Liutprand Cremonalainen

Liutprand Cremonalainen tunnettu myös nimillä Liutprando, Liuprand, Lioutio, Liucius, Liuzo, sekä Lioutsios (noin 920 – 972)[1] oli lombardialainen historioitsija, diplomaatti sekä Cremonan piispa, jonka kirjat ovat hyvin tärkeitä lähteitä 900-luvun Bysantin hovin politiikasta.

Varhaisempi ura

Liutprand synty Paviassa aatelisperheeseen noin vuonna 920. Vuonna 931 hän meni Paviassa hoviaan pitäneen Italian kuninkaan Hugon palvelukseen. Hugo oli naimisissa merkittävän ja voimakkaan roomalaisen Marozian kanssa. Liutprand sai oppinsa hovissa ja hänestä tuli Pavian katedraalin diakoni. Hugon kuoleman jälkeen vuonna 947 tämän pojasta Lotharista tuli kuningas. Liutprandista tuli Italian todellisen hallitsijan, Ivrean markiisi Berengar II:n, luottosihteeri eli kansleri.

Matka Konstantinopoliin
Keisari Konstantinos VII Kristuksen kruunattavana

Vuonna 949 Berengar II lähetti Liutprandin luottamustehtävässä diplomaattina Konstantinopoliin [2] Konstantinos VII luo. Heistä tuli pian ystävyksiä. Liutprand meni sinne myös oppiakseen kreikkaa [3]. Hän on voinut toimittaa myös materiaalia osaan 26 Konstantinos VII teokseen De Administrando Imperio.[1] Aiemmin siellä oli ollut jo sekä Liutprandin isä että isäpuoli suurlähettiläinä (927 ja 942).[1] Liutprand kirjoitti teokseensa Antapodosis (950-luvulla) siitä vieraanvaraisuudesta, josta oli saanut nauttia Konstantinopolissa, kuten eunukkien kantaessa häntä harteillaan vastaanottosaliin sekä saadessaan sieltä lahjaksi neljä de luxe eunukkia.[2]

Cremonan piispa
Otto I Suuri voittonsa jälkeen Berangarista

Palattuaan takaisin Konstantinopolista hän ajautui erilleen Berengarista, josta Liutprand kertoi teoksessaan Antapodosis ("rangaistus"), jossa hän liittyi Berengarin kilpailijaan, keisari Otto I Suuri, josta tuli Italian kuningas Lothairin kuoltua vuonna 950. Otto I meni naimisiin kuningas Lothairin lesken, Adelheidin, kanssa vuonna 951. Tämän vuoksi Otto I väitti olevansa oikeutettu Italian kuninkaan kruunuun. Otto I kanssa hän palasi takaisin Italiaan vuonna 961. Paluunsa jälkeen vuonna 962 Liutprand nimitettiin Cremonan piispaksi. Otto I hovissa hän tapasi suurlähettiläs Recemundin, joka suostutteli Liutprandin kirjoittamaan kirjan kokemistaan tapahtumista (myöhemmin nimellä Antapodosis, joka on omistettu Recemundille).

Liutprand sai usein erilaisia tärkeitä diplomaattisia tehtäviä. Vuonna 963 hänet lähetettiin Paavi Johannes XII luokse selvittelemään riitaa paavin ja keisarin välillä sekä solmimaan sopimus paavin ja Ivrean Adelbertin välille. Liutprand osallistui Rooman konklaaviin, jossa paavi Johannes XII syrjäytettiin 6.11.963. Hän oli ainoa, jonka kertomukset liittyvät noihin tapahtumiin.

Toinen matka Konstantinopoliin

Liutprand osallistui hyvin usein paavin matkoille. Hänet lähetettiin uudelleen Konstantinopoliin vuonna 968. [4] Tällä kerralla hän meni keisari Nikeforos II Fokasin hoviin pyytämään edesmenneen keisarin Romanos II tytärtä Anna Porfyrogenitaa vaimoksi nuoremmalle Otolle (myöhemmin Otto II). Tämä avioliitto oli osa laajempia neuvotteluita Otto I ja keisari Nikeforosin välillä. Nikeforos vaati itselleen Beneventoa ja Capuaa, jotka olivat jo Lombardian hallussa. He olivat jo ottaneet yhteen Barissa. Liutprandin vastaanotto Konstantinopolissa oli nöyryyttävä ja lopulta hyödytön myös, koska Otto I vaatimus keisarin tittelistä aiheutti kitkaa heidän välillään. Syynä siihen oli Paavi Johannes XIII kirje, jossa hän loukkaavasti nimitti Nikeforosta ”kreikkalaisten keisariksi”.[2] Liutprandin ansioksi tällä lähetysmatkalla oli hänen teoksensa Relatio de Legatione Constantinopolitana, joka on kenties kaikkein parhaiten kuvitettu ja eläväisin teos 900-luvulta. Teoksessa kuvaillaan hyvin yksityiskohtaisesti Konstantinopolia sekä Bysantin hovia, mikä lisää sen arvoa huomattavasti. Toisaalta sitä värittää myös vihamielinen suhtautuminen keisari Nikeforokseen.

