Lisbeth Salander

Useat elämäkerrat ovat kertoneet siitä, kuinka Larsson muutti näkemyksensä ihmiskunnasta, kun hän 15-vuotiaana todisti tytön raiskausta, jossa tekijät olivat kolme Larssonin ystävää (hänen ystävänsä Kurdo Baksin haastattelun mukaan uhrin nimi oli Lisbeth,[8] mutta nimeä ei esiinny Baksin kirjassa Ystäväni Stieg Larsson).[9] Larsson ei ollut tehnyt mitään raiskausta estääkseen tai lopettaakseen, koska hän tunsi jonkinlaista lojaalisuutta ystäviään kohtaan. Jälkeenpäin hän otti yhteyttä uhriin ja pyysi anteeksi, mutta tuli torjutuksi ystäviensä myötäilijänä. Larsson sanoi irti tuttavuutensa ystäviensä kanssa. Myöhemmin kertomus on kyseenalaistettu, koska Larsson Expo-säätiön kollegansa mukaan kertoi, että hän oli kuullut jonkun muun kertoneen joukkoraiskauksesta. Larssonin elämänkumppani Eva Gabrielsson sanoo, että hän on ainoa, jolle Larsson kertoi tapahtumasta.

Vuodenvaihteessa 2001–2002 tapahtui kaksi naisen murhaa, jotka vaikuttivat Stieg Larssoniin voimakkaasti: Melissa Nordell, jonka kidutti ja murhasi hänen poikaystävänsä sen jälkeen, kun tämä halusi erota, ja Fadime Şahindal, jonka isä murhasi hänet, koska hän paheksui tyttärensä elämäntapaa. Toisin kuin keskustelu kunniakulttuurista ja kunniamurhista, Larsson halusi päästä pois rasistisesta erottelusta, joka tehtiin Ruotsissa syntyneiden ja ulkomailla syntyneiden tekijöiden välille. Samankaltaisuus sen sijaan oli, että uhrit olivat naisia, joita tekijät halusivat hallita, ja kun se ei toiminut, tekijät olivat kiduttaneet ja murhanneet naiset. Larsson oli mukana antologiassa, Keskustelu kunniamurhista.[10] Murhien yhteydessä esiintulleet poliisiraportit ja tuomiolauselmat (mukaan lukien Catrine da Costan paloittelumurha, joka tuli esiin useita kertoja 1990- ja 2000-luvuilla) Larsson luki tarkkaan. Asiakirjoista lukemansa väkivallan hän otti mukaan kirjoihin; mukaan lukien Salanderin raiskaus kirjassa Miehet jotka vihaavat naisia. Hän kirjoitti myös naishahmot, niin kuin hän näki itse naiset: ”vapaita, rohkeita ja tarpeeksi vahvoja muuttamaan maailmaansa kieltäytymällä olemasta uhreja”.[11]

Larssonia inspiroi muun muassa kelttiläinen kuningatar Boudicca. Larsson kävi usein hänen patsaallaan Lontoossa.[12]

Toisin kuin monet muut kirjailijat, Larsson samaistui voimakkaammin vastakkaista sukupuolta oleviin päähenkilöihinsä kuin samaa sukupuolta oleviin. Vaikka on olemassa joitakin ominaisuuksia, jotka Larsson jakaa Mikael Blomkvist -hahmon kanssa (journalisti, yhteiskuntaa tarkastelevan lehden päätoimittaja, ilman pitkäjänteistä kiinnostusta asioihin), hän on antanut Salanderille useita omia ominaisuuksiaan: tupakoi paljon, juo huonoa kahvia, ”raivoisan moralistinen”, ei luota viranomaisiin, ei halua puhua taustastaan ja taitava tutkija.

Kolmessa kirjassa esiintyy joissakin luvuissa lyhyitä johdantoja. Tekstit käsittelevät sotaisia naisia ja esimerkit ovat Yhdysvaltain sisällissodasta tai amatsoneista. On merkille pantavaa, että tekstit eivät sisällä esimerkkejä pohjoismaisista naisista.[13]

Inger Nilsson Peppi Pitkätossuna, vuodelta 1972. Peppi aikuisena oli yksi kantavista ideoista Lisbeth Salanderin takana.

Stieg Larssonin aikana Tidningarnas Telegrambyrå-uutistoimistossa (1977–1999) hän keskusteli usein päällikkönsä Kenneth Ahlbornin kanssa populäärikulttuurista, kuten Etsiväkaksosista ja Wahlströmin etsiväsarjasta, sekä Enid Blytonin Viisikko-kirjoista.[14] He sopivat, että kumpikin kirjoittaa kirjan siitä, miten kirjojen nuorisosankareille kävisi, kun heistä tulisi aikuisia.

