Liettuan sosialistinen neuvostotasavalta (1918–1919)

Saksan keisarikunta hävisi ensimmäisen maailmansodan ja allekirjoitti Compiègnen aselevon 11. marraskuuta 1918. Saksan armeija alkoi vetäytyä entisen Ober Ostin alueilta. Kaksi päivää myöhemmin Neuvosto-Venäjän johto luopui Brest-Litovskin rauhasta, jossa oli vahvistettu Liettuan itsenäisyys.[3] Neuvosto-Venäjä aloitti offensiivin länteen Viroa, Latviaa, Liettuaa, Puolaa ja Ukrainaa vastaan tarkoituksena aloittaa maailmanvallankumous ja korvata itsenäiset kansalliset liikkeet neuvostotasavalloilla.[4] Puna-armeija seurasi Saksan armeijan vetäytyviä sotilaita ja saapui Liettuaan joulukuun lopulla 1918.[5]

Liettuassa kommunistit eivät olleet aktiivisia ennen kesää 1918. Liettuan kommunistinen puolue (LKP) järjestäytyi lokakuussa 1918 puolueen ensimmäisessä kongressissa Vilnassa, johon otti osaa 34 kommunistia.[1] Pranas Eidukevičiksesta tuli puolueen ensimmäinen puheenjohtaja. Puolue päätti seurata Venäjän kommunistisen puolueen esimerkkiä ja järjestää Liettuassa sosialistisen vallankumouksen. 8. joulukuuta LKP muodosti kahdeksasta jäsenestä koostuneen vallankumoushallituksen, jota johti Vincas Mickevičius-Kapsukas.[6] 16. joulukuuta vallankumoushallitus julkaisi manifestin, jossa Liettuan sosialistinen neuvostotasavalta julistettiin perustetuksi. Neuvostotasavallan perustaminen johti Liettuan–Neuvosto-Venäjän sotaan kansallisen Liettuan ja Neuvosto-Venäjän välillä.[1]

Kapsukasin laatimassa manifestin luonnoksessa korostettiin läheisiä suhteita Neuvosto-Venäjään ja manifesti loppui iskulauseeseen: Eläköön Venäjän sosialistinen federatiivinen neuvostotasavalta ja siihen sisältyvä Liettuan neuvostotasavalta![1] Manifestin lopullisen version laati Venäjän kommunistinen puolue, joka poisti viittaukset Neuvosto-Venäjään.[7] Kapsukas ei halunnut perustaa itsenäistä sosialistista tasavaltaa, koska hän oli kampanjoinut monta vuotta sosialistista patriotismia, separatismia ja Liettuan itsenäistymistä vastaan.[8]

Julistauduttuaan itsenäiseksi neuvostotasavallaksi Liettuan SNT pyysi tukea Neuvosto-Venäjältä. Venäjä tunnusti Liettuan neuvostotasavallan itsenäisyyden 22. joulukuuta.[7] Samana päivänä Puna-armeija miehitti Zarasain ja Švenčionysin. 24. joulukuuta julkistettiin vallankumoushallituksen manifesti Vilnassa.[9] Ilmeisesti väliaikainen hallitus hajosi eikä saanut laajempaa tunnustusta.[1] Liettuan kansallinen armeija ei ollut vielä kunnolla järjestäytynyt, eikä se pystynyt vastustamaan Puna-armeijan etenemistä. 5. tammikuuta 1919 Puna-armeija miehitti Vilnan. Tammikuun loppuun mennessä neuvostotasavallat hallitsivat 2/3 Liettuan pinta-alasta.[5]

Neuvosto-Venäjän tarkoitus oli seurata vetäytyviä saksalaisjoukkoja ja perustaa alueille neuvostotasavaltoja. Punainen viiva kuvaa neuvostorintamaa tammikuussa 1919.

