Litteä Maa

Varhaisessa egyptiläisessä[8] ja babylonialaisessa myyttisessä ajattelussa maailmaa pidettiin litteänä levynä, joka kellui valta­meressä. Saman­lainen malli esiintyy Kreikassa Homeroksen eepoksissa, joiden mukaan "Okeanos, ympyrämäistä maata ympäröivä personi­fioitu vesi­massa, on siittänyt kaiken elämän ja mahdollisesti kaikki jumalat."[9]

Juutalaisilla käsitys maan litteydestä esiintyi sekä raamatullisina aikoina että niiden jälkeen. Midrašin ja Talmudin tavoin myöskään Targum ei pidä Maata pallomaisena, jonka ympäri aurinko kiertäisi 24 tunnissa, vaan "litteänä maalevynä, jonka yläpuolella Aurinko tekee puoli­ympyrän muotoisen kierroksen 12 tunnissa."[10] Myös Raamatun luomiskertomus voidaan tulkita niin, että Maa oli vedessä kelluva kiekko.[11] Juutalaisen käsityksen mukaan vuoret kannattelivat taivaan­kantta, jonka yläpuolella oli vettä. Sadevesi tuli taivaan­kannen reikien läpi, taivaan­kanteen olivat asetetut myös aurinko ja tähdet. [12]

Pyramidi­teksteistä ja Kuolleiden kirjasta ilmenee, että egyptiläisen käsityksen mukaan Nun, valtameri, oli pyöreä vesi­massa, joka ympäröi kuivaa maata tai saaria (nbwt, ja muistutti täten oleellisesti muita muinaisen Lähi-idän käsityksiä ympyrä­mäisestä, veden ympäröimästä maasta.[13][14][15]

Sekä Homeroksen[16] että Hesiofoksen[17] mukaan Akhilleuksen kilvessä oli kuvattuna senaikaisen käsityksen mukainen litteä maa. [18][19] Tämä runollinen perimätieto maata ympäröivästä merestä, Okeanoksesta ja litteästä kiekosta esiintyy myös kyproslaisella Stasinuksella[20]. Mimnermos[21], Aristofanes[22][23] ja Apollonios Rhodios[24] kertovat myös tarkempia yksityis­kohtia tuohon aikaan yleisistä käsityksistä.

Homeroksen kuvaus litteän maan kosmografiasta Akhilleuksen kilvessä toistui paljon myöhemmin Quintus Smyrnaeuksen teoksessa Posthomerica, jossa jatketaan kertomusta Troijan sodasta.[25]

Anaksimandroksen maailmankartan rekonstruoitu jäljitelmä [26]

Useat esisokraattiset filosofit uskoivat, että maailma oli litteä. Tätä mieltä olivat useiden lähteiden mukaan Thales (noin 550 eaa.)[27], Leukippos (n. 440 eaa.) ja Aristoteleen mukaan myös Demokritos (n. 460-370 eaa.)[28][29][30]

Thales ajatteli, että litteä maa kellui vedessä puupalan tavoin.[31] Anaksimandroksen (n. 550 eaa.) Maa oli lyhyen ja litteän sylinterin muotoinen. Anaksimandroksen mukaansa Maa pysyi vakaana, koska se oli yhtä etäällä kaikista muista kohteista.[32][33] Miletoslaisen Anaksimeneen mukaan maa oli litteä ja ratsasti ilmassa, ja samaan tapaan aurinko, kuu ja muut taivaankappaleet, jotka kaikki ovat tulisia, ratsastavat ilmassa litteytensä vuoksi. [34] Ksenofanes Kolofonilainen (noin 500 eaa.) piti myös maata litteänä ja katsoi sen koskettavan yläpuoleltaan ilmaa ja ulottuvan alapuoleltaan äärettömän syvälle.[35]

Käsitys maan litteydestä vallitsi 400-luvulle saakka eaa. Myös Anaksagoras[36] ja hänen oppilaansa Arkhelaos pitivät Maata litteänä, joskin Arkhelaosin mukaan Maa oli keskeltä hieman kovertunut lautasen tavoin. Tällä tavoin hän selitti sen, että Aurinko ei nouse ja laske kaikkialla maailmassa samaan aikaan.[37]

Hekataios Miletoslainen uskoi, että Maa oli litteä ja veden ympäröimä.[38] Herodotos piti historiateoksessaan naurettavana käsitystä, että vesi ympäröi maailmaa, joskin useat tutkijat ovat sitä mieltä, että Herodotos kuitenkin uskoi maan olevan litteä, päätellen siitä, että hän kirjoittaa "maan ääristä" ja "laidoista".[39]

