Lintubongaus
Lintubongaus on lintuharrastuksen muoto, jossa tarkoituksena on bongata lintuja eli lähteä katsomaan jonkun muun jo havaitsemaa harvinaista lintulajia ja kerätä samalla itselleen pisteitä eli 'pinnoja' uusia lajeja havaitsemalla.[1][2]
Bongauksessa oleellista on etukäteen saatu tieto linnusta, joten vain spontaanisti tehdyt havainnot eivät ole bongausta. Omia havaintojaan ei tarvitse todistaa, vaan harrastuksessa luotetaan siihen, että laji antaa harrastajalleen tyydytystä vain rehellisyydestä. Oikeita määrityksiä lisää se, että bongattua harvinaisuutta saapuu pian katsomaan moni muukin bongaaja.[1]
Bongarit tiedottavat omista havainnoistaan muille bongareille. Alkuaikoina tiedotus tapahtui puhelimella, sitten kaukohaulla, ja nykyisin ryhmätekstiviesteillä ja Internetissä.[1]
Sana ’bongaus’ tulee mahdollisesti ruotsin sanasta poäng, ’piste’.[1] Bongaus on vain yksi lintuharrastuksen osa-alue, eivätkä kaikki lintuharrastajat ole bongareita. Sanaa käytetään mediassa kuitenkin usein myös lintuharrastuksesta yleensä.[1][2][3]
Pinnat
Lintubongarit laskevat erityyppisiä pinnoja. Elämänpinnoja saa koko elämän aikana tavatuista linnuista. Vuodenpinnoja saa yhden vuoden aikana havaituista. Maailmanpinnoja saa koko maailman havainnoista, WP-pinnoja saa länsipaleoarktisella alueella havaituista linnuista, ja myös jonkin tietyn maan pinnoja voidaan laskea. Pinnoja voi periaatteessa laskea mistä tahansa, esimerkiksi oman lintu-yhdistyksen toimialueelta, jostain kunnasta tai yksittäisestä lintupaikasta.[1]
Suomessa 300 pinnaa saavutettiin ensi kertaa vuonna 1979. Yli 300 lajia havainneita suomalaisia oli vuonna 2008 jo yli 300. Suomessa 400 pinnan raja ylitettiin ensimmäistä kertaa vuonna 2005[4]. Lokakuussa 2017 elämänpinnojen Suomen-ennätys oli 436 pinnaa.[5] Linnustoltaan monipuolisemmissa maissa ennätykset ovat Suomea korkeammalla: esimerkiksi Ruotsissa oltiin vuoteen 2008 mennessä päästy jo yli 440 pinnan ja Isossa-Britanniassa yli 510:n.[1] Maailmanpinnojen maailmanennätys vuonna 2008 oli yli 8 700.[1]
Pinnaralli on tapahtuma, jossa kilpaillaan tietyn ajan puitteissa tietyllä alueella havaittuijen lintulajien määrällä.[1]
Rajoitukset
Pinnojen kerääminen aiheuttaa joskus ongelmia esimerkiksi jokamiehenoikeuksien tulkinnassa. Bongariliiton ohjeissa jäsenille on tarkat määräykset siitä, mitä liiton jäsen saa ja ei saa tehdä, jotta ei aiheuteta turhaa häiriötä: lintuharrastaja kulkee luonnossa ympäristöä, maanomistajia, lintuja ja lähimmäisiä kunnioittaen.
Historiaa
Varsinainen lintubongaus syntyi Englannissa 1950-luvulla. Siitä tuli nopeasti suosittua, ja se levisi Irlantiin, Hollantiin ja Tanskaan. Suomeen ja Ruotsiin lintubongaus tuli 1960-luvun lopussa. Aluksi bongaajia oli vain kourallinen, mutta jo 1970-luvun aikana lajista tuli Suomessakin näkyvää, ja 1980-luvulla harrastuksen suosio kasvoi nopeasti.[1] Suomessa perustettiin vuonna 1985 Bongariliitto ry. ajamaan bongarijoukon etuja ja laatimaan pelisääntöjä harrastukseen. Yhdistys ohjaa myös tiedottamista sekä bongareiden liikkumista lintuja häiritsemättä.[1]
Lintubongausta harrastetaan nykyisin pääasiassa vain Euroopassa, Yhdysvalloissa, Etelä-Afrikassa ja joissain Aasian maissa.[1] Suomessa järjestettäviin bongaustapahtumiin saattaa nykyisin kerääntyä useita satoja bongareita yhdellä kertaa. Harrastuksen suurvallassa Isossa-Britanniassa huippuharvinaisuutta katsomaan voi saapua jopa tuhansia bongareita.[1]
Lähteet
- Södersved, Jan (päätoim.): Luonnossa: Linnut 3, s. 260–261. Weilin+Göös, 2008. ISBN 978-951-0-31885-0.
- Lintuharrastuksen alkeet birdlife.fi. Arkistoitu 20.4.2012. Viitattu 4.2.2012.
- Laine, Lasse J.: Lintuharrastajan opas, s. 236. Otava, 2006.
- Leppäjärvi, Anne: Suomessa havaittujen lintulajien ennätys tehtiin Lågskärissä – Jouni Riihimäki rikkoi 400 lajin rajan TS.fi. 24.5.2005. Arkistoitu 22.10.2017. Viitattu 9.4.2013.
- Top 25 Bongariliitto. Viitattu 22.10.2017.
Kirjallisuutta
- Ari Linna: Bongauksen hurma – lintuharrastuksen kirja. Sammakko, 2010.