa. Ylä-Volgan kulttuuri alkoi sisäisesti eriytyä ja se näkyi myös keramiikan yhtenäisyyden hajoamisena. Se Ylä-Volgan kulttuurin ydinalueen osa, joka rajautui Valdain keramiikan alueeseen, alkoi muuttua noin 5000−4600 eaa. aikana ja samalla se levisi itään päin. Tätä vaihetta kutsutaan Ljalovon kulttuurin arkaaiseksi vaiheeksi.[1][2][6]

Noin 5000 eaa. saattoi Ljanovon arkaainen vaihe käsitti noin puolet Ylä-Volgan keramiikan ydinalueesta eli Ylä-Volgan ja Okan välisestä valuma-alueesta. Lännessä se rajoittui Valdain kulttuurin alueeseen, etelässä Keski-Donin kulttuurin alueeseen ja idässä se sekoittui Ylä-Volgan kultturin myöhäiseen vaiheeseen.[1]

Varhainen vaihe

Kun Ylä-Volgan keramiikan ydinalueen läntisellä osalla valmistettiin uutta Ljalovon keramiikkaa, voidaan sanoa sen varhaisvaiheen alkaneen noin 5000 eaa.. Alueen itäreunaa, joka käsitti Okan alajuoksun ja Volgan siitä alajuoksulle Kamalle asti, kutsutaan Balašinskin kulttuuriksi. Ljalovon kulttuurin varhainen vaihe rajautui edelleen Valdain kulttuuriin, Keski-Donin kulttuuriin ja uuteen Desnan kulttuuriin. Pohjoisessa siihen rajautui Ylä-Volgan kulttuureista erilleen kehittynyt Kargopolin kulttuuri. Varhainen vaihe päättyi noin 4600 eaa..[1]

Keskivaihe

Keskivaihe katsotaan alkavan noin 4600 eaa.. Ljalovon kulttuuri levittäytyi pohjoiseen Suhonan latvoille sekoittuen Kargopolin kulttuuriin. Ljalovon kulttuurinen vaikutus ulottuu kuitenkin vielä pohjoisemmaksi. Sen keramiikasta tuttu tiheä kuoppakuviointi leviää luoteeseen Kargopolin keramiikan kautta Karjalaan, missä alkaa kehittyä Karjalan kuoppakeramiikka ja se korvaa Karjalassa tyypillisen kampakeramiikan noin 4000 eaa. mennessä ja vaikuttaa siihen jopa Suomessa, kun kuoppien käyttö lisääntyy keramiikan koristelussa (Ka II:1). Arkeologisten löytöihin perustuen voidaan sanoa, että Ljalovon kulttuuri oli vaikuttamassa tyypilliseen kampakeramiikan kulttuurin muotoutumiseen väestön maahanmuuton ja vilkkaan kauppaverkostonsa vuorovaikutuksen välityksellä.[1][7][8][9]

Myöhäinen vaihe

Volosovon kulttuurin ilmaantuminen päätti Ljalovon kulttuurin noin 3600 eaa..[7]

Elämäntapa

Asuinpaikat valittiin jokien ja järvien rannojen hiekkaisilta rinteiltä. Näin oltiin kalastusalueiden ja liikenneväylän välittömässä läheisyydessä. Ljalovon kulttuurin ryhmät elivät kalastuksella ja keräilyllä, jota tuettiin metsästyksellä. Asuinpaikkojen luuanalyyseissa on löytynyt eläinten luita: hirvi, villisika, peura, majava, näätä, mäyrä, metso, teeri ja hanhi. Kalanluista voidaan mainita monni, sampi, ahven ja lahna. Koiran luita on löydetty useilta asuinpaikoilta.[10][4]

Viljelyn ensimmäiset merkit oli esitelty jo 5500 eaa. Etelä-Venäjällä. Sen saapuminen Ylä-Volgan ja Okan alueelle tapahtui noin 5000−4000 eaa.. Osa tutkijoista kieltää näin varhaisen viljelyn ja osa taas uskoo sen ollen jo pienimuotoisena olemassa. Villin ja viljellyn viljan siitelölyjen erottaminen toisistaan on kuitenkin ollut vaikeaa, joten todisteita viljan viljelystä ei ole vielä saatu. Sen sijaan pähkinän ja vesipähkinän kerääminen ja suosiminen tunnettiin jo mesoliittisella kaudella. Näiden palaneita kuoria on tavattu useilla asuinpaikoilla.[4][11]

Eräs selvästi näkyvä piirre on vieraiden materiaalien esiintyminen. Tämä kertonee kaupankäynnistä eri ryhmien välillä. Erityisesti Fennoskandian ja Ural-vuoriston väliset yhteydet korostuvat näissä ääripäissä, jonka keskiössä Ljalovon kulttuuri sijaitsee.[7]