”Stieg Larsson oli omasta puolestaan varma, että hän kirjoittaisi ADHD-lapsi Peppi Pitkätossusta ja siitä, mitä hänelle tapahtuu, kun hän tulee 20 vuoden ikään. Oletettavasti hänelle kävisi aika huonosti modernissa yhteiskunnassa, hänet suljettaisiin johonkin laitokseen, ehkä hän joutuisi fyysisen ja psyykkisen häpäisyn kohteeksi ja muuttuisi kostonhimoiseksi.”[15] The New York Times luettelee useita samankaltaisuuksia: ”rohkea ja lojaali mutta ei todellakaan esikuva”, ”epätavallinen ulkonäkö” ja ”fantastiset kyvyt”. Salander asuu ajoittain pseudonyymi nimellä ”V. Kulla”, joka on selvä viittaus Peppi Pitkätossun Villa Villekullaan.[16] Ajatus oli, että hän ei tuntisi ketään tai että hänellä ei olisi mitään sosiaalisia valmiuksia.[17] Vaikka Mikael Blomkvist oli myös ottanut mallia Astrid Lindgrenin hahmosta, nuoresta besserwisseristä Kalle Blomkvistista, ajatuksena oli, että Salander olisi kirjojen päähenkilö. Salanderilla on punaiset hiukset, jotka hän värjää mustiksi, ja lukijan tavatessa hänet ensimmäistä kertaa hänellä on punavihreät sukat, jotka muistuttavat Pepin epätavallisia pitkiä sukkia.[18]

Kirjassa Miehet jotka vihaavat naisia mainitaan Peppi Pitkätossu ja Kalle Blomkvist suoraan: [Mikael Blomkvist] inhoaa lempinimeä [Kalle Blomkvist], minkä ymmärtää hyvin. Joku voisi tyrmistyä, jos minua kutsuttaisiin Peppi Pitkätossuksi lööpissä. Peppi Pitkätossu mainitaan myöhemminkin, kun Salander on varastanut suuren määrän rahaa: Hän varasti melkein kolme miljoonaa kruunua. Hänen tuskin tarvitsee nähdä nälkää. Aivan niin kuin Peppi Pitkätossulla hänellä on kirstullinen kultaa.[19]

Larsson oli ahkera dekkareiden lukija. Hän luki ”lähes kaiken, mitä on kirjoitettu genressä viimeisen kahdensadan vuoden aikana”. Larsson tunsi nykyisin vähemmän tunnettuja rikoskirjailijoita, kuten Erskine Childersin ja John Buchanin, josta hän kirjoitti Tidningarnas Telegrambyrå -uutistoimistolle muutamia artikkeleita dekkarivinkkeinä ennen joulua ja kesälomia. Larsson teki myös kaksi haastattelua: Harlan Ellisonin ja Elizabeth Georgen (jota hän kutsui ”dekkarikuningattareksi”).

Hänen suosikkiensa joukossa on enimmäkseen naispuolisia kirjailijoita, kuten Sara Paretsky, Patricia Cornwell, Val McDermid, Dorothy Sayers ja Liza Cody.[20] Todennäköisesti nämä ovat vaikuttaneet häneen ja inspiroineet häntä kirjallisesti. Eivätkä vähiten Larssonin ajatuksiin Salanderista ole vaikuttaneet Elizabeth Georgen tapahtumarikkaat kirjat Lordi Thomas Lynleystä ja hänen ”hankalasta” aisaparistaan Barbara Haversistä, ja Sara Paretskyn kovaksikeitetyt, yhteiskunnalliskriittiset kirjat, joissa naispuolisen yksityisetsivän V. I. Warshawskin on pakko kohdata säälimättömät suuryritykset. Peter O’Donnellin dekkarisarjan Modesty Blaisen on myös sanottu olevan esikuva, esimerkiksi mitä tulee hänen tulkinnanvaraiseen seksuaalisuuteensa, hänen epätavalliseen tapaansa käsitellä rikoksia ja siihen, että hänen miespuolinen kumppaninsa (Willie Garvin/Mikael Blomkvist) on tyytyväinen siihen, että soittaa toista viulua.

Ylipäätään Larsson oli eniten kiinnostunut kovaksikeitetyistä dekkareista, Dashiell Hammettin, Raymond Chandlerin ja Ross Macdonaldin muodossa, muun muassa siksi, että heihin liittyi se ongelma, ettei aina ollut mahdollista määritellä, ketkä olivat pahimpia roistoja: rikolliset tai poliisit.

Sekä Stieg Larsson että Eva Gabrielsson lukivat lapsuudesta saakka paljon tieteisfiktiota (erityisesti Robert Heinleiniä ja Isaac Asimovia). Heinleinin romaani Friday (1982) kertoo yli-ihmishahmosta, joka kohtaa muun yhteiskunnan taholta ennakkoluuloja ja joka harrastaa myös tinkimätöntä seksiä. Larsson kirjoitti itse Joan D. Vingesin kirjoista, joissa kirjailija käyttää usein muista maailmoista tulevia päähenkilöitä ja joissa on ulkopuolinen näkökulma, joskus yhteiskuntakriittinenkin.

