Liha

Liha on ravinnoksi käytettävää lihaskudosta[1][2][3], joka sisältää useimmiten myös rasvakudosta. Lähes kaikki myytävä liha on eläinten luihin liittyviä lihaksia eli luurankolihaksia, mutta lihaksia on myös muun muassa ruokatorvessa ja sisäelimissä.[1]

Raakaa vähärasvaista lihaa. Vasemmalla broileri, joka on maailman suosituin lihalaji. Edustalla leikkelettä, joka on yleensä teollisesti prosessoitua.
Sianlihaa ja valkosipulia.

Kalojen ja äyriäisten lihasta käytetään suomen kielessä yleisesti nimityksiä kala ja äyriäiset.

Liha on suomalaisen ruokavalion tärkein yksittäinen proteiininlähde[4].

Erilaisten eläinten liha muodosti ihmiskunnan ruokavalion perustan ennen maitotalouden ja maanviljelyksen keksimistä. Useimmissa kulttuureissa on ollut pakko ruveta koostamaan ruokavalio suureksi osaksi viljelykasveista ja kotieläinten avulla tuotetusta ruoasta viimeistään siinä vaiheessa, kun riistaeläimet ovat käyneet vähiin väestönkasvun aiheuttaman ravinnonpyynnin lisääntymisen vuoksi[5].

Syöty liha hajoaa ruoansulatuskanavan tuottamien vatsahapon ja entsyymien toimesta amino- ja rasvahapoiksi[6].

Hedelmien mallosta käytetään joskus nimitystä hedelmäliha.

Historia

Alkuhärkä luolamaalauksessa Lascaux’ssa

Arkeologiset löydöt osoittavat, että liha on aina historian alkuhämäristä kuulunut Homo-suvun edustajien ruokavalioon. Alkuaan ihmisen esi-isät ovat saaneet käyttämänsä lihan todennäköisesti eläimistä, jotka ovat kuolleet tapaturmaisesti tai vanhuuttaan. Myöhemmin ihmissuvun edustajat oppivat tarkoituksellisesti metsästämään eläimiä ravinnoksi ja tykötarpeiksi. Sosiaalisten taitojen kehittyessä myös metsästystavat monimutkaistuivat. Varhaiset löydökset antavat viitteitä siitä, että jo nykyihmisen edeltäjät osasivat hyödyntää maastonmuotoja, kuten rotkoja ja jyrkänteitä, riistanajossa.

Tämän metsästys-keräilykulttuurin edustajia olivat jo neandertalinihminen (Homo neanderthalensis) ja Homo erectus, jolla oli jo melko kehittynyt metsästyskulttuuri, kuten useat arkeologiset löydöt osoittavat. Nykyisiä lihaeläinlajeja, eli nautoja (Bos taurus), sikoja (Sus domesticus) ja lampaita (Ovis aries) ei tosin silloin vielä ollut, vaan saaliseläiminä olivat monen muun lajin lisäksi näiden esi-isät alkuhärkä (Bos primigenius), villilammas (Ovis ammon) ja villisika (Sus scrofa). Metsästyksestä on arkeologisia todisteita jopa ajalta 500 000 eaa.

Kuitenkin vasta nykyihminen (Homo sapiens) keksi ottaa kiinni villieläimiä ja kesyttää niitä omiin tarpeisiinsa. Välivaiheena voidaan pitää paimentolaisuutta (vähintään 7000 eaa.), jossa ihmiset kaitsivat ja seurasivat kesyjä tai puolikesyjä eläimiä aina uusille alueille näiden kulloistenkin ravinnontarpeiden mukaan.[7] Toden teolla eläinten kesyttäminen ja etenkin tietoinen eläinten jalostaminen haluttujen ominaisuuksien aikaansaamiseksi sai alkuunsa vasta pysyvän maanviljelyn kehityttyä, noin 5000 eaa.[7][8]

Kaikki tärkeimmät nykyiset lihantuotantoeläimet – sika, kana, nauta ja lammas – on aikojen kuluessa jalostettu villeistä kantamuodoista. Jalostuksella on pyritty ja pyritään voimistamaan eläinlajissa haluttuja piirteitä. Sika on nykyisistä kotieläimistä puhtaimmin vain lihatuotantoon jalostettu eläin. Naudalla ja lampaalla sen sijaan on erotettavissa vähintään kaksi jalostuslinjaa. Nautaa on jalostettu sekä maitokarjaksi, että lihakarjaksi ja lammasta sekä villantuotantoon, että lihantuotantoon. Tämän jalostustyön seurauksena ovat vähitellen muotoutuneet nykyiset kotieläinrodut.

Lihan kulutus on lisääntynyt lähes kaikkialla maailmassa. Kehitysmaissa kulutettiin vuonna 1973 keskimäärin vain 30 grammaa luullista lihaa päivässä henkeä kohden, kun teollisuusmaissa kulutettiin jo 184 grammaa. Määrä oli kivunnut kehitysmaiden osalta 68 grammaan 1990-luvun loppupuolelle tultaessa.[9] Eurooppalaiset söivät 1960-luvulla keskimäärin 153 grammaa lihaa päivässä[10], mutta Suomessa kulutettiin vain noin 80 grammaa[11].

Broilerinliha

Broilerikanala.

Broilerin eli syöttökanan jalostus aloitettiin 1800-luvun lopun Yhdysvalloissa, ja laajamittainen lihantuotanto käynnistyi vuonna 1926[12].

Eurooppaan broilerituotanto tuli toisen maailmansodan jälkeen.[12] Suomessa myydyt broilerit olivat aluksi kokonaisia ja pakastettuja. Paloiteltu broilerinliha tuli kauppoihin vasta 1980-luvun puolen välin jälkeen.[13] Sitä alettiin marinoida teollisesti 1990-luvun alussa[14], mikä aiheutti broilerisuikaleiden käytön yleistymisen[15].

Sianliha

Berkshire-maatiaisrotu sopii hyvin ulkotuotantoon, koska tumma väritys suojaa sian ihoa palamiselta.

Kaikki nykyiset sikarodut on jalostettu villisioista, pääasiassa kahdesta alalajista, Euroopassa esiintyvästä villisiasta (Sus scrofa scrofa) ja itäisessä Aasiassa esiintyvästä juovasiasta[16] (Sus scrofa vittatus).[7] Sikojen kesytys kotieläimiksi tapahtui aikaisintaan vasta pysyvän maatalouden kehityttyä neoliittisella kaudella. Todisteita sian pitämisestä kotieläimenä löytyy tosin vasta noin 2500 eaa. nykyisen Unkarin ja Turkin alueilta. Kreikkalais-roomalaiselle kulttuurille sika oli jo tärkeä lihantuotantoeläin, jonka lihaa suolattiin ja savustettiin sekä käytettiin makkaran valmistukseen.[17]

Naudanliha

Nykyiset kesynaudat voidaan jakaa kahteen ryhmään, eurooppalaistyyppiseen nautaan (Bos taurus) sekä Afrikassa ja Aasiassa yleiseen kyttyräselkäiseen nautaan (Bos indicus). Nämä molemmat polveutuvat alkuhärästä (Bos primigenius), joka kesytettiin noin 5000 eaa. Kesytetystä kyttyräselkäisestä naudasta löytyy todisteita Mesopotamiasta ajalta noin 4500 eaa. ja eurooppalaistyyppisestä naudasta Egyptistä noin 4000 eaa.