Merkittäviä asuinpaikkoja

Ljalovon kulttuurista tiedetään runsaasti asuinpaikkoja. Näistä maininnan arvoisia ovat muun muassa Sahtyša-2 (ven. Сахтыша), Ljalovo-3 (ven. Льялово), Stariša-3 (ven. Старица), Ratkovo (ven. Ратьково), Bogdarnja (ven. Богдарня), Borok (ven. Борок), Gostets (ven. Гостец), Tšaša (ven. Чаша), Elhovitsy (ven. Елховицы), Žohovo (ven. Жохово), Kuznetsy (ven. Кузнецы), Zamostje-2 (ven. Замостье), Ivanovskoje-7 (ven. Ивановское) ja Zvenigorod-1 (ven. Эвенигород).[4][5][12][13][14]

Kiinteät muinaisjäännökset

Asumukset

Asumuksien pohjat olivat yleensä pyöreitä tai soikeita. Ne oli kaivettu osittain maahan ja niiden sisällä oli usein tulisija.[12] Harvinaisissa tapauksissa asumuksen maanalaisen pohjan hirsirakenteita on säilynyt havaittavissa määrin.[15]

Hautaukset

Hautaukset tehtiin asuinpaikan lähelle tai aivan asumusten viereen. Haudat oli tehty ahtaisiin maakuoppiin, jossa vainajalle annettiin hauta-antimina korkeintaan pieni määrä koruja ja aseita tai työvälineitä.[10] Hautoihin on myös siroteltu punamultaa.[15]

Esimerkiksi asuinpaikan Sahtyša IIa yhteydestä on löydetty suuri kalmisto, jonka hautaukset kuultuvat Ljalovon- (15 hautaa) ja Volosovon kulttuuriin (57 hautaa). Ljalovon hautaukset ajoitettiin noin 5500−4500 eaa.. Vain neljässä haudassa oli hauta-antimia ja vain neljässä haudassa oli punamultaa. Kahdesta haudasta otettiin ihmisen luusta kollageenia, jonka perusteella heidän ravintonsa todettiin kalavoittoiseksi. Haudassa nro 65 oli asetettu savi-idoli 35−45-vuotiaan naisvainajan alle. Hauta-antimiltaan rikkain hauta oli nro 22. Noin 20−25-vuotiaan naisvainajan mukaan oli laskettu hautaan kaksi luutikaria, luuharppuuna ja eläimen hampaasta valmistettu riipus. Toisessa tikarissa oli kahvaan hiottu ihmiskasvot.[16]

Esineistö

Keramiikka
Pääartikkeli: Ljalovon keramiikka

Keramiikka koostui erikokoisista astioista, joista suurimmat olivat 50 cm korkeita ja halkaisijaltaan 40 cm. Astioiden ulkopinta oli koristeltu kauttaaltaan tiheällä kuoppakuvioinnilla ja harvoilla lyhyillä kampaleimoilla.[12]

Kiviesineistö

Piikivestä valmistettiin keihäänkärkiä, nuolenkärkiä, kaapimia, veitsiä ja muita leikkaavia työvälineitä. Myös muita kivilajeja käytettiin. Esimerkiksi kirveitä ja talttoja valmistettiin liuskekivistä hiomalla.[15]

Puu- ja luuesineet

Puu- ja luuesineet lahoavat maassa hyvinkin nopeasti, eikä niitä säily nykypäivään asti muuten kuin erittäin hapettomissa ja vakaissa olosuhteissa. Keski-Venäjällä tällaiset olosuhteet ovat vallinneet joidenkin asuinpaikkojen ympäristöissä. Silloin löytyy puusta, luusta, kaarnasta, tuohesta ja kasvikuidusta valmistettujen esineiden jäänteitä. Tällaisten esineiden kautta kivikauden elämästä saa hyvin monipuolisen kuvan.

Sekä puusta että luusta valmistettiin paljon työvälineitä. Luiset nuolenkärjet, väkäselliset harppuunankärjet ja luiset ongenkoukut korostavat enstisestään linnustuksen ja kalastuksen merkitystä. Katiskat ja kalaverkkojen jäänteet, kuten kellukkeet, verkon jäänteet ja narunpätkät kertovat päivittäisten kalastuksen merkityksestä.[15]

Saviastioiden rinnalla käytettiin niitä paljon yleisempiä koreja ja tuohikkoja. Myös lusikoiden ja kauhojen kaivertaminen puusta oli yleistä. Puutöitä arvostettiin selvästi, koska esineisiin muotoiltiin esimerkiksi sorsan- ja hirvenpääkoristeita.[15]

