Livio Lorenzon
Livio Lorenzon (6. toukokuuta 1923 Trieste – 23. joulukuuta 1971 Latisana) oli italialainen elokuvanäyttelijä, joka on kuuluisa lukuisista ”pahiksen” rooleistaan[1].
Lorenzon osallistui toiseen maailmansotaan, kokeili eri ammatteja ja työskenteli Radio Triesten kuuluttajana. Hänen ensimmäinen elokuvansa oli Nerino Florio Bianchin Ombre su Trieste (”Triesten varjot”, 1951), jossa hän esiintyi salanimellä Elio Ardan.[2]
Siirryttyään Roomaan Lorenzon näytteli muutamissa italialaiskomedioissa kuten Dino Risin Il vedovo (”Leski”) ja Mario Monicellin Suuri sota (La grande guerra, molemmat 1959). Voimakaspiirteinen, kalju ja mustapartainen näyttelijä erikoistui pian seikkailu- ja peplum-elokuvien sadististen roistojen rooleihin, mutta esitti joskus myös positiivisia henkilöhahmoja. 1960-luvun loppupuolella Lorenzon esiintyi useissa spagettiwesterneissä käyttäen toisinaan taiteilijanimeä Charlie Lawrence. Hän teki myös parodiaelokuvia ja työskenteli televisiossa.[1][2]
Lorenzon tunnettiin Cinecittàssa hyväsydämisenä juoppona[1]. Hänen veljensä Gianni Solaro oli myös näyttelijä ja hänen vaimonsa toimi kuubalaisen Chelo Alonson sijaisnäyttelijänä[2].
Elokuvia
- Afrodite, dea dell’amore, 1958
- Goliat ja barbaarit, 1959
- Voittamaton gladiaattori, 1961
- Ursuksen kosto, 1961
- I sette gladiatori, 1962
- Zorro ja kolme muskettisoturia, 1963
- Ercole contro Roma, 1964
- Viimeinen gladiaattori, 1964
- Ercole, Sansone, Maciste e Ursus gli invincibili, 1964
- Ercole contro i tiranni di Babilonia, 1964
- Spartan gladiaattorit, 1964
- La vendetta dei gladiatori, 1964
- Il gladiatore che sfidò l’impero, 1965
- Hyvät, pahat ja rumat, 1966
Lähteet
- Della Casa, Steve; Giusti, Marco: Il grande libro di Ercole, s. 358. Roma: Centro Sperimentale di Cinematografia, Edizioni Sabinae, 2013. ISBN 978-88-98623-051.
- Giraldi, Massimo; Lancia, Enrico; Melelli, Fabio: 100 caratteristi del cinema italiano: gli interpreti ”minori” che hanno fatto grande il nostro cinema, s. 121–122. Roma: Gremese Editore, 2006. ISBN 88-8440-383-9.