Lampaanliha

Merino-lampaita

Kotieläinlampaat kuuluvat lajiin Ovis aries, jonka arvellaan olevan kotoisin läntisestä Aasiasta. Lammas on vanhimpia ihmisen kesyttämiä lihaeläinlajeja. Vanhimmat maatalouteen liittyvät merkit lampaiden pidosta ovat arkeologisissa kaivauksissa Jerikon neoliittisista kerrostumista löydetyt lampaanluut, jotka on ajoitettu kaudelle noin 8000–7000 eaa. Mesopotamialaisissa ja egyptiläisissä friiseissä ajalta 3500–3000 eaa. on nähtävissä että jo tuolloin oli kehittynyt useita lammasrotuja.[17]

Lihan lähteet

Broilerista eli syöttökanasta on tullut länsimaiden suosituin lihalaji[18]. Naudan- ja sianlihan kulutus oli Suomessa suurin piirtein yhtä suurta 1950- ja 1960-luvuilla, minkä jälkeen sian- ja broilerinlihan kulutus lisääntyivät samalla kun naudanlihan kulutus väheni. Yhdysvalloissa taas ei ole tapahtunut suurta kokonaismuutosta muussa kuin siinä, että broileria kulutetaan jatkuvasti enemmän.[19]

Lampaanlihan käyttö on muuttunut teollisuusmaissa yhä harvinaisemmaksi.

Pohjoismaissa käytetään myös poronlihaa. Joissakin Euroopan maissa ja muuallakin käytetään säännöllisesti myös hevosenlihaa, vuohenlihaa ja peuranlihaa. Myös muita nisäkäslajeja käytetään ravinnoksi eri puolilla maailmaa riippuen niiden saatavuudesta ja paikallisista tavoista. Esimerkiksi hylje ja jääkarhu ovat tärkeitä inuitien ruokavaliossa; kirahvi, sarvikuono, virtahepo ja norsu joidenkin Keski-Afrikan heimojen ruokavaliossa; Australian aboriginaalit käyttävät kengurunlihaa; Kaakkois-Aasiassa koira ja kissa kuuluvat ruokavalioon; aavikkoalueilla yleinen kameli tarjoaa paikallisille tärkeän ravinnonlähteen ja valaat ovat kuuluneet japanilaisten ja norjalaisten ruokavalioon.[17]

Lihaa saadaan myös riistaeläimistä, kuten hirvestä, kanista, metsäkauriista, metsäjäniksestä, ja linnusta sekä kalasta. Paikoin käytetään ihmisravinnoksi myös matelijoiden, kuten alligaattorin ja käärmeen lihaa.[1][2][20]

Broilerin ja kalkkunan liha sisältää perinteisen kanan ja villikalkkunan lihaa vähemmän myoglobiinia[21][22], minkä vuoksi se on väriltään hailakan vaaleanpunaista. Broilerin ja kalkkunan lihaa kutsutaan sen vuoksi valkoiseksi lihaksi erotuksena muista lihoista, jotka ovat punaisia. Myös jalostettujen sikarotujen liha luokitellaan joissakin maissa valkoiseksi lihaksi[1]. Porojen ja villisikojen sekä muun riistan liha on puolestaan hyvin tummanpunaista, koska ne liikkuvat enemmän kuin laiduntavat kotieläimet.

Lihan punainen väri korreloi sen rautapitoisuuden kanssa. Esimerkiksi poronlihassa on kokonaiset 6,7 milligrammaa rautaa[23] ja munituskanassa 2,8 milligrammaa[21], mutta broilerin lihassa vain 0,7 milligrammaa[24] mikä on samaa suuruusluokkaa kuin keskimääräisessä sian ja kalan lihassa[25]. Naudan- ja sianlihan osittaisen korvautumisen broilerilla arvellaankin liittyvän raudanpuutteen yleistymiseen[26].

Lihan väri näyttäisi korreloivan myös sen sinkkipitoisuuden kanssa, sillä poron- ja naudanlihassa on lähes kolme kertaa enemmän sinkkiä ja sianlihassa 15 prosenttia enemmän sinkkiä kuin kalan lihassa. Broilerin lihassa on kuitenkin 40 prosenttia vähemmän sinkkiä kuin kalassa, vaikka se on tummempaa.[27]

Lihan myoglobiini hapettuu ruskeaksi metmyoglobiiniksi altistuessaan valolle esimerkiksi kaupan lihatiskillä[28].

Eläinten soluista voidaan kasvattaa laboratorioissa niin sanottua keinolihaa eli laboratoriolihaa.

Tuotanto

Suurin osa nykyään ihmisravintona käytetystä lihasta saadaan karjatalouden tuotteina eläimistä, jotka on jalostettu tuottamaan lihaa. Lihakarjasta saadaan lihan lisäksi myös sisäelimiä, laardia, verta, nahkaa ja luuta.

Lihantuotantoon käytettävän eläimen teurastaminen tapahtuu mahdollisimman hygieenisesti ja aiheuttamatta eläimelle stressiä, jotta lihan laatu ei kärsisi. Eläin tainnutetaan ja siitä lasketaan veret, jolloin se kuolee. Teurastuksen jälkeen eläin nyljetään tai kynitään sekä yleensä paloitellaan.[29]

Länsimaissa liha yleensä pakataan ennen myyntiä, usein suojakaasuun. Pakattava liha voidaan myös esimerkiksi kuutioida, viipaloida suikaloida tai marinoida.[30] Liha myytiin ennen lähes yksinomaan sellaisenaan, ilman että siihen olisi lisätty mausteita tai lisaäaineita, mutta nykyisin myytäväksi tarkoitettuun lihaan lisätään yhä useammin myös suolaa, mausteita, lisäaineita ja vettä. Jos lihaan on lisätty suolaa tai muita säilyvyyttä parantavia aineita tai sitä on savustettu, sitä kutsutaan teollisesti prosessoiduksi[31]. Lihajalosteisiin kuten makkaraan ja kinkkuun voidaan käyttää muitakin aineita[32], kuten esimerkiksi turvottavan vaikutuksen omaavaa fosfaattia. Suurin osa Suomessa myydystä lihasta on nykyisin lihajalosteita ja muuta teollisesti prosessoitua lihaa[31].

Kulutus

Vuonna 2020 maailmassa kulutettiin 328 miljoonaa tonnia lihaa[33], josta 40 % oli broileria, 33 % sianlihaa, 22 % naudanlihaa ja 5 % lampaanlihaa[34].

Maailmassa syötiin ruhopainon mukaan laskettua lihaa keskimäärin vain 63 grammaa päivässä vuonna 2013, Afrikassa 52, Aasiassa 90 ja Euroopassa 212 grammaa. Hong Kongissa lihaa syötiin 375 grammaa vuonna 2017, Yhdysvalloissa 340, Australiassa 288, Brasiliassa 274, Suomessa 211, Kiinassa 166, Bulgariassa 160 ja Intiassa 10 grammaa.[35]

Euroopassa kulutettiin eniten lihaa Kyproksella, Espanjassa, Tanskassa ja Portugalissa. Päivittäinen lihan ja lihatuotteiden kulutus Kyproksella oli 330 grammaa.[36]

Keskivertosuomalainen kuluttaa lihaa ja makkaran sekä valmismarinoidun broilerin kaltaisia lihajalosteita luuttomaksi lihaksi muunnettuna noin 160 grammaa päivässä[37]. Makkaran ja kinkun osuus tästä on yli 50 grammaa[38]. Yli 90 prosentissa suomalaisista kotitalouksista syötiin lihaa vuonna 2016, mikä oli kolme prosenttia vähemmän kuin vuonna 2012. Lihattomuus on ollut perinteisesti yleisintä pienituloisten keskuudessa.[39]

Suurin osa Suomessa myydystä lihasta on nykyisin lihajalosteita eli teollisia lihavalmisteita[31], joiden säilyvyyttä on parannettu yleensä lisäämällä niihin säilyvyyttä parantavia aineita kuten lisäaineita esimerkiksi marinadin muodossa tai savustamalla niitä[40]. Suurin osa broilerinlihasta myydään marinoituna[41] ja noin kolmannes Suomessa kulutetusta lihasta käytetään makkaran, kinkun ja lihahyytelöiden valmistukseen[38].

