Lilli Promet

Lilli Promet (16. helmikuuta 1922 Petseri – 16. helmikuuta 2007 Tallinna)[1] oli virolainen kirjailija, jonka tuotannosta on suomennettu romaani Eikä rakkaus täyty (Otavan Neuvostokirjallisuutta-sarja, 1977, alkuteos Primavera, 1971). Hän on tunnetumpi lyhyemmistä proosateoksista kuten novelleista, joista muutama on suomennettu kokoelmiin Kamelinsilmä (1974), Eestiläinen novelli (1979) ja Sirpaleissa (1991).

Lilli Promet syntyi kuvataiteilijan tyttärenä, kävi itsekin Tallinnan taidekoulua ennen toista maailmansotaa ja valmistui keraamikoksi. Viron saksalaismiehityksen aikana hän pakeni Neuvostoliittoon, jossa hän työskenteli virolaisten radio-ohjelmien lähetyskeskuksessa Leningradissa. Vuosina 1944–1951 hän teki toimittajan töitä Tallinnassa kunnes jäi vapaaksi kirjailijaksi.

Varhaisteoksessaan Püha kunsti jüngrid (”Pyhän taiteen opetuslapset”, 1958) Promet kuvaa kolmen kertomuksen kautta taiteilijoita ja heidän pohtimiaan kysymyksiä. Vuonna 1958 häneltä ilmestyivät myös kokoelma Ainult puhtast armastusest (”Vain puhtaasta rakkaudesta”) ja yhdessä aviomies Ralf Parven kanssa kirjoitettu matkakirja 3 × pakitud kohver. 1960-luvun alkupuolen kokoelmat Roosa kübar (”Vaaleanpunainen hattu”, 1961) ja Lamav tiiger (”Makaava tiikeri”, 1964) sisältävät novelleja, novelletteja , lastuja ja satuja.[2]

Myöhemmällä urallaan Promet laajensi romaaneihin, Meesteta küla (”Miehetön kylä”, 1962) kuvaa Viron sotatantereelta Neuvostoliiton selustaan pieneen tataarikylään paenneita virolaisia. Suurimman kansainvälisen huomion sai vuoden 1971 suomeksikin julkaistu romaani Eikä rakkaus täyty, joka kuvaa neuvostoliittolaista matkailijaryhmää Italiassa. Päähenkilö, naisnäyttelijä, tapaa uudelleen nuoruutensa rakastetun. Romaani Tüdrukud taevast (”Taivaan tytöt”, 1979) sijoittuu natsimiehityksen ajan Viroon, ja tapahtumat nähdään vakoilijaksi tutuille seuduille lähetetyn tytön silmin.[2]