Linnanjärvi

Järvi on 4,5 kilometriä pitkä, 1,9 kilometriä leveä ja sen pinta-ala on 4,34 neliökilometriä eli 434 hehtaaria. Noin puolet rannoista ovat metsää ja loput peltoa. Siihen laskee pohjoisesta noin 2,7 kilometriä pitkä Kankarinjärven laskujoki Koskelanjoki. Eteläpäähän laskee luoteesta 4,5 kilometriä pitkä Kuivasjärven laskujoki Jarvanjoki. Muualla järvenrantaan laskevat lyhyet pelto- ja metsäojat. Lounaasta laskee ojitetun suon läpi Lehmiluoma (Haukkaluoma ?), joka tuo Alisen Lehmilammen vedet. Linnanjärven vedet poistuvat yli 200 metriä pitkän, suoristetun ja peratun Rännärinkosken kautta Riuttasjärveen.[2][1]

Järvi on keskimäärin alle kolme metriä syvä järvi, jonka syvänne yltää vain 12 metriin. Syvänveden alue kulkee keskellä järveä pohjois-etelä-suuntaan ja on melko kapea. Syvän alueen pituus on 2,4 kilometriä, mutta leveys vain 50–250 metriä. Sen länsipuolella sijaitsevat Isosaari ja Pikkusaari. Isosaari on 550 metriä pitkä ja 150 metriä leveä. Sen keskikohdassa on noin 10 metrin kapea kohta. Pikkusaari on 250 metriä pitkä. Kummassakaan ei ole rakennuksia. Syvän alueen toisella puolella on pieni luotomainen Möhönkari. Linnan rannassa on Ruumismännyn [5] lähellä pieni luoto. Viimeinen 60 metriä pitkä saari sijaitsee eteläpääsä Jarvanjoen Haapakosken suussa.[1]

Järven rantamaisemaan vaikuttaa Linnankylän näkymä. Kylän peltoaukea avautuu suoraan järvelle. Sama koskee Linnan yksinäistä tilaa, koska koko sen niemi on peltoaukeaa. Järven etelärantaa kiertää valtatie 23, joka poikkeaa Linnankylällä pois järven lähettyviltä. Länsirantaa seuraa Tampere-Seinäjoki-rata, joka kulkee järven eteläpään yli. Rataa varten on rakennettu penger, joka katkaisee järven kahteen osaan. Penkereen silta on lyhyt ja se sijaitsee eteläpäässä. Luoteisrantoja seuraa Lamminkosken ja Koskenkylän yhtistävä tie. Kihniön ja Parkanon välinen raja erkanee Koskenjoesta ja seuraa järven koillisrantaa 300 metrin päässä.[1]

Järven vedenlaatua on tutkittu näytteitä ottaen 10 kertaa vuosina 1966–2014. Näytteenottajina ovat toimineet Hämeen- ja Pirkanmaan ELY-keskukset sekä Kokemäenjoen vesistön vesiensuojeluyhdistys. Mittauksista kahdeksan on tehty noin 300 metriä Isosaaresta itään syvänteessä. Mittauksissa hapen kyllästysaste oli päällysvedessä 82 % ja alusvedessä 34 %. Veden kokonaisfosforipitoisuus oli päällysvedessä 29 µg/l (mikrogrammaa litrassa) ja alusvedessä 34 µg/l. Kokonaistyppipitoisuus oli vastaavasti 734 µg/l ja 792 µg/l. Näkösyvyys oli keskimäärin 1,25 metriä. Pintavesien yleisen käyttökelpoisuusluokituksen mukaan veden laatu on ollut hyvä, kun veden kokonaisfosforipitoisuus on alle 30 µg/l.[2]

Järven aikaisempi ja vanhempi nimitys on ollut Nurmijärvi, jota käytettiin ainona nimenä 1650-luvulla.[6] Myöhemmissä 1800-luvun pitäjänkartoissa on järven nimi kirjoitettu "Nurmijärvi". Vaikuttaa siltä, että etelässä parkanolaiset kutsuivat järveä "Linnajärveksi" ja kihniöläoset "Nurmijärveksi". Pitäjänkartassa luusuan lahdessa on kirjoitettu pienellä "Linnajärvi", mutta järven selällä "Nurmijärvi". Isosaarta kutsuttiin nimellä "Lalassaari" tai "Talassaari"", ja Pikkusaarta nimellä "Yksipuinen". Rännärinkoskessa oli luusuassa saari, jota kosken vesi kiersi.[7][8][9]

Vuonna 1908 anoi kunnallislautakunnan esimies F.G. Wirzen lupaa perata Rännärinkoskea. Lupa hankkeeseen annettiin 14.3.1908.[10]

Käenkosken voimalaitos otettiin käyttöön 1957, jolloin Riuttasjärven patoaltaan vedenpinta nostettiin nykyisen Linnanjärven vedenpinnan tasalle. Samalla Rännärinkoski perattiin syvemmäksi ja oikaistiin suoraksi. Toinen merkittävä muutos järven vairtauksiin tuli Tampere-Seinäjoki-radan myötä 1960–1970-lukujen vaihteessa. Sen penger katkaisi järven eteläpään ja veden tuli virrata kapeamman silta-aukon kautta.[11][12]

• Parkanon kylät: Linnankylä (Arkistoitu – Internet Archive)
• Pirkanmaanliitto: Parkanon melontareitti
• Saarinen, Jari: Paikallista historiaa (Arkistoitu – Internet Archive)