Catholic Encyclopedia mainitsee Liutprandin teosten 900-luvulta olevan hyvin tärkeitä historiallisia lähteitä vaikka hän on varsin puolueellinen kirjoituksissaan ja usein myös epäreilu vastustajiaan kohtaan. Liutprandin kirjoitukset ovat varsin suorapuheisia eikä kovin diplomaattisia. Tutkija Constanze Schummer on kyseenalaistanut hänen diplomaattiset kykynsä Konstantinopolissa huolimatta hänen menestyksestään Italiassa. [2] Hänen toisella lähetysmatkallaan hän oli esimerkiksi hankkinut samettia, jotka takavarikoitiin. Hän kertoi keisarin vartijoille, että hänen kotonaan huorat ja silmänkääntäjät halusivat pukeutua samettisiin pukuihin. [5] Schummer ja muut tutkijat ovat arvelleet, että Otto I ei edes nähnyt ”Relatio” teosta eikä saanut myöskään kunnollisia raportteja Liutprandin tekemisistä Konstantinopolissa.

Liutprand palasi takaisin Italiaan vuonna 971 lähetystön mukana hakemaan prinsessa Theofanoa morsiameksi Otto Toiselle. Tämä on historiankirjoituksessa hiukan epäselvä asia.[1][2] Liutprand kuoli ilmeisesti 20.7.972, mutta kuitenkin viimeistään 5.3.973. [1] Liutprandin seuraaja Cremonan piispana aloitti virkansa vuonna 973.

Liutprandin teokset
  • Luitprandi subdiaconi Toletani ... Cremonensis episcopi Opera quae extant. Chronicon et adversaria nunc primum in lucem exeunt, P. Hieronymi de la Higuera Societatis Iesu presbyteri, D. Laurenti Ramirez de Prado notis illustrata, Antuerpiae 1640.
  • Die Werke Liudprands von Cremona, herausgegeben von Joseph Becker, (Monumenta Germaniae historica. Scriptores. Scriptores rerum Germanicarum in usum scholarum separatim editi; 41), Hannover 1915. ISBN 3775252908
  • Liutprando da Cremona, Tutte le opere: La restituzione, Le gesta di Ottone I, La relazione di un'ambasceria a Costantinopoli: (891-969), a cura di Alessandro Cutolo, Milano, Bompiani, 1945
  • Liutprando di Cremona, Italia e Oriente alle soglie dell'anno mille, (contiene: Antapodosis ovvero Libro della retribuzione dei re e dei principi d'Europa), a cura di Massimo Oldoni e Pierangelo Ariatta, Novara, Europìa, 1987.
  • Liutprandus Cremonensis, Liudprandi Cremonensis Opera omnia (comprende: Liudprandi Cremonensis Antapodosis, Homelia Paschalis, Historia Ottonis, Relatio de legatione Constantinopolitana), cura et studio P. Chiesa, (Corpus Christianorum. Continuatio Mediaevalis; 156), Turnholti,Brepols, 1998.
  • Liudprandus Cremonensis, Opera omnia, curante CETEDOC, Universitas catholica Lovaniensis Lovanii Novi, (Corpus Christianorum. Instrumenta lexicologica Latina. Ser. A, Formae; 105), Turnhout, Brepols, 2001. ISBN 2503645623

Teokset käännettyinä englanniksi
  • F. A. Wright, translator, The Works of Liudprand of Cremona London and New York 1930.
  • John Julius Norwich, editor, Liutprand of Cremona, The Embassy to Constantinople and Other Writings. Everyman Library, London: Dent, 1993 (reprint, with new introduction, of the 1930 Wright translation).
  • Brian Scott, editor and translator, Liudprand of Cremona, Relatio de Legatione Constantinopolitana. Bristol Classical Press, 1993.
  • Liudprand of Cremona. The Complete Works of Liudprand of Cremona, Paolo Squatriti, ed. and trans. Washington, D.C.: Catholic University of America Press, 2007.

Lähteet
  1. "Liutprand Cremonalainen" in The Oxford Dictionary of Byzantium, Oxford University Press, New York & Oxford, 1991, p. 1241. ISBN 0195046528
  2. "Liudprand of Cremona – a diplomat?" by Constanze M.F. Schummer in Shepard J. & Franklin, Simon. (Eds.) (1992) Byzantine Diplomacy: Papers from the Twenty-fourth Spring Symposium of Byzantine Studies, Cambridge, March 1990. Aldershot: Variorum, pp. 197–201. ISBN 0860783383
  3. Liutprand, Antapodosis, VI.2-3.
  4. Mellersh, H.E.L. (1999) The Hutchinson chronology of world history. Volume 1. The ancient and medieval world: Prehistory – AD 1491. Oxford: Helicon, p. 277. ISBN 1859862810
  5. Liudprand, Leg., chapter 54.

    Aiheesta muualla
    This article is issued from Wikipedia. The text is licensed under Creative Commons - Attribution - Sharealike. Additional terms may apply for the media files.