Varhaishistorian aikoina Intiassa oli vallalla kosmologinen käsitys, jonka mukaan Maa oli kiekko, jossa neljä maanosaa oli ryhmittynyt keskusvuoren, Merun ympärille samaan tapaan kuin kukan terälehdet. Maanosien ulkopuolelta niitä ympäröi valtameri.[40] Käsitystä kehittävät edelleen jainalainen ja buddhalainen kosmologia, joiden mukaan kosmos oli valtavan suuri, pienen planeettakunnan laajuinen tasainen valtameren peittämä ja vuoristojen ympäröivä levy, johon manteret olivat sijoittuneet pieninä saarina.[40]

Varhaishistorian pohjois­maiset ja germaaniset kansat uskoivat litteän maan kosmografiaan, jossa maata ympäröi valta­meri ja jossa keskellä maata oli maailmanpylväs (Irminsull) tai maailman­puu (Yggdrasil).[41][42] Pohjois­maisen usko­muksen mukaan maata ympä­röi­vässä valta­meressä istui Jormungandr-niminen käärme. [43] Pohjoismaisessa, Gylfaginningissa (VIII) säilyneessä luomis­kertomuksessa sanotaan, että maailman luomisen aikana maata renkaan tapaan ympäröiväksi asetettiin ylipääsemätön meri:

»...Ja Jafnhárr sanoi: Verstä, joka juoksi ja virtasi vapaana hänen haavoistaan, he tekivät meren, kun he olivat muodostaneet ja kiinnittäneet maan yhteen, ja panivat meren renkaaksi sen ympärille. Ja useimpien miesten voi olla vaikea ylittää sitä.»

Nihonshokin kronikan ensimmäinen kappale kuvaa muinaista japanilaista käsitystä, että Maa on litteä ja että kuiva maa kellui vedessä "kuin öljy":

»Niinpä sanotaan, että kun maailmaa alettiin' luoda, maa-aine, josta maa koostuu, kellui tavalla, jota voitaisiin verrata kalan kellumiseen sen urheillessa veden pinnalla... ...Vanhoina aikoina, jolloin maa oli nuori, se kellui ikään kuin se olisi ollut kelluvaa öljyä. Siihen aikaan maa tuotti yhtä asiaa, kaislan verson muotoista, kun se alkaa versoa.[44]»

Varhaishistorian Kiinassa vallitseva käsitys oli, että Maa on litteä ja neliön muotoinen, kun taas taivas oli pyöreä. [45]. Tätä käsitystä ei juuri kyseen­alaistettu, ennen kuin eurooppalainen tähtitiede tuli maassa tunnetuksi 1600-luvulla.[46][47][48] Englantilainen sinoligi Cullen korostaa, että vanhassa kiinalaisessa tähti­tieteessä ei tunnettu Maan pallon­muotoa:

Kiinalaisten käsitys Maan muodosta pysyi lähes muuttu­matto­mana vanhimmista ajoista siihen saakka, kunnes he ensimmäisen kerran joutuivat tekemisiin modernin tieteen kanssa 1600-luvun jesuiittalähetyssaarnaajien välityksellä. Taivas oli vaihtelevasti kuvattu maan yllä olevan sateen­varjon kaltaiseksi (Kai Tian -teoria) tai sitä ympäröivän pallon muotoiseksi (Hun Tian -teoria) taikka aineettomaksi, jolloin taivaan­kappaleet liikkuisivat vapaasti (Hsúan yeh -teoria), mutta maata pidettiin aina litteänä, joskin ehkä reunoiltaan ulos pullistuvana.

[49]

Kiinalaiset tähtitieteilijät kuten Zhang Heng (78–139) käyttivät usein munaa pyöreän taivaan vertauskuvana:

Taivaat ovat kuin kananmuna ja yhtä pyöreitä kuin varsijousen luoti; maa on kuin munan ruskuainen sen keskellä.[50]

Kaarevan munan käyttö vertauskuvana on saanut jotkut nykyiset histori­oitsi­jat, erityisesti Joseph Needhamin, esittämään, että kiinalaiset tähti­tieteilijät kuitenkin olivat perillä maan pallo­maisuudesta. Muna­vertauksen tarkoituksena oli kuitenkin lähinnä kuvata Maan sijaintia taivaaseen nähden, ei sen muotoa.

