Lissabonin fado

Lissabonin fado (port. Fado de Lisboa) on portugalilaisen fado-musiikin tyylilaji, joka syntyi todennäköisesti työväenasuinalueilla (Alfama, Castelo, Mouraria, Bairro Alto, Madragoa) Lissabonissa ja jota kuunneltiin esimerkiksi baareissa. Ensimmäinen tunnettu fadista oli Maria Severa. Lauletuin aihe fadossa on saudade (kaiho, kaipuu).

Salazarin diktatuurin aikana mm. sosiaalisia ongelmia ja politiikkaa käsittelevät sanoitukset sensuroitiin. "Klassisen" fadon (tunnetaan myös fado castiçona) tuoreimpia esittäjiä ovat mm Alfredo Marceneiro, Berta Cardoso, Hermínia Silva, Fernando Farinha sekä Fernando Maurício, kaikki mainitut ovat jo kuolleet.

Moderni fado syntyi Amália Rodriguesin vaikutuksella. Hän teki suosituiksi merkittävien runoilijoiden (mm. Luís de Camões, José Régio, Pedro Homem de Mello, Alexandre O’Neill, David Mourão-Ferreira, José Carlos Ary dos Santos) runoihin perustuvat fadot.

Tunnetuimpia fado de Lisboan esittäjiä nykyään ovat mm. Dulce Pontes, Mariza, Joana Amendoeira, Mafalda Arnauth, Raquel Tavares, Kátia Guerreiro, Camané, Helder Moutinho, Mísia sekä Cristina Branco.