Linnut II
Linnut II (The Birds II: Land’s End) on yhdysvaltalainen kauhutelevisioelokuva vuodelta 1994. Se on ohjannut Rick Rosenthal ja se on jatko-osa Alfred Hitchcockin vuonna 1963 ohjaamalle Linnuille. Elokuvassa esiintyy myös lyhyessä roolissa Linnuissa pääosaa näytellyt Tippi Hedren, tosin ei samana hahmona.[1]
Linnut II | |
---|---|
The Birds II: Land’s End | |
![]() |
|
Ohjaaja | Rick Rosenthal (nimellä Alan Smithee) |
Käsikirjoittaja |
|
Perustuu | Daphne du Maurierin novelliin |
Tuottaja |
|
Säveltäjä | Ron Ramin |
Kuvaaja | Bruce Surtees |
Leikkaaja | Maryann Brandon |
Pääosat |
|
Valmistustiedot | |
Valmistusmaa | Yhdysvallat |
Tuotantoyhtiö |
|
Levittäjä | Universal Studios |
Ensi-ilta |
|
Kesto | 87 minuuttia |
Alkuperäiskieli | englanti |
Edeltäjä | Linnut |
Aiheesta muualla | |
IMDb | |
Elonet | |
AllMovie | |
Elokuva juoneltaan varsin yhtäläinen edellisen elokuvan kanssa; linnut alkavat hyökkäämään ihmisten kimppuun ilman mitään järjellistä syytä. Yhtenä lintujen hyökkäyksen kohteiksi päätyy myös Hockenin perhe.
Linnut II ei ole saanut kriitikoilta osakseen lämmintä vastaanottoa, etenkin elokuvan käsikirjoitusta ja näyttelyä on moitittu. Ohjaaja Rick Rosenthal ei myöskään halunnut esiintyä omalla nimellään vaan turvautui yleisesti käytettyyn Alan Smithee -salanimeen.[2] Myös Tippi Hedrenin on kerrottu pitäneen elokuvaa ”hirvittävänä ja nolona”[3] ja aikoinaan kritisoineen roolinsa lyhyyttä, kuvaillen sen olleen melkeinpä cameoksi luokiteltavissa.
Näyttelijät
Brad Johnson | … | Ted Hocken |
Chelsea Field | … | Mary Hocken |
James Naughton | … | Frank |
Jan Rubeš | … | Karl |
Tippi Hedren | … | Helen |
Stephanie Milford | … | Jill |
Megan Gallacher | … | Joanna |
Richard K. Olsen | … | Doc Rayburn |
Lähteet
- Cotter, Padraig: The Birds 2: Why Tippi Hedren Plays A Different Character In Land’s End News. 18.5.2020. Screenrant. Viitattu 21.6.2021. (englanniksi)
- Tucker, Ken: The Birds II: Land's End. Entertainment Weekly. 18.3.1994. Arkistoitu 5.7.2013. Viitattu 18.5.2019.
- Chiller Theater Magazine. 2002. s. 59.