Taulukossa lihan kulutus Suomessa kg/henkilö vuonna 2012 (muunnettu luuttomaksi painokertoimella 0,8) :[42]

Lihakg/hlö/vuosi
Sianliha29,0
Naudanliha15
Broileri13,5
Kalkkuna1,4
Lampaanliha0,55
Hevosenliha0,4
Yhteensä60

Lihankulutus kasvoi Yhdysvalloissa vain hiukan vuosina 1970-2020. Jakson alussa kulutettiin henkeä kohti yhteensä noin 173 grammaa punaista lihaa (naudan ja porsaanlihaa) päivässä ja noin 60 grammaa siipikarjan lihaa[43]. Määrät olivat vuonna 2020 136 grammaa punaista ja 123 grammaa siipikarjan lihaa.[44]

Kiina ohitti Euroopan sianlihan kulutuksessa vuonna 2013 nousten maailman suurimmaksi sianlihan kuluttajaksi.[45]

Koostumus ja ravintoarvot

Koostumus

Lihan koostumus riippuu paljon muun muassa eläinlajista, rodusta, ruhonosasta, eläimen ruokinnasta ja usein myös iästä.

Liha ja etenkin naudanliha sisältävät runsaasti ihmiselle välttämätöntä koliinia[46][47]. Liha sisältää myös hyvin imeytyviä eläinproteiineja[48], rasvaa, sidekudosta eli kollageenia, vitamiineja ja kivennäisaineita, koliinia ja aminohappoja kuten tryptofaania, tauriinia ja karnosiinia ja sen esiastetta alaniiniä[49].

Punainen liha on myös tärkeä omega 3 rasvahappoihin kuuluvan klupadonihapon (DPA) lähde[50].

Tehotuotetun lihan kemiallinen koostumus[51]
raaka-aine vaihteluväli keskimääräinen osuus
vesi 64–80 % noin 70 %
proteiinit 13–21 % noin 18 %
rasvat ja muut lipidit 2–25 % noin 15 %
hiilihydraatti 0,5–1,8 % noin 1 %
kivennäisaineet noin 1 %

Vitamiinit

Lihassa on runsaasti B1-vitamiinia eli niasiinia sekä B3-vitamiinia eli tiamiinia. Tonnikalan-, naudan- ja sianliha sisältävät erityisen runsaasti elossa pysymiselle välttämätöntä B12-vitamiinia eli kobalamiinia[52][53].

Maksassa on erityisen paljon A-vitamiinia, B-ryhmän vitamiineja ja C-vitamiinia[54].

Laiduntaneiden nautojen liha sisältää enemmän E- ja A-vitamiinin esiasteita kuin viljalla ruokittujen nautojen liha[55].

Lihojen vitamiinipitoisuuksia[56]
Vitamiini (saantisuositus keskimäärin) Syöttökanan eli broilerin maksa Broileri (11 % rasvaa) Sika (13 % rasvaa) Nauta (13 % rasvaa)
A-vitamiini eli retinoli (800 µg/vrk[57], HUOM. päivittäisen käytön yläraja 3000 µg[58] ja 1500 µg vanhoilla naisilla[59]) 9747 µg 44,1 µg 10,1 µg 23,8 µg
B1-vitamiini eli tiamiini (1,2 mg/vrk) [60] 0,2 mg 0,08 mg 1,8 mg 0,07 mg
B2-vitamiini eli riboflaviini (1,2 - 1,6 mg/vrk) [60]  ? 0,15 mg 0,25 mg 0,15 mg
B3-vitamiini eli niasiini (16 mg/vrk[61]) 12 mg 6,5 mg 9,8 mg 4,9 mg
B9-vitamiini eli foolihappo (350 µg/vrk) 1167 µg 9,4 µg 1,6 µg 5 µg
B12-vitamiini eli kobalamiini (2 µg/vrk[62]) 21 µg 0,3 µg 1,2 µg 1,4 µg
C-vitamiini eli askorbiinihappo (75 mg/vrk) 20 mg
K2-vitamiini eli menakinoni[63]  ? 10,1 µg 2,2 µg 3,5 µg

Kivennäisaineet

Liha ja kala ovat ainoita ruoka-aineita, jotka sisältävät hyvin imeytyvää hemirautaa[64]. Hemirauta imeytyy noin 2,5-5 kertaa nonhemirautaa paremmin[65] ja parantaa myös samalla aterialla nautitun nonhemiraudan imeytymistä[66]. Erityisesti naudan- ja poronliha[67], sisäelimet ja veriruuat sisältävät runsaasti hemi-rautaa[68].

Muu liha paitsi broileri sisältää myös runsaasti sinkkiä[69]. Liha on lisäksi tärkeimpiä seleenin lähteitä[70] ja lihan sisältämä seleeni on myös hyvin imeytyvää[68].

Lihassa on lisäksi kollageenia[71] ja tauriinia[72].

Paljon sidekudosta sisältävässä lihassa on muuta lihaa enemmän hiven- ja kivennäisaineita kuten rautaa, magnesiumia, kalsiumia ja kaliumia. Myös koneellisesti leikatussa lihassa on enemmän kivennäis- ja hivenaineita kuin käsin leikatussa.

Rasvahapot

Eläinrasvan rasvahappokoostumus vaihtelee lajeittain ja rasva antaa kunkin eläimen lihalle sille ominaisen maun.[73] Suurin osa lihan sisältämistä rasvahapoista kuuluu keskipitkiin tai pitkäketjuisiin rasvahappoihin, mutta lampaanlihassa on myös jonkin verran lyhytketjuisia rasvahappoja.[74]

Keskimääräisessä lampaan rasvassa on suurin piirtein yhtä paljon tyydyttyneitä ja tyydyttymättömiä rasvahappoja[75]. Lähes puolet suomalaisen naudan rasvasta koostuu tyydyttyneistä rasvahapoista[76], sianlihan rasvasta 40 prosenttia[77] ja broilerin noin 32 prosenttia[78]. Naudanliha sisältää näistä ylivoimaisesti eniten klupadonihappoa (DPA) ja muita omega 3 -rasvahappoja[79]. Naudanaivot on eniten omega 3 -rasvahappoja sisältävä ruoka-aine[50].

Rypsiöljyllä ruokitun niin sanotun rypsiporsaan liha sisältää korkeintaan 30 prosenttia tyydyttynyttä rasvaa[80]. Rypsiporsaiden liha on tavallista marmoroituneempaa eli rasvoittuneempaa[81].

Suomalainen nauta on vähärasvaisimpia Euroopassa[76].