Suunnilleen samaan aikaan, kun Larsson alkoi kirjoittaa Millennium-sarjaa, IT-kupla oli puhjennut, ja tämän vanavedessä kasvoi ohjelmoijien ja ATK-lukutaitoisten ihmisten kysyntä ja tarve, koska oli selvää, että monet kaupat tehtäisiin tulevaisuudessa internetin kautta. The Pirate Bay -sivustoa ja myöhemmin Piraattipuoluetta koskettelevan äänekkään keskustelun myötä julkisuuteen tuli myös enemmän hakkereita. Larssonia kiehtoi hakkerikulttuuri, vaikka hän itse ei ollut kovin hyvä tietokoneiden kanssa, ja päätti antaa yhden päähenkilön olla taustaltaan hakkeri. Tietämättömyydestään huolimatta Larssonin kuvauksia on verrattu suotuisasti esimerkiksi Dan Brownin IT-taitoihin Murtamattomassa linnakkeessa (1998).[21]

Larsson sai vaikutteita muun muassa Neal Stephensonilta, erityisesti kirjoista Snow Crash (1992) ja Diamond Age: or A Young Lady’s Illustrated Primer (1995). Hän otti niistä joitakin ideoita Hacker Republic -verkostoon.[22]

Stieg Larsson on käyttänyt inspiraation lähteenä Salanderin hahmoon osia useista todellisista ihmisistä lähipiirissään. Useilla näistä on kiistelty tai epäselvä vaikutus.

Yksi tällainen inspiraation lähde oli Larssonin veljentytär, Therese Larsson, joka oli harkinnut lohikäärmetatuointia. Kirjoitusprosessin aikana Stieg Larsson kysyi usein hänen veljentyttäreltään tämän elämästä, mukaan lukien intohimosta potkunyrkkeilyyn, anoreksiasta ja mustista vaatteista. Tämä on kuitenkin vahvistamatonta tietoa: sähköpostikeskustelu on kadonnut kiintolevyn kaaduttua, ja ainoassa Larssonin haastattelussa, hän mainitsee vain Peppi Pitkätossun. Larsson on saattanut haluta suojella veljentytärtään, joka oli tuolloin teini-iässä.[23]

Kurdo Baksin mukaan tutkija ja datahakkeri työskenteli Expo-säätiössä sen ensimmäisen vuoden aikana. Hakkeri kuuluu tehneen vaikutuksen Stieg Larssoniin työkapasiteetillaan ja lahjakkuudellaan, ja hän on kuulemma ollut tatuoitu ja hoikka. Larsson keskeytti kuitenkin heidän yhteistyönsä, kun tietoon tuli, että hakkerista oli tehty poliisille ilmoitus ilkivallan ja elämänkumppanin vainoamisen vuoksi. Baksi on sitä mieltä, että Larsson käsitteli surua ottamalla hänet kirjaansa, vaikka hieman muuttuneessa muodossa. Tämän inspiraation lähteen ovat kuitenkin kyseenalaistaneet useat Expon kollegat, mikä tarkoittaa, että kyseinen henkilö tyytyi kirjoituskoneeseen ja sitä paitsi tuomittavat tapahtumat tapahtuivat 18 kuukautta Stiegin kuolema jälkeen, ja seitsemän vuotta sen jälkeen, kun ”hakkeri” lähti Exposta.[24]

Eva Gabrielssonin mukaan Salander on ”synteesi tuntemistamme ihmisistä […] Miehistä ja naisista. Hänet on kerätty yhteen monesta suunnasta ollakseen sitä, mitä hän on. Luulen, että hän on positiivisesti eksentrinen, positiivinen nörtti aivan yksinkertaisesti, ja sellaisia joita meillä oli ympärillämme, nörttejä.”[25]

Salander kasvoi Lundagatan 41:ssä (talo näkyy äärimmäisenä oikealla).

Lisbeth Salander syntyi 30. huhtikuuta 1978 (hän on 24-vuotias kirjassa Miehet, jotka vihaavat naisia), ja hänellä on kaksoissisar Camilla, mutta sisaret eivät ole tekemisissä keskenään.[26] Tyttöjen äiti on nimeltään Agneta Sofia Sjölander (s. 1960). Heidän isänsä nimi on Alexander Zalatšenko (s. 1940), joka on Neuvostoliitosta loikannut vakooja. Zalatšenko oli paljon omilla teillään ja pahoinpiteli usein vaimoaan, mikä lopulta johti siihen, että tämä kärsi vakavista aivovammoista. Romaanin Miehet jotka vihaavat naisia lopussa Lisbethin äiti kuolee näihin aivovaurioihin oltuaan useita vuosia hoitokodissa.

