Limingan kirkonkylä

Limingan kirkonkylä on Limingan kunnan keskustaajama. Se sijaitsee valtatien 8 länsipuolella, noin kolme kilometriä Haaransillan kiertoliittymästä. Vuoden 2012 lopussa taajamassa oli 4 712 asukasta.[1]

Limingan kirkko.
Limingan kunnantalo.

Taajamassa sijaitsevat kunnan keskeisimmät palvelut. Vuonna 1826 valmistunut Limingan kirkko sijaitsee kirkonkylän luoteisosassa.

Seinäjoen ja Oulun välinen Pohjanmaan rata kulkee taajaman halki. Taajamassa sijaitseva vuonna 1884 valmistunut rautatieasemarakennus on suojelukohde.[2] VR:n henkilöjunat eivät nykyään pysähdy asemalla.

Kirkonkylän eteläpuolella sijaitsee Limingan museoalue, johon kuuluvat oopperalaulaja Abraham Ojanperän muistoa kunnioittava Muistokoti Aappola, Limingan kotiseutumuseo sekä taidemaalari Vilho Lammen tuotantoa ja esineistöä esittelevä Vilho Lampi -museo.[3]

Lähteet

  1. Taajamat väkiluvun ja väestöntiheyden mukaan 31.12.2012 27.9.2013. Tilastokeskus. Viitattu 20.8.2015. [vanhentunut linkki]
  2. Rautatieaseman seinä liekeissä Limingassa Ilta-Sanomat. 15.9.2007. Ilta-Sanomat via Suomen Tietotoimisto. Viitattu 20.8.2015.
  3. Kulttuurikohteet ja nähtävyydet Limingan kunta. Arkistoitu 14.9.2015. Viitattu 20.8.2015.

    Aiheesta muualla

    This article is issued from Wikipedia. The text is licensed under Creative Commons - Attribution - Sharealike. Additional terms may apply for the media files.