Taide

Kivikauden taiteeksi luetaan kalliopiirrokset ja -maalaukset, esineiden kuviointi ja erilaiset veistokset. Esimerkiksi Ivanovoskajan asuinpaikalta löytyi hiomakivi, jonka pehmeään pintaan oli piirretty mies ja eläin. Miehellä oli jousi, jolla hän osui eläintä rintaan. Kuviot oli piirretty kaavamaisesti hahmottamalla, mutta erityisesti nuolen vartta oli vahvistettu toistamalla vetoja useita kertoja.[14]

Esimerkiksi lusikan tai kauhan varsi muotoiltiin usein eläimen pääksi. Esimerkiksi Sahtyšan asuinpaikoilta löytynyt katkennut kahva esittää realistisesti muotoiltua sorsan päätä, jonka piirteiden ilmaisua pidetään taidokkaana.[14]

Tutkimushistoria

Kulttuurin nimi voidaan johtaa ensimmäisestä löydetystä asuinpaikasta, joka löydettiin Ljalovon kylästä 40 kilometriä Moskovasta itään vuonna 1922−1925. Kaivauksia johti B.S. Zhukov. Muita kulttuuria tutkineita ovat olleet A.J. Bruce, V.M. Rauschenbach, V.P. Tretjakovin, D.A. Krainov ja A.A. Formosan. Näitä kulttuurin jäänteitä pidettiin pitkään Venäjän vanhimpien asukkaiden asuinpaikkoina, kunnes löydettiin Ylä-Volgan kulttuuri.[12][10]

Lähteet

Viitteet
  1. Piezonka, Henny: Stone Age hunter-gatherer ceramics of North-Eastern Europe: New insights into the dispersal of an essential innovation, s.40−45, (englanniksi)
  2. Археологический музей ИвГУ: Ljalovon kulttuuri museossa (Arkistoitu – Internet Archive), 2014, (venäjäksi)
  3. Parpola, Asko & Carpelan, Christian: THE CULTURAL COUNTERPARTS TO PROTO-INDO-EUROPEAN, PROTO-URALIC AND PROTO-ARYAN − Matching the dispersal and contact patterns in the linguistic and archaeological record, ss.107−141, 2005, ISBN 0-203-67837-0
  4. Ershova, E.G. & Alexandrovskiy, A.L. & Krenke, N.A.: Paleosols, paleovegetation and Neolithic occupation of the Moskva River Floodplain, Central Russia, Quaternary International 324, ss.134−145, 2014
  5. Костылева, Е.Л.: Ljalovon kulttuurin alkuperä (Arkistoitu – Internet Archive), Археологический музей ИвГУ, 2014, (venäjäksi)
  6. Engovatova A. V. & Zhilin M. G. & Spiridonova E. A.: Chronology of the Upper Volga early Neolithic culture. Rossijskaja arheologija, 1998, nro 2, s. 11-21. Moskova, Venäjä: Nauka. ISSN 0869-6063. Lehti-info. Viitattu 24.6.2014. (venäjäksi) (Arkistoitu – Internet Archive)
  7. Carpelan, C.: On Archaeological Aspects of Uralic, Finno-Ugric and Finnic Societies before AD 800, 2006
  8. Torvinen, Markku: SÄR 1 -KERAMIIKKAA KÄYTTÄNYT VÄESTÖ - ETNISIÄ KYSYMYKSIÄ, Muinaistutkija, 1998
  9. Salo, Unto: Ajan ammoisen oloista, s. 50. Vammala: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 2008. ISBN 978-952-222-000-4.
  10. Megabook: Льяловская культура, (venäjäksi)
  11. Ahlqvist, Arja: The Finno-Ugrian hydronymic stem Voi -as a reflex of the former area of distribution of the water chestnut (Trapa natans ) (Arkistoitu – Internet Archive), Helsingin yliopisto, 2009
  12. Neklujudov A.N.: Льяловская археологическая культура (Ljalovon arkeologinen kulttuuri), (venäjäksi)
  13. ЛЬЯЛОВСКАЯ КУЛЬТУРА, (venäjäksi)
  14. Neolitica.ru: Valokuvia Ljalovon kulttuuri (Arkistoitu – Internet Archive), (venäjäksi)
  15. Demidov, Vasily: Стоянки льяловской культуры, 2008, (venäjäksi)
  16. Piezonka, H., Kostjleva, E., Zhilin, M.G., Dobrovolskaja; M. & Terberger, T.: Flesh or fish − First results of archaeometric research of prehistoric burials from Sakhtysh IIa, Upper Volga region, Russia. Documenta Praehistorica, 2013, nro XL, s. 57−73. Ljubljana, Kroatia: Ljubljanan yliopisto. ISSN 1408-967X. Verkkoversio (pdf). Viitattu 28.7.2014. (englanniksi)
    This article is issued from Wikipedia. The text is licensed under Creative Commons - Attribution - Sharealike. Additional terms may apply for the media files.