Kun Lisbeth oli 12-vuotias ja isä oli pahoinpidellyt äidin raa'asti, Lisbeth heitti bensiiniä isänsä päälle ja sytytti hänet tuleen. Tämän jälkeen hän päätyi Sankt Stefanin lastenpsykiatriselle klinikalle. Isä selvisi hyökkäyksestä elossa mutta pahoin palovammoin. 18-vuotispäivänään Lisbeth otettiin holhouksenalaiseksi, virallisesti lapsuuden tapahtumien vuoksi, mutta todellisuudessa isänsä oikean henkilöllisyyden salaamiseksi.

Neljä vuotta ennen tapahtumia kirjassa Miehet jotka vihaavat naisia, Salander oli saanut työpaikan Milton Security -yrityksestä.[27] Hän on taitava hakkeri, joka toimii verkossa nimimerkillä Wasp (suom. ampiainen). Tähän nimeen viittaa ampiaistatuointi hänen kaulassaan.

Asianajaja Bjurmanin huoneistossa Upplandsgatanilla tapahtuu yksi kirjan ratkaisevista kohtauksista, jossa Bjurman raiskaa Salanderin. Ruotsalaisessa filmatisoinnissa hän asuu Askrikegatan 21:ssä, ja amerikkalaisessa Rörstrandsgatan 31:ssä.

Kirjassa Miehet jotka vihaavat naisia Salander toimii tutkijana Milton Securityssä. Hän saa liikemies Henrik Vangerilta tehtäväksi tarkistaa toimittaja Mikael Blomkvistin taustan. Vanger on ajatellut kääntyä Blomkvistin puoleen vanhan katoamisjutun ratkaisemiseksi. Blomkvist on tuomittu liikemies Wennerströmin herjauksesta, ja hän tuntee olevansa Tukholmassa rasite toimittamalleen yhteiskuntakriittiselle Millenium-lehdelle.

Kun Blomkvist ei pääse eteenpäin tehtävässään, Vangerin asianajaja tuo hänet yhteen Salanderin kanssa.[28] Salander edistää tutkimusta ja löytää jälkiä, jotka johtavat useisiin vanhoihin ratkaisemattomiin, raakoihin murhiin. Yhteistyön aikana Salanderista ja Blomkvistista tulee tilapäisesti pari.

Sen jälkeen kun Salanderin holhooja Holger Palmgren sai aivohalvauksen, ja hänelle määrättiin uusi holhooja asianajaja Nils Bjurman. Bjurman osoittautuu sadistiksi, ja ensimmäisessä tapaamisessa hän pakottaa Salanderin suuseksiin vastineeksi siitä, että Salander saa käyttää omia rahojaan. Toisessa tapaamisessa Bjurman raiskaa hänet raa’asti, tietämättä, että Salander salakuvaa kaiken piilotetulla kameralla.[29] Muutamaa päivää myöhemmin Salander palaa Bjurmanin asuntoon, tainnuttaa hänet, sitoo hänet hänen omilla varusteillaan ja sanoo, että hän aikoo julkaista filmin, jos Bjurman rikkoo hänen sääntöjään, joiden pitäisi varmistaa, että hänet julistetaan täysin toipuneeksi ja täysivaltaiseksi. Sen jälkeen hän tatuoi Bjurmanin rintaan ja vatsaan tekstin ”minä olen sadistinen sika, dorka ja raiskaaja”.[30]

Salanderin ja Blomkvistin onnistuu selvittää, miten Harriet Vanger katosi, mutta tutkinta johtaa siihen, että Salander ja Mikael Blomkvist löytävät sarjamurhaajan. Murhaaja kaappaa Blomkvistin ja aikoo tappaa hänet, mutta viime hetkellä Salander tulee väliin ja onnistuu pelastamaan hänet. Hän käyttää hakkeritaitojaan selvittääkseen yritysjohtaja Wennerströmin todelliset taustat, jonka herjauksesta tuomittuna Blomkvist on vankilassa. Samalla Salander varastaa Wennerströmiltä miljoonia.

Kirjan lopussa Salander tunnustaa itselleen, että hän on rakastunut Blomkvistiin. Nähdessään tämän yhdessä vakituisen rakastajattaren Erika Bergin kanssa, Salander katkaisee yhteyden Blomkvistiin.[31]

Kirjassa Tyttö joka leikki tulella Salander on ollut kiertelemässä maailmaa vuoden ajan. Hänen oleskelunsa Grenadassa ja lyhyt romanssi katkeavat hirmumyrskyn takia, josta tulee myös murhayrityksen huipentuma jossa Salander pelastaa aiotun uhrin hengen.[32] Hän palaa Ruotsiin, ostaa uuden asunnon ja vierailee entisen tyttöystävänsä, Miriam Wun[33] ja entisen holhoojansa, Holger Palmgrenin luona, jonka hän ei tiennyt olevan elossa.[34] Tavattuaan sattumalta Blomkvistin Salander hakkeroi Blomkvistin tietokoneen ja saa tietää, että Millennium-lehti on tekemässä paljastusjuttua prostituutiosta.[35] Salander päättää myös kohdata holhoojansa Bjurmanin uudelleen kasvotusten.[36]

Pian murhataan Millenniumin uusi työntekijä, Dag Svensson (joka työskenteli prostituutiojutun kanssa), ja hänen elämänkumppaninsa.[37] Poliisi saa selville, että murhassa käytetyn aseen omistaa asianajaja Bjurman - joka myös löydetään murhattuna. Monien syiden vuoksi mm. murha-aseessa olevien sormenjälkien vuoksi Lisbeth Salanderista tulee murhaepäilty.[38] Iltapäivälehden onnistuu saada selville, että Salander on epäilty, ja se julkaisee hänestä etsintäkuulutuskuvan.