Lihojen rasvahappoprofiileja
Lähteet: Elintarvikkeiden koostumustietopankki Fineli, Long‐chain omega‐3 fatty acids in red meat[79], Rasvahappokoostumus, mangalitzan liha[82], Strategies for Optimising the Fatty Acid Composition of Beef[83], Espanjalainen Iberico-porsaanliha - ainutlaatuinen maku ja tumma intensiivisyys[84].
Lihalaji Tyydyttyneet rasvahapot Kertatyydyttymättömät rasvahapot Monityydyttymättömät rasvahapot (josta klupadonihappoa (DPA)/100 g lihaa)
Lammas 53 % 43 % 5 % (83 mg)
Nauta 51 % 34 % 4 % (71 mg)
Heinällä ruokittu IIberiansika  ? 55 %  ?
Heinällä ruokittu villasika 38 % 50 % 12 % (?)
Sika 37 % 47 % 14 % (28 mg)
Syöttökana eli broileri 32 % 49 % 20 % (18 mg)

Kanadassa vuonna 2016 julkaistun tutkimuksen mukaan hirven, karhun ja hanhen lihat sisältävät eniten kertatyydyttymätöntä rasvaa, kun taas peltopyyn, majavan ja karibun lihat sisältävät eniten monityydyttymätöntä rasvaa. Kaikista lihoista löytyi seuraavaksi eniten tyydyttynyttä rasvaa. Karhun lihasta löytyi myös pieniä määriä omega 3 -rasvahappoihin lukeutuvaa dokosapentaeenihappoa.[85]

Yhdysvalloissa tuotetun lihan suurin yksittäinen rasvahappo on kertatyydyttymätön oleiinihappo, jota on yli 30 prosenttia kaikista lihan sisältämistä rasvahapoista[86]. Eläimen rasvahappoprofiili riippuu osaksi myös siitä, millaista ravintoa se on syönyt. Esimerkiksi kasvatuslohen omega 3 -pitoisuus on romahtanut puoleen sen jälkeen kun rasvaisen kalojen osuus rehussa väheni 80 prosentista 20 prosenttiin.[87] Loppuvaiheessa laiduntaneen naudan liha sisältää yhtä paljon tyydyttynyttä rasvaa kuin koko ajan viljalla ruokitun naudan liha, mutta steariinihappon osuus on tavallista suurempi ja palmitiinihapon pienempi. Laiduntaneiden nautojen liha sisältää vähemmän rasvaa, mutta sen omega 3 -rasvahappojen suhteellinen määrä omega 6 -rasvahappoihin verrattuna on suurempi,[88] koska siinä on huomattavasti enemmän sydänterveyttä edistävää[89] klupanodoni- eli dokosapentaeenihappoa[90].

Kuluttajille myytävän lihan rasvapitoisuus on alentunut radikaalisti monissa maissa. Naudanlihan rasvapitoisuus väheni Suomessa lähes puoleen 1980- ja 1990-luvuilla ja sianlihan keskimääräinen rasvaprosentti 29 prosentista 13 prosenttiin vuosina 1982–2020[76][91]. Suomalainen siankylki sisältää nykyisin enää 31 prosenttia rasvaa[92] rasvan osuuden ollessa 53 prosenttia esimerkiksi Australiassa[93]. Sianlihan rasvapitoisuus väheni myös Yhdysvalloissa 16 prosenttia vuoden 1991 tasosta ja tyydyttyneen rasvan osuus 27 prosenttia[94].

Lihan rasvapitoisuuden väheneminen johtuu siitä, että kuluttajat ovat alkaneet suosia vähärasvaista lihaa. Suomessa alettiin leikata ruhoja 1980-luvulla siten, ettei rasvaa otettu käytännössä enää mukaan. Myös eläinten ruokintaa on muutettu sittemmin niin, että niille kertyy aiempaa vähemmän rasvakudosta.[76] Nautakarjan osalta on siirrytty lihaksikkaisiin ja suurikokoisiin rotuihin, joiden nuoret yksilöt käyttävät nauttimansa energian lihasmassan ja luuston nopeaan kasvuun[95]. Enää 9 prosenttia sian elopainosta ja 10 prosenttia naudanruhon painosta oli rasvaa vuonna 2015[96].

Proteiini ja aminohapot

Liha on hyvä proteiininlähde, koska sen valkuaisainepitoisuus valmiissa ruoassa on erittäin suuri.[97] Lihan proteiini sisältää lisäksi kaikkia välttämättömiä aminohappoja[98]. Jo keskimäärin 175 grammaa raakana punnittua lampaanlihaa riittää turvaamaan päivittäisten välttämättömien aminohappojen saannin[99].

Välttämättömiä aminohappoja on lihaeläimestä riippuen 38–40 % lihan kokonaisproteiineista.[17] Lihas rakentuu ensisijaisesti rakenneproteiineista; aktiinista ja myosiinista, joiden aminohappokoostumus ei vaihtele merkittävästi eri eläinlajien välillä. Sen sijaan muiden proteiinien kohdalla koostumuksessa esiintyy eroja, joilla voidaan katsoa olevan vähäistä ravitsemuksellista merkitystä.[17]

Välttämättömistä aminohapoista naudanliha sisältää hieman enemmän leusiinia, lysiiniä ja valiinia sekä vähemmän treoniinia kuin porsaan- tai lampaanliha. Eläinlajien välisiä eroavaisuuksia merkittävämpiä eroja löytyy kuitenkin ruhon eri osissa sijaitsevista lihaksista. Myös rodulla ja iällä on merkitystä. Arginiinin, valiinin, metioniinin, isoleusiinin ja fenyylialaniinin määrä suhteessa muihin aminohappoihin lisääntyy eläimen vanhetessa.

Myös lihan prosessointi vaikuttaa aminohappokoostumukseen, mutta mikäli se ei ole erityisen rajua tai pitkäkestoista, ovat vaikutukset yleensä vähäisiä. Oleellisempaa on mahdollisuus, että tietyt aminohapot voivat muuttua ravitsemuksellisesti hyödyntämättömiksi.

Lihan aminohappokoostumus prosentteina raakaproteiinista
aminohappo välttämättömyys naudanliha sianliha lampaanliha
isoleusiini välttämätön 5,1 4,9 4,8
leusiini välttämätön 8,4 7,5 7,4
lysiini välttämätön 8,4 7,8 7,6
metioniini välttämätön 2,3 2,5 2,3
kysteiini välttämätön 1,4 1,3 1,3
fenyylialaniini välttämätön 4,0 4,1 3,9
treoniini välttämätön 4,0 5,1 4,9
tryptofaani välttämätön 1,1 1,4 1,3
valiini välttämätön 5,7 5,0 5,0
arginiini välttämätön lapsille 6,6 6,4 6,9
histidiini välttämätön lapsille 2,9 3,2 2,7
alaniini ei välttämätön 6,4 6,3 6,3
asparagiinihappo ei välttämätön 8,8 8,9 8,5
glutamiinihappo ei välttämätön 14,4 14,5 14,4
glysiini ei välttämätön 7,1 6,1 6,7
proliini ei välttämätön 5,4 4,6 4,8
seriini ei välttämätön 3,8 4,0 3,9
tyrosiini ei välttämätön 3,2 3,0 3,2

Säilytys

Liha on herkästi pilaantuva elintarvike. Terveen elävän eläimen lihassa ei ole bakteereja, tai niitä on hyvin vähän, eli liha on käytännössä steriiliä. Sitä vastoin eläimen nahassa, karvoissa ja suolistossa on suuria määriä tiettyjen lajien bakteereja sekä hiivoja ja homeita. Esimerkiksi lampaan turkissa elää erityisen paljon salmonellabakteereja.[100]

Kun eläin teurastetaan sen liha alkaa pilaantua. Liha kuuluu useimpien muiden eläinperäisten tuotteiden sekä hedelmien ja vihannesten kanssa niin sanottuihin helposti pilaantuviin elintarvikkeisiin. Liha pilaantuu nopeasti, ellei sitä muokata ja varastoida asianmukaisella tavalla.[100]