Liettuan neuvostotasavallalla ei ollut todellista valtaa ja se joutui luottamaan Venäjän tukeen.[7] 21. tammikuuta Neuvosto-Venäjä antoi 100 miljoonan ruplan lainan Liettuan vallankumoushallitukselle.[10] Liettuan SNT ei muodostanut missään vaiheessa omaa armeijaa. Helmikuussa 1919 Kapsukas lähetti sähkeen Moskovaan, jossa hän väitti liettualaisia koskeneen Puna-armeijan pakollisen asevelvollisuuden vain lisäävän vapaaehtoisten määrää Liettuan kansallisessa armeijassa.[7] Miehitetyllä alueella neuvostotasavalta perusti vallankumouksellisia komiteoita ja neuvostoja, jotka perustuivat Venäjällä kehitettyihin rakenteisiin.[7] Kaupalliset laitokset ja maat kansallistettiin. Maat oli tarkoitus kollektivisoida sen sijaan, että ne olisi jaettu pienviljelijöille.[11] Taloudellisia vaikeuksia ja käteisen puutetta yritettiin korjata kieltämällä tammikuussa 1919 rahoituslaitoksia antamasta 250 ruplaa ylittävää summaa viikossa yhdelle asukkaalle.[12] Liettuan SNT julisti kansainvälisyyttä ja ateismia, vaikka se olikin erittäin vaikeaa vahvasti katolisessa ja nationalistisessa Liettuassa.[7][11] Työväenluokka kannatti yleisesti neuvostotasavaltaa, mutta Liettuassa se oli liian pieni laajan tuen saamiseksi.[11] Suurin osa liettualaisista vieroksui neuvostopolitiikkaa, mikä vaikutti Liettuan neuvostotasavallan loppulliseen tappioon.[11]

Liettualaiset ja saksalaiset vapaaehtoisjoukot pysäyttivät Puna-armeijan etenemisen 8.–15. helmikuuta 1919 ja estivät kansallisen Liettuan tilapäisenä pääkaupunkina toimineen Kaunasin miehittämisen.[5] Helmikuun lopulla saksalaiset aloittivat hyökkäyksen Latviassa ja Liettuan pohjoisosassa.[13] Sotilaallisten vaikeuksien ja liettualaisten vaikean yhteistyön edessä kommunistit päättivät yhdistää Liettuan neuvostotasavallan ja Valko-Venäjän neuvostotasavallan Liettualais-valkovenäläiseksi neuvostotasavallaksi, jota Kapsukas johti.[14] Kommunistiset puolueet yhdistettiin myös Liettuan ja Valko-Venäjän kommunistiseksi puolueeksi, vaikkakin vain vuotta myöhemmin puolueet jatkoivat toimintaansa erillään.

Neuvostotasavaltojen yhdistämisellä oli kuitenkin pieni vaikutus. Puolan armeija valtasi Vilnan huhtikuussa 1919 Vilnan offensiivissa ja Minskin Operaatio Minskissä Puolan-Neuvosto-Venäjän sodan aikana. Liettualais-valkovenäläinen SNT hajosi.[15]

Asetelman muututtua Puolan-Neuvosto-Venäjän sodassa Neuvosto-Venäjä miehitti Vilnan 14. heinäkuuta 1920. Venäjä ei siirtänyt kaupunkia liettualaiseen hallintoon, kuten oli sovittu Liettuan-Neuvosto-Venäjän rauhassa, joka oli allekirjoitettu vain kaksi päivää aiemmin. Sen sijaan Venäjä suunnitteli vallankaappausta, jossa Liettuan hallitus olisi kaadettu ja neuvostotasavalta palautettu samalla tavoin kuin kävi Valko-Venäjän neuvostotasavallan kohdalla.[16] Neuvosto-Venäjä hävisi kuitenkin Varsovan taistelun ja joutui perääntymään puolalaisten voitettua. Eräiden historioitsijoiden mukaan Liettuan itsenäisyys pelastui sen ansiosta kommunistiselta vallankaappaukselta.[15][17]

Sotien välisenä aikana Liettuan ja Neuvosto-Venäjän seuraajan Neuvostoliiton ulkosuhteet olivat yleisesti ystävälliset, mutta toisen maailmansodan syttymisen aikana heinäkuussa 1940 Neuvostoliitto miehitti Liettuan. Virallinen neuvostopropaganda kuvasi miehitystä vallankumouksellisten massojen tahdon mukaisena neuvostovallan palauttamisena.[1]