Tästä huolimatta sekä Milton Securityn toimitusjohtaja Dragan Armanskij että Mikael Blomkvist uskovat Salanderin viattomuuteen. Blomkvist lähettää viestin Salanderille, joka kertoo että henkilö murhien takana on nimeltään Zala. Nimi esiintyy myös Dag Svenssonin materiaalissa.[39] Salander löytää poliisin tutkintatietoja hakkeroimalla syyttäjän tietokoneen.[40] Hän saa selville, että yksi Millenniumin tulevan paljastusjutun seksinostajista on ollut yhteydessä Zalaan, ja ottaa tämän vangiksi ja uhkaa tappaa miehen saadakseen tietää enemmän.[41] Sen jälkeen Salander menee Bjurmanin kesämökille, jonne Bjurman on piilottanut hänestä materiaalia, jossa sanotaan, että psykiatri, joka oli piinannut häntä hänen lapsuutensa aikana, on yhteydessä useihin muihin salaliitossa olleisiin henkilöihin.

Salanderin yllättää kaksi moottoripyöräjengiläistä, joiden aikomuksena on käskystä polttaa kesämökki, mutta hän onnistuu nujertamaan heidät ja pakenemaan.[42] Blomkvist puhuu Holger Palmgrenin kanssa, joka sanoo, että Zalan nimi on todellisuudessa Zalatšenko ja että tämä on Lisbeth Salanderin isä. Blomkvist on saanut tietää, että Zalatšenko on neuvostoliittolainen loikkariagentti, jonka Ruotsin turvallisuuspoliisi SÄPO on pitänyt piilossa.[43] Kun Salander saa tietää, että vaalea jättiläismäinen mies oli hyökännyt Miriam Wun kimppuun luullen tätä Lisbethtiksi, hän jäljittää Ronald Niedermann -nimisen jättiläisen Göteborgin alueelta.[44] Salander seuraa jälkiä ja huomaa, että jättiläinen on yhdessä Zalatšenkon kanssa. Lisbeth kohtaa heidät kasvotusten, mutta jää kiinni. Zalatšenko kertoo Niedermannin olevan Lisbethin velipuoli suhteestaan Saksassa. Lisbeth viedään ulos, häntä ammutaan ja hänet haudataan elävältä.[45] Salander selviää hengissä, onnistuu kaivamaan itsensä ylös, käy Zalatšenkon kimppuun lapiolla ja ampuu kohti Niedermannia. Blomkvist löytää Lisbethin ja Niedermann pakenee.

Kirjan Pilvilinna joka romahti alussa Salander ja Zalatšenko viedään Sahlgrenska sairaalaan. Salander on pahasti loukkaantunut, mutta hänet pidätetään kolmesta murhasta.[46] Blomkvist ylipuhuu sisarensa, asianajaja Annika Gianninin, ottamaan hoitoonsa Salanderin tapauksen. Pian tämän jälkeen Zalatšenko murhataan Osaston toimesta, joka yrittää tappaa myös Salanderin. Giannini onnistuu kuitenkin telkeämään oven, ja tappaja tekee itsemurhan.[47]

Koska Salander ei luota viranomaisiin, hän kieltäytyy ensin yhteistyöstä Gianninin kanssa ja luottaa sen sijaan ruotsalaisen hakkeriyhteisön ystäviinsä. He auttavat Blomkvistia selvittämään Osaston salaliiton koko laajuuden.[48] Blomkvist aikoo julkaista Millenniumin erityisnumeron Salanderista, mikä tarkoittaa, että hän päätyy Osaston mielenkiinnon kohteeksi. Lopuksi kuitenkin Salander kirjoittaa tarkan kuvauksen seksuaalisesta hyväksikäytöstä, johon Bjurman alisti hänet.[49]

Lopullinen oikeudenkäynti, jossa Salander vihdoin vapautetaan, pidetään Tukholman käräjäoikeudessa.

