Linn Svahn

Linn Svahn (s. 9. joulukuuta 1999) on ruotsalainen maastohiihtäjä.[1]

Linn Svahn
Henkilötiedot
Syntynyt9. joulukuuta 1999
Kansalaisuus  Ruotsi
Uran tiedot
Laji maastohiihto
Maailmancup
Kaudet 2019-
Voitot 9
Palkintokorokkeella 10

Tietolaatikko päivitetty 23.2.2023

Svahn saavutti nuorten MM-kilpailuissa 2019 pronssia 4 × 3,3 kilometrin viestissä ja sijoittui neljänneksi perinteisen hiihtotavan sprintissä. Oberstdorfin MM-kilpailuissa 2021 hän oli perinteisen hiihtotavan sprintissä yhdestoista. Planican MM-kilpailuissa 2023 hän sijoittui neljänneksi sekä perinteisen hiihtotavan sprintissä että 30 kilometrin perinteisen yhteislähtökilpailussa.[1]

Svahn kilpaili maailmancupissa ensimmäisen kerran Falunissa maaliskuussa 2019 sijoittuen vapaan hiihtotavan sprintissä 21:nneksi. Hän voitti toisen maailmancupkilpailunsa, Davosin vapaan hiihtotavan sprintin joulukuussa 2019. Hän voitti samalla kaudella Dresdenin vapaan ja Falunin perinteisen hiihtotavan sprintit. Drammenin vapaan sprintissä hän oli kolmas. Hän voitti sprintticupin. Kaudella 2020–2021 hän voitti Rukan Nordic Opening -tapahtuman avanneen peinteisen hiihtotavan sprintin. Lisäksi hän voitti Tour de Skillä Val Müstairin vapaan hiihtotavan sprintin ja perinteisen hiihtotavan yhteislähtökilpailun. Hän voitti myös Val di Fiemmen perinteisen hiihtotavan sprintin. Svahn voitti Falunin 10 kilometrin perinteisen hiihtotavan yhteislähtökilpailun. Hän voitti Falunissa myös perinteisen hiihtotavan sprintin. Maailmancupin kokonaiskilpailussa hän sijoittui seitsemänneksi ja sprintticupissa kolmanneksi.[1]

Lähteet

  1. Linn Svahn Kansainvälinen hiihtoliitto (FIS). (englanniksi)
    This article is issued from Wikipedia. The text is licensed under Creative Commons - Attribution - Sharealike. Additional terms may apply for the media files.