Kuten teoksessa Huai Nan Zu huomautetaan[51], toisella vuosisadalla eaa. kiinalaiset tähtitieteilijät yrittivät mitata Auringon etäisyyden soveltamalla oleellisesti samaa menettelyä, jolla Eratosthenes oli määrittänyt maapallon ympärysmitan. Olettamalla, että maa oli litteä, he päätyivät arvioon 100 00 Li-yksikköä, mikä on noin kolme suuruusluokkaa liian pieni arvo.

Kun laiva on horisontissa, sen alaosa ei Maan kaarevuuden vuoksi näy.

On oletettu, että meren­kulkijat tarjoisivat ensimmäiset havaintoihin perustuvat todisteet siitä, ettei Maa ole litteä.[52] Koska kreikkalaiset olivat meren­kulkija­kansaa, niin heidän oli helpompi omaksua tämä käsitys kuin esimerkiksi kiinalaisten, joiden kosmologia perustui kiinteästi maahan.

Pythagoraan (600-luku eaa.) on sanottu usein olleen ensimmäinen maapallo-näkemyksen kannattaja, joskin monet esisokraattiset pythagoralaiset uskoivat litteään maahan.[28]

Aristoteles piti fysikaalisen teoriansa ja havaintojen perusteella jo varmana, että Maa oli pallomainen. [53] Eratostheneen (300-luku eaa.) tiedetään varmuudella päätelleen maan pallomaisen muodon ja laskeneen sen ympärysmitan hyvin tarkasti yksinkertaisella menetelmällä^selvennä.[54]

Ensimmäisellä vuosisadalla ajanlaskun alettua käsitys maan pallomuodosta oli länsimaisessa kulttuurissa jo yleisesti hyväksytty. Ptolemaios (90-168) piirsi kuuluisat karttansa pallomaisen maan mukaisiksi ja teki niihin leveys- ja pituuspiirit. Hänen kirjoituksensa olivat perusta Euroopan tähtitieteelle läpi keskiajan, joskin myöhäisantiikissa ja varhaiskeskiajalla (noin 300-600 luvuilla) esitettiin myös näkemyksiä litteän maan puolesta. Nykyään usein virheellisesti luullaan, että keskiajalla uskottiin litteään maahan^lähde?.

Myös keskiajalla kristityt teologit hyväksyivät yleensä ilomielin käsityksen maan pallon­muotoi­suu­desta. Heidän mukaansa pallo oli muoto, joka oli lähimpänä täydellisyyttä, joten Jumalan oli luodessaan maan täytynyt antaa sille tämä muoto.[55]

Myös Intiassa oppi maan pallon­muodosta tuli yleisesti hyväksytyksi ajan­laskumme ensimmäisten vuosisatojen aikana, kun tietämys kreikkalaisesta tähti­tieteestä levisi sinne saakka.[40][56] Edistykselliset intialaiset tähtitieteilijät hyökkäsivät ankarasti maassa vallinneita perinteisiä käsityksiä vastaan, hylkäsivät osan niistä ja tekivät yrityksiä uuden paradigman omaksumiseksi.[40] Niinpä nekin heistä, jotka pitivät maata litteänä, pitivät sen ympärysmittaa yhtä pitkänä kuin kreikkalaiset olivat päätelleet päiväntasaajan olevan.[40]

Martin Behaimin Erdapfel, varhaisin tunnettu karttapallo, joka valmistui ennen kuin tieto Amerikan löytymisestä oli saavuttanut Euroopan; se osoittaa, että maan pallonmuoto tunnettiin jo sitä ennen.

Litteän maan myytillä tarkoitetaan käsitystä, että eurooppalaiset oppineet olisivat vielä Kolumbuksen aikana olettaneet maan olevan litteä. Varsinkin 1800-luvulla romanttinen käsitys Euroopan pimeästä ajasta kiinnitti enemmän huomiota litteän maan malliin kuin se oli historiallisesti koskaan saanut.

