Linja-autoliitto

Aloitteen linja-autoliikennöitsijöiden valtakunnallisen liiton perustamisesta teki Korpivaara Oy:n toimitusjohtaja Juhani Korpivaara, joka kutsui Suomen merkittävimmät liikenteenharjoittajat ja autokauppiaat yhteiseen neuvotteluun keväällä 1928. Tärkeimpänä syynä liiton perustamiseen oli luoda yhtenäiset säännöt liikennöitsijöiden väliselle, usein epäterveitä muotoja saaneelle kilpailulle. Kyseinen neuvottelu johti Linja-autoliikennöitsijäin Liiton perustavaan kokoukseen 30. toukokuuta 1928, ja liitto merkittiin yhdistysrekisteriin saman vuoden heinäkuun alussa. Liiton ensimmäiseksi puheenjohtajaksi valittiin Kaarlo Leander Tampereelta, ja hän toimi tehtävässä kaksi vuotta. Heti ensimmäisenä toimintavuonna perustettiin liiton paikallisosastot Hämeenlinnaan, Tampereelle, Turkuun ja Viipuriin, seuraavana vuonna Helsinkiin, Jyväskylään, Lahteen, Poriin ja Vaasaan. Vuoteen 1931 mennessä, jolloin perustettiin osastot vielä Ouluun ja Rovaniemelle, Linja-autoliikennöitsijäin Liiton toimialue kattoi koko maan ja siihen kuului kaikkiaan 15 paikallisosastoa. Alan yrittäjien järjestäytymisaste oli alkuvuosina vähäinen, mutta vuonna 1939 liitossa oli jo noin 750 jäsenyritystä. Alusta lähtien liiton yhdeksi keskeiseksi tehtäväksi tuli lausunnonantajan rooli siinä, perustuivatko liikennelupahakemukset todelliseen liikennetarpeeseen.[2]

Linja-autoliikennöitsijäin Liitto lyhensi nimensä Linja-autoliitoksi vuonna 1944. Toisen maailmansodan seurauksena liiton jäsenmäärä supistui noin kolmanneksella, mihin johtivat yritysten yhdistyminen ja sotien jälkeinen pula-aika. Suurena haasteena oli myös löytää uudet toiminta-alueet niille yrittäjille, joiden liikennekenttä oli jäänyt Neuvostoliitolle luovutetulle alueelle. Vuonna 1945 liitolle nimitettiin ensimmäinen toiminnanjohtaja; nimike vaihtui 1980-luvulla toimitusjohtajaksi. Linja-autoliitto aloitti jäsenyritystensä henkilöstökoulutuksen 1950-luvun puolivälissä ja linjatarkastustoiminnan vuonna 1964. Linja-autoliiton jäsenmäärä oli suurimmillaan 1960-luvulla; vuonna 1968 jäseniä oli kaikkiaan 554. Henkilöautojen määrä Suomessa lisääntyi hyvin voimakkaasti 1960- ja 1970-luvuilla, ja merkittävä muutos linja-autoliikenteessä tapahtui vuonna 1974, kun linja-autojen liikennesuorite alkoi laskea ensimmäisen kerran sota-ajan jälkeen; tosin lasku jäi tässä vaiheessa vielä väliaikaiseksi. Vuoteen 1978 mennessä Linja-autoliiton jäsenyritysten lukumäärä oli vähentynyt huippuvuosista jo liki sadalla, kun niitä oli 469. Kymmenen vuotta myöhemmin vastaava luku oli 408. [2]

Vuoden 1990 alussa Linja-autoliitto uudisti alueorganisaationsa, kun siihenastiset 17 paikallisosastoa yhdistettiin kahdeksaksi alueosastoksi ja nimitettiin viisi alueasiamiestä asemapaikkoinaan Helsinki (kaksi asiamiestä), Pori, Kuopio ja Oulu.[3] Vuonna 1991 Linja-autoliitto ja 48 pikavuoroja ajanutta linja-autoyritystä perustivat ExpressBus-järjestelmän, jolla pyrittiin luomaan pikavuoroista kilpailukykyinen palvelumuoto henkilöautojen vaihtoehdoksi. [4]

Linja-autoliikenteen kuljetussuorite kääntyi selvään laskuun 1990-luvun alun laman myötä. Suomen liityttyä Euroopan unionin jäseneksi vuonna 1995 Linja-autoliitto on laajentanut edunvalvontaansa maan rajojen ulkopuolelle. Linja-autoliikenteen tukijärjestelmä on muuttunut, ala on avautunut uusille yrittäjille ja linjaliikenteen kilpailuttaminen tullut jäädäkseen. Vuonna 1998 Linja-autoliitossa oli 356 jäsenyritystä.[2]

Linja-autoliittoon kuuluu varsinaisina jäseninä noin 370 bussiyritystä, jotka työllistävät noin 11 000 henkilöä ja joiden omistuksessa on noin 6 000 bussia.^lähde? Varsinaisten jäsenten lisäksi liitolla on yhteistyöjäseniä ja kannattajajäseniä.