Vastaavasti Salander kieltäytyy yhteistyöstä oikeudenkäynnin aikana. Syyttäjä, joka käyttää psykiatri Peter Teleboriania päätodistajana, yrittää kuvata hänet henkisesti epävakaaksi ja pitkäaikaisen hoidon tarpeessa olevaksi. Giannini näyttää Salanderin filmitallennuksen raiskauksesta ja selviää, että kaikki, mitä tämä sanoi, oli totta. Blomkvistin tutkimuksessa Osastosta paljastuu myös, että Teleborianin tietokone on täynnä lapsipornoa. Oikeudenkäynti päättyy ja Salander vapautetaan.[50]

Sen jälkeen kun Salander on solminut taas yhteyden Miriam Wuhun[51], Giannini ilmoittaa, että Salander on perinyt mm. yhden Zalatšenkon teollisuuskiinteistön. Salander menee hylättyyn tehtaaseen. Siellä hänen kimppuunsa hyökkää Niedermann, joka on ollut siellä piilossa heidän viimeinen yhteenottonsa jälkeen. Hän onnistuu ottamaan Niedermannin kiinni ja ilmoittaa moottoripyöräjengiläisille (joista Niedermann oli tappanut useita), missä Niedermann on. Hän soittaa sen jälkeen poliisille ja ilmoittaa sekä moottoripyöräjengin että Niedermannin olinpaikan.[52]

Samana iltana Blomkvist tulee Salanderin asunnolle ja he uudistavat ystävyytensä.

David Lagercrantzin kirjoittamassa kirjassa Se mikä ei tapa Salanderin ja Blomkvist päätyvät keskelle ajankohtaisia kysymyksiä kansallisesta ja kansainvälisestä valvonnasta, mediakriisistä sekä teollisuusvakoilusta. Blomkvist saa vihjeen tekoälytutkija Frans Balderista ja tämän autistisesta August-pojasta. Blomkvist ymmärtää, että hakkerilla, joka sopii Lisbeth Salanderin profiiliin, on sormensa pelissä. Mutta myös NSA on löytänyt hänen profiilinsa. Lisäksi Lisbethin kaksoissisko Camilla ilmestyy kuvioihin.

Lagercrantz kehittää Stieg Larssonin henkilöhahmoja uuteen ja pehmeämpään suuntaan. Kivikova ja jääkylmä Lisbeth Salander sekä kaikesta kiinnostunut Mikael Blomkvist, esiintyvät nyt vähemmän liioitelluin luonteenpiirtein.[53]

Salanderia kuvataan neroksi, jolla on valokuvamuisti ja kirjassa Tyttö joka leikki tulella hän ratkaisee klassisen matematiikan ongelman Fermat’n suuren lauseen. Hänen muut toimintansa (”ottaa täydellisesti etäisyyttä yhteiskunnan sääntöihin ja normeihin ja harjoittaa käyttäytymistä, joka on sekä epäsosiaalista että laitonta”)[54], on kuitenkin saanut jotkut viittaamaan siihen, että Salander saattaa olla ”onnistunut psykopaatti”, mutta hänellä on luultavasti liian paljon omaatuntoa ollakseen psykopaatti.[55] Hänen persoonallisuutensa on myös saanut jotkut arvioijat tekemään vertailuja Aspergerin oireyhtymään.[56] Tätä torjuu Larsson kirjassa Pilvilinna joka romahti sillä, että Salander julistetaan terveeksi oikeussalikohtauksen jälkeen.[57] Toiset viittaavat siihen, että Salanderin hahmo on kuin Adrian Monk televisiosarjassa Monk: ”yli-inhimillinen kyky tehdä johtopäätöksiä, joiden analyyttista vahvuutta tasapainottaa suuri määrä emotionaalista typeryyttä”.[58] "As a character, she's far more in the tradition of Monk, or Asimov's Wendell Urth, a genius whose super-deductive powers, whose analytic strengths, are counterbalanced by a hefty dose of emotional idiocy."[59]

Toiset ovat keskittyneet Salanderin kostohistoriaan ja kirjanneet sen syyksi sille, että Salanderista on tullut niin suosittu hahmo.[60] Sen sijaan, että hän menisi kertomaan poliisille sen jälkeen, kun Bjurman on raiskannut hänet, hän antaa tälle takaisin samalla mitalla, mikä voi tuntua vanhatestamentilliselta kostolta.[61] Hänen kostonsa, perusteltua tai ei, on suunnattu oikeusvaltiota vastaan, mikä tarkoittaa, että kostohistoria voidaan mieltää joko tyydyttävänä tai riskialttiina liukumana kohti sellaista yhteiskuntaa, mikä muistuttaa islannin saagojen yhteiskuntaa. Muut vertaavat sitä antiikin Kreikan tragedioihin.