Kylmäketju

Nykyisin lihan tuoreus pyritään takaamaan katkeamattomalla kylmäketjulla, joka alkaa teurastamolta ja päättyy kuluttajan jääkaappiin. Kylmäketjussa lihan lämpötila ei saa lain mukaan nousta missään vaiheesa yli 6–7 °C.[101] Tässä lämpötilassa esimerkiksi jauhelihan sisältämä mikrobimäärä kaksinkertaistuu noin kuudessa tunnissa.[100] Lihateollisuudessa suositellaankin selvästi alempia säilytyslämpötiloja kylmäketjun rungon ja myymälöiden osalta (2–4 °C).[102]

Pilaantuminen

Lihan pilaantuminen katsotaan muutoksiksi sen ulkonäössä ja koostumuksessa siten, että se ei ole enää kuluttajille kelpaavaa. Kaikki pilaantunut tai pilaantumaan alkanut ruoka ei ole ravinnoksi kelpaamatonta, mutta ymmärrettävistä syistä kuluttajat eivät halua ostaa tällaista ruokaa. Tutkijoilla ei ole yksimielisyyttä siitä, milloin voidaan sanoa, että liha on pilaantunut. Raja-arvoksi on karkeasti arvioitu noin 10 miljoonaa bakteeripesäkettä neliösenttimetriä kohden (10⁷ CFU/cm²).[100][103][104] Tällöin tulevat ensimmäiset havaittavat pilaantumisen merkit (haju) esiin. Paha haju johtuu bakteerien erittämistä aineenvaihduntatuotteista kuten estereistä, alkoholeista ja ketoneista.[100]

Alkuvaiheen pilaantumisessa bakteerit käyttävät ravintonaan lihan glukoosia. Kun glukoosi on loppu, bakteerit alkavat hajottaa lihan aminohappoja eli proteiineja. Tässä vaiheessa liha myös vettyy, sillä mikrobit erittävät lihan kollageeneja hajottaessaan kollagenaasia, joka hydrolysoi lihasäikeitä ympäröivää sidekudosta.[100]

Myöhemmässä pilaantumisen vaiheessa lihan pH nousee eli emäksöityy mm. ammoniumin ja amiinien vaikutuksesta. Kun mikrobien määrä nousee lähelle 100 miljoonaa neliösenttimetrillä (10⁸ CFU/cm²), alkaa lihan pinnalle hiljalleen muodostua limakerros. Tahmea kerros johtuu niin ikään bakteerien kasvusta ja polysakkaridien synteesistä.[100]

Pilaantuneen lihan syönnistä voi saada ruokamyrkytyksen. Pilaantuneet elintarvikkeet aiheuttavat myös mittavia taloudellisia menetyksiä sekä kuluttajille että tuottajille.

Kypsentäminen

Raaka liha yleensä kypsennetään ennen syömistä. Erilaisille lihoille sopivat erilaiset kypsennystavat.[105] Kypsennyksessä lihan proteiinien rakenteet rikkoutuvat eli liha denaturoituu. Proteiinien muuttuminen alkaa lihan lämpötilan noustessa +50 asteeseen, jolloin lihaa mureuttavat entsyymit ovat aktiivisimmillaan. +60 asteessa liha saavuttaa medium-kypsyyden. Lihasta tulee täysin kypsää +80 asteessa, kun viimeisetkin lihaproteiinit denaturoituvat ja soluseinämät hajoavat. Tällöin liha on jo melko kuivaa, sillä sen vedensidontakyky on heikentynyt.[106]

Raakakypsyminen alkaa heti eläimen teurastamisen jälkeen. Siinä lihan omat entsyymit löyhentävät proteiinien sidoksia, jolloin liha mureutuu ja syntyy makua parantavia aromiyhdisteitä. Raakakypsentäminen suoritetaan 0–+2 asteessa yhdestä kuuden viikon ajan. Raakakypsytystä kaipaavat naudan, lampaan, hirven, porojen ja riistalintujen lihat.[107] Marinointi tehdään ennen kypsennystä: lihaa pidetään maustetussa liemessä, jota imeytyy lihan sisään. Marinoiminen maustaa ja mureuttaa lihaa.[108]

Paistaminen kypsyttää lihan ja antaa sille kauniin paistopinnan ja aromeja. Paistinpannulla paistetaan pihvejä ja muuta lihaa nopeasti voissa tai voi-öljyssä. Uunissa paistettaessa käytetään usein lihan sisälämpömittaria, jonka avulla lihan kypsyysastetta voidaan säätää halutuksi.[109] Uppopaistamisessa liha upotetaan noin +175–190-asteiseen öljyyn tai rasvaan. Liha usein leivitetään ennen uppopaistamista, jotta siihen saadaan rapea kuori.[110] Grillauksessa liha kuumennetaan nopeasti ritilällä korkeassa lämpötilassa.[110] Savustamalla lihoja voidaan paitsi kypsentää, myös maustaa ja säilöä.[111] Keittäminen tapahtuu +100-asteisessa vedessä ja hauduttaminen +80–90-asteisessa. Keittäminen sopii lihan esikypsentämiseen ja keittojen valmistamiseen ja sillä voidaan pehmentää sidekudosta sisältäviä sitkeimpiä ruhonosia.[112] Lihaa voi kypsentää myös mikroaaltouunissa, joskaan ruskistaminen ei siinä onnistu.[113] Tyhjiökypsennyksessä ruoka kypsennetään tyhjiöön pakattuna matalalla lämpötilalla vesihauteessa.[114]

Terveysvaikutukset

Pääartikkeli: Lihan terveysvaikutukset

Suomen valtion ravitsemusneuvottelukunnan vuonna 2014 laatimissa ravitsemussuosituksissa suositellaan, että sekä prosessoidun lihan että punaisen lihan kulutus rajoitettaisiin terveyssyistä yhteensä puoleen kiloon kypsiä lihajalosteita ja lihaa viikossa, mika vastaa 700–750 grammaa raakaa lihaa[115]. Ravitsemusneuvottelukunnan puheenjohtaja perusteli suositusta sillä, että väestöseurantatutkimuksissa on havaittu, että vähemmän lihaa syövillä on hiukan pienempi kuolleisuus, ja että paljon punaista ja prosessoitua lihaa syövillä esiintyy hiukan enemmän sydän- ja verisuonitauteja, paksusuolensyöpää ja tyypin 2 diabetesta kuin niitä vähän syövillä.[116]

Kansainvälinen tutkijaryhmä julkaisi kuitenkin vuonna 2019 metatutkimuksen, jonka mukaan teollisesti prosessoimattoman punaisen lihan kulutus ei nosta kokonaiskuolleisuutta. Tutkimuksessa tarkasteltiin siihen asti kertynyttä tutkimusnäyttöä ja siinä tarkasteltuihin 61 tutkimukseen oli osallistunut yhteensä yli neljä miljoonaa tutkittavaa.[117] Samana vuonna julkaistu tieteellinen arviointi päätyi siihen, että myös prosessoidun lihan kulutuksen ja sairauksien välillä havaittu yhteys on niin heikko, että se selittyy todennäköisesti muulla tavalla kuin syy-seuraussuhteella[118].

