Likusterit

Likusterit (Ligustrum) on oliivikasvien eli öljypuukasvien (Oleaceae) heimoon kuuluva suku, jossa on noin 40–50 lajia. Näistä osa on ainavihantia, osa puoliainavihantia, osa lehtensä pudottavia pensaita ja pieniä puita. Lajit ovat lähtöisin Euroopasta, Pohjois-Afrikasta, Aasiasta ja Australaasiasta. Monimuotoisimmillaan ne esiintyvät Kiinassa, Himalajalla, Japanissa ja Taiwanissa. Suomessa suvun lajeista on kasvatettu lähinnä aitalikusteria, joka luonnonvaraisena menestyy Etelä-Ruotsin korkeudelle saakka.

Likusterit
Aitalikusteri (Ligustrum vulgare)
Aitalikusteri (Ligustrum vulgare)
Tieteellinen luokittelu
Domeeni: Aitotumaiset Eucarya
Kunta: Kasvit Plantae
Alakunta: Putkilokasvit Tracheobionta
Kaari: Siemenkasvit Spermatophyta
Alakaari: Koppisiemeniset Magnoliophytina
Luokka: Kaksisirkkaiset Magnoliopsida
Lahko: Lamiales
Heimo: Oliivikasvit Oleaceae
Suku: Likusterit Ligustrum
L.
Katso myös

  Likusterit Wikispeciesissä
  Likusterit Commonsissa

Likusterien pienikokoiset ja voimakastuoksuiset kukat sijaitsevat kukinnoissa. Niissä on neljä terälehteä ja kaksi korkeaa hedettä, joissa on keltaisia ja punaisia ponsia sekä näiden välissä matala emi. Terälehdet ja kukinnot putoavat kukan hedelmöityttyä. Tällöin emi jää verhiön sisään. Kukinta alkaa, kun kasvukauden astepäiväluku on 330. Terttuina kasvavat pienikokoiset hedelmät ovat tyypiltään luumarjoja, väriltään lilasta mustaan. Joidenkin lajien hedelmä on ihmiselle lievästi myrkyllinen.[1]

Lajeja
  • Ligustrum japonicum – japaninlikusteri
  • Ligustrum lucidum – kiiltolikusteri
  • Ligustrum ovalifolium – soikkolikusteri
  • Ligustrum sinense – kiinanlikusteri
  • Ligustrum tschonoskii – neidonlikusteri
  • Ligustrum vulgare – aitalikusteri[2]

Ekologia

Suotuisissa kasvuoloissa yksittäinen pensas saattaa tuottaa tuhansia hedelmiä, joita linnut mielellään käyttävät ravinnokseen. Likustereita käyttävät ravintonaan myös monien perhosten toukat.

Ongelmia

Monien muiden kasvien tavoin likusterit ovat myrkyllisiä hevoselle. Seuduilla, joiden luontaiseen kasvistoon likusterit eivät kuulu, näistä on tullut rikkakasveja, jotka korvaavat luontaisia lajeja levittäytymällä erämaa-alueille. Erityinen ongelma tämä on ollut Pohjois-Amerikassa, missä ei luontaisesti esiinny yhtään tämän suvun lajia.[3] Uudessa-Seelannissa likusterien kasvatus ja viljely on kokonaan kielletty niiden aiheuttamien terveyshaittojen takia – likusterien siitepöly on tunnettu astman ja ihottuman aiheuttaja. Siellä likusterien hävittämiseen riittää ilmoitus viranomaisille niiden sijainnista. Ligustrum robustum -likusterilaji luetaan sadan haitallisimman vieraslajin joukkoon.[4]

Isossa-Britanniassa tehdyssä tutkimuksessa 36 prosenttia puutarhureista ilmoitti, että jättäisi likusterien takia kiinteistön hankkimatta.lähde?

Lähteet
  1. Plants for a Future, http://www.pfaf.org/database/plants.php?Ligustrum+japonicum
  2. Räty, Ella (toim.): Viljelykasvien nimistö. Puutarhaliiton julkaisuja nro 363. Helsinki 2012. ISBN 978-951-8942-92-7.
  3. Swearingen, J., K. Reshetiloff, B. Slattery, and S. Zwicker: Privets Plant Invaders of Mid-Atlantic Natural Areas. National Park Service and U.S. Fish & Wildlife Service.
  4. 100 of the World's Worst Invasive Alien Species Issg.org. Global Invasive Species Database. Arkistoitu 29.4.2010. Viitattu 30.10.2010. (englanniksi)

    Aiheesta muualla
    This article is issued from Wikipedia. The text is licensed under Creative Commons - Attribution - Sharealike. Additional terms may apply for the media files.