Salanderin etiikka tuodaan esiin esimerkiksi hänen ”Salanderin periaatteessaan”, joka esitellään kirjassa Miehet, jotka vihaavat naisia: ”Tarkoitan, että lurjus on aina lurjus, ja jos voin vahingoittaa sellaista kaivamalla esiin paskaa hänestä, niin hän on ansainnut sen. Maksan vain takaisin. […] Mutta asia on niin, että kun teen HT:n [Henkilötutkimuksen], katson myös, mitä mieltä olen ihmisestä. En ole neutraali. Jos hän näyttää olevan hyvä ihminen, voin lieventää raporttiani.”[62] Salander on menettänyt luottamuksen poliisivoimiin, mikä tarkoittaa, että hän ei ota poliisiin yhteyttä, joutuessaan rikoksen uhriksi.[63] Salanderin etiikan mukaan hän pidättäytyy tappamasta muita ihmisiä, mutta sitä vastoin hän panee käyntiin prosesseja, jotka johtavat hänen vihollistensa kuolemaan: liikemies Wennerströmin, jota Salander on seurannut hänen tietokoneensa kautta, hän ilmiantaa kolumbialaiselle huumekartellille, jolle Wennerström ei ole pystynyt maksamaan velkaansa; Martin Vangeria Salander jahtaa, kunnes tämä tekee itsemurhan ajamalla kolarin; Niedermannin Salander ottaa vangiksi ja ilmoittaa tämän olinpaikan moottoripyöräjengille, jonka kanssa Niedermann on joutunut huonoihin väleihin.

Varastettuaan rahaa epärehelliseltä Wennerströmiltä ja muutettuaan ulkomaille Salander yrittää muuttua. Hän yrittää sekä hankkia ystäviä että elää tavallista elämää.[64] Kokeilu päättyy kuitenkin pian, ja palattuaan Ruotsiin Salander palaa erakkoelämäänsä.

Salanderin rooli naispuolisena etsivänä aiheuttaa sen, että kuten muutkin naispuoliset etsivät, hänen on jatkuvasti todistettava pätevyyttään. ”[Hänen] työtään Milton Securityssä on kuvattu lähinnä ylikunnianhimoiseksi, raportit, joita hän kirjoittaa tekemistään henkilötutkimuksista ovat aina yksityiskohtaisia ja tarkkoja, selkein lähdeviittauksin.”[65]

Huolimatta siitä, että Salander on laiha ja hento, hän syö suuria määriä[66] pikaruokaa ja usein valmisaterioita.

Vaikka Salanderilla on trilogiassa pari suhdetta – tyttöystävä/ystävätär Miriam Wu, holhooja Palmgren, Milton Securityn pomo Armanskij ja Hacker Republic ystävä Plague – suhde, joka on saanut eniten tilaa kirjoissa, on toimittaja Mikael Blomkvistiin. Heidän suhteensa kulkee läpi koko trilogian, ja sitä on verrattu 1940- ja 1950-lukujen suurten ikäluokkien sukupolven ja Millennium-sukupolven väliseksi kontrastiksi.

Blomkvist edustaa sukupolvea, joka haluaa muuttaa yhteiskuntaa ihanteidensa kautta (kuten kirjailija Stieg Larsson), kun taas Salander edustaa sukupolvea, joka ratkaisee yksittäisiä ongelmia ja epätarkkuuksia. Se muistuttaa suhdetta Armanskijiin, joka on suunnilleen samanikäinen kuin Blomkvist, mutta Armanskij on suojeleva tavalla, joka saa Salanderin tuntemaan, että hänen täytyy torjua Armanskij: ”En tiedä, mitä olet tehnyt minulle enkä ole kiittämätön. Arvostan sitä, että sinä osoittauduit suuremmaksi kuin ennakkoluulosi ja että olet antanut minulle mahdollisuuden täällä. Mutta en halua sinua rakastajakseni etkä ole minun isäni.”[67] Blomkvist toisaalta osoittaa Salanderille suurta kunnioitusta ja antaa hänelle vapautta, osittain siksi, että hänellä on jo osa-aikasuhde Erika Bergerin kanssa.

Kirjoissa Salander on 25 vuoden ikäinen, 150 cm pitkä ja painaa noin 40 kiloa. Hänellä on suuri määrä lävistyksiä ja yhdeksän tatuointia. Suurin tatuointi on lohikäärme, joka peittää lähes koko hänen selkänsä. Lohikäärmetatuoinnin koko vaihtelee ruotsin alkuperäistekstin ja englannin käännöksen välillä. Tatuointi on jopa antanut nimen englanninkieliselle käännökselle The Girl With The Dragon Tattoo. Ruotsalaisessa alkuperäistekstissä on korostettu useita kertoja kokoa, hartioilta alas takamukseen ja edelleen reiteen, kun taas kokoa on voitu lieventää käännöksissä, jotta se sopisi yhteen yhden kirjan kansikuvan kanssa, mikä kuitenkin tekee nimenmuutoksen käsittämättömäksi ja vaikuttaa lisäksi kuvaan Salanderista. Koska englanninnos on toiminut mallina muille käännöksille, tämä on vaikuttanut kuvaan Salanderista myös kansainvälisesti.[68]

Lisäksi hänellä on ampiaistatuointi kaulassa (hänen hakkerinimensä on Wasp = ampiainen), silmukka toisen nilkan ympärillä ja toisessa käsivarressa, kiinalainen merkki toisessa lonkassa, ja yksi ruusu toisessa pohkeessa.[69] Useimmat tatuoinnit tarkoittavat jotakuta, joka on jollain tavalla vahingoittanut häntä, ja tatuointi on muistutuksena kostosta. Ketä, tai mitä lohikäärme selässä tarkoittaa, ei ole tiedossa. Ennen kirjan Tyttö joka leikki tulella alkua, hän on poistattanut ampiaisen.