Vuonna 2013 julkaistussa eurooppalaistutkimuksessa havaittiin, että yli 160 grammaa lihajalosteita päivässä kuluttavien kuolleisuus oli keskimäärin noin 41 prosenttia suurempaa ja 40-160 grammaa kuluttavien kuolleisuus keskimäärin 15 prosenttia suurempaa kuin korkeintaan 40 grammaa päivässä kuluttavien kuolleisuus. Koska tulotason vaikutusta ei otettu huomioon, korrelaatio saattoi kuitenkin selittyä myös sillä, että tavallista runsaammin lihajalosteita nauttivat olivat muita pienituloisempia.[119]

Vuonna 2021 julkaistiin lisäksi tanskalaisen tutkimusryhmän laatima tutkimusraportti, jonka mukaan monesta prosessoidun lihan syöpäriskiä selvittäneestä tutkimuskatsauksesta on puuttunut mukaan valittujen tutkimusten metodologinen laadunvalvonta. Toisena yleisenä ongelmana on ollut se, ettei alkuperäistutkimusten etsinnässä käytetyt kirjallisuushaut ole olleet riittävän systemaattisia ja läpinäkyviä. Mukaan on valikoitunut lisäksi myös sellaisia tutkimuksia, joissa ei ollut huomioitu tulokseen mahdollisesti vaikuttavia sekoittavia tekijöitä tai ruokien luokittelu oli ollut huolimatonta. Joissain tutkimuksissa oli lisäksi harrastettu tulosten valikoivaa raportointia.[120]

Ympäristövaikutukset

Yhdistyneiden Kansakuntien elintarvike- ja maatalousjärjestön (FAO) julkaisemassa vuoden 2006 raportissa Livestock's Long Shadow todetaan, että "karjankasvatus on merkittävä tekijä monille ekosysteemeille ja koko planeetalle. Maailmanlaajuisesti se on yksi suurimmista kasvihuonekaasujen lähteistä ja yksi suurimmista tekijöistä biologisen monimuotoisuuden häviämisessä. Kehittyneissä ja kehittyvissä maissa se on ehkä suurin veden saastumisen lähde."[121]

Yhdysvaltain ympäristönsuojeluviraston mukaan noin 3 prosenttia Yhdysvaltojen ihmisperäisistä kasvihuonekaasupäästöistä johtuu eläinperäisistä maataloustuotteista. Luku sisältää lihan lisäksi myös maitotuotteet, kananmunat ja kalan.[122]

Lähteet

  • Remes, Mika: Liha: kaikki lihasta laitumelta lautaselle. Readme.fi, 2013. ISBN 978-952-220-666-4.
  • Harris Marvin: Kulttuurien synty. Kirjayhtymä, 1982. ISBN 951-26-2183-5.

