Liettuan–Neuvosto-Venäjän sota

Liettua julistautui itsenäiseksi ensimmäisen maailmansodan aikana, jolloin Saksan keisarikunta oli miehittänyt tämän Venäjän keisarikunnan alueen. Brest-Litovskin rauhansopimuksessa Saksa saneli Neuvosto-Venäjälle mm. ehdon luopumisesta vaatimuksista Liettuan suhteen. Neuvosto-Venäjä kumosi tämän ehdon, kun Saksa oli antautunut länsirintaman sodassa Ranskalle, Englannille ja Yhdysvalloille. I maailmansota päättyi 11. marraskuuta 1918 voimaan tulleeseen Compiegnen sopimukseen.[2]

Venäjän bolševikkipuolueen liettualaiset olivat alkaneet organisoida kommunistipuoluetta Vilnassa huhtikuussa 1918. Eri puolille Liettuaa perustettiin kommunistisia paikallisryhmiä. Elokuussa 1918 perustettiin Liettuan ja Valko-Venäjän kommunistinen puolue. Joulukuun 8. päivänä liettualaiset kommunistit perustivat väliaikaisen vallankumouksellisen Liettuan työläisten ja talonpoikien hallituksen venäläisjoukkojen hallitsemassa Väinänlinnassa. Saman kuukauden alussa mobilisoitiin Neuvosto-Venäjän puna-armeija, joka tunkeutui Liettuan alueelle 12. joulukuuta.[2]

Saksalaiset vetäytyivät puna-armeijan tieltä ja luovuttivat Vilnan alueen puolalaisille, jotka eivät kyenneet puolustamaan sitä. Puna-armeija valloitti Vilnan 5.–6. tammikuuta 1919. Saksalaiset jatkoivat vetäytymistään ja puna-armeija seurasi heitä kohti Kaunasia, jonne Liettuan hallitus oli asettunut. Lisäksi kommunistit ottivat vallan Šiauliaissa ja ottivat alueen haltuunsa. Myöhemmin paikalle saapuivat varsinaiset puna-armeijan osastot.[3]

I maailmansodan voittaneen länsiliittoutuneet huolestuivat tilanteesta: heidän sotilasjohtajansa ranskalainen kenraali Ferdinand Foch määräsi äskeiset Ranskan viholliset, saksalaiset joukot, pysähtymään puna-armeijan etenemisen.

Liettualaisten hyökkäys touko-kesäkuussa 1919.

Liettua oli kuitenkin jo jakautunut länsimaiden tunnustaman Liettuan hallituksen hallitsemaan länsiosaan ja kommunistisen hallituksen hallitsemaan itäosaan. Saksalaisten joukot koostuivat pääasiallisesti niin sanotuista Freikorps-vapaaehtoisjoukoista eikä Weimarin tasavallan vakinaisen armeijan joukoista, joissa soti noin 10000 miestä. Saksan joukot valtasivat Šiauliain.[3]

18.–20. helmikuuta kommunistit pitivät Vilnassa kongressin, jossa päätettiin Liettuan neuvostotasavallan perustamisesta. Myöhemmin se yhdistyi Valko-Venäjän neuvostotasavallan kanssa Liettualais-valkovenäläiseksi neuvostotasavallaksi.[3]

Liettuan kansallisen hallituksen armeija oli huhtikuuhun 1919 mennessä kerännyt kokoon armeijan, jonka miesvahvuudeksi väitettiin 5 000–6 000 sotilasta. Liettualaisten hyökkäys pakotti puna-armeijan perääntymään kahdessa taistelussa helmikuussa Alytisin lähistöllä. Maaliskuussa liettualaiset sekä saksalaiset partisaanit ottivat haltuunsa Luoteis-Liettuan. Huhtikuussa liettualaiset etenivät kohti Vilnaa, mutta puolalaisten onnistui vallata se kommunisteilta ensin. 25. elokuuta liettualaiset joukot valtasivat viimeisen puna-armeijan miehittämän alueen Zarasain ja ajoivat punaiset Väinäjoen toiselle puolelle. Neuvosto-Venäjä tarjosi rauhanneuvotteluja Liettualle, Virolle ja Latvialle 11. syyskuuta 1919.[4]

• Aulis Kallio: Liettuan historia. Tampere: Jagellonica-kulttuuriyhdistys ry, 2009. ISBN 978-951-98665-3-6.