Linja-autoliiton jäsenyritykset kuljettavat matkustajamäärillä eli kysynnällä mitattuna 72 prosenttia koko maan 345 miljoonasta bussimatkustajasta.^lähde? Vuonna 2005 matkustajamäärä oli 250 miljoonaa^lähde? ja jakaantui eri liikennetyypeittäin.

Jäsenistön kokorakenne bussikalustolla mitattuna on monipuolinen. Pieniä, 1–5 bussin yrityksiä jäsenistöstä on 44 %, yli 50 bussia omistavia yrityksiä 6 %.^lähde?

Linja-autoliitolla on kahdeksan osastoa: Helsinki, Lounais-Suomi, Kaakkois-Suomi, Sisä-Suomi, Pohjanmaa, Itä-Suomi, Oulu ja Lappi.

Linja-autoliiton aluetason toiminnasta vastaa viisi aluepäällikköä. Helsingin osaston aluepäällikkö on Mikko Saavola, Lounais-Suomen ja Pohjanmaan osastojen Peter Ulmanen, Kaakkois-Suomen ja Itä-Suomen osastojen Matti Jolkkonen, Sisä-Suomen osaston Tuomo Kojo, ja Oulun ja Lapin osastojen Jukka Haavikko. Aluepäälliköiden tärkeimpänä tehtävänä on toimia linkkeinä linja-autoyrittäjien sekä paikallisten viranomaisten, kuntien ja muiden toimijoiden välillä. Linja-autoliiton jäsenyritykset ovat myös oman alueosastonsa jäseniä.[3]

Liiton hallitukseen kuuluu puheenjohtaja ja 14 varsinaista jäsentä, jotka valitaan virallisessa liittokokouksessa kolmeksi vuodeksi kerrallaan. Puheenjohtajana on vuodesta 2009 lähtien ollut toimitusjohtaja Matti Vainio Salosta. Liiton toimitusjohtajana on vuodesta 1983 lähtien toiminut varatuomari Heikki Kääriäinen.[2]

Linja-autoliiton alaisena toimii vuoden 1994 alussa perustettu yhtiö Bussialan Kehittämispalvelut Oy (BAK), jonka toimialana on joukkoliikenteeseen ja kuljetukseen liittyvä koulutus ja konsultointi, kehittämistoiminta, markkinointi, tiedottaminen ja julkaisutoiminta. BAK:n toimitusjohtaja ja Bussiammattilainen-lehden päätoimittaja on Saara Remes. [5]

Kilpailuvirasto teki syyskuussa 2011 ratsian Matkahuollon ja Linja-autoliiton pääkonttoreihin kartelliepäilyn vuoksi. Virasto epäilee Matkahuoltoa ja Linja-autoliittoa kilpailunrajoituslain 4 § ja 6 § rikkomisesta eli kilpailijoiden keskeisestä kielletystä yhteistyöstä sekä määräävän markkina-aseman väärinkäytöstä.[6] Joulukuussa 2017 Markkinaoikeus tuomitsi Linja-autoliitolle ja Matkahuollolle sekä yhdeksälle linja-autoyhtiölle tai niiden yhteenliittymälle kullekin 100 000 euron seuraamusmaksun kilpailunrajoituslain rikkomisesta. Oikeus katsoi tuomittujen sulkeneen uusia reittiliikennevuoroja Matkahuollon matkapalvelujen ulkopuolelle ja jättäneen myöntämättä näille rahdinkuljetusoikeuksia. Toimet oli suunnattu lähinnä halpabussiyhtiö Onnibusia vastaan.[7] Elokuussa 2019 Korkein hallinto-oikeus korotti seuraamusmaksua Matkahuollon ja seitsemän linja-autoyhtiön osalta, jolloin Matkahuollon maksettavaksi tuli 4,3 miljoonaa euroa.[8]

Kilpailuneuvosto tuomitsi vuonna 1997 Linja-autoliiton maksamaan valtiolle 100 000 markan seuraamusmaksun kilpailunrajoituslain rikkomisesta. Kilpailuneuvosto katsoi liiton rikkoneen kilpailuviraston vuonna 1993 myöntämän poikkeusluvan ehtoja antamalla hintasuosituksia Matkahuollon kautta myytäville lipuille ja ExpressBusille. Kilpailunrajoituslain mukaan kilpailijoiden välinen tai toimialayrityksen, kuten Linja-autoliitto, harjoittama hintayhteistyö on kiellettyä.[9]

• Linja-autoliitto
• Jari Kurkinen: Euroopan parasta bussiliikennettä: Linja-autoliitto 80 vuotta – Matkahuolto 75 vuotta. Helsinki: Linja-autoliitto, 2008.