Viitteet

  1. Mitä liha on? Lihatiedotus. Arkistoitu 4.7.2013. Viitattu 17.6.2013.
  2. Remes 2013, s. 157.
  3. Liha Kielitomiston sanakirja. Viitattu 23.12.2014.
  4. Ravitsemus Suomessa –FinRavinto 2017 -tutkimus. Liitetaulukko 9.1. https://www.julkari.fi/bitstream/handle/10024/137433/Raportti_12_2018_netti%20uusi%202.4.pdf?sequence=1&isAllowed=y
  5. Harris Marvin: Kulttuurien synty. Kirjayhtymä, 1982
  6. Kris Gunnars: 8 Ridiculous Myths About Eating Meat Business Insider. Viitattu 24.10.2021. (englanniksi)
  7. Zeuner, Frederick E.: A history of domesticated animals. London: Harper & Row Publishers, 1963.
  8. Leakey, R.: The Making of Mankind. London: Michael Joseph Limited, 1981. ISBN 0-7181-1931-2.
  9. Rising Consumption of Meat and Milk in Developing Countries Has Created a New Food Revolution. Taulukko 1. https://academic.oup.com/jn/article/133/11/3907S/4818041
  10. Tuomas Milonoff, Riku Rantala: Mad Cook - Kulinaristinen seikkailukirja, s. 368. WSOY/Johnny Kniga, 2010. ISBN 9789510428276.
  11. Ruoankulutus 1950-2007[vanhentunut linkki]. Terveyden ja hyvinvoinnin laitos.
  12. Hunajamarinadi rynnäköi suomalaisten lautasille vuonna -92 – nyt sitä myydään 5 miljoonaa pakettia vuodessa Ilta-Sanomat. 16.2.2017. Viitattu 4.9.2021.
  13. 90-luvun makumuistot: hunajamarinoidut broilerisuikaleet ja oliiviöljy Ilta-Sanomat. 7.3.2015. Viitattu 4.9.2021.
  14. Nurminen, Matti (toim.): Maailman eläimet: Nisäkkäät 2. Helsinki: Tammi, 1987. ISBN 951-30-6531-6.
  15. Lawrie, R. A. & Ledward, D. A.: Lawrie's Meat Science. Cambridge: Woodhead Publishing Limited, 2006. ISBN 1-84569-159-8.
  16. the-economist: How chicken became the rich world’s most popular meat - despite the dirty business of factory farming inews.co.uk. 18.1.2019. Viitattu 22.9.2021. (englanniksi)
  17. Ruoka | ”He kuluttavat ällistyttävän määrän pekonia”, kirjailija kummasteli amerikkalaisten ruokatapoja – Nyt pöydässä on uusi suosikki Helsingin Sanomat. 27.12.2022. Viitattu 27.12.2022.
  18. Liha Kielitoimiston sanakirja. Viitattu 23.12.2014.
  19. Osmo Turpeinen: Ruoka-ainetaulukko. Otava 1993. sivu 26.
  20. Turkeys of a different feather: wild vs. domestic pennlive. 22.11.2016. Viitattu 18.10.2022. (englanniksi)
  21. https://fineli.fi/fineli/fi/elintarvikkeet/734?q=poro&foodType=ANY&portionUnit=G&portionSize=100&sortByColumn=points&sortOrder=asc&component=2331&
  22. https://fineli.fi/fineli/fi/elintarvikkeet/11565?q=broileri&foodType=ANY&portionUnit=G&portionSize=100&sortByColumn=points&sortOrder=asc&component=2331&
  23. Elintarvike - Fineli fineli.fi. Viitattu 14.3.2020.
  24. Decreased Iron Intake Parallels Rising Iron Deficiency Anemia and Related Mortality Rates in the US Population academic.oup.com. Viitattu 18.9.2022.
  25. Fineli ravintotietopankki. Terveyden ja hyvinvoinnin laitos. Viitattu 12.3.2020
  26. Jonna Neffling: Led- ja loisteputkivalon vaikutus pakastettujen elintarvikkeiden laatuun. Helsingin yliopisto, Elintarviketeknologian laitos EKT-sarja 1457. Sivu 32.
  27. Remes 2013, s. 168–190.
  28. Remes 2013, s. 191–195.
  29. Patarumpu: Marinoituna, pintamaustettuna vai naturell? Lihassa on mistä valita Patarumpu. 6.11.2014. Arkistoitu 18.2.2020. Viitattu 18.2.2020.
  30. Remes 2013, s. 204.
  31. Meat production worldwide, 2016-2020 Statista. Viitattu 16.9.2021. (englanniksi)
  32. Production of meat worldwide by meat type, 2021 Statista. Viitattu 16.9.2021. (englanniksi)
  33. Meat supply per person Our World in Data. Viitattu 21.9.2021.
  34. Eero Puolanne ja Riitta Stirkkinen: https://www.hs.fi/mielipide/art-2000004821693.html Punaisen lihan sijaan kalaa ja vaaleaa lihaa]. Helsingin Sanomat, Mielipidekirjoitus. 5.8.2011.
  35. Lihan kulutus Suomessa[vanhentunut linkki] Lihatiedotus
    Lihan ulutus Euroopassa (Arkistoitu – Internet Archive), Lihatiedostus
  36. [ https://www.ptt.fi/media/julkaisut/tp195.pdf Elintarvikkeiden kulutus Suomessa.] 2018. Sivu 9.
  37. Kasvissyönti toimittajien kuplan juttu – vai onko sittenkään? https://www.verkkouutiset.fi/kasvissyonti-helsingin-toimittajien-kuplan-juttu-vai-onko-sittenkaan/#58d95981
  38. Tuuli Lindgren: Syötkö liikaa terveydelle vaarallisia lihajalosteita? Nämä kaikki lihat lasketaan prosessoiduiksi mtvuutiset.fi. 27.10.2015. Viitattu 18.2.2020.
  39. Alijoki, Ville & Aunila, Seija: Kana nimeltä Ross 508 Yle Uutiset. Viitattu 15.4.2014.
  40. Broilerin kulutus kasvoi ennätyslukemiin vuonna 2012 5.3.2013. Lihatiedotus. Arkistoitu 22.6.2015. Viitattu 22.3.2013.
  41. Agricultural Economic Insights | Pass the Meat: U.S. Meat Consumption Turns Higher Agricultural Economic Insights. 31.10.2016. Viitattu 1.5.2021.
  42. Projected meat consumption in U.S. by type, 2030 Statista. Viitattu 1.5.2021. (englanniksi)
  43. Yhdysvallat syötiin tilaston kärjestä – 90,04 kiloa ei enää riittänyt tekniikkatalous.fi. Viitattu 22.3.2019.
  44. Taylor C. Wallace, Jan Krzysztof Blusztajn, Marie A. Caudill, Kevin C. Klatt, Elana Natker, Steven H. Zeisel: Choline. Nutrition Today, 2018, 53. vsk, nro 6, s. 240–253. PubMed:30853718. doi:10.1097/NT.0000000000000302. ISSN 0029-666X. Artikkelin verkkoversio.
  45. USDA Database for the Choline. Content of Common Foods. Release Two. https://www.ars.usda.gov/ARSUserFiles/80400525/data/choline/choln02.pdf
  46. Eläinproteiininlähteidenkorvaaminen kasviproteiinin lähteillä -vaikutusenergiaravintoaineiden saantiin 12 viikon interventioasetelmassa. Sivut 15-16. https://helda.helsinki.fi/bitstream/handle/10138/303008/Kuusisalo_Hanna_Pro_gradu_2019.pdf?sequence=2&isAllowed=y
  47. Foods highest in Alanine based on calorie count http://www.nutritiondata.com/foods-000091000000000000000.html
  48. Peter Howe, Jon Buckley, Barbara Meyer: Long-chain omega-3 fatty acids in red meat. Nutrition & Dietetics, 2007-09, 64. vsk, nro s4 The Role of, s. S135–S139. doi:10.1111/j.1747-0080.2007.00201.x. ISSN 1446-6368. Artikkelin verkkoversio. en
  49. Eero Puolanne, Lihateknologia 1, Helsingin yliopisto - Elintarviketeknologian laitos, 2006, Helsinki
  50. Kosonen, Anna-Liisa: Tiukka kasvisruokavalio altistaa puutostaudeille (koumni) Yle, Uutiset, tiede. 19.9.2013. Viitattu 2.9.2018.
  51. Top 10 Foods Highest in Vitamin B12 (Cobalamin) myfooddata. Viitattu 3.1.2023. (englanniksi)
  52. Elintarvikkeet (haku) - Fineli fineli.fi. Viitattu 5.2.2023.
  53. "DPA Nutrient List." National Nutrient Database for Standard Reference Release 27. (Arkistoitu – Internet Archive)
  54. https://fineli.fi/fineli/fi/elintarvikkeet
  55. Suomalaiset ravitsemussuositukset 2014, s. 49, 51. 5. painos. Valtion ravitsemusneuvottelukunta, 2018. ISBN 9789524538015. Teoksen verkkoversio.
  56. Overview on Tolerable Upper Intake Levels as derived by the Scientific Committee on Food (SCF) and the EFSA Panel on Dietetic Products, Nutrition and Allergies (NDA) (pdf) EFSA. 2018. Viitattu 6.3.2019.
  57. Vitamin warning for liver lovers news.bbc.co.uk. 12.1.2005. Viitattu 2.11.2022. (englanniksi)
  58. Suomalaiset ravitsemussuositukset 2014, s. 49, 51. 5. painos. Valtion ravitsemusneuvottelukunta, 2018. ISBN 9789524538015. Teoksen verkkoversio.
  59. Suomalaiset ravitsemussuositukset 2014, s. 49, 51. 5. painos. Valtion ravitsemusneuvottelukunta, 2018. ISBN 9789524538015. Teoksen verkkoversio.
  60. Suomalaiset ravitsemussuositukset 2014, s. 49, 51. 5. painos. Valtion ravitsemusneuvottelukunta, 2018. ISBN 9789524538015. Teoksen verkkoversio.
  61. LJ Schurgers, C Vermeer: Determination of phylloquinone and menaquinones in food. Effect of food matrix on circulating vitamin K concentrations. Haemostasis, 2000, 30. vsk, nro 6, s. 298–307. PubMed:11356998. doi:10.1159/000054147. ISSN 0301-0147. Artikkelin verkkoversio.
  62. Heme Iron vs Non-Heme Iron in Foods | Hemochromatosis Help hemochromatosishelp.com. 30.8.2016. Viitattu 20.11.2022. (englanniksi)
