Linnunradan keskus
Linnunradan keskus on piste, jonka suhteen Linnunradan galaksi kiertää. Sen etäisyys Maasta on ~27 000±1 000 valovuotta Jousimiehen, Käärmeenkantajan ja Skorpionin tähdistöjen suuntaan.[1] Uskotaan, että Linnunradan keskuksessa on supermassiivinen musta aukko. Hyvin lähellä Linnunradan keskusta sijaitsee myös voimakas radioaaltojen lähde, Sagittarius A*. Suomessa Linnunradan keskuksen seudun havainnointi on sen eteläisen sijainnin johdosta hyvinkin vaikeaa, se näkyy horisontin yläpuolella vain etelärannikolla ja vain vähän aikaa touko-kesäkuussa. Vastakkainen suunta keskuksesta on hyvin näkyvissä Beta Tauri-tähden lähellä.
Todisteet olemassaolosta ja sijainnista
Koska näkökentän tiellä on tähtienvälistä sumua, Linnunradan keskus ei näy Maahan eikä sitä voida tutkia näkyvällä, ultravioletti- tai heikko röntgen- aallonpituuksilla. Linnunradan keskuksesta onkin saatu tietoa vain gamma-, infrapuna- ja radioaaltojen sekä voimakkaiden röntgenaaltojen avulla.
Linnunradan keskuksen koordinaatit selvitti ensimmäiseksi Harlow Shapley tehdessään tutkimuksia pallomaisista tähtijoukoista. Hänen tutkimustensa mukaan koordinaatit ovat: RA 17h45m40,04s; Dec -29° 00' 28,1".
Lähteet
- Reid, Mark J. (1993). "The distance to the center of the Galaxy". Annual review of astronomy and astrophysics 31: 345–372. Viitattu 2007-05-10.
Aiheesta muualla
Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Linnunradan keskus Wikimedia Commonsissa