Vuonna 1945 Historical Association listasi pamfletissaan kaksikymmentä tavallista historiaa koskevaa virheellistä käsitystä. Niiden joukossa toisena oli käsitys "Kolumbuksesta ja litteästä maasta".[7]

Tämä käsitys on esiintynyt joissakin yleisesti käytetyissä oppikirjoissakin. Esimerkiksi Thomas A. Baileyn teoksen The American Pageant vanhemmissa painoksissa sanotaan: "Kolumbuksen taikauskoiset merimiehet  ... tulivat suuremmassa määrin kapinanhaluisiksi...koska he pelkäsivät purjehtivansa maailman reunan yli"; kuitenkaan historiallisissa lähteissä ei ole tällaista mainintaa.[57] Todelli­suudessa meri­miehet olivat kuitenkin toden­näköisesti ensimmäisiä, jotka tunsivat Maan kaarevuuden joka­päiväisten havaintojensa perusteella, esimerkiksi nähdessään, kuinka vuoristot katoavat horisontin alapuolelle purjeh­dittaessa kauas rannikosta.

Jotkut nykyiset tutkijat katsovat, että jotkut 1800-luvulla hyvin vaikutus­valtaiset historioitsijat kuten Andrew Dickson White olivat ensimmäisiä, jotka väittivät keski­ajan kristittyjen uskoneen litteään maahan. Sen sijaan 1900-luvun loppu­puolella esimerkiksi historioitsija ja uskonto­tieteilijä Jeffrey Burton Russell[6] on väittänyt, että Whiten ja muiden väitteet keski­aikaisten kristittyjen käsityksistä ovat virheellisiä. Tämän he ovat osoittaneet sitaateilla teologisista kirjoituksista useiden vuosi­satojen ajalta ja yrittäneet tehdä päätelmiä myös Whiten ja muiden samoja käsityksiä levittäneiden motiiveista.

Russellin mukaan[58] se yleinen väärinkäsitys, että ihmiset ennen suurten löytö­retkien aikaa uskoivat litteään maahan, tuli kansan­omaiseksi sen jälkeen, kun Washington Irving vuonna 1828 julkaisi teoksensa A History of the Life and Voyages of Christopher Columbus.[59] Vaikka jotkin väitteet, joita Irvingin mukaan olisi Kolumbusta vastaan esitetty, esiintyivät kirjallisuudessa jo pian Kolumbuksen kuoleman jälkeen[60], niissä ei mainita kenenkään väittäneen maata litteäksi, eikä ennen Irvingiä kukaan ole väittänytkään heidän olleen sitä mieltä. Nykyiset historioitsijat ovatkin päätelleet, että Irving keksi tämän itse.[61][62][63][64]

Ainoa Kolumbuksen aikalainen, jonka tiedetään olleen toista mieltä, oli Lateraani­kirkon kaniikki Zacharia Roomassa vuonna 1496. Teoksensa luvussa "Että maa ei ole pyöreä" hän esittää, että "väittäessään maata pyöreäksi Ptolemaios ja Plinius eivät pystyneet esittämään mitään todisteita, vaan he esittivät käsityksensä pelkästään järkeilyn perusteella."[65] Huomattavaa on, että vain runsaat kaksikymmentä vuotta Kolumbuksen jälkeen, vuonna 1514, Kopernikus hylkäsi litteän maan ajatuksen kahdella lauseella ja totesi, että löytääkseen sille kannattajia hänen oli palattava Kreikan varhais­kauteen saakka, joskin hän näki enemmän vaivaa osoittaakseen, että muut senaikaiset käsitykset olivat virhe­päätelmiä ja että maa oli pallon muotoinen.[66] Itse asiassa 1490-luvulla ei kiistelty maan muodosta vaan sen koosta sekä Aasian itärannikon sijainnista.

Flat Earth Societyn käsityksen mukaan Antarktis on jäinen valli, joka ympäröi kiekkomaista maata

Litteän Maan teorialle on alkanut länsi-maissa kehittyä kannatusta nykyaikanakin.

1800-luvulla brittiläinen Samuel Rowbotham herätti jälleen henkiin teorian Maan litteästä muodosta. Britanniasta saikin alkunsa Samuel Shentonin perustama Flat Earth Society, jonka oppeja teki sittemmin Yhdysvalloissa tunnetuksi sen kalifornialainen puheenjohtaja Charles K. Johnson (k. 2001).[67] Toinen tunnettu litteän maan puolestapuhuja oli 1900-luvun alussa yhdysvaltalainen Wilbur Glenn Voliva. Yksittäisten raamatunkohtien väitetään vapaa-ajattelijoiden mukaan puhuvan maan litteyden puolesta, mutta apologeetat selittävät useimpien jakeiden tarkoittavan maan olevan pallon muotoinen.[68][69][70]