  63. Phytate: impact on environment and human nutrition. A challenge for molecular breeding*. J Zhejiang Univ Sci B. 2008 Mar; 9(3): 165–191https://www.ncbi.nlm.nih.gov/pmc/articles/PMC2266880/
  64. Saatko tarpeeksi rautaa? www.terve.fi. 8.1.2012. Viitattu 9.3.2022.
  65. Fineli
  66. Liha, kala ja kananmuna. Ruokatieto.
  67. Elintarvikkeet (haku) - Fineli fineli.fi. Viitattu 17.2.2021.
  68. Paturi, M Tapanainen H, Reinivuo H, Pietinen P (toim.): Finravinto 2007 -tutkimus 2008. Kansanterveyslaitos. Arkistoitu 7.6.2011. Viitattu 10.10.2008.
  69. Hiilihydraattien pelko uhkaa terveyttä (digilehden tilaajille) Helsingin Sanomat. 2.1.2019. Viitattu 6.3.2020.
  70. Top Foods High in Taurine WebMD. Viitattu 21.5.2021. (englanniksi)
  71. Rasva tuo lihaan makua ja mehevyyttä Aromi. Viitattu 11.12.2020.
  72. Fatty Acids in Meat and Meat Products. 2007. https://www.researchgate.net/publication/285732778_Fatty_Acids_in_Meat_and_Meat_Products
  73. Lampaanliha rasvainen Fineli. Viitattu 7.1.2021.
  74. Lihan rasva pudonnut reilusti - ravintotaulukot vanhentuneet. 1999. http://w3.verkkouutiset.fi/arkisto/Arkisto_1999/4.kesakuu/MEAT2299.HTM
  75. Sianliha keskiarvo Fineli. Arkistoitu 21.7.2013. Viitattu 5.2.2013.
  76. Broileri, kokonainen, nahkoineen, raaka Fineli. Viitattu 7.1.2021.
  77. Long‐chain omega‐3 fatty acids in red meat. Nutrition & Dietetics, Volume 64, Issue s4 p. S135-S139. https://onlinelibrary.wiley.com/doi/full/10.1111/j.1747-0080.2007.00201.x/
  78. Taloussanomat: TS: HK:n "parempi rypsiporsas" luovutti Ilta-Sanomat. 3.8.2011. Viitattu 27.4.2023.
  79. Rasva tuo lihaan makua ja mehevyyttä Aromi. Viitattu 27.4.2023.
  80. http://kohonenfarm.fi/rasvahappokoostumus/ (Arkistoitu – Internet Archive)
  81. https://www.aber.ac.uk/en/media/departmental/ibers/pdf/innovations/03/03ch7.pdf
  82. Espanjalainen Iberico-porsaanliha - ainutlaatuinen maku ja tumma intensiivisyys. https://www.kespro.com/ideat-ja-inspiraatiot/artikkelit/espanjalainen-iberico-porsaanliha-ainutlaatuista-makua
  83. Francoise Proust, Louise Johnson-Down, Line Berthiaume, Karine Greffard, Pierre Julien, Elizabeth Robinson: Fatty acid composition of birds and game hunted by the Eastern James Bay Cree people of Québec. International Journal of Circumpolar Health, 4.8.2016, nro 75. PubMed:27495903. doi:10.3402/ijch.v75.30583. ISSN 1239-9736. Artikkelin verkkoversio.
  84. Fatty Acids in Meat and Meat Products 2007
  85. Brittitutkimus: Omega-3:n määrä romahti viljelylohessa Yle Uutiset. Viitattu 8.4.2020.
  86. Cynthia A Daley, Amber Abbott, Patrick S Doyle, Glenn A Nader, Stephanie Larson: A review of fatty acid profiles and antioxidant content in grass-fed and grain-fed beef. Nutrition Journal, 10.3.2010, nro 9, s. 10. PubMed:20219103. doi:10.1186/1475-2891-9-10. ISSN 1475-2891. Artikkelin verkkoversio.
  87. Rajiv Chowdhury ym.: Association of Dietary, Circulating, and Supplement Fatty Acids With Coronary Risk. Annals of Internal Medicine, 18.3.2014, nro 6. doi:10.7326/m13-1788. ISSN 0003-4819. Artikkelin verkkoversio. (englanniksi)
  88. Stephan van Vliet, Frederick D. Provenza, Scott L. Kronberg: Health-Promoting Phytonutrients Are Higher in Grass-Fed Meat and Milk. Frontiers in Sustainable Food Systems, 2021, nro 4. doi:10.3389/fsufs.2020.555426. ISSN 2571-581X. Artikkelin verkkoversio. English
  89. https://fineli.fi/fineli/fi/elintarvikkeet/713?q=sianliha&foodType=ANY&portionUnit=G&portionSize=100&sortByColumn=points&sortOrder=asc&component=2331&
  90. Elintarvike - Fineli fineli.fi. Viitattu 11.6.2021.
  91. Calories in Pork Belly, fresh, raw | CalorieKing (Australia) www.calorieking.com. Viitattu 11.6.2021.
  92. Fat In Pork Pork Checkoff. Viitattu 1.1.2021. (englanniksi)
  93. Eri kudoslajien kasvurytmi naudoilla. https://jukuri.luke.fi/bitstream/handle/10024/439734/keljal_tiedote54.pdf?sequence=1&isAllowed=y
  94. Teurastamon sivutuotteiden hyötykäyttö suomalaisessa ruokajärjestelmässä. Jani Kaikkonen & Janne Keskevaari. Opinnäytetyö, Ruokatuotannon johtamisen koulutusohjelma 2018. https://www.theseus.fi/bitstream/handle/10024/155495/Kaikkonen_Keskevaari.pdf.pdf?sequence=1&isAllowed=y
  95. [ http://www.fineli.fi/foodlist.php?lang=fi Fineli-elintarviketietokanta.]
  96. Liha, kala ja kananmuna. Ruokatieto. Ruokatieto
  97. Total Amino Acids in Lamb New Zealand Imported Ground Lamb Raw myfooddata. Viitattu 5.3.2023. (englanniksi)
  98. Mikro 400 -seminaari: Lihan kontaminoituminen ja siinä toimivat mikrobit (Arkistoitu – Internet Archive), Santra Jolkkonen, 2003
  99. Kylmäketju (Arkistoitu – Internet Archive) Lihatiedotus
  100. Pakatun tuoreen lihan ja raakalihavalmisteiden lainsäädännön mukaiset lämpötilat ja suosituslämpötilat (Arkistoitu – Internet Archive). Lihatiedotus. Tarkistettu 17.8.2009.
  101. Effect of low temperature preservation on microbial and sensory quality of buffalo meat, G Kandeepan and S Biswas, 1.11.2005.
  102. Bacerial contamination of meat pour plate assay (Arkistoitu – Internet Archive), David B. Fankhauser, University of Cincinnati Clermont College, 3.8.2001. Ohje CFU-menetelmän mukaiseen laskuun.
  103. Remes 2013, s. 266–267.
  104. Remes 2013, s. 248–250.
  105. Remes 2013, s. 250.
  106. Remes 2013, s. 250–251.
  107. Remes 2013, s. 252–255.
  108. Remes 2013, s. 256.
  109. Remes 2013, s. 258–259.
  110. Remes 2013, s. 261.
  111. Remes 2013, s. 261–262.
  112. Remes 2013, s. 262.
  113. Suomalaiset ravitsemussuositukset 2014, sivu 22 2018. Valtion ravitsemusneuvottelukunta.
  114. Petra Sneck: Uusi tutkimus väittää, että punainen liha onkin terveellisempää kuin on luultu - suomalainen professori tyrmää: Tuloksia tulkittu väärin Iltalehti. 2.10.2019. Viitattu 8.9.2021.
  115. Dena Zeraatkar, Mi Ah Han, Gordon H. Guyatt, Robin W. M. Vernooij, Regina El Dib, Kevin Cheung: Red and Processed Meat Consumption and Risk for All-Cause Mortality and Cardiometabolic Outcomes: A Systematic Review and Meta-analysis of Cohort Studies. Annals of Internal Medicine, 19.11.2019, nro 171, s. 703–710. PubMed:31569213. doi:10.7326/M19-0655. ISSN 1539-3704. Artikkelin verkkoversio.
  116. Bradley C. Johnston, Dena Zeraatkar, Mi Ah Han, Robin W.M. Vernooij, Claudia Valli, Regina El Dib: Unprocessed Red Meat and Processed Meat Consumption: Dietary Guideline Recommendations From the Nutritional Recommendations (NutriRECS) Consortium. Annals of Internal Medicine, 1.10.2019, nro 171, s. 756–764. doi:10.7326/M19-1621. ISSN 0003-4819. Artikkelin verkkoversio.
  117. Sabine Rohrmann, Kim Overvad, H. Bas Bueno-de-Mesquita, Marianne U. Jakobsen, Rikke Egeberg, Anne Tjønneland: Meat consumption and mortality - results from the European Prospective Investigation into Cancer and Nutrition. BMC Medicine, 7.3.2013, nro 1. PubMed:23497300. doi:10.1186/1741-7015-11-63. ISSN 1741-7015. Artikkelin verkkoversio.
  118. Mina Nicole Händel, Jeanett Friis Rohde, Ramune Jacobsen, Berit Lilienthal Heitmann: Processed Meat Consumption and the Risk of Cancer: A Critical Evaluation of the Constraints of Current Evidence from Epidemiological Studies. Nutrients, 2021-10, nro 13. PubMed:34684602. doi:10.3390/nu13103601. Artikkelin verkkoversio. en
  119. Julie Wolf, Ghassem R. Asrar, Tristram O. West: Revised methane emissions factors and spatially distributed annual carbon fluxes for global livestock. Carbon Balance and Management, 29.9.2017, nro 1, s. 16. PubMed:28959823. doi:10.1186/s13021-017-0084-y. ISSN 1750-0680. Artikkelin verkkoversio.
  120. US EPA. 2009. Inventory of U.S. greenhouse gas emissions and sinks: 1990-2007. United States Environmental Protection Agency. 410 pp.

    Aiheesta muualla

     

    This article is issued from Wikipedia. The text is licensed under Creative Commons - Attribution - Sharealike. Additional terms may apply for the media files.