Hänen hiuksensa ovat oikeastaan punaiset, mutta hän on värjännyt ne mustiksi ja leikkauttanut ne hyvin lyhyiksi. Punaiset hiukset ”asettaa Lisbethin punahiuksisten naisten pitkään perinteeseen, jossa heidät on järjestetty lokeroon älykkäinä, vahvoina, seikkailunhaluisina ja intohimoisina.”[70][71]

Lyhyet hiukset ja hänen hoikka vartalonsa on saanut jotkut arvioijat vertaamaan häntä poikaan tai gamine eli poikatyttöön (ärsyttävään lapseen, tyyliin Audrey Hepburn).[72] Häntä on myös ollut verrattu Enid Blytonin George- (Pauli eli Paula) roolihahmoon Viisikko-kirjoissa, tyttöön, joka on pukeutunut pojan vaatteisiin ja jolla on muita miehisiä/poikamaisia ominaisuuksia.

Salander on kuvattu elokuvassa usein erilaisissa piikki- tai gootti-kampauksissa.

Elokuvissa Salanderilla on tosin mustat hiukset, mutta ne ovat puolipitkät, kammattuna erilaisiksi piikeiksi, gootti- tai pystykampauksiksi. Hän käyttää vaaleita, pitkähiuksisia peruukkeja naamioituessaan.

Hankittuaan vaurautta ja muutettuaan maasta Salander muuttaa ulkonäköään: hän poistattaa ampiaistatuoinnin ja teettää rintojensuurennoksen. Syy, miksi hän suurentaa hänen aiemmin melko litteitä rintojaan, on aihe, joka on aiheuttanut jonkin verran keskustelua, mutta Larsson tekee melko selväksi, että toiminnalla on tekemistä hänen omakuvansa kanssa, eikä sen tarkoitus ole miellyttää mitään kohdeyleisöä.

Hän on huolimatta pienestä fyysisestä koostaan hyvä lähitaistelija, ei vain siksi, että hän käyttää sähkölamautinta, mutta koska hän on harjoitellut nyrkkeilyäentisen ammattinyrkkeilijä Paolo Roberton kanssa.

Brittiläinen kirjailija Brian Davis yritti 2012 tehdä poliisiluonnoksen Lisbeth Salanderista, perustuen Larssonin kuvaukseen.[73] Davisin työstä on raportoinut muun muassa BBC.[74]

Vuonna 2011 keskusteluun nousi H&M:n kampanja, jossa oli Lisbeth Salanderin inspiroimia vaatteita. Erityisesti tuli kritiikkiä siitä, että Salander ei olisi halunnut olla kaupan ja että hänen tyylinsä on ”raiskauksesta selviytyjän look”. Kampanja voidaan nähdä suuren trauman trivialisointina. H&M vastasi, että heidän ”Stockholm-kokoelmansa” on kunnianosoitus Salanderille vahvana naisena, mutta ei jäljittele Salanderia erityisesti, ja että kyse on melko tavallisista vaatteista, joita kannetaan kapinallisella tavalla.[75]

Vuonna 2012 Salander oli Forbes-lehdessä hakkerointitaitojensa vuoksi nostettu 15 rikkaimman kuvitteellisen hahmon listalle.[76]

Paljon keskusteltu osa Salanderin henkilöä on hänen seksuaalisuutensa. Hän harrastaa kirjoissa seksiä niin miesten kuin naisten kanssa.[77] ”Seksuaalisena olentona häntä ei voi merkitä homo-, hetero- eikä biseksuaaliksi”, toimittaja Nina Björk sanoo.[78] Eva Gabrielsson kommentoi, että Salanderia ei voi merkitä miksikään muuksi kuin biseksuaaliksi. Hän sanoo, että kun kirjat piti kuvata, hän kehotti tuottajia kokeilemaan rooliin miehiä.[79] Salanderin seksuaalisuus on niin monimutkainen, että häntä on kutsuttu muun muassa "eroottisesti polymorfiseksi".[80] Hän pitää seksileluista, ja hänellä on mieltymys vanhempiin miehiin.

Gaygaalassa 2008 Stieg Larssonille jaettiin postuumisti palkinto Vuoden kirjasta (Pilvilinna joka romahti). Eva Gabrielssonin mukaan Larsson sai palkinnon Lisbeth Salanderin hahmosta. Gabrielsson sanoi, että ”hän oli tullut gaalaan Stiegin tähden, koska Stieg olisi tullut, mutta Lisbethin vuoksi.”