Linnut (lehti)

Linnut on suomalainen lintuja ja lintuharrastusta käsittelevä aikakauslehti. Lehteä ryhtyi julkaisemaan Suomen Lintutieteellisen Yhdistyksen Nuorisojaosto (myöhemmin Lintutieteellisten Yhdistysten Liitto, nykyiseltä nimeltään BirdLife Suomi ry) vuonna 1965 Lintumies-nimellä. Lehden perustaja ja ensimmäinen päätoimittaja oli Olavi Hildén. Vuodesta 1993 alkaen lehden nimi on ollut Linnut. Lehden päätoimittaja on Jan Södersved. Vuodessa ilmestyy neljä 52–60-sivuista numeroa.

Linnut
Lehtityyppi aikakauslehti
Julkaisija BirdLife Suomi ry
ISSN ISSN 1235-9807
Levikki 5 000
Perustettu 1965
Päätoimittaja Jan Södersved
Kotikunta Helsinki
Kotimaa Suomi
Sivukoko 30 cm
Ilmestymistiheys neljästi vuodessa
Aiheesta muualla
Linnut

Linnut on suunnattu kaikille linnuista kiinnostuneille. Sen vakiosisältöön kuuluu muun muassa tutkimus- ja suojelu-uutisia, neuvoja lintujen määritykseen ja harrastukseen, kotimaan lintupaikkojen esittelyjä, kirja-arvosteluja ja harvinaisuushavaintoja. Lisäksi lehdessä ilmestyy pidempiä artikkeleita erilaisista lintuihin ja lintuharrastukseen liittyvistä aiheista, muun muassa matkakertomuksia ja lajiesittelyitä.

Aikaisemmin lehti oli suunnattu nykyistä enemmän aktiiviharrastajille ja lintututkijoille, ja sisälsi myös tieteellisempiä artikkeleita. Nykyään tieteellisten artikkelien julkaisukanavia ovat Linnut-vuosikirja ja Ornis Fennica, joita myös julkaisee BirdLife Suomi.

Aiheesta muualla

This article is issued from Wikipedia. The text is licensed under Creative Commons - Attribution - Sharealike. Additional terms may apply for the media files.